Päivän lehti 13.12.2016
Päivän lehti 13.12.2016    |   Lastenohjelma

Simo-taikuri: Kaniini hatusta toimii aina

Simon taikateltasta tuttu Simo Aalto tietää, miten lapset lumotaan.

Suomalaiset ovat vuosikymmenten kuluessa saaneet ihmetellä televisiosta niin Fakiiri Kronblomin, Solmu Mäkelän kuin Iiro Seppäsenkin taikatemppuja.

Kuusivuotiaalle oululaispojalle Simo Aallolle ensimmäinen tv-taikuri oli kuitenkin amerikkalainen Dai Vernon, jonka lähitaikuutta Aalto ihaili.

Teinipoikana 1970-luvulla Aalto kuuli, että Rovaniemeltä löytyisi henkilö, joka osaa taikoa. Hän oli Timo Kulmakko, jonka televisionkatsojat oppivat myöhemmin tuntemaan nimellä Timo Taikuri. Kulmakko neuvoi Aaltoa eteenpäin, ja vuonna 1983 Aalto voitti SM-kilpailut ja lopulta vuonna 2000, kahden mitalisijan jälkeen, taikuuden MM-kilpailut.

Televisiossa Simo Aallon taikatemppuja on nähty Jokeri Pokeri Box- ja Simon taikateltta -ohjelmissa jo 1990-luvun alusta lähtien. Televisiossa taikominen on erilaista kuin yleisön edessä, Aalto sanoo. Tv-tempun pitää olla nopea ja visuaalinen, ja se pitäisi kuvata yhdellä otolla, muuten touhusta voi leikkauksen vuoksi kadota uskottavuus.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Televisio on niin armoton, se paljastaa huonosti tehdyn tempun heti”, Aalto sanoo.

Kontakti katsojaankin pitäisi saada aikaan, vaikka olosuhteet ovat erikoiset. ”Välillä ollaan tyhjässä vihreässä huoneessa, jossa on vain kamera eikä lainkaan yleisöä. Joskus on jopa robottikamera eli ei edes kuvaajaa kameran takana.”

Lapsille taikoessaan Aalto tuo mielellään vähän satumaailmaa mukaan. Lapset rakastavat kaikkea elävää. Jos taikuri taikoo esiin papukaijan tai kaniinin, on menestys taattu. Toinen kestosuosikki ovat ilmapallotemput.

”Lapset rakastavat myös temppuja, joissa taikuri ei huomaa, mihin tavarat ovat joutuneet. Kun lapset saavat olla se, joka huomaa, ja saavat korjata taikuria”, Aalto sanoo nauraen.

Lapsi­yleisö ei Aallon mukaan ole juurikaan vuosikymmenien aikana muuttunut. ”No, ehkä he ovat vähän rohkeampia ja avoimempia, kuten aikuisetkin. Nykyään on helpompi saada avustajia lavalle kuin ennen.”

Mutta miten voitetaan taikuuden maailmanmestaruus?

Aalto teki kisassa oman ver­sionsa vanhasta, kuppeihin ja vaeltavaan palloon perustuvasta tempusta. Hän käytti siinä kelloja ja kulkusia ja kertoi pohjoisen poikana kyseessä olevan porojen kulkusten. Tämän lisäksi Aallon sormien välistä ilmestyi, Lissabonin helteessä, jääpaloja.

Suvun lapsiinkin on tarttunut viihdyttämisen iloa. Simon tytär Sari Aalto kilpaili tänä vuonna Talent Suomessa vatsastapuhujana. Hänen puhuvan nukkensa oli opettanut laulamaan serkkutyttö, Saara Aalto.

Simon taikateltta Lasten Areenassa (areena.yle.fi/ lapset).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • lastenohjelma
  • Taikurit
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Jopa 51 asteen pakkasia ja yhä useammin vesikelejä – HS:n jättigrafiikka kertoo, millaisia ovat olleet talvet vuodesta 1900
    2. Helsingin vuokrat karkaavat sinkuilta ja lapsiperheiltä – HS:n laskuri näyttää, millaiseen vuokra-asuntoon rahasi riittävät
    3. Venäjä ottaa ison roolin öljykaupassa
    4. Saara Aallon peli on vasta alussa – hän pääsee ehkä suunnittelemaan uraansa omaehtoisemmin kuin X Factor -voittaja Matt Terry
  2. Pääkirjoitus
    1. Tiedustelu voi lisätä malttia päätöksiin
    2. Omistusasuminen sitoo, kuten oli tarkoituskin
    3. Katsastusväliä voi harventaa
    4. Liberaalin demokratian alamäki jyrkkenee
    5. Ruotsissa alkoi katumusharjoitusten aika – avoin maahanmuuttolinja oli virhe, sanoo kokoomus nyt
    6. Lintuinfluenssa ei aiheuta Suomessa enää hysteriaa
  3. Kotimaa
    1. Vaasa ei saa laajan päivystyksen sairaalaa – hallituksen esitys voitti äänestyksen niukasti 8–7
    2. Finavia-mietinnön valmistuminen lykkääntyy – asiassa on ilmennyt uusia selvitettäviä seikkoja
    3. Puhdistuvatko farkut pakastimessa, pilaako huuhteluaine vaatteet? Vaatetta voi säästää pesemällä oikein
    4. Teollisuus epäilee sotalaivahankinnan kulujen karkaavan: ”Olemme ostamassa laivoja, joita ei ole missään olemassa”
    5. Tuore tutkimus vahvistaa: koulutus suojaa syrjäytymiseltä – myös sijaishuollossa olevia nuoria
    6. Tutkimus: Kansalaisaloite on ollut menestys ja lisännyt demokratiaa
    7. Lukiolaispojat pakenivat aikuisia uhkailijoita hyttiin abiristeilyllä – Laivayhtiö: ”Monta ikävää sattumaa kasautunut”
    8. Poliisi: Postin työntekijä varasti lähetyksiä Savonlinnassa – vei rahaa, lahjakortteja ja teatterilippuja
    9. Useita seksuaalirikoksia tehneen irakilaisen sai karkottaa, päätti oikeus – pitkä oleskelu Suomessa ja perhe eivät estäneet karkotusta
    10. Liikennevirasto selvittää betoniongelmia – nämä 18 siltaa tarkistetaan
    11. Yksi kuoli mökkipalossa Loviisassa
    12. Työvoimakartasta puuttui joukko postinumeroalueita
    13. Hamilton voitti yhden osakilpailun enemmän kuin Rosberg
    14. Suomi oli voiton päässä jalkapallon EM-kisoista
  4. Kaupunki
    1. Peruskoululaisille myönnetään jopa sairauslomia – viisi vinkkiä uupuneen koululaisen vanhemmille
    2. Nyt on tämäkin nähty: sokerinen Bruce Oreck pullistelee Sompasaunan rannalla piparikuvaelmassa
    3. Kiukaalta löytyi palanutta kangasta – isän mukaan Vuosaaren turma-asunnon saunaa käytettiin varastotilana
    4. Kaksi merihätään joutunutta rakennusmiestä pelastettiin Helsingin edustalla
    5. Useita tahallaan sytytetyiksi epäiltyjä tulipaloja Espoossa – samalla kadulla roihusi viisi roskista
  5. Ulkomaat
    1. Tuntematon saksalaisjuristi pyörittää EU-komissiota kovalla kädellä – ”Komissaarit pelkäävät häntä”
    2. Sähköpostien anastamista, äärimielipiteiden lietsomista – Saksa huolestui Venäjän vaalivaleista
    3. Aleppon kapina murtuu hetkenä minä hyvänsä – 13 000 siviiliä paennut vuorokauden aikana, satoja kapinallisia antautunut
    4. USA:sta voi nyt lentää suoraan Kuubaan
    5. Tekikö Venäjä Trumpista presidentin?
    6. Väistyvä pääministeri Renzi haluaa Italiaan uudet vaalit mahdollisimman pian
    7. Washington Post: Jerusalemissa halutaan kieltää muslimien rukouskutsujen äänentoisto
    8. Maahanmuuttovirasto puolustaa viraston maatietoa – kenttämatkat vain yksi tapa hankkia tietoa
    9. Suomi lähetti äitiyspakkauksia taistelujen runtelemaan Irakin Mosuliin
  6. Talous
    1. HS selvitti pääkaupunkiseudun museoiden sisäänpääsymaksuja
    2. Polttoaine pysyy halpana Suomessa joulunaikana
    3. Syyttäjä: Talvivaaran entinen tuotantojohtaja sai sisäpiirinkaupoilla yli 220 000 euron rikoshyödyn
    4. Vaasan oy lopettaa leipomonsa Tampereella, Kuopiossa ja Seinäjoella
  7. Urheilu
    1. Markku Kanerva sanoo päävalmentajan pestin osuneen hyvään saumaan – ”Klaaraan tämän homman ja olen valmis”
    2. Kanerva on pelaajien valmentaja
    3. Tennistähti Henri Kontinen pääsi samaan seuraan neljän olympiavoittajan kanssa
    4. Äänestykseen tuli uusia tuulahduksia
    5. Se on Ronaldo – Kultaisen pallon voittajan henkilöllisyys vuoti julkisuuteen
    6. Vantaa Ducksin Alpár Szabo hurjassa vireessä
    7. Pitäisikö Henri Kontinen valita myös Vuoden urheilijaksi? Valitse HS:n äänestyksessä kuudesta vaihtoehdosta mielestäsi paras
    8. Tutut otteluparit kohtaavat Mestareiden liigan pudotuspeleissä: Bayern München–Arsenal ja PSG–Barcelona
    9. Jelena Isinbajeva syyttää McLarenin raporttia poliittiseksi ajojahdiksi – ”Puhutaan todisteista, mutta minä en ole vielä sellaisia nähnyt”
    10. Liigakiekko tekee paluun ulkojäälle Tampereen Sorsapuistossa
    11. Maanantain tulospörssissä muun muassa jalkapalloarvontoja, jääkiekkoa ja rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Suomi tarvitsee humanisteja, sanoo filosofi Ilkka Niiniluoto – Heidät pitäisi saada neuvomaan päätöksentekijöitä
    2. Saara Aalto sai 40,4 prosenttia finaalin äänistä
    3. Romaani yliajosta järkyttää: ”Lukisipa Törmäys-teoksen mahdollisimman moni liikenteessä kulkeva”
    4. Lönnströmin taidemuseo antoi 100 000 euron apurahan Jani Ruscican soitinteokseen
    5. Daniel Barenboim tuo arabeista ja juutalaisista koostuvan sinfoniaorkesterinsa Juhlaviikoille
    6. Teatterinjohtaja Johan Storgård jättää Svenska teaternin
    7. Uudesta Runeberg Junior -lastenkirjapalkinnosta kisaa yhdeksän teosta
    8. Suomalaiselokuvat jäivät ilman ehdokkuuksia Kultainen maapallo -kisassa
  9. Tiede
    1. Onko Suomi muuttumassa suureksi vanhainkodiksi? Näin kansakunnan ikääntyminen mullistaa yhteiskuntaa
    2. Kenguruhoidetuilla keskosilla on aikuisena isommat aivot – ja palkkapussi
    3. Häkämyrkytykseen löytyi vasta-aine
  10. Mielipide
    1. Paikallistuntemuksella on erittäin tärkeä merkitys
    2. Kaikki lapset saavat hoitoa lastenklinikoilla
    3. Hyvistä kursseista kannattaa ottaa mallia
    4. Suomi valuu nopeasti kohti eriarvoista yhteiskuntaa
    5. Muskaritoiminta on tärkeä osa musiikkioppilaitosten toimintaa
    6. Saara Aalto nosti meidän naisten itsetuntoa
    7. Suomen vahvuudet Suomen hyväksi
    8. Saara Aalto – Donna Quijote!
    9. Kaikki elokuvatrailerit eivät sovi lapsille
    10. Monelle turistille itsenäisyytemme on ihme
    11. 1970-luvun alussa Posti kadotti kymmeniä yliopistoon pyrkivien hakemuksia – ”Eihän teille aiheutunut tästä mitään harmia?”
    12. Lauttasaaren busseihin avorahastus, kunnes metro aloittaa toimintansa
  11. Tänään
    1. Juha-Matti Saksa on Suomen nuorin ja rennoin rehtori
    2. Pasi Runonen 1966–2016
    3. Kestikartanolla armonaikaa vielä ensi elokuun loppuun
    4. Tapahtumia tiistaina 13. joulukuuta
    5. Jazzin sävelin joulua kohti
    6. Lucia tuo valoa talven pimeyteen
  12. Radio ja TV
    1. Simo-taikuri: Kaniini hatusta toimii aina
    2. Muinainen Kreikka oli ristiriitainen kokonaisuus
    3. Psykologi auttaa oikeusjutuissa
    4. Tiistain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    2. 2

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    3. 3

      Sdp:n helsinkiläispoliitikko sai tuomion laittoman maahantulon järjestämisestä – ”En tiedä vielä, jatkanko luottamustehtävässä”

    4. 4

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    5. 5

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Presidentti Niinistö armahti kaksi rikoksista tuomittua – toinen ajoi autolla huumepäissään ja toinen pahoinpiteli avopuolisoaan

    8. 8

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    9. 9

      Käsi ulkoministerin reidelle EU-illallisilla, alapään sormeilua mediajuhlissa – #metoo-kampanja avasi Ruotsissa padon, ja likavesi nousee mediataloihin

    10. 10

      Älä pese alapäätäsi saippualla, älä ajele häpykarvojasi ja vältä pikkuhousunsuojia – Nuorten naisten sukuelinten kosketusarkuus haittaa elämää, mutta sitä voi itse hoitaa, sanoo tutkija

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    3. 3

      Laulaja Tomi Metsäketo kirjoittaa itseensä kohdistuneista häirintäsyytöksistä, mutta kiertää keskustelun seksuaalisesta häirinnästä – Tästä on kyse

    4. 4

      Tapasi vastata puhelimeen saa ihmiset kuvittelemaan sinusta monta asiaa – tutkijat analysoivat tarkasti, millainen tervehdys kuulostaa luotettavalta

    5. 5

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    8. 8

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    9. 9

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    10. 10

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää