Päivän lehti 16.10.2019

Rajavartiolaitos sopi seitsemän uuden rannikko­vartioveneen hankinnasta

Veneet maksavat yhteensä 22 miljoonaa euroa.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. HS-analyysi: Trumpin päätös hylätä kurdit aiheutti myhäilyä Moskovassa, jossa voittoja lasketaan tulleen kolme
    2. Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan
    3. EU:n ulkopuolelta tulevien työntekijöiden työlupien saanti saattaa tehostua ensi vuonna
    4. Huuhkajat voitti Armenian vakuuttavasti 3–0 ja on voiton päässä EM-kisoista – Kokeile HS:n laskurilla, millä tuloksilla Suomi on kisoissa
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomen 25 vuoden takaisen EU-kansanäänestyksen tulos on osoittautunut viisaaksi valinnaksi
    2. Syyrian kriisi on Natolle monin tavoin hankala
    3. Katalonian kahtiajakona näkyvä poliittinen ongelma pysyy
    4. Helsingillä ei ole samanlaisia taloushuolia kuin muilla kunnilla
    5. Päätökset lähenevät EU:n rahoitusneuvotteluissa
    6. Puolan suuntaa on vaikea muuttaa ulkoapäin
  3. Kotimaa
    1. Presidentti Niinistö tapasi ensimmäisenä läntisenä valtionjohtajana tuoreen Nobelin rauhanpalkinnon saajan, moitti EU:n ulkopolitiikan yhtenäisyyttä
    2. Matkailijoilta tiukka vaatimus pohjoisen hiihtokeskuksille: Jätteet täytyy voida kierrättää lomallakin
    3. Terveyskeskusten jonojen purkamiseen luvassa lisärahaa – hallitus myöntää 70 miljoonaa muun muassa lääkäreiden palkkaamiseen
    4. Nainen putosi ketjukarusellista ja kuoli Ranskassa: Suomen huvipuistoissa on käytössä muutama onnettomuuslaitetta vastaava karuselli
    5. Myynnissä oleva satavuotias kivilinna näyttää petollisen halvalta: Kunnon remonttiin voi upota satakertainen summa
    6. ”Loviisalaisesta peltihallista on ponnistettu maailmalle”, Australian merivoimien 41 uutta laivavenettä valmistetaan Suomessa
    7. Äiti ja tytär pelastivat tajuttoman isän tulipalosta Isojoella
    8. Rajavartiolaitos sopi seitsemän uuden rannikko­vartioveneen hankinnasta
    9. Tehy selvittää yt-neuvottelujen laillisuutta
    10. Silta ylittää Junatien
    11. Kirjailija on Daniel H. Pink
    12. Vaalit ovat 2021 ja 2023
    13. Orbán on pääministeri, Caesar ei ollut keisari
    14. Siirtymäaika päättyy vuonna 2023
  4. Kaupunki
    1. Helsinki aikoo vähentää naudanlihan käyttöä päiväkodeissa ja kouluissa, HKL ilmoitti luopuvansa naudanlihasta tilaisuuksissaan
    2. Autoilijoille 650 euron lisämaksu pysäköintiin Helsingissä? Mikael Jungner ehdottaa villiä muutosta, vastalahjaksi joukkoliikennelippu
    3. Espoon Keilaniemeen suunnitellaan Suomen korkeinta tornitaloa
  5. Ulkomaat
    1. ”Pystymme sietämään toisiamme” – Kurdit ovat kärsineet paljon, mutta heidän haaveensa ovat kaukana yhtenäisistä
    2. Turkin tulilinjalla Syyriassa on kurdien lisäksi arabeja, assyrialaisia ja jopa tšetšeenejä – ”Varmaan kaikki kuitenkin vastustavat Turkin miehitystä”
    3. Pääministeri Rinne: Brexit-sopimus tarvitsee vielä lisäaikaa
    4. Barcelonan lentoaseman mielenosoitusten taustalla on uusi salaperäinen ryhmä, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään
    5. Suomelle takapakkia EU-puheenjohtajuudessa: Pohjois-Makedonian ja Albanian jäsenyysneuvottelut eivät etene
    6. Kuusihenkinen perhe odotti vuosia maailmanloppua maatalon kellarissa Hollannissa – Vanhin poika pakeni kylän pubiin ja pyysi apua
    7. Venäläisviranomaisten kerrotaan tehneen ratsioita useisiin opposition toimipaikkoihin
    8. Poliisi kielsi Elokapina-liikkeen mielenosoitukset Lontoossa
  6. Talous
    1. Yahoon tarinan loppuun vienyt Marissa Mayer: ”Olen hyvin ylpeä siitä, mitä saavutimme”
    2. Korkein oikeus ei myöntänyt syyttäjille valituslupaa Talvivaaran tiedottamisrikoksista
    3. Nesteen laaja it-ongelma johtui laiteviasta, yhtiö sanoo pystyneensä jatkamaan poltto­aine­toimituksia
    4. Asuntorakentaminen notkahtaa selvään laskuun ensi vuonna: Helsingin seudun ulkopuolella ”tilastot näyttävät rumilta”
    5. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi maailman talouskasvun hidastuvan edellisen kriisin tasolle
    6. Postin työehtosopimus­neuvottelut patti­tilanteessa, työtaistelu uhkaa
    7. Lakko sulki maailman suurimman hapankorppu- ja koulunäkkitehtaan Kotkassa useiksi päiviksi
    8. Tjäreborgin omistavan yhtiön ostamisesta neuvotellaan: ostaja­ehdokkaaksi on varmistunut sijoitus­yhtiö Triton, kertoo Sky News
  7. Urheilu
    1. Päävalmentaja Kanerva ilahtui kärkiparistaan Pukki–Pohjanpalo: ”Yhteistyö toimi hyvin”
    2. Täydellinen syväpuhdistus ja Kreikan jättiapu – Huuhkajat pääsi voiton päähän EM-kisoista
    3. Tilastot olivat vahvasti Huuhkajien puolella
    4. Uefan täytyy kitkeä rasismi jalkapallokatsomoista vaikka sulkemalla stadionit kokonaan
    5. Norjan golftähti avautuu poikkeuksellisella tavalla: äitiys puhkaisi itsekkään huippu-urheilijan kuplan
    6. Mikko Rantanen taas huippuiskussa, menossa NHL-uran paras alkukausi pisteillä mitattuna
    7. Espoossa selvitetään säilölumiladun rakentamista Oittaalle: ”On se mahdollista”
    8. Pohjois-Korean ja Etelä-Korean historialliseen MM-karsintaotteluun tyhjälle stadionille eivät päässeet edes ulkomaiset toimittajat
    9. Koripallon supertähti LeBron James arvostelee NBA-johtajaa varomattomista Hongkong-kommenteista
    10. Jenna Laukkanen saa mahdollisuuden tienata uimalla show-meiningissä Texasissa: ”Jos Suomessa haluaa ostaa kunnon ruoka-aineita, siihen saa menemään rahaa”
    11. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Sata vuotta sitten syntynyt Galina Ustvolskaja sävelsi ankaraa musiikkia, hylkäsi Šostakovitšin kosinnat, nousi maailmankuuluksi ja sanoi suorat sanat naissäveltäjien festivaalin järjestäjille
    2. Uusi miksaus herättää The Beatlesin huikean joutsenlaulun eloon tavalla, joka hellii kuulijaa
    3. Andy McCoy ja Michael Monroe ovat vielä viisikymppisinäkin viihdyttävämpiä kuin yksikään rocktulokas Suomessa
    4. Fingerpori-elokuva saattaa naurattaa, jos ei ole koskaan nähnyt kyseistä sarjakuvaa
    5. Naiset taistelevat visuaalisesti komeassa mutta järkyttävän sotaisassa Disney-elokuvassa
    6. Jeti-animaatiossa hahmot ovat tutunolosia ja tarinassa vinoillaan selfieajan ilmiöille
    7. Filosofi johdattaa ihmiskuntaa uuteen vaiheeseen rahoilla, jotka hän kavaltaa muistisairaalta äidiltään
    8. Äänikirjapalvelu Storytel laajentaa radiodokumentteihin: Ensimmäinen sarja kertoo Suomen pahamaineisimman vankilan lemmekkäästäkin arjesta
    9. Ryhtyykö Gummerus julkaisemaan suoratoistopalvelun tuotteita kirjoina?
  9. Tiede
    1. Ennen kaikki ei ollut paremmin, kertoo onnellisuustutkimus 200 vuoden ajalta
    2. Miksei miesten vähäinen määrä hoivatöissä herätä huolta? Tutkimus selvitti, miksi ihmiset välittävät enemmän naisten aliedustuksesta
    3. Miksi seeproilla on raidat? Japanilaistutkijat maalasivat naudoille raitoja ja paarmat kaikkosivat
  10. Mielipide
    1. Kun ihminen altistuu lihavuuden häpeä­kokemukselle, riski liialliseen syömiseen kasvaa
    2. Suomen pitää edistää kansainvälisten talouspakotteiden asettamista Turkkia vastaan
    3. Suomi ei tarvitse autoritaarisesti hallittujen valtioiden aserahoja
    4. Kestävää rauhaa ei saavuteta ilman nuoria
    5. Nobelisti A. I. Virtanen varoitti peltojen rappiosta jo vuonna 1951
    6. Amazonin sademetsä on altis lisätuhoille
    7. Miesten ääni ei kuulu vanhustyössä
  11. Tänään
    1. Rakastetuista klassikko­lauluistaan tunnettu Kaj Chydenius, 80, arvioi säveltävänsä edelleen noin kaksi­sataa kappaletta vuodessa
    2. Clas-Håkan Wigell 1946–2019
    3. Puhdas hammas pysyy ehjänä
    4. Tapahtumia keskiviikkona 16. lokakuuta
    5. Tiikereitä, myyriä, kanoja ja kukkoja
    6. Klaanikissat kohtaavat
  12. Radio ja TV
    1. Neiti Fisher ratkoo nyt rikoksia 1960-luvulla, ja tämänkin sarjan sävy on kevyt ja hassutteleva
    2. Nina Mikkosen ja Michele Murphy-Kaulasen ansiosta Suurin pudottaja Suomi -sarjaa on ilahduttavan viihdyttävää seurata
    3. VilleGalle puhuu julkisesti terapiastaan ja Pyhimys vauvahaaveistaan – Tällaisia ovat suomalaiset miehet vuonna 2019
    4. Keskiviikon tv-elokuvia
  13. Ajanviete
    1. Mikä on Helsinki-Vantaan lisäksi ainoa yli miljoonan matkustajan lentoasema Suomessa? – Tämä ja muuta lennokasta tänään Uutisgurussa
    2. Miniristikko: Italiasta kajahtaa Pasilaan asti!
    3. Päivän sudoku
  14. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
    7. Karlsson

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    2. 2

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    3. 3

      Nainen kuoli tulipalossa Vantaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Ovensuukyselyt: Konservatiivipuolue ottamassa selvän voiton Britannian vaaleissa – samalla varmistuisi myös brexit

    5. 5

      Sami Välimäki oli lupaava jääkiekko­juniori ja Patrik Laineen vastustaja, kunnes eteen tuli houkutteleva käänne­kohta

    6. 6

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    7. 7

      Al-Holissa olevan suomalais­naisen äiti HS:lle: Naiset eivät ole valmiita luovuttamaan lapsiaan Suomeen ja jäämään itse leirille

      Tilaajille
    8. 8

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    9. 9

      Hitas-asuntojen haaliminen on yleistynyt Helsingissä – hyvä­tuloinen toimitus­johtaja omistaa kymmenen tuettua asuntoa

      Tilaajille
    10. 10

      Tanja Valanne paistaa jättimäisiä pizzoja, joihin uppoaa kilo juustoa – sukupizzan on pystynyt ahtamaan nopeasti vain kaksi ihmistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    2. 2

      Miesjoukko raiskasi nuoren tytön Oulussa, hovioikeus antoi yhdelle tuomitulle luvan tutustua uhrin kaikkiin kuulustelukertomuksiin

    3. 3

      Marinin pääministeripaikka ratkesi viime hetkillä, kun Paatero ja Kiuru saapuivatkin kokoukseen – ja operaation taustalla hääräsi Antti Rinne

      Tilaajille
    4. 4

      Sanna Marinin ihastelu maailmalla saa yhä uusia kierroksia, mutta The Daily Show’n näyttämässä valokuvassa on eräänlainen virhe

    5. 5

      Jatkuvat keskeytykset alkavat muuttaa aivoja vaivihkaa – Aivotutkijat laativat neljän kohdan treeniohjelman, jonka avulla keskittymiskyky palautuu

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisaan ilmoittautui ”täysin lapasesta lähtenyt” suurteos

    7. 7

      Viiksekkäät hipsterit rynnivät lähiöbaariin Mellunkylässä – ulkoapäin rujon näköiseen kuppilaan tehdään jo pöytävarauksia

    8. 8

      Emmi-Liia Sjöholm sai kaveriltaan ”junttivaroituksen”, ja sitten hän itki – Harmiton heitto sai tajuamaan, että äänekkäimmät ja rohkeimmat hallitsevat maailmaa

      Tilaajille
    9. 9

      Jengijohtaja Lauri ”Late” Johansson murhasi kolme miestä, ja tänään hän vapautuu vankilasta – Kuukausiliitteen vuonna 2012 julkaistu henkilökuva kertoo tappajasta, joka pyysi Jumalalta anteeksi

      Tilaajille
    10. 10

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    4. 4

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    5. 5

      Sota kasvatti selviytyjän, lähiö hissi­terapeutin ja lama menestyjän – HS:n erikois­artikkeli vie matkalle seitsemän sukupolven Suomeen

      Tilaajille
    6. 6

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    7. 7

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    8. 8

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    9. 9

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    10. 10

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    11. Näytä lisää