Päivän lehti 18.1.2019    |   Kolumni

Hoivakodissa meistä jokainen on jatkossa tasa-arvoinen, mutta vain pieni osa maksaa hoidon itse

Sote-uudistuksesta käydyssä keskustelussa hoivamaksuihin ei ole juuri kiinnitetty huomiota, vaikka moni meistä käyttää hoivaan aikanaan enemmän rahaa kuin mihinkään muihin palveluihin, kirjoittaa HS:n talouden ja politiikan toimittaja Anni Lassila kolumnissaan.

Tilaajille
Edus­kunnassa käytiin viime viikolla kiivas keskustelu sosiaali- ja terveys­palveluiden uudesta asiakas­maksulaista. Terveys­keskus­maksut ja maksukatot herättivät intohimoja, mutta vanhusten hoiva­maksuista ei ollut kiinnostunut juuri kukaan.

Se on erikoista, koska hoivamaksuihin moni meistä tulee käyttämään paljon enemmän rahaa kuin mihinkään muihin palveluihin koko elämänsä aikana.

Lähes joka kymmenes yli 75-vuotias on ympärivuorokautisessa hoivassa, useimmiten hoivakodissa. Usein perimmäisenä syynä on muistisairaus.

Ympärivuorokautinen hoiva on kallista. Hintahaitari liikkuu noin 50 000–66 000 eurossa vuotta kohden. Suurimman osan siitä maksaa yhteiskunta, koska ani harvan eläke riittää edes puoleen hoivapalvelun kuluista.

HS:n selvitys kertoi, että kuntien käytännöt asiakkaiden oman maksuosuuden suhteen ovat tätä nykyä hyvin kirjavia. Asiakasmaksulaki tulee muuttamaan sen, jos sote-uudistus tulee voimaan.

Muutos on huomattava, koska laki panee kaikki samalle viivalle paitsi maksujen myös palvelun laadun suhteen. Asiakas maksaa hoivasta aina 85 prosenttia nettotuloistaan. Hoivapaikan määräytymiseen tulotaso ei vaikuta.

Tällä hetkellä käytössä olevat palvelusetelit antavat varakkaille asiakkaille mahdollisuuden ostaa yhteiskunnan tuella perustasoa paremman hoivapaikan. Sote-uudistuksen jälkeen tämä loppuu.

Jatkossa asiakassetelillä tai henkilökohtaisella budjetilla voi ostaa juuri sen tasoisen paikan kuin maakunta on määritellyt. Omilla rahoilla voi ostaa lisäpalveluita, kuten jalkahoitoja, mutta ei esimerkiksi suurempaa huonetta.

Samassa hoivakodissa, samanlaisessa huoneessa viimeiset vuotensa voi viettää niin pienipalkkainen siistijä kuin hyvin ansainnut ekonomi.

Euroissa laskettuna toiset maksavat hoivasta huomattavasti enemmän kuin toiset. Maksuperusteena 85 prosenttia nettotuloista on jyrkän progressiivinen. Toisella se tarkoittaa 800:aa euroa kuukaudessa, toisella yli 2 500:ta euroa samasta palvelusta.

Se on melko äärimmäistä tulontasausta elämän ehtoossa.

Vieläkin rajumpi valinta olisi voitu tehdä. Toisin kuin joissain muissa Euroopan maissa, hoivamaksuissa ei huomioida varallisuutta lainkaan. Miljoonaomaisuuden omistava, kansaneläkettä saava leski maksaa hoivamaksua vain tuloistaan.

Omaisuus jää perillisille.

Ehkä meille syntyy todellisia luksushoivapaikkoja, joihin jotkut todella varakkaat hakeutuvat kokonaan omalla rahalla. Tehostettu hoiva on kuitenkin niin kallista, että muutaman vuoden hoitoon palavat helposti eläkkeet ja omakotitalokin.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Vantaalla hyvätuloinen eläkeläinen voi maksaa hoivasta satoja euroja enemmän kuin Porvoossa – uusi laki panee kaikki samalle viivalle, katso HS:n laskurilla mitä itse maksaisit
    2. Hoivakodissa meistä jokainen on jatkossa tasa-arvoinen, mutta vain pieni osa maksaa hoidon itse
    3. Grönlannin manner­jäätikköä katoaa vuodessa 45 000 Kheopsin pyramidin verran – Sulamisesta on nyt paljastunut sivu­vaikutus, joka voi osoittautua vakavaksi
    4. Vuoden urheilijaksi valitulla Iivo Niskasella on jo meriitit, joista on vaikea panna enää paremmaksi – motivaatio on silti pysynyt lujana: ”Omat rajat eivät ole tulleet vielä vastaan”
  2. Pääkirjoitus
    1. Helsinki rakentaa uutta myös kantakaupunkiin, ja se lisää vääjäämättä liikennettä
    2. Myös Lähi-itä ansaitsisi kriisialueena jotain ennustettavuutta
    3. Keinot brexit-hankkeen siivoamiseen löytyvät sieltä, missä sotkukin syntyi
    4. Liian moni uskoo maailman menevän koko ajan huonompaan suuntaan – totuus on päinvastainen
    5. Hallituspolitiikka tarvitsee strategian
    6. Uusi kansanäänestys voisi avata brexitin umpisolmun
  3. Kotimaa
    1. Valmisteliko Venäjä hyökkäystä länteen Zapad-sotaharjoituksessa?
    2. Sdp on valmis perumaan aktiivimallin, ilmoitti Antti Rinnettä tuurannut Sanna Marin IS:n vaalitentissä – ”Se on johtanut kohtuuttomiin tilanteisiin ihmisten elämässä”
    3. ”Ilmeisesti nuoret kuvittelevat, että houkuttelu olisi normaalia” – Suomessa sovelletaan hämmästyttävän vähän rikoslain säännöstä lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin
    4. Seksuaalirikoksista ilmoitettiin viime vuonna yhä useammin – Tutkimukset eivät tue sitä, että rikokset olisivat lisääntyneet
    5. Hallitus pääsi nyt sopuun korkeakoulujen tulevasta rahoitusmallista – esitystä rukattiin vielä niin, ettei yhdenkään korkeakoulun rahoitus muutu yhtäkkiä kovin paljon
    6. Talvioloihin tottumattomat Lapin turistit aiheuttavat hämminkiä ja vaaratilanteita: Kaikki eivät osaa käyttää auton lämmityslaitteita, ”totaalisia teiden tukkoja”, kuvaa paikallinen
    7. Twitter ei kommentoi Halla-ahon tilin lukitusta – Tutkijan mukaan taustalla voi olla yhtiön tiukentunut valvonta
    8. Hallitus aikoo tarkentaa laittomasti maassa olevien säilöönoton perusteita – eduskunnan poikkeuksellinen kyselytunti keskittyi seksuaalirikosten torjuntaan
    9. Valtakunnansyyttäjän­virasto pyytää krp:tä selvittämään Puolustusvoimain komentajan menettelyä
    10. Ilmavoimien uudeksi komentajaksi esitetään prikaatikenraali Pasi Jokista
    11. Ravintola Gusti sai kaksi tähteä
  4. Kaupunki
    1. Hetken kuviteltiin, että pääkaupunki­seudun keskipiste on Kannelmäessä – Sitten selvisi, että oikea paikka on asumaton sorakenttä
    2. Helsingin kokoomus pelkää, että Hernesaaren uusi asuinalue kokee Jätkäsaaren kohtalon – Toivovat yhteyttä keskustatunneliin
    3. Suomen pienin Alko Taka-Töölössä kävi ahtaaksi – Tuulikaapin kokoinen viinakauppa nelinkertaistaa tilansa
    4. Tania Karumaa, 43, hyppäsi aamukahdelta aura-auton rattiin, jotta muut pääsisivät aamulla töihin Helsingissä – ”Välillä tuntuu, että ihmiset luulevat meidän olevan vain muiden kiusana”
    5. ”Käristyskupolit” ja ”lumi-infernot” naurattavat myös meteorologeja, mutta liiallinen draama saa sään asiantuntijoilta risuja: ”Toivomme, ettei viesti hukkuisi hauskuutuksiin”
    6. Espoolaisnainen hiihti töihin Helsingin keskustaan – ”Ruttopuistossa matka eteni vauhdilla”
    7. Amos Rex on Vuoden betonirakenne
    8. 13-vuotiaan pahoinpitelystä Oulun­kylän kirjastossa epäilty mies ilmoittautui itse poliisille
  5. Ulkomaat
    1. Kiinan kanadalaiselle langettama kuolemantuomio on viesti, ja se on hyvä tiedostaa Suomessakin
    2. Mistä Trump ja Putin oikeasti keskustelivat Helsingissä? Kongressin demokraatit haluavat kuulustella Trumpin tulkkia
    3. Trump näpäytti demokraattijohtaja Pelosia eväämällä häneltä ilmavoimien koneen Afganistanin-matkalle
    4. BBC: Britannian prinssi Philip, 97, kolarissa – kuningashuoneen mukaan ei loukkaantunut
    5. Kysely: Britit päättäisivät pysyä EU:ssa selvällä erolla uudessa kansanäänestyksessä
    6. Maailman suurin tietovuoto: Yli 770 miljoonaa osoitetta ja salasanaa löytyi hakkeripalstalta
    7. Berlusconi lähtee ehdolle eurovaaleihin
    8. Trumpin entinen lakimies myönsi maksaneensa suosiokyselyn manipuloinnista Trumpin eduksi
    9. Norjassa lumivyöryuhreista kolme on löydetty – video näyttää, millaisissa oloissa kadonneita laskijoita etsitään
  6. Talous
    1. Kaupassa leivotun leivän suosio ajaa leipomoita ahtaalle – suurissa marketeissa voi olla töissä toista­kymmentä leipuria
    2. McDonald’s yritti todistaa oikeuttaan Big Mac -nimeen Wikipedian avulla – EU-viraston entinen tutkija kertoo nyt, miksi pikaruokajätti uhkaa menettää yksinoikeuden hampurilaisensa nimeen
    3. PT:n raportti: opintotukea rajoittavia tulo­rajoja voitaisiin nostaa jopa 18 000 euroon
    4. Osakkeisiin voi sijoittaa tietämättä niistä mitään
    5. Koko sijoitusmaailma puhuu 89-vuotiaana kuolleesta Jack Boglesta –Tuntemattoman visionäärin oivallus säästää joka vuosi miljoonia myös suomalaisilta sijoittajilta
  7. Urheilu
    1. Juha Jääskä sytytti HIFK:n takaa-ajoon – ”Se on kevättä ajatellen hyvä merkki”
    2. Jokerit vahva voittolaukauskisassa Habarovskissa – ”Tiedossa oli, että tämä on haastavin reissu joukkueelle tällä kaudella”
    3. Miksi Vuoden urheilijaksi ei voi valita e-urheilijaa tai cheerleadingin historiallista MM-kultajoukkuetta? Näin Urheilutoimittajien Liitto vastaa
    4. Kaisa Mäkäräiselle sattui iso virhe heti ensimmäisellä laukauksella – ”Vähän parempaa, mutta ei se nyt vain valitettavasti riitä vieläkään”
    5. Hiihtäjä Mari Eder joutui yllättäen leikkaukseen: ”Vaati pikaisia toimenpiteitä”
    6. Juventuksen ja AC Milanin ottelua vaadittiin siirrettäväksi ihmisoikeusloukkauksistaan tunnetusta Saudi-Arabiasta – Raha kuitenkin ratkaisi asian
    7. Stan Wawrinka putosi jatkosta Australian avoimissa – ”Tuntuu kuin neljä tuntia olisi vilahtanut ohi 15 minuutissa”
    8. Vakoilusta syytetty jalkapallonero Marcelo Bielsa veti maton syyttäjiensä jalkojen alta ja osoitti olevansa urheilun pakkomielteisimpiä valmentajia
    9. Mikko Rantanen rikkoi jo 70 pisteen rajan – tahti lupaa mahtisaldoa kauden päätteeksi
    10. Kaikki suomalaisgolfarit putosivat jatkosta Abu Dhabissa – ”En muista, milloin olisin ollut näin ulkona pelistä”
    11. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Lasten uutiset
    1. Moni lapsi toivoisi lisää aikaa perheensä kanssa – ”Yhteistä aikaa voi olla vähän, jos vanhemmat pääsevät myöhään töistä”
    2. Nuoret järjestivät mielenosoituksen ilmaston puolesta
    3. Brexit ja Isac Elliotin esiintyminen Kiinassa
    4. Vanhemmat, kysykää lapseltanne, kaipaako hän enemmän aikaa perheensä kanssa
    5. Näin perheissä vietetään yhteistä aikaa – koululaiset toivovat lisää aikaa vanhempien kanssa
    6. Uutisvisa: Minkä asian puolesta nuoret osoittivat mieltään?
    7. Saako koulusta olla poissa?
    8. Missä Ankkalinna sijaitsee?
    9. Koululaiselta: Aikaiset aamut ovat turhauttavia
    10. Aku Ankka ja kumppanit: Vikkelä varas
    11. Perunarieskat
  9. Kulttuuri
    1. Entinen poikaystävä huoritteli ja musa-alan sedät nauroivat päin naamaa – sitten Ronja Stanley otti ohjat omiin käsiinsä, ja nyt hän laulaa laukeamisesta
    2. Vuosikausia odotettu suomalainen suurelokuva Iron Sky 2 on valtava pettymys – ”Aivan hirveän huono elokuva”, kirjoittaa HS:n elokuvakriitikko yhden tähden arviossaan
    3. Tummaihoisesta muusikosta ja rasistisesta autonkuljettajasta kertova Green Book on glitteröity satu, josta puuttuu veresliha
    4. Vain nopeimmat saivat Ylösnousemuksen – mutta tapahtuuko se Mahlerin syvällisessä sinfoniassa armosta vai ansiosta?
    5. Äänikirjan lukija pisti omiaan Ruotsissa, kirjailija uhkaa nyt oikeusjutulla: ”Minulla oli huono päivä, ja provosoiduin kirjan liian helpoista tulkinnoista”
    6. Maisa ja Kaarina -sarjakuvan tekijät saivat arvostetun Puupäähattu-palkinnon – Naisten ystävyydestä kertovaa sarjaa tehtiin yli 25 vuotta
    7. Pahkasika-lehdestä tuttu sarjakuvataiteilija Pauli Heikkilä on kuollut
    8. Haifan pormestari: Mellakoita synnyttänyt Jani Leinosen McJesus-teos poistetaan museosta Israelissa ”niin pian kuin mahdollista”
    9. Oodin menestys jatkuu – uusi keskustakirjasto on ehdolla arvostetun arkkitehtuuripalkinnon saajaksi
  10. Tiede
    1. Puhetta tulkkaavat laitteet osaavat kymmeniä kieliä – ja kääntävät melkein sitä mukaa kuin puhut
    2. Miksi jotkut puhuvat paljon itsestään? Ja miksi suu on märkä?
  11. Mielipide
    1. Kiusaajan tai kiusatun siirtämisessä toiseen kouluun on monia sudenkuoppia – kiusaamiseen tulee puuttua aikuisten yhteistyöllä
    2. OAJ:n Luukkainen HS:n mielipide­palstalla: Seksuaali­rikokset eivät ole koulun vika – on kohtuutonta sälyttää vastuuta kriisitilanteista opettajien harteille
    3. Jokainen seksuaalisen väkivallan uhri ansaitsee hätäkokouksen
    4. Seksuaalisen kasvun tukeminen on tärkeää
    5. Arvonlisäverottomuus on pankeille ja muille finanssialan yrityksille myös taakka
    6. Hernesaaren asukkaiden toiveita ei ole kuunneltu
    7. Kaipaan televisioon romanttisia vanhanajan elokuvia
  12. Tänään
    1. Leea Markkula-Heilamo 1958–2018
    2. Ilkka Mäkinen 1964–2018
    3. Hongkongilainen nousussa Euroopassa
    4. Tapahtumia perjantaina 18. tammikuuta
    5. Elokuvaklassikot muuttivat Oodiin
    6. Romanttista kipinöintiä
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Rip Kirby
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
    7. Fingerpori
  14. Radio ja TV
    1. Netflixin kiehtova stalkkerisarja You on yhtä aikaa ovela kommentaari romanssigenrestä ja sometodellisuudesta sekä vetävä jännäri myrkyllisestä suhteesta
    2. Konserttitaltiointi Brahmsin toisesta sinfoniasta toteutettiin lentävän kameran yhdellä pitkällä otolla
    3. Perjantain tv-elokuvia
  15. Ajanviete
    1. Kuka esitti kauppaneuvos Paukkua tv-ohjelmassa Hyvät herrat? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    2. Kekkalointia roomalaisessa suihkulähteessä mutta myös pakkosterilisaatiota – Ristikko josta et voi kieltäytyä
    3. Päivän sudoku

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      TV-tähti Pamela Anderson suuttui jalkapalloseuralle, joka lahjoitti keräysvaroja Notre Damen kirkon korjaamiseen

    2. 2

      Facebook ja Attendo rakensivat bisneksensä oletuksille, jotka valtio voi nyt viedä pois

    3. 3

      Veren­myrkytys murentaa muistin, syylliseksi paljastui sokeri

    4. 4

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    5. 5

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    6. 6

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    7. 7

      Salainen kikka salille – Puolitoistakertainen toisto parantaa leuanveto- ja penkkipunnerrustulosta

    8. 8

      Autojen päälle ropisi hiekkaa Britanniassa, Suomessa ihasteltu poikkeuksellisen upeita auringon­laskuja – kumpaakin ilmiötä selittää ilma­kehään noussut hiekka­pöly

    9. 9

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    10. 10

      WHO:lta tiukka linja ruutu­aikaan: Alle viisivuotiaille lapsille enintään tunti päivässä, alle vuoden ikäisiä ei pitäisi altistaa äly­laitteille lainkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vatsa oireilee, mieli on äreä ja elämä pelkkää pinnistelyä – Oravanpyörä ajaa ihmisen tuhoisaan ylivireystilaan, ja näin se katkaistaan

      Tilaajille
    2. 2

      Unkarilaisesta opetusmenetelmästä tuli matematiikanopettajille lähes kultti, ja nyt vanhempia ahdistaa – Testaa, osaisitko itse alakoulun läksyjä

      Tilaajille
    3. 3

      Keskusta on historiansa syvimmässä kriisissä – eikä puolueen suosituinta poliitikkoa haluttu pelastamaan puoluetta ahdingosta

    4. 4

      ”Palvelijanhuoneella on uusi elämä” – Varakkaat ikäihmiset varautuvat pahimpaan ja se näkyy jo Helsingin asuntomarkkinoilla, väittää kiinteistönvälittäjä

    5. 5

      Tällainen on Linnanmäen yli kymmenen miljoonaa euroa maksanut uusi vuoristorata

    6. 6

      Menestynyt avaruustutkija Sini Merikallio harjoitteli Mars-lentoa Utahin autiomaassa ja pärjäsi astronauttien valintakokeessa – Sitten hän sai tarpeekseen

    7. 7

      Espoo sulki arkkitehtonisesti arvokkaan koulun ja jätti sen vuosikausiksi tyhjilleen: Nyt rappio on häkellyttävää

    8. 8

      Kesken partioinnin torkahteleva hevonen valittiin Helsingin poliisilaitoksen kuukauden työntekijäksi

    9. 9

      Hotelliravintola Platta avasi Pasilassa – Pihvi oli syömäkelvottoman raaka ja perusasiat muutenkin hukassa

    10. 10

      Pihvi näyttää tihkuvan verta mutta on herneestä tehty – Lihankorvikkeen kehittänyt yritys nousemassa miljardin euron arvoiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Muistatko Netscapen ja ponnahtavat porno­ikkunat? Internet täyttää 30 vuotta, ja nyt HS:n erikoisartikkeli vie hämmentävälle matkalle verkon alku­hämärään

      Tilaajille
    2. 2

      Jussi Halla-ahon blogikirjoituksista ja ”ihmiskäsityksestä” tuli hidaste perussuomalaisten hallitustielle – Näin Halla-aho kirjoitti vähemmistöistä vuosikymmen sitten

    3. 3

      Rutiköyhän kainuulais­perheen selviytyminen on ihmeellinen tarina Suomesta

      Tilaajille
    4. 4

      Asiantuntijat pitävät Mannerheimin matkoiltaan keräämää historiallista esineistöä sensaatiomaisena – Miksi nämä aarteet makaavat varaston uumenissa?

      Tilaajille
    5. 5

      Kalliossa asuva Liisa Lehto on yksi niistä, jotka nostivat Jussi Halla-ahon ääni­haravaksi jopa puna­vihreiden koti­kentällä – Halla-ahoa äänestäneet kertovat, millainen heidän Helsinkinsä on

    6. 6

      ”Epämiellyttäviä tapauksia on ollut” – Kristina, 22, myy nettiseksiä suomalaistenkin suosimalla sivustolla

      Tilaajille
    7. 7

      Onko niin, että rahaa kyllä on pilvin pimein, vaikka köyhille ja vähätuloisille sitä ei riitäkään?

    8. 8

      Kaikkien aikojen kovakuntoisin Miss Suomi: äärimmäisen raskas treeni voi pelastaa Lotta Näkyvän hengen

      Tilaajille
    9. 9

      Analyysi: Putous kerää nyt televisiossa historiallisen vähän katsojia, eikä se ole mikään ihme – ohjelmaa vaivaa sama ilmiö kuin koko suomalaista tv-viihdettä

    10. 10

      Vaikeuksista vaikeuksiin kompastelleen Redin johtoon palkattiin farkku­kauppias Lahdesta ja yhtäkkiä kauppakeskus tunnetaan muustakin kuin sokkeloisuudestaan

    11. Näytä lisää