Päivän lehti 13.12.2016
Päivän lehti 13.12.2016    |   Näkökulma

Tekikö Venäjä Trumpista presidentin?

Tämähän alkaa tuntua keskimääräistä epäuskottavammalta Tom Clancyn jännäriltä.

Yhdysvaltain presidentin virkaanastujaisiin on vain viisi viikkoa. Tiedustelupalvelu CIA epäilee Venäjän vaikuttaneen vaaleihin oman suosikkinsa hyväksi.

Kello käy, kun agentti Jack Ryan yrittää epätoivoisesti etsiä ratkaisevaa todistetta.

Tämä ei kuitenkaan ole agenttitrilleri vaan täyttä totta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Paljastukset Venäjän sekaantumisesta presidentinvaaleihin ovat ajaneet Donald Trumpin vaikeuksiin.

Amerikkalaiset tiedustelujärjestöt ovat yksimielisiä siitä, että Venäjä varasti ja vuoti julkisuuteen demokraattien sähköposteja. Venäläiset halusivat vahingoittaa Hillary Clintonia ja luottamusta amerikkalaiseen demokratiaan.

Sen jälkeen tulkinnat hajoavat. Keskustiedustelupalvelu CIA uskoo, että Venäjä halusi Trumpista presidentin. Arviota tukevat tiedot, joiden mukaan venäläiset olisivat murtautuneet myös republikaanipuolueen sähköposteihin, mutta jättäneet tiedot julkaisematta.

Sen sijaan liittovaltion poliisi FBI ei ole valmis menemään näin pitkälle. Eroa selitetään sillä, että CIA on tottunut operoimaan harmaalla alueella, kun taas FBI haluaa kouriintuntuvia todisteita.

Päätä huimaavaa! Lievimpienkin epäilyjen mukaan venäläisillä oli sormensa pelissä Trumpin vaalivoitossa.

Amerikkalaisten voi olla vaikeaa todistaa, mitä venäläiset ovat tehneet, mutta venäläisillä on varmasti todisteet omista toimistaan. Mitä jos ne todisteet sattuisivat vuotamaan julkisuuteen?

Entä republikaanipuolueen sähköpostiviestit? Niiden lukeminen voisi olla todella mielenkiintoista.

Amerikkalaisten ainoa keino varmistaa, ettei venäläisillä ole otetta tulevasta presidentistä, on tutkia asiat pohjia myöten itse.

Donald Trumpin kannattaisi ensimmäisenä vaatia perusteellisia tutkimuksia. Trump on kuitenkin sen enempää perustelematta sanonut, ettei usko Venäjän osallisuuteen. ”En usko siihen yhtään… ei, en usko siihen yhtään”, Trump toisti sunnuntaina televisiohaastattelussa.

Trillerin tulevia vaiheita on vaikea ennustaa. Presidentti Barack Obama on tilannut asiasta selvityksen, jonka pitäisi olla valmis ennen virkaanastujaisia. Sunnuntaina molempien puolueiden senaattorit vaativat epäilysten tutkimista kongressissa.

Kaikki tämä heikentää uskoa amerikkalaiseen demokratiaan ja luottamusta valittuun presidenttiin. Se uhkaa myös Yhdysvaltain turvallisuutta horjuttamalla juuri niitä instituutioita, joiden maata pitäisi suojella. Tuleva presidentti on jo nyt ehtinyt ilmoittaa julkisesti, ettei luota CIA:han, eikä juuri tarvitse tiedustelupalvelujen turvallisuusraportteja.

Jos Venäjä tämän suunnitteli, niin kovia ovat.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Jopa 51 asteen pakkasia ja yhä useammin vesikelejä – HS:n jättigrafiikka kertoo, millaisia ovat olleet talvet vuodesta 1900
    2. Helsingin vuokrat karkaavat sinkuilta ja lapsiperheiltä – HS:n laskuri näyttää, millaiseen vuokra-asuntoon rahasi riittävät
    3. Venäjä ottaa ison roolin öljykaupassa
    4. Saara Aallon peli on vasta alussa – hän pääsee ehkä suunnittelemaan uraansa omaehtoisemmin kuin X Factor -voittaja Matt Terry
  2. Pääkirjoitus
    1. Tiedustelu voi lisätä malttia päätöksiin
    2. Omistusasuminen sitoo, kuten oli tarkoituskin
    3. Katsastusväliä voi harventaa
    4. Liberaalin demokratian alamäki jyrkkenee
    5. Ruotsissa alkoi katumusharjoitusten aika – avoin maahanmuuttolinja oli virhe, sanoo kokoomus nyt
    6. Lintuinfluenssa ei aiheuta Suomessa enää hysteriaa
  3. Kotimaa
    1. Vaasa ei saa laajan päivystyksen sairaalaa – hallituksen esitys voitti äänestyksen niukasti 8–7
    2. Finavia-mietinnön valmistuminen lykkääntyy – asiassa on ilmennyt uusia selvitettäviä seikkoja
    3. Puhdistuvatko farkut pakastimessa, pilaako huuhteluaine vaatteet? Vaatetta voi säästää pesemällä oikein
    4. Teollisuus epäilee sotalaivahankinnan kulujen karkaavan: ”Olemme ostamassa laivoja, joita ei ole missään olemassa”
    5. Tuore tutkimus vahvistaa: koulutus suojaa syrjäytymiseltä – myös sijaishuollossa olevia nuoria
    6. Tutkimus: Kansalaisaloite on ollut menestys ja lisännyt demokratiaa
    7. Lukiolaispojat pakenivat aikuisia uhkailijoita hyttiin abiristeilyllä – Laivayhtiö: ”Monta ikävää sattumaa kasautunut”
    8. Poliisi: Postin työntekijä varasti lähetyksiä Savonlinnassa – vei rahaa, lahjakortteja ja teatterilippuja
    9. Useita seksuaalirikoksia tehneen irakilaisen sai karkottaa, päätti oikeus – pitkä oleskelu Suomessa ja perhe eivät estäneet karkotusta
    10. Liikennevirasto selvittää betoniongelmia – nämä 18 siltaa tarkistetaan
    11. Yksi kuoli mökkipalossa Loviisassa
    12. Työvoimakartasta puuttui joukko postinumeroalueita
    13. Hamilton voitti yhden osakilpailun enemmän kuin Rosberg
    14. Suomi oli voiton päässä jalkapallon EM-kisoista
  4. Kaupunki
    1. Peruskoululaisille myönnetään jopa sairauslomia – viisi vinkkiä uupuneen koululaisen vanhemmille
    2. Nyt on tämäkin nähty: sokerinen Bruce Oreck pullistelee Sompasaunan rannalla piparikuvaelmassa
    3. Kiukaalta löytyi palanutta kangasta – isän mukaan Vuosaaren turma-asunnon saunaa käytettiin varastotilana
    4. Kaksi merihätään joutunutta rakennusmiestä pelastettiin Helsingin edustalla
    5. Useita tahallaan sytytetyiksi epäiltyjä tulipaloja Espoossa – samalla kadulla roihusi viisi roskista
  5. Ulkomaat
    1. Tuntematon saksalaisjuristi pyörittää EU-komissiota kovalla kädellä – ”Komissaarit pelkäävät häntä”
    2. Sähköpostien anastamista, äärimielipiteiden lietsomista – Saksa huolestui Venäjän vaalivaleista
    3. Aleppon kapina murtuu hetkenä minä hyvänsä – 13 000 siviiliä paennut vuorokauden aikana, satoja kapinallisia antautunut
    4. USA:sta voi nyt lentää suoraan Kuubaan
    5. Tekikö Venäjä Trumpista presidentin?
    6. Väistyvä pääministeri Renzi haluaa Italiaan uudet vaalit mahdollisimman pian
    7. Washington Post: Jerusalemissa halutaan kieltää muslimien rukouskutsujen äänentoisto
    8. Maahanmuuttovirasto puolustaa viraston maatietoa – kenttämatkat vain yksi tapa hankkia tietoa
    9. Suomi lähetti äitiyspakkauksia taistelujen runtelemaan Irakin Mosuliin
  6. Talous
    1. HS selvitti pääkaupunkiseudun museoiden sisäänpääsymaksuja
    2. Polttoaine pysyy halpana Suomessa joulunaikana
    3. Syyttäjä: Talvivaaran entinen tuotantojohtaja sai sisäpiirinkaupoilla yli 220 000 euron rikoshyödyn
    4. Vaasan oy lopettaa leipomonsa Tampereella, Kuopiossa ja Seinäjoella
  7. Urheilu
    1. Markku Kanerva sanoo päävalmentajan pestin osuneen hyvään saumaan – ”Klaaraan tämän homman ja olen valmis”
    2. Kanerva on pelaajien valmentaja
    3. Tennistähti Henri Kontinen pääsi samaan seuraan neljän olympiavoittajan kanssa
    4. Äänestykseen tuli uusia tuulahduksia
    5. Se on Ronaldo – Kultaisen pallon voittajan henkilöllisyys vuoti julkisuuteen
    6. Vantaa Ducksin Alpár Szabo hurjassa vireessä
    7. Pitäisikö Henri Kontinen valita myös Vuoden urheilijaksi? Valitse HS:n äänestyksessä kuudesta vaihtoehdosta mielestäsi paras
    8. Tutut otteluparit kohtaavat Mestareiden liigan pudotuspeleissä: Bayern München–Arsenal ja PSG–Barcelona
    9. Jelena Isinbajeva syyttää McLarenin raporttia poliittiseksi ajojahdiksi – ”Puhutaan todisteista, mutta minä en ole vielä sellaisia nähnyt”
    10. Liigakiekko tekee paluun ulkojäälle Tampereen Sorsapuistossa
    11. Maanantain tulospörssissä muun muassa jalkapalloarvontoja, jääkiekkoa ja rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Suomi tarvitsee humanisteja, sanoo filosofi Ilkka Niiniluoto – Heidät pitäisi saada neuvomaan päätöksentekijöitä
    2. Saara Aalto sai 40,4 prosenttia finaalin äänistä
    3. Romaani yliajosta järkyttää: ”Lukisipa Törmäys-teoksen mahdollisimman moni liikenteessä kulkeva”
    4. Lönnströmin taidemuseo antoi 100 000 euron apurahan Jani Ruscican soitinteokseen
    5. Daniel Barenboim tuo arabeista ja juutalaisista koostuvan sinfoniaorkesterinsa Juhlaviikoille
    6. Teatterinjohtaja Johan Storgård jättää Svenska teaternin
    7. Uudesta Runeberg Junior -lastenkirjapalkinnosta kisaa yhdeksän teosta
    8. Suomalaiselokuvat jäivät ilman ehdokkuuksia Kultainen maapallo -kisassa
  9. Tiede
    1. Onko Suomi muuttumassa suureksi vanhainkodiksi? Näin kansakunnan ikääntyminen mullistaa yhteiskuntaa
    2. Kenguruhoidetuilla keskosilla on aikuisena isommat aivot – ja palkkapussi
    3. Häkämyrkytykseen löytyi vasta-aine
  10. Mielipide
    1. Paikallistuntemuksella on erittäin tärkeä merkitys
    2. Kaikki lapset saavat hoitoa lastenklinikoilla
    3. Hyvistä kursseista kannattaa ottaa mallia
    4. Suomi valuu nopeasti kohti eriarvoista yhteiskuntaa
    5. Muskaritoiminta on tärkeä osa musiikkioppilaitosten toimintaa
    6. Saara Aalto nosti meidän naisten itsetuntoa
    7. Suomen vahvuudet Suomen hyväksi
    8. Saara Aalto – Donna Quijote!
    9. Kaikki elokuvatrailerit eivät sovi lapsille
    10. Monelle turistille itsenäisyytemme on ihme
    11. 1970-luvun alussa Posti kadotti kymmeniä yliopistoon pyrkivien hakemuksia – ”Eihän teille aiheutunut tästä mitään harmia?”
    12. Lauttasaaren busseihin avorahastus, kunnes metro aloittaa toimintansa
  11. Tänään
    1. Juha-Matti Saksa on Suomen nuorin ja rennoin rehtori
    2. Pasi Runonen 1966–2016
    3. Kestikartanolla armonaikaa vielä ensi elokuun loppuun
    4. Tapahtumia tiistaina 13. joulukuuta
    5. Jazzin sävelin joulua kohti
    6. Lucia tuo valoa talven pimeyteen
  12. Radio ja TV
    1. Simo-taikuri: Kaniini hatusta toimii aina
    2. Muinainen Kreikka oli ristiriitainen kokonaisuus
    3. Psykologi auttaa oikeusjutuissa
    4. Tiistain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Seksistä on vaikea puhua, koska termit ovat kiusallisia, kökköjä tai perverssejä – hyviä seksisanoja on vain yksi

    2. 2

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    3. 3

      Ajatusleikki paljastaa, mitä tapahtuisi jos metsästys lopetettaisiin: Hirvikolarien määrä kolminkertaistuisi, ja susilaumat saattaisivat tulla myös pääkaupunkiseudulle

    4. 4

      Influenssakausi lähestyy, mutta kannattaako perusterveen hankkia rokote? Nämä asiat sinun tulee tietää, jos harkitset influenssarokotetta

      Tilaajille
    5. 5

      Lukio-opetus menee taas täysremonttiin, vaikka edellistä uudistusta alettiin toteuttaa vasta viime vuonna – ehdotus tulevaisuuden lukioksi lietsoo reaaliaineiden sotaa

    6. 6

      Lapseni uskoo länsimetroon, pitääkö hänelle kertoa totuus? Ja kahdeksan muuta vitsiä länsimetrosta

    7. 7

      Jengi murhasi 28 ihmistä Belgiassa 80-luvulla ja katosi – Entisen poliisin kuolinvuoteella tekemä tunnustus saattaa nyt ratkaista mysteerin

    8. 8

      Aivosyöpää sairastava professori Timo Honkela sai oivalluksen maailmanrauhasta – testamenttiteos syntyi muutamassa kuukaudessa poikkeuksellisilla keinoilla

    9. 9

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaiset suosikkibloggaajat pitävät bisnespukeutumisen vinkkejä kankeina ja vanhanaikaisina: ”Ei se vähennä tippaakaan uskottavuutta, onko hame vai housut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    6. 6

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    7. 7

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    8. 8

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    9. 9

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    10. 10

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää