Päivän lehti 16.3.2017
Päivän lehti 16.3.2017    |   Mielipide

Miksi valvonta on keskitettävä Helsinkiin?

Fimean siirrosta tehtiin tarkat suunnitelmat, jotka vesitettiin. Nyt käytävä keskustelu toistaa samoja argumentteja, joita käytettiin vuonna 2009.

Lääkelaitoksen entinen ylijohtaja Hannes Wahlroos avasi lokikirjaansa Fimean synnystä (HS Sunnuntai 5.3.). Olin Lääkelaitoksen johtokunnan jäsen sen perustamisesta lähtien sekä ministeriön asettaman lääkehuollon alueellistamisselvityksen taustaryhmän jäsen. Minulla on tarkat muistiinpanot sekä Lääkelaitoksen toiminnasta että Fimean synnystä. Olen säilyttänyt tähän liittyvää muutakin dokumentaatiota kuten pöytäkirjoja ja esityslistoja.

Lääkelaitos perustettiin vuonna 1993 vastaamaan eurooppalaisen lääkevalvonnan haasteisiin. Lääkelaitos onnistuikin näissä tehtävissä. Toimintaan liittyi myös ongelmia. Yhteistyö ammattiryhmien välillä oli puutteellista ja toimintatavoissa olisi ollut parannettavaa (Tabu 6/2007). Lääkkeiden myyntilupahakemukset ruuhkautuivat. Henkilöstön vaihtuvuus oli ajoittain suurta.

2000-luvulle tultaessa lääkealan haasteet olivat muuttuneet. Väestön ikääntyessä lääkkeiden käyttö yleistyi. Markkinoille tuli entistä kalliimpia lääkkeitä. Tarvittiin näyttöä lääkehoitojen todellisesta vaikuttavuudesta.

Vuonna 2008 sosiaali- ja terveysministeriössä tehtiin organisaatiouudistus, jonka yhteydessä selvitettiin sen alaisten virastojen tehtäviä. Lääkeasioita oli hajallaan eri virastoissa, ja virastot tekivät päällekkäistä työtä. Niiden keskinäinen yhteistyö oli heikko.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lääkeasiat päätettiin koota virastoon, jolle perinteisen lääkevalvonnan lisäksi tuli muitakin tehtäviä. Näistä tärkeimpiä olivat lääkehoitojen hoidollisen ja taloudellisen arvon arviointi, lääketiedon tuottaminen sekä lääkealan yleinen kehittäminen. Lain mukaisen alueellistamisselvityksen teki Lääkelaitoksen entinen osastopäällikkö, ­joka tunsi viraston toiminnan hyvin.

Fimean siirrosta tehtiin tarkat suunnitelmat, jotka vesitettiin. Nyt käytävä keskustelu toistaa samoja argumentteja, joita käytettiin vuonna 2009. Pelotellaan lääketurvallisuuden vaarantumisella ja asiantuntijoiden joukkopaolla.

Keskustelussa unohdetaan, että Kuopion toimipisteeseen on muodostunut runsas asiantuntijajoukko, joka tekee niitä kansainvälisiä lääkevalvonnan tehtäviä, joista virasto saa rahaa. Asiantuntijuudenkin on pystyttävä uudistumaan.

Fimeassa on runsaasti kansallisia valvontatehtäviä. Valvottavat sijaitsevat eri puolilla Suomea. Miksi valvonta on keskitettävä Helsinkiin?

Kuopion toimipisteessä on kahden viime vuoden aikana ollut ongelmia lääkäreiden rekrytoinnissa. Syynä on epävarmuus viraston sijainnista sekä sen ympärillä käytävä keskustelu. Kuopion fimealaiset ovat julkisesti kertoneet, että viraston johto vähättelee heidän asiantuntijuuttaan (Savon Sanomat 12.2.2015).

Jos väite yli 50 miljoonana euron hukkaamisesta (HS 5.3.) pitää paikkansa, olisiko syytä selvittää, mihin tämä on käytetty? Alueellistaminenhan jäi kesken. Entä miten ministeriön johto on tulosohjauksellaan edistänyt alueellistamista ja ohjannut varojen käyttöä?

Fimeasta tulisi tehdä monipaikkainen virasto. Uusi johto pitäisi palkata Kuopioon, jossa virastolla on kaikki edellytykset toimia ja kehittyä.

Riitta Ahonen

professori, Itä-Suomen yliopisto

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Fimea
  • Lääkevalvonta
  • Kuopio
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Pääministeri Rutte iloitsi: Brexitin ja Trumpin jälkeen Hollanti torppasi populismin
    2. Perussuomalaiset herkimpiä loikkaamaan – HS selvitti, kuinka moni viime vaaleissa valittu valtuutettu on vaihtanut puoluetta
    3. Ruotsin ulkoministeri Wallström HS:n haastattelussa: ”Emme voi olla kuin Venäjää ei olisi olemassa”
    4. Helsingin suurmoskeija sopisi useimmille kuntavaali­ehdokkaille – Jussi Halla-aho on varovaisen myönteinen, Ozan Yanar kielteinen
  2. Pääkirjoitus
    1. Äänestysten kierre rasittaa Britanniaa
    2. Ensihoidon on oltava osa pelastustoimintaa
    3. Perheet tarvitsevat tukea
    4. Ihmemies ja puurtaja ovat kehnoja johtajaihanteita
    5. Donald Trump ja Marine Le Pen pimittävät äänestäjiltään ilmiselvän totuuden: entiset työt eivät palaa
    6. Vanha ydinperheen idea vinouttaa perhevapaita
  3. Kotimaa
    1. Kohta vaihdetaan kesärenkaat, ja se voi teoriassa olla viimeinen kerta, jos uusi tieliikennelaki tulee voimaan
    2. Puolustusvoimat vastustaa Rotenbergien rakennushanketta ampuma-alueen naapurissa – Puolustusvoimat: Ei liity venäläisyyteen
    3. Norovirus voi jyllätä toukokuulle asti – tauti on nyt aiempia vuosia ärhäkkäämpi
    4. Oppositio hyökkäsi hallituksen koulutussäästöjä vastaan ja paheksui pääministeri Sipilän poistumista kesken keskustelun
    5. Ranuan jääkarhunpentu pääsi ulos pesästä
    6. Ilmailualan lakko toteutuu perjantaina laajana – Finnair peruu 90 lentoa
    7. Syyttäjät vaativat nigerialaisnaisille vuosien vankeustuomioita törkeästä ihmiskaupasta – uhri myi seksiä Suomessa
    8. Kaupan liitto: Suomalaiset tilaavat ulkomailta lähes puolet verkkokauppa­ostoksistaan
    9. Vaara saada aivotulehdus puutiaisen puremasta on levinnyt uusille alueille – Paraisilla on suurin riski sairastua punkkitautiin
    10. Kuluttaja-lehti: Kauraleivässä voi olla kauraa vain alle 10 prosenttia – ”Leivän nimi ei kerro mitään kaurapitoisuudesta”
    11. Tutkimus: Suomi ei ole antoisa maa kansainvälisille opiskelijoille
    12. Folk-kampaamo ei ole ekokampaamo
    13. Nairobi sijaitsee yli 1 600 metriä merenpinnan yläpuolella
  4. Kaupunki
    1. Hurjia syytöksiä työoloista – sisäiset riidat riuduttavat Vantaan siivoojia, keittäjiä ja kiinteistönhoitajia työllistävää yhtiötä
    2. Lastensuojelu vei kuoleman­sairaan espoolaisäidin pojan kesken koulu­päivän satojen kilometrien päähän – ikävä on kova, mutta nyt elämä on alkanut sujua
    3. ”Loistava esimerkki epäonnistumisesta” – Virkamiehet haukuttiin Helsingin valtuuston Rysäkari-keskustelussa
    4. Vantaalaismies on lypsänyt jo satojatuhansia euroja myymällä olemattomia tavaroita netin kauppapalstoilla – epäiltynä taas uudesta petossarjasta
    5. Koululaisbussin kuljettaja kaahasi ylinopeutta ja ajoi jalankulkijan kuoliaaksi suojatiellä Espoossa – käräjäoikeus määräsi ehdollista vankeutta
    6. Mittava sähkökatko pimensi laajan alueen Helsingin kantakaupunkia – kyse oli äärimmäisen harvinaisesta häiriöstä
  5. Ulkomaat
    1. HS todisti Damaskoksen kaaosta Syyrian sodan vuosipäivänä
    2. Puolalaismiehen autokorjaamo pyörii Commodore 64:llä – HS kävi katsomassa jo 26 vuotta käytössä ollutta konetta
    3. Venäjä valitsee kosmonautteja kuulennolle
    4. Espanja vastustaa itsenäisen Skotlannin pysymistä EU:ssa – viesti on suunnattu Katalonialle
    5. Nato vahvistaa läsnäoloaan Baltiassa – Viroon saapuu ensimmäinen taisteluyksikkö Britanniasta
    6. Venäläisagentit syytteeseen tietomurroista Yhdysvalloissa – epäillään hakkeroineen 500 miljoonan Yahoo-käyttäjän tilitiedot
    7. Trump haukkui hänen vero­tietojaan julkaisseen toimittajan: ”Valeuutisia!”
    8. Turkin hallintoa tukeva ryhmä hakkeroinut useita Twitter-tilejä
    9. EU:n johto tuomitsee Turkin väitteet fasismista
    10. BBC: Ikean huonekalujen kuljettajat asuvat rekoissaan kuukausikaupalla, palkkaa kolme euroa tunnissa
    11. Kiinan pääministeri: Avautuminen nopeutuu, emme halua kauppasotaa Yhdysvaltojen kanssa
  6. Talous
    1. Turvealan huomiota herättänyt mainoskampanja vilisee virheitä – HS perkasi keskeiset väitteet asiantuntijoiden kanssa
    2. Yhdysvallat kiristää rahapolitiikkaa talouskasvun kiihtyessä
    3. Kilpailuvirasto vaatii keventämään rakentamisen sääntelyä: ”Asuntorakentaminen on ylikuormitettu hyvää tarkoittavilla tavoitteilla ”
    4. AFP: Renault vääristeli päästöjä 25 vuoden ajan
    5. Volvon dieselit saattavat poistua markkinoilta jo neljän vuoden päästä
    6. Energiajätti Eon teki ennätystappiot: 16 miljardia euroa
    7. Suomesta virtasi rahaa enemmän ulos kuin sisään jo kuudetta vuotta peräkkäin – matkailu tuotti alijäämää yli kaksi miljardia euroa
    8. Suomalainen cleantech-lupaus vakavissa talousongelmissa
    9. Erätukun konkurssipesä selvittää, saavatko verkkoasiakkaat tilaamansa tavarat – ”Voi tulla rajatapauksia”
    10. Viranomaiset ratsasivat päästöhuijauksesta epäillyn Audin pääkonttorin Saksassa
    11. EU-komissio uudistamassa valuutanvaihtoa – rahaa voi ehkä vaihtaa jatkossa edullisemmin
  7. Urheilu
    1. Metsätieteilijä Simo Lipsanen uskoo rikkovansa yleisurheilun vanhimman Suomen ennätyksen
    2. Mitä hallikauden jälkeen tapahtuu Suomen yleisurheilussa? – mitalimahdollisuudet ovat edelleen keihäänheittäjien harteilla
    3. HIFK:lle maukas jatkoaikavoitto Kärpistä – ratkaisuna perinteinen pudotuspelimaali
    4. Ässät piti kotiedun – Ilves kaatui jatkoajalla
    5. Tutkimus: Urheilun eliitti pitää sitkeästi kiinni vallastaan, siksi uudistuminen on hidasta
    6. Monaco yllätti Manchester Cityn ja meni puolivälieriin – mikä joukkue voittaa Mestarien liigan?
    7. Juventuksen tähtivahdilta yllättävä vastaus arvontapeikosta: ”Heitä vastaan meillä olisi kaikki hävittävänä”
    8. Playoffs-salibandy palasi Tapanilaan upealla trillerillä – KrP yllätti EräViikingit rankkareissa
    9. Barkov loisti murskavoitossa – Granlund nousi pistepörssissä
    10. Kimi Räikkönen tyytyväinen Ferrariinsa: ”Vahvempi kuin viime kaudella”
    11. Markku Kanervan Huuhkajissa yksi ensikertalainen: ”Nyt oli aika päästä oppimaan talon tavoille”
    12. Therese Johaugin harjoittelu tunnetulla kuntosalilla kuumentaa muita asiakkaita
    13. Yhdysvaltojen naiskiekkoilijat uhkaavat boikotoida kotikisojaan – hallitseva mestari vaatii oikeudenmukaista kohtelua ja palkkaa
    14. Jokerien kotihalli on Hartwall-areena myös seuraavat seitsemän vuotta
    15. Kiekko-Vantaa ja Espoo United voittoihin Mestiksen puolivälierissä
    16. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. 29-vuotiaasta Ren Hangista puhuttiin nuoren polven Ai Weiweinä – mutta miksi hän halusi kuolla? Kiinalaiskuvaaja teki itsemurhan vain viikko Tukholman-näyttelynsä avajaisten jälkeen
    2. Osa poliitikoista sortuu jo alatyyliin tiedonvälityksestä puhuessaan – päätoimittajat kertovat nyt välien kiristymisestä
    3. Terrorismi johtuu demokratian ongelmista, sanoo Riikka Talvitien uuden oopperan ohjaava Teemu Mäki
    4. Hullu-näytelmän tosi ja harha mahtuvat iloisesti samaan huoneteatteriin
    5. ”Refugees Welcome” -banderolli nostattaa tunteita – Ateneumin johtaja kertoo, miksi museo ottaa kantaa pakolaisten tilanteeseen
    6. Propagandasota jatkuu Euroviisuissa: Venäjän edustaja on esiintynyt miehitetyllä Krimillä
    7. The Matrix-scifiklassikosta tehdään uusintaversio
  9. Tiede
    1. Vuonna 1987 supernova paistoi kirkkaammin kuin sata aurinkoa – nyt Betelgeuze pullistelee jo enteilevästi
  10. Mielipide
    1. Miksi valvonta on keskitettävä Helsinkiin?
    2. Päätösvaltaa voidaan siirtää alueille enemmänkin
    3. Koivusaaren rakentaminen vie kansallismaiseman
    4. EK ja kokoomus tuhosivat Suomen kilpailukyvyn viime vuosikymmenellä
    5. Palkka-alen haikailu on haitaksi Suomelle
    6. Palkkaerojen taustalla on työn tuottavuus
    7. Saunasta Unescon kulttuuriperintökohde
    8. Vanhemmilla on vastuu lasten elokuvavalinnoista – ikärajojen lisäksi tulee käyttää omaa harkintaa
    9. Asumisoikeusasunnot ovat liian suuria yksin asuvalle
    10. Ylioppilaana sain töitä, maisterina en
    11. Kunnat maksavat lippujen hinnoista puolet
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Pieni ruuhka Elannon kulmilla
    2. Vaalihalut vähenivät viime kerrasta
    3. Kaksi katsetta Afrikkaan
    4. Ruuti tuoksuu länkkäreissä
    5. Tapahtumia torstaina 16. maaliskuuta
  12. Torstai
    1. Lihavuudesta ei tarvitse pyrkiä pois, sanoo laihdutuksen 15 vuotta sitten lopettanut lihavuustutkija – ”Onko hyötyä, että naiset opetetaan vihaamaan vartaloaan”
    2. Kun Veeti Siviranta kuoli 15-vuotiaana, toisten nuorten auttaminen sai vanhemmat jaksamaan – ”Maailman pitää perustua sille, että heikompia jeesataan”
    3. Liian terveelliset elämäntavat voivat olla uhka luustolle – Tarkista, saatko ruokavaliostasi riittävästi kalsiumia
    4. Takkuileeko työnteko? Helppo metodi palauttaa keskittymiskyvyn
    5. Irlantilaisessa ruuassa ei pihistellä maussa eikä rasvassa – Kokkaa rento ja helppo ateria Pyhän Patrickin päivän kunniaksi
    6. Rennot tacot karitsasta
    7. Karitsatacot
    8. Upea designviini Navarrasta
    9. Ahdas lokerointi rajoittaa lapsen kehitystä – ujoksi tai hankalaksi sanottu lapsi voi muuttua sellaiseksi
    10. 1700-luvulla syntynyt teoria vaikuttaa yhä siihen, miksi hajut ällöttävät
    11. Murrosikä on huono hetki päättää ammatinvalinnasta, sanoo professori – tämän takia Suomessa suunnataan niin vahvasti miesten ja naisten töihin
    12. Moni treenaa paljon rintalihaksia näyttääkseen paremmalta – mutta se saattaakin huonontaa ryhtiä, muistuttaa asiantuntija
    13. Samba tekee ruuasta tulisempaa
    14. Omaishoitaja on vahvempi kuin luullaan
    15. Varpaillenousuja bussipysäkillä
    16. Colcannon, irlantilainen perunamuusi
    17. Stoutissa haudutetut karitsanpotkat
    18. Kermalikööri-juustokakut lasissa
  13. Radio ja TV
    1. Kristian Petrin dokumentti näyttää, että hotellista on hyvin moneksi
    2. The Caller on vanhanaikainen puhelintrilleri, jossa lankapuhelimella on roolinsa
    3. Keski-Afrikan diktaattori teki vastustajistaan paistia
    4. Torstain elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      Tutkijat haastattelivat yli 20 Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Viro harkitsee alkoholiveron korotusten perumista – yhtenä syynä suomalaisturistien alkoholiostojen vähentyminen

    5. 5

      Suomalaiset sikailevat Nuijamaan autojonoissa: kiilaavat venäläisten ohi pientareen kautta – ”Venäläinen on helpompi lähteä ohittamaan”

    6. 6

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    7. 7

      Päätös Helsingin suurmoskeijasta siirtyy epämääräiseen tulevaisuuteen, hakijat perääntyivät – ”Tässä on ollut erilaista päivitystä ja muuta”

    8. 8

      Outo asteroidi syöksyi tähtienvälisestä avaruudesta aurinkokuntaan – 400-metrinen sikarinmuotoinen murikka sai nimekseen ’Oumuamua

    9. 9

      Lahdenväylän ketjukolari vaati kuolonuhrin – 12-vuotias poika kuoli sairaalassa keskiviikkona

    10. 10

      Kaatuiko sukulaisesi sodassa? Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen vainajien ”kotisivukone” kertoo valtavasti tietoa yksittäisten sotilaiden reiteistä ja vaiheista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    4. 4

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    5. 5

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    6. 6

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    7. 7

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    8. 8

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    9. 9

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    10. 10

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jo yksi lasi olutta päivässä lisää syöpäriskiä – Jos korkin pistää tänään kiinni, alkoholin aiheuttaman syövän riski alkaa pienentyä 5–10 vuodessa, sanoo dosentti
    3. Yhdysvallat tuomitsee Myanmarin rohingya-muslimeihin kohdistuneet toimet – ulkoministeri Rex Tillersonin mukaan maassa on meneillään etninen puhdistus
    4. Outo asteroidi syöksyi tähtienvälisestä avaruudesta aurinkokuntaan – 400-metrinen sikarinmuotoinen murikka sai nimekseen ’Oumuamua
    5. Viro harkitsee alkoholiveron korotusten perumista – yhtenä syynä suomalaisturistien alkoholiostojen vähentyminen
    6. Pyeongchangin taitoluistelun voittajasuosikki kärsii murtuneesta jalasta – loukkaantumisen lisäksi kilpailun talviolympialaisissa voi estää KOK:n tuleva päätös Venäjästä
    7. Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset
    8. Ursa on saanut selville, minne Inarin meteoriitti syöksyi – retkikunta etsii avaruudenkappaleita Suomen syrjäisimmästä kolkasta: ”Jos putoamiselle olisi etsinyt vaikeaa paikkaa, niin kyllä se tämä on”
    9. Toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti – Ihmiskoe sai alkunsa tohtorin haastattelusta, hän vastaa: ”En sanonut, että antakaa lastenne nimenomaan pelata”
    10. Tänään televisiossa: Monitahoinen epookkisarja Ne kesät Intiassa ansaitsisi paremman esityspaikan
    11. Orpo vetoaa Meri-Lapin kuntiin: Perukaa terveyspalveluiden jättiulkoistus – ”Pitäisi malttaa mielensä”
    12. Näytä lisää