Päivän lehti 16.5.2017
Päivän lehti 16.5.2017

Raportti vaatii Ylen riippumattomuuden turvaamista – ”poliitikot käyttävät hyväkseen Ylen asemaa eduskunnan radiona”

Professori Olli Mäenpää kävi läpi Ylen Terrafame-uutisoinnin. Hänen mukaansa vastaava päätoimittaja taipui painostuksen alla.

Yle on pyrkinyt välttämään virheitä viimeiseen asti sananvapauden kustannuksella.

Ylen uutisten johto on taipunut ulkopuoliseen painostukseen. Toiminta on ollut erittäin poikkeuksellista.


Johtopäätökset ovat hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään, jonka selvitys Ylen riippumattomuudesta julkistettiin maanantaina. Mäenpään mukaan poliitikot käyttävät hyväkseen tilannetta, että Yleä pidetään ”eduskunnan radiona”.

”On päässyt muodostumaan maan tavaksi, että Yleen voidaan vaikuttaa, erityisesti poliittisella puolella”, hän sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ylen journalistisessa johtamisessa on ollut Mäenpään mukaan vakavia puutteita, mutta vain vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen johtamassa uutis- ja ajankohtaistoimituksessa. Kolmessa muussa toimituksessa vastaavia ongelmia ei hänen mukaansa ilmennyt.


Olisiko johtoa syytä vaihtaa?

”Tähän en ota kantaa.”

Mäenpään mukaan Ylen johtajien vaihtaminen on Ylen hallituksen asia. Ainakin maanantaina luottoa riitti. Ylen hallitus sanoi tiedotteessaan, että yhtiön vastaavilla toimittajilla, myös Jääskeläisellä, on sen luottamus.


”Hallituksen keskus­telussa oli esillä oli myös vastaavien toimittajien asema, ja hyvin yksimielisesti hallituksen jäsenet olivat sitä mieltä, että tällä porukalla mennään. Luottamus on säilynyt”, hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson sanoi HS:lle.

Raporttiaan varten Mäenpää haastatteli kaikkiaan 48 Ylen johtajaa tai journalistia ja tutki alan lainsäädäntöä ja ohjeita.

Joukossa oli myös Ylestä irti­sanoutuneita toimittajia.

Työn pohjalta Mäenpäälle muodostui selvä käsitys Ylen marraskuisesta Terrafame-uuti­soin­nista, jossa käsiteltiin pääministeri Juha Sipilän (kesk) mahdollista jääviyttä kaivos­yhtiön rahoituksessa. Atte Jääskeläinen on kiistänyt, että pääministeri olisi päässyt vaikuttamaan uutisointiin millään lailla.

Mäenpää on eri mieltä Jääskeläisen kanssa:

”Terrafame-jupakassa Yle mukautui ulkopuoliseen vaikuttamiseen eli taipui siihen, että pääministeri poikkeuksellisella tavalla pommitti Yleisradiota. Yleisradion journalistinen johto hyvin poikkeuksellisella tavalla mikromanageerasi sitä uutisointia. Tällä tavalla Yle mukautui painostukseen, ja se on poikkeuksellista.”

Jääskeläinen ei vastannut maanantaina HS:n yhteydenottoihin ja ohjasi kommenttipyynnöt Ylen julkaisujohtaja Ismo Silvolle.

Aiemmin Mäenpään kanssa samansuuntaiseen tulkintaan Terrafame-uutisoinnista on päätynyt Julkisen sanan neuvosto. JSN antoi helmikuussa Ylelle langettavan päätöksen taipumisesta ulkopuoliseen painostukseen. Päätös syntyi äänin 6–6 puheenjohtajan äänen ratkaistessa.

Miten Mäenpää sitten korjaisi tilannetta? Hän peräänkuuluttaa asennemuutosta sekä ehdottaa riippumattomuuden kirjaamista Yle-lakiin sekä riippumattomuuden puolueetonta arviointia kerran vuodessa.

”Journalismissa faktat ovat tärkeitä, mutta jos journalismin peruslinjaus otetaan käräjä­oikeuden pelosta, se ei ole kunnollista journalismia.”

Mäenpää huomauttaa, että sananvapauden toteuttamiseen kuuluu myös avoimuus ja kriittisyys. ”Pikkusen riskinottoa myöskin”, hän sanoo.

Mäenpää ei selvittänyt Ylen riippumattomuusongelmia pidemmälle kuin viimeaikaiseen kohuun, joka liittyy Terrafame-uutisointiin. ”En ryhtynyt pöyhimään aikaisempia tapauksia. Siellä on lautakasaa ja Nuorisosäätiötä”, Mäenpää sanoo.

”Ylehän oli läpipolitisoitunut talo vielä 10–15 vuotta sitten. Siitä on tultu eteenpäin.”

Mäenpää ehdottaa Yle-raportissaan yhtä lainmuutosta.

”Yle-lakiin tulisi kirjata se, että Yle toimii riippumattomasti. Mutta ei tätä nyt lainsäädännöllä ratkaista. Kysymys on journalistisesta toimintakulttuurista ja päätöksentekoprosessista.”

Yleisradion hallintoneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Kivelä (ps) sanoo kannattavansa Mäenpään ehdotusta, että riippumattomuuden vaatimus lisätään Yle-lakiin.

”Toivon, että tähän voitaisiin eduskunnassa reagoida mahdollisimman nopeasti”, hän sanoo.

Sen sijaan Mäenpään ehdotus vuotuisesta riippumattomuus­raportoinnista ei Kivelää sytytä.

”Mikä se riippumaton elin voisi olla, joka tätä riippumattomuutta arvioisi? Suomen kokoisessa maassa? Tällainen elin puhuu aina jonkun äänellä.”

Samoilla linjoilla on Ylen toimitus­johtaja Lauri Kivinen: riippumat­tomuus­vaateen voi lakiin kirjata, mutta vuosiraportin hän tyrmää turhana byrokratiana.

Ylessä on Mäenpään mukaan jo käynnistynyt journalististen periaatteiden vahvistamisprosessi.

Raportti voi antaa työlle vauhtia, arvioi Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen luottamusmies Jyrki Saarikoski.

”Varmaan meillä työntekijöiden piirissä toivotaan, että tämä ravistelu pistää asioihin vauhtia. Ihan journalistisen työn kehittämiseen ja siihen, että organisaatio – tämä parin kolmen vuoden takaisessa organisaatiomyllyssä aika hajanaiseksi mennyt kokonaiskuvio – pystytään palauttamaan vähän järkevämmän kokoisiin toimituksiin”, hän sanoo.

Ylen ajankohtaistoiminnan ja uutistoiminnan yhdistäminen johti Saarikosken mukaan suureen epämääräisyyteen ja hankaluuteen.

”Se näkyy tässä kriisissäkin. Ei niin, että se olisi päällimmäinen syy, mutta kyllä se siitäkin kertoo. Tämmöiset perusfiilikset meillä on ollut.”

HS-työryhmä: Riitta Koivuranta, Hanna Mahlamäki, Eeva Palojärvi ja Miska Rantanen

Tästä on kyse

Selvityksestä uutisoitiin samana päivänä, kun Yle sai JSN:ltä langettavan


   Yle sai 23. helmikuuta JSN:ltä langettavan päätöksen marraskuisesta uutisoinnista, jossa käsiteltiin pääministeri Juha Sipilän (kesk) mahdollista jääviyttä Terrafame-yhtiön rahoittamisessa. JSN:n mukaan Yle oli antanut ulkopuolisen painostuksen, käytännössä pääministerin, vaikuttaa ­uutisointiin.

  Samana päivänä Yle uutisoi teetättävänsä journalistisesta päätöksenteostaan ulkopuolisen selvityksen. Tehtävän sai Olli Mäenpää.

 Selvitys julkistettiin maanantaina.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sananvapaus
  • Journalismi
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Raportti vaatii Ylen riippumattomuuden turvaamista – ”poliitikot käyttävät hyväkseen Ylen asemaa eduskunnan radiona”
    2. Helsingin keskustan ja Pasilan välille uusi juna-asema ja Kallioon lisää asuntoja tuhansille? Näin visioivat nyt kaupunkiaktiivit, eikä virastokaan tyrmää
    3. Rajusti levinneen kiristysohjelman eteneminen näyttää pysähtyneen, saalis jäänee pieneksi – F-Securen Hyppönen: ”Kuin ryöstäisi kioskin ja ampuisi myyjän”
    4. Vauva tuo mukanaan tavaravyöryn, mutta kaikkea ei tarvitse enää omistaa – listasimme, mitä lastentarvikkeita voi vuokrata pääkaupunkiseudulla
  2. Pääkirjoitus
    1. Tietoverkot pitää turvata kiristykseltä
    2. Poliitikkoja lobbaava Ylen johto houkuttelee vaikuttamisyrityksiin
    3. EU:ssa niin moni asia on toteutusta vaille valmis
    4. Angela Merkel on saksalaisten salarakas
    5. ”Menetetyn vuosikymmenen” jälkeen Suomella on edessä uusia haasteita – terveysmenojen kasvuun sote-uudistus ei ole tarjoamassa ratkaisua
    6. Ranska ja Saksa antavat toivoa Euroopalle
  3. Kotimaa
    1. Kun Laura Hyvärinen tuli raskaaksi, hän alkoi oksentaa jatkuvasti ja joutui viikoiksi sairaalaan – ”Haaveilin siitä, että voisin juoda lasillisen vettä”
    2. Varhaisperuna ehtii lakkiaispöytään, avomaan mansikkasato myöhästyy – kevät on edennyt hitaasti, mutta loppuviikosta lämpenee
    3. Presidentti Mauno Koiviston surukirja avattiin – ensimmäinen allekirjoittaja oli presidentti Niinistö
    4. Antenniverkkoon tulee muutoksia – televisiokanavat viritettävä uudelleen
    5. Tarjouspitsan hinta poiki oikeusriidan – mies vei kiistan käräjille 2,50 euron takia
    6. Kierrätysyritys pilasi ympäristöä ja varasti kaukolämpöä – toimitusjohtajalle ehdollista vankeutta ja liiketoimintakielto
    7. Aarnio-jutun Malmin naisen entinen asianajaja sai varoituksen valvontalautakunnalta
    8. Nuoren miehen epäillään raiskanneen 15-vuotiaan tytön yleisissä wc-tiloissa Kajaanissa
    9. Nykyisin parturi-kampaajia koulutetaan Stadin ammattiopistossa
    10. Muistoja äidistäni -elokuvan äiti ei kuole syöpään
  4. Kaupunki
    1. Iso päätös Helsingin koulujen rahoituksesta tehdään tiistaina, ja vanhemmat ovat huolissaan – Ainakin Käpylän ja Töölön koulujen laskelmissa oli kymppitonnien virheitä
    2. Luottamusmiehen perusteettomasti irtisanonut Aalto-yliopiston rehtori vapautettiin rangaistuksesta hovioikeudessa
    3. Bussikuskit kypsyivät HSL:n uuteen lippulaitteeseen: kone suoltaa ”haamulippuja” ja näyttöruutu ohjaa väärille reiteille
    4. Helsingin kouluille viimein oikeasti tulossa lisää tietokoneita – poliitikot päättävät viiden miljoonan uusista hankinnoista
    5. Mies hautautui työmaakaivantoon ja loukkaantui vakavasti Nurmijärvellä
    6. Helsingin piispanvaali on kolmen kauppa – paikasta kisaavat Hallamaa, Hintikka ja Laajasalo
    7. Epäilty seksuaalirikos helsinkiläiskoulussa: yläasteen opettaja otettiin kiinni kesken koulupäivän
  5. Ulkomaat
    1. EU:lla on uusi, tiukempi Afrikka-politiikka: Pysykää pois, vaurastukaa ja tehkää vähemmän lapsia
    2. Ukrainalainen lentäjä virui venäläisvankilassa lähes kaksi vuotta – nyt hän kertoo HS:n haastattelussa, miten kiukku piti hänen järjissään ja miksi hän haluaa diktaattorin Ukrainaan
    3. Ranskaan uuden pääministerin nimittänyt Macron ja Saksan Merkel valoivat uskoa EU:hun
    4. Hanke Filippiinien presidentin virkasyytteestä kaatui – Huume­sodassa on kuollut jo tuhansia
    5. Italian poliisi epäilee mafian pyörittäneen vastaanotto­keskusta katolisen järjestön kanssa: ”Pappi ja hänen kaverinsa elivät leveästi ja ostelivat luksusautoja”
    6. USA: Syyrian hallitus on rakentanut krematorion pahamaineisen vankilan yhteyteen – peittelee joukkoteloitusten jälkiä
    7. Sotilaat kapinoivat Norsunluu­rannikolla – hallitus kertoi tehneensä sopimuksen sotilaiden kanssa mutta sotilaat kiistivät
  6. Talous
    1. Wärtsilä osti USA:n huippuarvokkaan markkinajohtajan – hakee kasvua samalta alalta kuin Elon Musk
    2. Vilkas listautumiskevät jatkuu: Silmäasema aikoo pörssin päälistalle
    3. Helmien etsintää Helsingin pörssissä – pörssikirjailijat neuvovat nyt, miten sijoittaa laatuun
    4. Inflaatio pysyi samana kuin maaliskuussa eli 0,8 prosentissa – bensiini, tupakka ja sähkö kallistuivat vuodentakaisesta
    5. Saudi-Arabia ja Venäjä haluavat jatkaa öljyntuotannon rajoituksia ensi vuoden maaliskuuhun asti: ”Teemme kaiken, mitä vaaditaan”
    6. Teollisuuden liikevaihto kasvoi
    7. Cargotec aikoo vähentää 50 työpaikkaa
  7. Urheilu
    1. Kanada auttoi Suomen jatkoon, tiistaina on vuorossa maiden keskinäinen peli – ”Rehellisesti sanoen en tiedä Suomesta mitään”
    2. Kanadalta tervetullut pika-apu Leijonille
    3. Leijonilla on pitkä historia maalivahti­sekoiluissa, mutta nyt tulossa lienee looginen täyskäännös
    4. Conten voittokulun Chelseassa uskotaan näkyvän myös tilinauhassa – Serie A -seuran väitetään hinkuvan menestysmanageria itselleen
    5. Jalkapallo-HIFK:n toimitusjohtaja jättää tehtävänsä
    6. Sami Vatanen ohitti haparoivan Pekka Rinteen – Nashvillen huippuvahdin hieno putki katkesi
    7. Etelä-Korean Si Woo Kim teki golfhistoriaa – joutuu keskeyttämään uransa varusmiespalveluksen vuoksi lähes kahdeksi vuodeksi: ”Olen valmis”
    8. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Suomalaisen arkkitehdin museo nousee kylään, jonka juutalaisväestön natsimiehittäjät hävittivät
    2. Satu Taskinen lopettaa romaanitrilogiansa tarinaan hyvästä ihmisestä, jonka ihanteet luhistuvat
    3. Antti Laitinen tekee oivaltavaa ja humoristista taidetta ihmisen ja luonnon mutkikkaasta suhteesta
    4. Sadunomaisissa maalauksissa lapset selviävät ilman aikuisia
    5. Näyttelijä Hanna Schygulla saapuu vieraaksi Sodankylän elokuvafestivaalille
    6. Nykysirkusryhmä Nuuan Taival on synkkä ja pimeä esitys
    7. Säveltäjä Jovanka Trbojevic on kuollut
  9. Tiede
    1. Universumin alussa käytiin taistelu ihmisenkin olemassaolosta – uudet huikeat kokeet saattavat selittää, miksi aine voitti antiaineen
    2. Euroopan vaarallisin tulivuori luultua lähempänä purkausta – Italian Campi Flegrei elehtii levottomasti
    3. Ihminen haistaakin yhtä tarkasti kuin koira – tutkijan mukaan huono hajuaisti on 1800-lukulainen myytti
  10. Mielipide
    1. Valinnanvapauden tueksi tuotetaan tietoa
    2. Valinnanvapaus on mahdollisuus, ei pakko
    3. Helsingin sote-palvelut paranevat koko ajan
    4. Potilaille on taattava riittävän pitkä terapia
    5. Suvaitsevaisuutta ei opeteta barrikadeilta huutamalla
    6. Ihmiset kaikissa sateenkaaren väreissä ovat kaivattuja ja tervetulleita
    7. Kypärälaille ei ole kestäviä perusteita
    8. Turvavyöpakkoakin vastustettiin aikoinaan
    9. Valjastetaanko Euroopan unionin kehityspolitiikka vääriin tarkoituksiin?
    10. Hallituksen työllisyystoimet ovat osin perusteltuja
    11. Kuka yhteiskunnassa maksaa ja kuka saa?
  11. Tänään
    1. Näyttelijä Liana Kaarina, 80, sai maineen valtakunnan vamppina: ”Minähän olin kaikkea muuta kuin joku verevä syöjätär. Olin ujo kompleksinen tyttö.”
    2. Jorma Rissanen 1939–2017
    3. ”Työmiestä tehtäessä ei ajateltu yleisöä”
    4. Jussi Chydenius sävelsi sekakuorolle
    5. Karpolla on asiaa
    6. Tapahtumia tiistaina 16. toukokuuta
  12. Radio ja TV
    1. Konsultti sekoittaa tulitikkutehtaan
    2. Norjaa satirisoiva Lilyhammer aloitti tv-sarjojen uuden ajan
    3. Minä ja junavideot
    4. Tiistain tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    2. 2

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    3. 3

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    4. 4

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    5. 5

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    6. 6

      Vesi- ja kosteusvahinkoja on todettu valtaosassa taloyhtiöitä, sanoo kysely – erityisesti vuosina 1980–1999 rakennetut yhtiöt ovat pulassa

    7. 7

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    8. 8

      Pohjois-Koreaa eristetään muusta maailmasta entisestään – Kiina lopetti lennot Pjongjangiin, Yhdysvallat lisäsi pakotteita ja lisäsi diktatuurin terrorismin tukijoiden mustalle listalle

    9. 9

      Sairaala kotiutti huonokuntoisen helsinkiläismiehen saastaiseen kotiin, jossa vessa oli tukossa ja jääkaappi tyhjä – apuun hälytetty puolituttu: ”Miten ihmisen voi jättää heitteille näin?”

      Tilaajille
    10. 10

      Kaksi vuotta vapaita aukioloaikoja: pääkaupunki­seudulla hypermarkettiin pääsee yölläkin, syrjäisellä Rautjärvellä kunta joutui avuksi kylän viimeisen Siwan mentyä kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    5. 5

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    6. 6

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    7. 7

      Lähes 200:aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    8. 8

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta sukupuolten väliset erot ovat maailman suurimmat – ”Tämä asia pitää ottaa vakavasti”

    9. 9

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    10. 10

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    6. 6

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää