Päivän lehti 19.1.2017
Päivän lehti 19.1.2017    |   Lyhyesti

Lisäyksiä maailmanperintöluetteloon

Pääkirjoituksessa (HS 9.1.) todettiin, että Unescon maailmanperintöluetteloa pyritään Suomen osalta päivittämään itsenäisyytemme juhlavuonna.

On perusteltua nostaa esiin uljas olympiarakennusten ryhmä: Olympiastadion, Uimastadion, Soutustadion, Velodromi, Messuhalli sekä samaan maailmanperintökategoriaan kuuluva Malmin lentoasema. Uusi yleiskaava tuhoaisi lentoaseman, jonka säilyttämistä on vuosia vaadittu, mutta jonka merkityksen paikallistaloudelle päättäjät jättävät huomiotta.

Suomi on modernin arkkitehtuurin merkkimaa, ja olisi johdonmukaista täydentää maailmanperintöluetteloa mainituilla kohteilla, jotka kaikki ilmentävät kansallista identiteettiämme.

Maija Kairamo

arkkitehti SAFA, Helsinki
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Autoala puoltaa autoveron poistoa mutta vetoaa hallitukseen: Tekohengittäkää autokauppaa siirtymän ajan
    2. Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu
    3. Sinnikkyyttä voi opettaa, ja se on nyt erityisen tärkeää, sanoo erityisluokanopettaja – ”Lapset ja nuoret eivät enää tajua, miten paljon työtä asiat vaativat”
    4. Olisiko perintötaulu sittenkin väärennös? Asiantuntija kertoo mitä tehdä, jos maalauksen aitous epäilyttää
  2. Pääkirjoitus
    1. Obama epäonnistui harkitsemalla liikaa
    2. Helsingissä tarvitaan lisää pieniä asuntoja
    3. Venevero lisää byrokratiaa
    4. Mies, jos haluat nöyrän kumppanin, ota koira
    5. Lahden MM-kuohunta kertoo hiihtolajien suosion hiipumisesta johtuvasta kipuilusta
    6. Brexit voi innostaa myös muita irtautumaan EU:sta
  3. Kotimaa
    1. HS asensi kohutun ”mustan laatikon” testiautoon – tällaista tietoa Bernerin esille nostama seurantalaite keräsi
    2. Tiedustelupalvelu CIA avasi arkistojaan nettiin – ufoja, vakoilutarinoita sekä satoja Suomea koskevia asiakirjoja
    3. Veneilijöitä suututtaa hallituksen verosuunnitelma – ”Kansalaisia ei kohdella yhdenvertaisesti”
    4. Moottoripyörän ”kateusvero” sai vastalauseryöpyn – veron joutuisi maksamaan koko vuodelta, vaikka pyörä seisoisi kinoksessa
    5. HK sekoittaa jauhelihan joukkoon porkkanaa – ”Kasvisten pilkkominen on työlästä ja vie aikaa”
    6. Etsintäkuulutetusta sarjahukuttajasta tullut kymmeniä vihjeitä – miehen olinpaikka yhä epäselvä
    7. Syyttäjä: Axl Smith on myöntänyt osan syytteistä
    8. Rekka putosi moottoritieltä toiselle tielle – yksi kuollut, kaksi loukkaantunutta
    9. Avi: Oulun törkeän hyväksikäyttö­tapauksen selvityksessä merkittäviä puutteita – lastensuojelun asiakirjoja kadoksissa
    10. Aggressiivisesti käyttäytynyt mies tunkeutui kouluun Salossa – poliisi otti kiinni
    11. Politiikan uutiset tulevat nyt luoksesi kerran viikossa
    12. Painotettua musiikinopetusta annetaan Helsingissä kuudessa alakoulussa
    13. Trump haastetaan oikeuteen kunnianloukkauksesta
  4. Kaupunki
    1. Jan Vapaavuori pohtii vielä ehdokkuutta
    2. Mechelininkadun puut parturoidaan pois – ”Maisema näyttää varmasti kolholta”
    3. Uusi matkakortinlukija sekoittanut käyttäjiä – näin teekkarit tekisivät siitä loogisen ja nopean
    4. Helsingin olympiastadionin korjaus saa tarvitsemansa miljoonien lisärahoituksen
    5. Laura Rissasesta Helsingin kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
    6. Ryöstösarja Helsingin Herttoniemessä – poliisi epäilee saman tekijän iskeneen kolmesti viikon sisällä
  5. Ulkomaat
    1. Joukko varakkaita ja valkoisia vastarannankiiskiä – HS:n kirjeenvaihtajan yhteenveto Trumpin tiimistä
    2. Trumpin puheet saavat täystyrmäyksen saksalaispoliitikolta – ”Trump sanoo ihan suoraan, ettei välitä, hajoaako EU”
    3. Brittihallitus suuntaa vakaasti kohti EU-eroa: Parlamenttikaan ei voi kumota brexitiä, vaikka sopimus ei tyydytä
    4. Planeetta ennätyslämmin kolmatta vuotta peräkkäin –hiilidioksidi- ja metaanipitoisuudet ovat nyt ennätyslukemissa
    5. Britannian haavemaailma uhkaa särkyä Brysselin neuvotteluissa – Theresa Mayn uhkaukset ovat koppavaa puhetta altavastaajalta
    6. Suomen somaleille myöntämien turvapaikkojen suhteellinen määrä romahti viime vuonna – Somalia on yhä sekasortoinen
    7. Palestiinalaiset sopivat yhteishallituksesta, Venäjä vahvistaa rooliaan konfliktissa
    8. Kanada täyttää 150 vuotta, ja Suomen juhlabudjetti jää jalkoihin – 110 000 euron tempaus kuljettaa punaista sohvaa ympäri maata
    9. Vuoden paras ilmastouutinen? Kiina torppasi yli sadan hiilivoimalan rakentamisen
    10. Itsemurhaisku tappoi yli 40 Malissa – suomalaissotilaat turvassa
    11. Länsi-Afrikan Gambiaan poikkeustila, sotilaita kaduilla ja ulkona liikkumisesta varoitetaan – Tjäreborg jatkaa suomalaismatkoja maahan
    12. Hyvät säät vähenevät selvästi, ennustaa ilmastotutkimus – Pohjois-Eurooppaan leutoja talvia
  6. Talous
    1. Nokian osakkeilla käytiin eniten kauppaa – katso listasta kaikkien Helsingin pörssin osakkeiden vaihto
    2. Nyt on hyvä hetki kilpailuttaa sähkösopimus – tässä helpot pikaohjeet, joilla säästät satasia
    3. Helsinki näyttää voittavan Kuopion – Soininvaara esittää lääkealan Fimeaa pääkaupunkiin
    4. Tutkimus: Enemmistö pienistä yrityksistä ei ole pidentänyt työaikaansa 24 tunnilla
  7. Urheilu
    1. Monte Carlon rallin 50 vuotta sitten voittanut Rauno Aaltonen kisaa taas samoilla seuduilla – tällä kertaa tasanopeusrallissa
    2. Jari-Matti Latvala ja Juho Hänninen ralliklassikon suomalaiset
    3. Oma kasvatti puraisi HIFK:ta
    4. KOK käy urheilijan kukkarolla
    5. Jääpallon erotuomarilegenda lopettaa tänä keväänä toisen kerran – ensimmäisellä kerralla valmentajat ja pelaajat houkuttelivat jatkamaan
    6. Botnia vei finalistien 11 maalin ottelun
    7. Kontinen ja Peers aloittivat Australiassa komealla voitolla: ”Ihan ok”
    8. MTV näyttää myös jatkossa jääkiekon MM-kisat
    9. Mika Kohonen teki salibandyhistoriaa Ruotsissa –suomalaislegendasta tuhannen pisteen mies
    10. MTV:n uusi F1-selostaja Niki Juusela tiesi nuorena, että hänestä tulee F1-kuski: ”Ei tullut, mutta selostaja tuli”
    11. Niklas Hagman loppukaudeksi HPK:hon
    12. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Millaista on puhua kielillä? HS-kirjallisuuspalkintokisan avaava esikoisromaani vie keskelle helluntailaisten herätyskokousta
    2. Cheekistä tekeillä miljoonaelokuva – Taustalla nimekkäitä tekijöitä, ensi-ilta olisi jo vuoden päästä
    3. Perussuomalaisten kansanedustaja laulaa levyllään ”punahuorasta” – Kannen kuvassa uhataan aseella naista punaisten muistomerkillä
    4. Suomen musiikkialan järjestöt moittivat Migriä: Vainottua taiteilijaa ei voi käskeä luopumaan ammatistaan
    5. ”Pirun hauska kirja”, sanoo kriitikko Leena Krohnin filosofisista runoista ja surrealistisista maisemakuvista
    6. Sooloviulu lauloi ja taisteli hienovireisessä konsertossa
    7. Mustat donkkaa tykimmin -elokuva tehdään uusiksi
  9. Tiede
    1. Kuvasarja: Pilkkopimeässä ja myrkyllisessä luolassa kehittyy 5,5 miljoonassa vuodessa erikoisia öttiäisiä
  10. Mielipide
    1. Onnistunut sijaishuolto on monen tekijän summa
    2. Itsensä työllistäjien työttömyysturvassa pyritään kannustavuuteen
    3. Miksi Eero Mäntyranta puuttuu kunnialistasta?
    4. Eläkkeelle siirryttäessä on suuri riski tarttua pulloon
    5. Helsinki arvostaa omaishoitajien työtä
    6. Omaishoitajat säästävät kuntien rahaa
    7. Luotettava liikenne Helsingin valtiksi
    8. Kirkko ei hyödy kohtuuttomista vuokrankorotuksista
    9. Naisten siivousvimmasta voivat kärsiä paitsi miehet myös ystävättäret
    10. Lisäyksiä maailmanperintöluetteloon
    11. Sähköautoihin kilowattituntimittarit
    12. Uimataidon opettaminen kuuluu kodeille
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Vee olisi tyylinä toimivampi
    2. Suuri autonäyttely avattiin Brysselissä
    3. Tapahtumia torstaina 19. tammikuuta
    4. Lauluja rakkaudesta ja kuolemasta
    5. Maailma muisti­sairaan silmin
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Suorapuheiset naiset puhuvat seksistä
    2. Uusi kopio saa Valkoisen peuran hohtamaan
    3. Kävin Cheekillä kylässä – ja yllätyin
    4. Torstain elokuvia
  14. Torstai
    1. ”Jos mieheni ei olisi halunnut lapsia, olisin varmasti ollut tyytyväinen ilman” – Erimielisyys lasten hankkimisesta on parisuhteissa yleistä
    2. 18 viikon juoksuohjelma ensikertalaiselle – näin treenaat itsesi maratonille
    3. Viattomuuden ihailu on epä-älyllistä
    4. Nyt päivitetään makkaraklassikot nykyaikaan
    5. Ihana kasvis-ramen ei jätä kylmäksi
    6. Muhkea viini talvi-iltaan
    7. Juustoa jää ikävä, puuromaitoa ei
    8. Tehtävälistankin voi tehdä hyvin tai huonosti – näin saat listoista kaiken irti
    9. Miksi koiraa ei saa syödä? Tutkija vastaa
    10. Influenssa vai tavallinen flunssa? Lääkäri kertoo, miksi influenssaa kannattaa seurata tarkasti
    11. Heviä syödään entistä enemmän
    12. Moni treenaaja lepää liian vähän, sanoo urheilufysiologi – ”Lepo ei ole sama asia kuin se, että ei harjoitella”
    13. Braatvurstia olut-sipulikastikkeessa
    14. Paahdettua bataattia ja lenkkimakkaraa
    15. Tomaattinen chorizopelti
    16. Kasvis-ramenkeitto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    3. 3

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    4. 4

      Matti Nissisen alaiset varoittivat esimiestään, mutta valtakunnansyyttäjä jatkoi veljensä firman markkinointia – ”Tietyllä tavalla hurahdin tähän menetelmään”

    5. 5

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    6. 6

      Perussuomalaiset hajoaa ydinkannatusalueellaan Vantaalla – yhdeksän aktiivia loikkaa sinisiin

    7. 7

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    8. 8

      Ystävistä tuli vihamiehiä – nykyisten ja entisten perussuomalaisten vihanpito on saanut hämmentävät mittasuhteet

    9. 9

      Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

    10. 10

      Alppitähti Anja Pärson joutui tiuhaan seksuaalisen häirinnän uhriksi: ”Yhteen aikaan tietyt miehet tekivät siitä urheilulajin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    9. 9

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    10. 10

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    11. Näytä lisää