Päivän lehti 18.12.2016
Päivän lehti 18.12.2016    |   Mielipide

Julkisin varoin tehty – yksityisesti myyty

Myös tekijöiden tulisi saada vastinetta vuosikymmenien työlleen, kun päiväkodista halutaan uusi vientivaltti.

Kirjoitus suomalaisen päiväkotikonseptin kaupallistamisesta (Päiväkodeista halutaan uusi vientivaltti, HS 17.12.) toi hyvin esiin yleisemmänkin ilmiön. Julkisin varoin ja pienipalkkaisin resurssein kehitetyt julkisen alan toimintamallit ovat hyviä ja kiinnostavia bisnesmielessä. Usein näihin malleihin liittyy innostunut joukko kehittäjiä, ja melko varhaisessa vaiheessa myös ulkoinen bisneskumppani.

Olennaista on se, että varsinainen syvällinen ymmärrys ja toiminnan hallinta on alun perin varsinaisella tekijätasolla. Tätä tasoa tarvitaan aina mallin määrittelyssä ja sovittamisessa kaupalliseksi tuotteeksi. Tekijätasoa ei kuitenkaan palkita. Päinvastoin heitä työllistetään paljon yli normaalin työsuorituksen, ja monille riittääkin se, että saavat olla mukana ”viennin edistämisessä”.

Palkkio tulee kylläkin toiselle tasolle, ja lopulta hyöty saattaa valua kansainvälisen sijoittajan rahapussiin. Toivottavasti tämä päiväkotikonseptin kaupallistaminen välttää yleisen ilmiön eli julkisten resurssien ja julkisen osaamisen vastikkeettoman hyväksikäytön.

Useimmat lopulta vain bisnestoimijoita hyödyttävät ulkoistukset rakennetaan vastaavalla tai vielä paljon räikeämmällä ­tavalla. Pahimpia ovat tietysti tapaukset, joissa julkisen hallinnon sisällä on agentteja, jotka toimivat ulkoisen jopa ulko­maisen bisnesyrittäjän hyväksi. Koska organisaatioiden ylätasolla ulkoistaminen ja yhtiöittäminen koetaan edistyksellisenä, tämä toiminta voi jatkua.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Niin hyvältä kuin tuntuukin ajatus siitä, että Suomi saa mainetta hyvien tekijäresurssien mahdollistamilla julkisen palvelun toimintamalleilla, myös tekijöiden tulisi saada vastinetta vuosikymmenien työlleen – silloinkin, kun todetaan, että ”ei tullutkaan takkia, tuli kukkaro”.

Osmo Nieminen

Lempäälä

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Varhaiskasvatus
  • Päiväkoti
  • Vienninedistäminen
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Marine Le Pen kutsuu HS:n haastattelussa perussuomalaisia avukseen – ”Rakennamme EU:n raunioille kansakuntien Euroopan”
    2. Hallituksen painostus jyräsi oikeuskanslerin pyrkimykset korjata ongelmallisia lakiesityksiä – oikeustieteen professorit tyrmistyivät
    3. Joulukuusen hinnoissa on huimia eroja – Helsingin Töölöntorille tulee ensi viikolla ”muutamia kuusia, jotka ovat 120 euron arvoisia”
    4. Tämä pariskunta on naimisissa mutta asuu eri osoitteissa – ja katsoo toisiaan hymyillen kuin vastarakastuneet
  2. Pääkirjoitus
    1. Isisin tuhosta voi syntyä sen seuraaja
    2. Länsimetron ongelmista on otettava oppia
    3. Venäjä ottaa, mutta ei anna
    4. Taasko pitää ottaa mallia länsinaapuri Ruotsista?
    5. Onko oikein valehdella lapsille joulupukista?
    6. Karlsson
    7. Varoitusmerkkejä on jo paljon nuorista miehistä
  3. Kotimaa
    1. Silja, 9, selvisi rajusta yliajosta kuin ihmeen kaupalla – lappilaiskunnan asukkaiden myötätunto sai tytön vanhemmat liikuttumaan
    2. Yle-kohu uhkaa Suomen asemaa sananvapauden kärkimaana
    3. Kymmenet kunnanvaltuutetut jättävät työnsä vuoden lopussa – ”Poliittinen asetelma täällä on sellainen, että ei voi hirveästi vaikuttaa”
    4. Syyttäjä vahvisti: Espanja luovuttaa valemedia MV-lehden Ilja Janitskinin Suomeen
    5. HS:n osoitteenmuutos kannattaa tehdä ajoissa
    6. Raumalle perustettiin yli 10 kilometrin rajoitusvyöhyke lintuinfluenssan vuoksi
    7. Suomen veroaste on EU-keskiarvon yläpuolella
    8. Suurimpaan osaan Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista ei vaadita kotivakuutusta
  4. Kaupunki
    1. Länsimetron avaaminen Tapiolaan olisi hyvä teko – ongelmia on tosin kaksi
    2. Eero Lehti haluaisi Guggenheimin Helsinki-Vantaalle – aamukoneella Suomeen ja loungen sijaan museoon
    3. Finnoon kaava ei kelvannut – Espoon poliitikot haluavat alueesta ympäristöystävällisemmän
    4. Joulumyyjäisiä sunnuntaina 18. joulukuuta
  5. Ulkomaat
    1. Ranskan presidenttiehdokas Marine Le Pen latoo HS:lle Venäjä-kantansa: Putin on tehnyt ”urotyön”, pakotteisiin ei ole ”mitään syytä” ja Krim kuuluu Venäjälle
    2. Kuubassa pitää kävellä nettiin – kodeissa yhteys on kielletty mutta langaton verkko toimii puistoissa
    3. Rauhan arkkitehti Aziz Hallaj auttaa syyrialaisia katsomaan tulevaisuuteen: ”Rauha ei ole vain sitä, ettei ole sotaa”
    4. Tuhannet odottavat yhä epätoivoisesti poispääsyä Alepposta – evakuointien jatkuminen edelleen epävarmaa
    5. ”Propagandamedia ei tunnu vieläkään ymmärtävän, miten poikkeuksellisen lahjakkuuden kanssa se on tekemisissä”, sanoo trumpismin lähettiläs Newt Gingrich
    6. Tanskan Bornholm on kiinnostunut Nord Streamin kaasuputkihankkeesta Gotlannin sanottua ei
    7. Anne Frankia ei ehkä annettu ilmi – uuden tutkimuksen mukaan natsit saattoivat löytää perheen sattumalta
    8. Turkissa tuhoisa pommi-isku bussiin – ainakin 13 kuollut ja 55 haavoittunut
    9. Kanadaa koettelevat huumekuolemat – Yhdeksän ihmistä kuoli vuorokauden aikana Vancouverissa fentanyylin yliannostukseen
    10. Puolan parlamenttitalosta tuli protestin näyttämö – poliisi joutui raivaamaan Kaczyńskille väylän ulos
    11. Maailman vanhimmaksi jalokivivarkaaksi kutsuttu Doris Payne, 86, jäi jälleen kiinni
    12. 92-vuotias Robert Mugabe lähtee ehdokkaaksi Zimbabwen presidentinvaaleihin 2018
    13. Papua-Uudessa-Guineassa annettiin tsunamivaroitus – voimakas maanjäristys iski saarivaltion rannikolla
  6. Urheilu
    1. Eva Wahlströmin kyyneleet vaihtuivat voitonriemuun
    2. Matti Heikkinen taisteli väkisin kärkisijoille – Loppukiri löytyi ”geeniperimästä ja veemäisestä luonteesta.”
    3. Mononen hiihti kymmenen joukkoon – norjalaiset tylyn vahvoja: ”Tuli kyllä noutaja”
    4. Tampereella palattiin ulkojääkiekkoilun juurille – ja koettiin draamaa
    5. Emmi Peltonen nousi kärkeen SM-jäällä – ”Tosi hyvä fiilis”
    6. Leijonat taipui Ruotsille hengettömällä esityksellä – ”Tulivat fiksusti päälle”
    7. Ristolainen nousi ratkaisijaksi – Aho ja Teräväinen loistivat NHL-kierroksella
    8. Ranskan Chevalier ylsi uransa avausvoittoon
    9. Onnekas West Ham pääsi pälkähästä – ”Tätä on vaikea hyväksyä”
    10. Michael Schumacherin perheeltä uusi hanke – ”Luovuttaminen ei ole vaihtoehto”
    11. Herola lähenteli 10:n kärkeä – myös uusi suomalainen maailmancupin pisteille: ”Plussan puolelle”
    12. Maailman entinen ykköspelaaja valmentamaan Nadalia – ”Todella tärkeä henkilö urallani”
    13. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  7. Sunnuntai
    1. ”Se oli kivuliasta, sielun pimeä yö” – kolme vuotta sitten filosofi Pekka Himanen visioi Suomesta kukoistavaa kansakuntaa ja sai osakseen pelkkää pilkkaa
    2. Käsirysy syntyy, kun teinien kännykät kerätään pois – tällaista on nettiriippuvaisten vieroitusleirillä Etelä-Koreassa
    3. Kuinka usein laistat kotitöistä netin takia? Testi paljastaa, oletko nettiriippuvainen
    4. Suomen arvovaltaisin oviremontti – liminkalaiset puusepät kunnostavat 400 Eduskuntatalon ovea, apuna röntgenkuvat ja alkoholi
    5. Saara Aaltoa ja Mannerheimia yhdistää sama menestyksen salaisuus
    6. Päästäkää naiset ulos uskontokuplasta
    7. Kulmapotku 13000 euroa, maali 70000 euroa – Hans Backe kävi kalliiksi
    8. USA valitsi YYA-miehen
    9. Mistä löytyisi vanha jouluruno, jossa kuuset kieltäytyvät ryhtymästä joulupuuksi?
  8. Ura
    1. Uskallatko tunnustaa, että liikeideasi tai muu rakas projektisi on pielessä? On aika pivotoida
    2. Työnhakija, näistä merkeistä tunnistat mukavan työilmapiirin jo haastattelussa
    3. Rakentaminen on joukkuelaji, jossa olosuhteista ei kannata napista, kertoo kirvesmies
    4. Näin hoidat jouluvalmistelut sutjakasti työkiireiden keskelläkin, neuvoo Marttojen asiantuntija
    5. Työnantajat voivat mitata jo mitä vain – ja perustelut kuuluvat: työntekijän parhaaksi
  9. Talous
    1. Apple Pay etenee takkuisesti Euroopassa – miksi maksusovellus ei kelpaa pankeille?
  10. Kulttuuri
    1. Keski-ikäinen mies, useampi ero, kehnosti myyvät kirjat – ja maailman iloisin mieli!
    2. Minna Canth sai belgialaisen matematiikanopettajan opiskelemaan suomea – erityisesti Canthin ajamalle tasa-arvolle on Belgiassa kysyntää
    3. Romanttinen runoilija kirjoittaa kirjoituskoneella eikä viihdy nykyajassa
    4. ”Pyyhin leukasi ja kampaan palmikkosi talveen” – runoteos puhuu kauniisti muistisairaudesta
    5. Liennytyksen asialla Saksassa ja Venäjällä, vodkasta viiniin vaihtamalla
    6. John Storgårdsin johtama 9. sinfonia oli vahva viesti joulun odotukseen
    7. HS-kulttuuritoimitus suosittelee: Kuuntele radiota koska vain ja nauti Tom Fordista Rivieran sohvassa
    8. Camilla Läckberg on yksi Ruotsin dekkarikuninkaallisista – esikoisteos Jääprinsessa on HS Kirjaston viikon kirja
    9. Runoilija Jorma Etto on kuollut
  11. Mielipide
    1. Taloyhtiön ongelmien syynä on usein ihmisten itsekkyys
    2. Väestönsuojista luopuminen ei laskisi asumisen hintaa
    3. Työväenopisto ja Tanssin talo sopivat molemmat Kaapelille
    4. Päiväkotiapulaisista ei saa tulla pelinappuloita
    5. Lapset ja työntekijät nääntyvät Helsingin päiväkodeissa
    6. Julkisin varoin tehty – yksityisesti myyty
    7. Positiivinen velkarekisteri suojaisi ihmisiä
    8. Psykiatriset palvelut on aika yhdistää
    9. Matkustajien tarpeet unohtuivat
    10. Ihmiset meikkaavat myös itsensä takia
    11. Annetaan nuorille tilaa toteuttaa itseään
    12. Raasteet ja suikaleet omalta tiskiltä
    13. Ei busseissa saa laulaa
    14. Sähkötöiden teko on tarkoin säänneltyä
  12. Tänään
    1. Verdunissa taisteltiin 303 päivää – sotilaita kuoli 700 000
    2. Leonid Bashmakov 1927–2016
    3. Naistemmekin ampumataito johti uusiin ennätyksiin
    4. Tapahtumia sunnuntaina 18. joulukuuta
    5. Vanhanajan joulu Glimsissä
    6. Joulusävelmiä Talvipuutarhassa
    7. Tonttuheviä Hevisauruksen malliin
  13. Sarjakuvat
    1. Jäätävä Spede
    2. Lassi ja Leevi
    3. Velho
    4. Karlsson
    5. Harald Hirmuinen
  14. Radio ja TV
    1. Netflixin koominen tieteismysteeri uuvuttaa katsojan
    2. Midge Kelly on nyrkkeilysankari – mutta ei oman elämänsä sankari
    3. Lastendraama palauttaa valon maailmaan
    4. ”Oho, mitä minulle on tapahtunut”
    5. Sunnuntain elokuvia
  15. Koti
    1. Joulukoristeet ovat nyt tuoksuvia – askartelublogia pitävät Jani ja Aleksi kertovat, miten niitä tehdään
    2. Rivitaloasunto on jo hiljentynyt, mutta kohta se ottaa huomaansa kolme sukupolvea joulunviettäjiä
    3. Onko ylimääräisen yhtiövastikkeen periminen perusteltava?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää