Päivän lehti 16.2.2017
Päivän lehti 16.2.2017    |   Mielipide

Kenelle kuuluu arvonnousu vanhoilla puutaloalueilla?

Ei ole kohtuullista, että kaupunki ulosmittaa hyödyt mutta jättää kustannukset vain asukkaille.

Tontinvuokrat nousevat Helsingissä (HS 13.2.). Kallistuuko asuminen reilusti ja tasapuolisesti eri ­alueilla? Helsingin kaupunki ­havittelee korotuksilla vuokralaisilta lisätuloja peräti 4,5 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on hyvä teema kevään kuntavaaleissa.

Kaupungin tonttiosasto lähetti joulukuussa osastopäällikkö Sami Haapasen allekirjoituksin kirjeen tontinvuokrista. Tiedote oli vaikeaselkoinen, mutta niin on asiakin. Yritämme yksin­kertaistaa: ydinkysymys on, mikä on vuokratontin käypä arvo ja kenelle kuuluu arvonnousu vanhoilla puutaloalueilla.

Suojelukaavan takia puutalojen tontit ovat loppuun jalostettuja. Suojelumääräyksistä – kuten rakennuksen muodosta, materiaaleista, eristyksestä ja lämmitysjärjestelmästä – aiheutuvat korjaus- ja ylläpitokulut ovat uudempiin taloihin verrattuna helposti kymmenkertaiset. Asianmukainen kiinteistöjen ylläpito myös nostaa niiden arvoa. Ei ole kohtuullista, että kaupunki ulosmittaa hyödyt mutta jättää kustannukset vain asukkaille.

Vuokrausperiaatteiden tulee olla johdonmukaisia ja kohdella kansalaisia yhdenvertaisesti. Sitä kaupungin alustava esitys ei nyt ole, kun se asettaa tuottovaatimukseksi 4 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Oleellinen ja kiistanalainen kysymys on, mikä on tontin käypä arvo, josta tuotto lasketaan. Yleisesti saataviin aiempiin hintatietoihin suhteutettuna kaupungin näkemys oma­kotialueen tontinarvoista on aivan liian korkea.

Teetimme selvityksen. Sen perusteella ero soveltuviin verrokkivuokriin on jopa 30 prosenttia. Tämä todistaa, että ­joko kaupungin vuokrapolitiikkaa on muutettu tai eri alueiden asukkaita ei kohdella yhden­vertaisesti. Tähän epäsuhta on poliitikkojen ja virkamiesten vastuulla.

Vuonna 2020 uusittaviin sopimuksiin ollaan ensi kertaa ­ottamassa tarkempi hintajaottelu talotyypeittäin. Tämäkin vaikuttaa yhdenvertaisuuteen. Asuntoja on yhdistetty ja jaettu vuosikymmenten aikana, ja hyvä niin. Muuntojoustavuutta haetaan uusiltakin asunnoilta.

Hintalaskelman lisäksi toinen ongelmallinen kohta kirjeessä oli kerrosneliöiden laskeminen. Käpylän, Kumpulan, Koskelan ja Toukolan pientalot ja puukerrostalot on rakennettu 1920- ja 1930-luvuilla. Talot ovat yksilöllisiä ja neliöt tulkinnanvaraisia. Arkistossa on joko alkuperäiset tai jossain vaiheessa uusitut kuvat tai ei mitään kuvia. On aika absurdia, että kiinteistövirastossa katsellaan vain 1920-luvun piirustuksia nykyvaihtoehtojen sijaan.

Helsingin kaupungista on myös ilmakuvat ja 3d-mallit. Tällaisen digitalisaation pitäisi hyödyttää yhteiskuntaa. Kaupungin ei tarvitse tehdä ”tupatarkastusta” jokaiseen taloon, vaan riittävän tarkka kerrosala voidaan laskea talon ulkomitoista digitaalisesti työpöydän ääressä.

Nämä yksinkertaiset lasku­tavat lisäävät yhdenvertaisuutta ja läpinäkyvyyttä, vähentävät hallintokustannuksia, minimoivat valituksia, tiivistävät kaupunkiasumista ja suojelevat kulttuurihistoriallisia alueita.

Salli Hakala

valtiotieteiden tohtori

Kumpula, Helsinki

Tuuli Kunnas

diplomi-insinööri

Länsi-Käpylä, Helsinki

Hannu Vartiainen

taloustieteen professori

Taivaskallio, Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Asuminen
  • Tontit
  • Helsinki
  • Tontinvuokrat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. USA:n puolustusministeri Mattis kovistelee Naton muilta jäseniltä lisää rahaa
    2. HS vertaili eläinlääkäriasemien hintoja – Täällä hoidat lemmikkisi edullisimmin
    3. Kampin muutaman sadan metrin ratikkakiskoihin upotettiin 1,5 miljoonaa euroa – nyt ne hylätään tarpeettomina
  2. Pääkirjoitus
    1. Tuottavuutta tulisi ruokkia paremmin
    2. Todellisuudesta tuli Aung San Suu Kyin painajainen
    3. Hakaniemi tiivistyy
    4. Kotitietokoneitakin pidettiin vouhotuksena
    5. Kuka on ihmiskunnan suurin sankari?
    6. Poliisi lipsuu liian usein lain väärälle puolelle
  3. Kotimaa
    1. Työnantajien EK vetäytyy useista keskusjärjestöjen välisistä sopimuksista – Pam: ”Haluaako EK julistaa sodan?”
    2. Isku hallituksen toiveille palkkamaltista: Metsäteollisuus irtaantuu vientialojen yhteisrintamasta
    3. Hallitus peruu vene- ja moottoripyöräveron
    4. Eduskunnalle tuli kiire avioliittolain kanssa – vasta-aloite halutaan ratkaista ennen uuden lain voimaan tuloa
    5. Maahanmuuttaja­taustaisten oppilaiden heikot oppimistulokset hälyttivät – ministeriö esitteli keinoja tilanteen korjaamiseksi
    6. Taksikuskeille turvavyöpakko, rikesakosta liikenne­virhe­maksu, keltaisesta viivasta valkoinen – tieliikennelakiin on suunnitteilla useita muutoksia
    7. Suomi ja Ruotsi haluavat tiivistää yhteistyötä siviilikriisinhallinnassa – ”Sodat ovat kansainvälisen rikollisuuden ’äiti’”
    8. Hiihtolomasään yleisilme on pilvinen
    9. Ministeriö: Kaikki hiihtoloman lentoliikennettä uhanneet työtaistelut lykätty – Ilmailualan unioni tulkitsee toisin
    10. Kuljettaja kuoli auton jäätyä kiskobussin alle Punkaharjulla
    11. Poliisi: Pietarsaaren paloittelumurhan tutkinta edennyt
    12. Helsingin poliisi erotti tietoja urkkineen poliisin määräajaksi – uteli Auerin lisäksi kollegansa tietoja
    13. Xayaburin padon teho on 1,3 gigawattia, ei megawattia
  4. Kaupunki
    1. HIFK:n jättihalliin tulisi asuntoja, hotelli ja kauppoja – HS esittelee suunnittelukisan voittajan
    2. Professoreilta täystyrmäys HIFK:n areenahankkeelle – ”Tästä syntyisi korkki pullonkaulaan”
    3. Helsingin keskustassa on ollut päiväkausia kaksi telttaleiriä – kaupunki miettii, pitäisikö mielenosoituksiin puuttua
    4. Abien penkkarirekat täyttävät Helsingin keskustan
    5. Perus­suomalaiset kutistuu Helsingissä – kaksi valtuutettua loikkaa, kolmas pitäisi Halla-ahoa ”katastrofina” puolueen johdossa
    6. Mikael Jungner lähtee kuntavaaliehdokkaaksi Helsingissä
    7. Puretun toimistokolossin tontti jäämässä jättömaaksi Hämeentien varrella – valtion rakennushanke jäihin
    8. Nuorisojoukko pahoinpiteli jälleen Espoossa – epäillyt ovat noin 15-vuotiaita
  5. Ulkomaat
    1. Pohjois-Korean naisagentit: Kim Hyon-hui pudotti matkustajakoneen, ei ehtinyt nielaista syanidikapselia ja jäi kiinni
    2. Afganistan luisuu kohti kaaosta – Kun Mohammad Shafi, 37, lähti töistä, vastassa oli itsemurhapommittaja
    3. Siepataanko minut, miettii Kabulissa elävä päivittäin
    4. Trump ja Netanjahu haluavat arabi­maat mukaan Lähi-idän rauhan­neuvotteluihin – ”Suuri rauhan­sopimus on mahdollinen”
    5. Ennustukset Trumpin virkasyytteestä kiihtyvät – poliittisessa menettelyssä ovat avainasemassa kansan ja puolueen luottamus presidenttiin
    6. Trumpin työministeri­ehdokas törmäsi senaattiin ja luovutti
    7. Ääri-islamilainen Hamas valitsi Gazaan uuden johtajan, joka on järjestön omallakin asteikolla radikaali
    8. Inkerinsuomalainen Hudilainen lähti Karjalan tasavallan johdosta – jo viides helmikuussa lähtöpassit saanut aluejohtaja
    9. Kongo sai kitkettyä pahimman keltakuume-epidemian vuosiin
    10. Tuomioistuin kielsi Katalonian itsenäisyys­äänestyksen – päätös tuskin pysäyttää aluehallinnon suunnitelmia
    11. Evakuoidut voivat palata koteihinsa Kaliforniassa – lähes 200 000 joutui pakenemaan tulvavaaran vuoksi
  6. Talous
    1. Kaliningradin talous taistelee kolmen myrskyn keskellä
    2. Uruguayn presidentti Tabaré Vázquez tasaa tietä UPM:n jätti-investoinnille – ”Ei UPM meitä vaatimuksillaan mitenkään kiristä”
    3. Atomico keräsi Euroopan ehkä suurimman startup-rahaston, josta ainakin viidennes on tulossa Pohjoismaihin
    4. Stockmann punnersi voitolliseksi – onko tavaratalojen ahdinko ohi?
    5. Supercell hehkuttaa vuottaan – Ilkka Paananen tyytyväinen pelien pitkäkestoiseen menestykseen
    6. Suursijoittaja Varma pelkää poliittisten riskien toteutuvan Euroopassa ja Yhdysvalloissa
    7. Europarlamentti sinetöi EU:n ja Kanadan vapaakauppasopimuksen mielenosoitusten keskellä
    8. EU:n päästökauppa menossa remonttiin – teollisuuden CO2-oikeuksien hintaa aiotaan nostaa uudella mekanismilla
    9. Fiskarsin toimitusjohtaja vaihtuu
    10. Viro on Suomelle ankara kilpailija investoinneissa
  7. Urheilu
    1. Valtteri Bottas haluaa murskata F1-uransa faktan: ”Tämä on elämäni mahdollisuus”
    2. Espoossa etsittiin takatukkia vuoden 1995 kiekkosankareista kertovaan elokuvaan, Jere Lehtinen tyrkyllä nakinmyyjäksi
    3. Mari Laukkaselle uran paras MM-saavutus – 11 sekuntia mitalista
    4. Pääsihteeri joutui selittelemään tiuhaan – Olympiakomiteassa on kaivattu syntipukkia
    5. Seagulls taistelee yhä runkosarjan voitosta: ”Puolustus vuoti kuin Titanicin pohja”
    6. Bayern München jyräsi Arsenalin Mestarien liigassa seitsemännen peräkkäisen pettymyksen partaalle
    7. Patrik Laine jälleen yön tähti – teki kauden kolmannen hattutemppunsa
    8. BBC: Jalkapallolla havaittu yhteys aivovammoihin
    9. Therese Johaug ei aio valittaa 13 kuukauden dopingtuomiostaan
    10. Tuloksia, tv-urheilua ja rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Britannian tunnetuin nykytaiteilija maalasi erotiikkaa huokuvia miesten pakaroita jo silloin, kun homous oli rikos – tällainen on David Hockney
    2. Jussi Lehmusveden esikoisromaani liikkuu korkean ja matalan tyylin välillä
    3. Laulaja-räppäri Frank Ocean, Moderat ja Sparks esiintymään Flow-festareille
    4. Sekä amerikkalaiset, ranskalaiset että puna-armeija syyllistyivät julmuuksiin – liittoutuneiden joukkoraiskausten kohteeksi joutui niin saksalainen naiskommunisti, puolalaisnunna kuin nuori mieskin
    5. Koululaisille suunnattu Svea & Finn on viisas muistutus siitä, ettei elämä ole kilpailu
    6. Sivistyneistön elämä luisuu kuilun äärelle professori Eero Tarastin jättiromaanissa
    7. Idols palaa Suomen televisioon – kisasta suursuosioon ponkaissut Antti Tuisku toimii tuomarina
    8. Richard Goode ja Severin von Eckardstein Mäntän musiikkijuhlille
  9. Tiede
    1. Syvyyden saalistajat käyttävät lamppua – ja haisevat pilaantuneelle
  10. Mielipide
    1. Kenelle kuuluu arvonnousu vanhoilla puutaloalueilla?
    2. Espoo tarvitsee teatterirakennuksensa
    3. Ministeri Lindström teki viisaan päätöksen
    4. Mielenterveystaidot on sisällytettävä osaksi opintoja
    5. Toimeentulotuen siirto Kelaan on heikentänyt perusturvaa – Kerro meille, miten siirto on vaikuttanut sinun arkeesi
    6. Linja-auto ei kulje – pian ei liikahda kirkonkylän taksikaan
    7. Mallioppilas ylittää odotukset
    8. Alfasuden ampujalta pitää ottaa heti ase pois – ihmiset kammoksuvat susia aivan suotta
    9. Muistisairaat voivat olla turvallisuusuhka itselleen ja ympäristölleen
    10. Työtovereiden urkinta johtaisi ylilyönteihin
    11. ”Vakoiluosasto” oli väärä sanavalinta
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Roudasta rospuuttoon
    2. Vesi alkaa vallata Lokan erämaita syksyllä, patoaminen aloitettu
    3. Tapahtumia torstaina 16. helmikuuta
    4. Outouksia virsikirjan sivuilta
    5. Runoilija ajaa linja-autoa
  12. Radio ja TV
    1. Totuus on ensimmäinen uhri
    2. ”Suomi on helvetti!” sanoo turkkilainen
    3. Retki-Roope on kuin kotonaan luonnossa
    4. Torstain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Rip Kirby
  14. Torstai
    1. Patrick Degerman juo rypsiöljyä pullosta ja syö voin päällä juustoa koska hänen on pakko – Seikkailija tietää myös, miltä jääkarhun henki haisee
    2. Tehtävien lykkääminen viime hetkeen ei ole laiskuutta vaan myös addiktoiva tapa – ja työelämä ruokkii sitä, sanoo asiantuntija
    3. Kaipaatko lisähaastetta lankutukseen? Näin lankutat oikein ja lisäät vaikeusastetta liikkeisiin
    4. Olen automies, ja siksi säästäminen on tuomittu epäonnistumaan
    5. Höystä kotiruokasuosikit bataatilla – kokeile vaikka meheviä bataatti-lohipihvejä
    6. HS-testi: Pienpanimo ei ole laadun tae – vain yksi olut sai täydet viisi tähteä
    7. Köyhä ritari meni rullalle
    8. Kielellä viipyileviä makuja
    9. Superpuuroja tosiharrastajille
    10. Smoothieita ja tuhtia asiaa
    11. Olut ei saa olla olutmyymälän päätuote – myyntiluvan edellytyksenä ”riittävän monipuolinen elintarvikevalikoima”
    12. Uusi menetelmä voi auttaa vatsavaivaista valitsemaan sopivia kuituja – katso, mitä kuituja eri tarkoituksiin kannattaa syödä
    13. Asiantuntija: Oma sänky voi parantaa unta – kumppanin unihäiriö riivaa molempia
    14. Haluatko onnistua paremmin töissä? Hanki luova harrastus
    15. Miksi lapset leikkivät mielellään lumessa? Asiantuntija vastaa
    16. Bataatti-lohipihvit
    17. Hillorullat
    18. Bataattilasagne
    19. Bataattipizza

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin Hämeentien liiketilasta löytyi ammattimainen kannabiskasvattamo – ”Poisvientiä odottavaa roskaa”, totesi viljelijä takavarikoiduista huumesäkeistä

    2. 2

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    3. 3

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    6. 6

      Tästä on kyse nettideittailun uudessa tindstagrammaus-ilmiössä: Tinderissä hylätyksi tulleet käyttäjät siirtävät häiriköintinsä Instagramin yksityisviesteihin

    7. 7

      Pornoa kuvataan salaa, kömpelösti ja surkeissa olosuhteissa – Tästä HBO:n uutuussarjasta puhutaan juuri nyt, koska se kertoo, miten pornosta tuli jättibisnes

    8. 8

      Paavo Väyrynen haukkuu tylysti Sauli Niinistön ja kertoo palaavansa eduskuntaan omaksi ryhmäkseen – ”Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan”

    9. 9

      Suomen lääkkeet ovat kahdessa isossa varastossa ja pienikin ongelma voi romahduttaa jakelun – ”Tilanne ei ole kestävä”, sanoo Fimean ylijohtaja

    10. 10

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    4. 4

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    9. 9

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    10. 10

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Katalonian armonaika umpeutui, aluejohtaja uhkasi itsenäisyys­julistuksella aiempaa epäsuoremmin – Espanja aloittaa poikkeustoimet itsehallinnon viemiseksi
    3. Ennen­näkemätön paniikki valtasi maailman osakemarkkinat 30 vuotta sitten – voisiko sama tapahtua nykyään?
    4. Amazonian mystiset kaivanteet olivat portteja – Suomalaistutkijoiden mukaan valtavat kuviot kaivettiin, jotta ihmiset voisivat keskustella esi-isien, eläinten ja taivaankappaleiden kanssa
    5. Europol: Ihmissalakuljettajien liiga jäi kiinni Suomessa – Neljä epäiltyä pidätetty
    6. Poliisi epäilee, että hiv-positiivinen mies harrasti suojaamatonta seksiä kertomatta tartunnasta seksikumppanilleen
    7. Suomen lääkkeet ovat kahdessa isossa varastossa ja pienikin ongelma voi romahduttaa jakelun – ”Tilanne ei ole kestävä”, sanoo Fimean ylijohtaja
    8. YK: 15 000 alle viisivuotiasta lasta kuolee päivittäin parannettavissa oleviin sairauksiin – tytöt poikia suuremmassa vaarassa osassa Aasiaa
    9. Tunti sitten
    10. Verottaja määräsi Scandicille liki 10 miljoonan euron jälkiverot – yhtiö pitää päätöstä virheellisenä
    11. Helsingin Hämeentien liiketilasta löytyi ammattimainen kannabiskasvattamo – ”Poisvientiä odottavaa roskaa”, totesi viljelijä takavarikoiduista huumesäkeistä
    12. Paavo Väyrynen haukkuu tylysti Sauli Niinistön ja kertoo palaavansa eduskuntaan omaksi ryhmäkseen – ”Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan”
    13. Näytä lisää