Päivän lehti 19.6.2017

Yle: Pääministeri Sipilän entiset yhtiöt saaneet julkista rahaa yli 30 miljoonaa euroa

Selvitys löysi 21 pientä ja keskisuurta yhtiötä, joissa Sipilä oli osakkaana ennen pääministerikauttaan. Entisen enkelisijoittajan yhtiöt ovat menestyneet vaihtelevasti.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Hyviä uutisia Suomen järvistä: ne ovat paljon paremmassa kunnossa kuin 1970-luvulla – näin tunnistat, voiko mökkijärvessä uida huoletta
    2. Macronin vallankumous sai jatkoa parlamenttivaaleissa – hänen puolueelleen 351 paikkaa 577:stä
    3. Kerrostalotyömaan tulipalo työllisti palokuntaa myöhään yöhön Pohjois-Helsingissä – poliisi teki kaasupulloja vaarattomiksi ampumalla
    4. Ruotsi lahjoitti sota-aikana Suomelle pieniä puutaloja, joita jonotetaan nyt kilpaa – idylliset lahjatalot ovat monen perheen unelma
  2. Pääkirjoitus
    1. EU:n hevosvarkaat ajautuivat riitoihin
    2. Energiaa säästämällä saa rahalle katetta
    3. Sote- ja maakuntauudistukset uuteen valmisteluun, kuuluu suurimpien keskusten ääni
    4. Toisille edustan rasistia, toisille suvakkia – Tohtiiko tässä enää olla mitään mieltä?
    5. Parhaita kykyjä voitaisiin nykyistä aktiivisemmin ohjata isojen ongelmien pariin – ja kilpailut ovat siihen tehokas työkalu
    6. Touko Aalto sai isot saappaat täytettäväksi
  3. Kotimaa
    1. Vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto linjasi: Tusina maakuntaa riittää
    2. Juhannuksesta on tulossa kylmä ja pilvinen – etelään luvassa aatoksi hädin tuskin 10 astetta lämmintä
    3. Lukijat kertovat riidoista isovanhempien kanssa: ”Omat ja appivanhemmat haluavat päättää lomakohteemme, perhekoon ja lasten nimet” – asiantuntija neuvoo, miten perherauha säilyy
    4. Hallituskriisi kuplii yhä kokoomuksen eduskuntaryhmässä
    5. Loton ennätyspotti jaetaan 50 hengen kesken – peli maksoi 600 euroa
    6. Yle: Pääministeri Sipilän entiset yhtiöt saaneet julkista rahaa yli 30 miljoonaa euroa
    7. Mies vapautettiin poliisin tiloista – epäillään ryöstäneen melkein heti 70-vuotiaan naisen Lahdessa
    8. Soini pääsi eduskuntaan kuudennella yrityksellään
  4. Kaupunki
    1. Rumeneeko Helsinki? Kaupunki lopetti kauneutta vaalivan elimen, arkkitehdit tuohtuivat
    2. Hallitus haluaa kuntien purkavan vanhat homekoulut – Sipilä myöntää julkisen rakentamisen kärsivän ongelmista
    3. Poliisin operaatio Etu-Töölössä päättyi tuloksettomana iltapäivällä – rikoksesta epäiltyä etsittiin järein varustein
  5. Ulkomaat
    1. Suomalaisen avustustyöntekijän sieppauksesta Afganistanissa jo kuukausi – HS:n tietojen mukaan siepatulla alle 40-vuotiaalla naisella on aiempaa kokemusta Lähi-idästä
    2. Brexit-neuvottelut alkavat tänään Brysselissä – Britannialta puuttuu yhä hallitus ja selkeä suunnitelma
    3. Ainakin 62 kuollut metsäpalossa Portugalissa – ”Todellinen inferno, emme ole ikinä nähneet mitään vastaavaa”
    4. Yhdysvaltalainen hävittäjä ampui Syyrian hallituksen sotilaslentokoneen alas
    5. Tsunami iski Grönlantiin – useita ihmisiä kateissa länsirannikolla
    6. Irakin armeija aloitti hyökkäyksen Mosulin vanhaankaupunkiin: ”Tämä on vaikein operaatiomme, taistelu on kiivasta”
    7. Kadonneet miehistön jäsenet löytyivät kuolleina
    8. Tasavalta ei ole liikkeellä – Ranskan parlamenttivaalien surkea äänestysprosentti tietää ongelmia Macronille
    9. Rahtilaivaan törmännyt Yhdysvaltain sota-alus oli vaarassa upota – kadonneet miehistön jäsenet löytyivät kuolleina
  6. Talous
    1. Hiljaiset tilat ovat palaamassa työpaikoille – suomalainen Framery menestyy maailmalla myymällä puhelinkoppeja toimistoihin
    2. Kolme norjalaisyhtiötä tullut vuoden sisällä Suomeen tarjoamaan vakuudettomia kulutusluottoja – syntyykö pian perintäpommi?
    3. Hollantilaisyhtiö lupaa lentävän auton asiakkaille jo ensi vuonna – samoille markkinoille tähtäävät useat yritykset
  7. Urheilu
    1. Jukola parantaa riskienhallintaa – viime vuoden raskas talouspummi antoi opetuksen: ”Oli tullut varmaan vähän hyvänolontunnetta”
    2. Jukolassa nähtiin yllätyskäänne ja jännittävä kaksintaistelu – voitto Ruotsiin 25 vuoden tauon jälkeen
    3. Helsinkiläinen huippujoukkue on kypsymässä
    4. Tutkija antaa rajua kritiikkiä urheilun avustusfarssista –”Ministeriö luikahtaa kuin koira veräjästä”
    5. Kaisa Salille Ironman-sarjan EM-pronssia triathlonissa: ”Nämä ovat vähän kuin grand slamit tenniksessä”
    6. Alisa Vainio palasi kilparadoille – tuloksena kauden kotimainen kärkiaika kympillä
    7. HJK:n liigajohto jo kahdeksan pistettä – ”Me olimme tarpeeksi hyviä”
    8. Tukholman Timanttiliigassa huima satanen – olympiamitalisti Andre De Grasse paineli myötätuulessa 9,69
    9. Helenius sai dieselkoneensa käyntiin – Tallinnasta tuli kotiin mestaruusvyö, vaikka alakynteen jäänyt vastustaja alkoi otella likaisesti
    10. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Nainen junassa -kirjailija Paula Hawkins kirjoittaa vaikeista naisista – rahaa tulee ovista ja ikkunoista
    2. Barcelonalainen katutanssiryhmä hurmasi gaalavieraat Kuopio tanssii ja soi -festivaaleilla
    3. Tampereen Muumimuseo avasi ovensa – ensimmäisenä ovella odottivat japanilaisfanit
    4. Rockyn ohjaaja John Avildsen on kuollut
    5. Sodankylän elokuvajuhlilla vieraillut Carlos Saura, 85, kieltäytyy eläköitymästä – ”En halua palata menneisyyteen, kun nykyhetki on niin täynnä”
    6. Trump salamurhattiin Julius Caesarin sovituksessa New Yorkissa – näytelmä keskeytyi Trumpin kannattajan rynnättyä lavalle
    7. Lasten ja nuorten Uuno Klami -sävellyskilpailun finaaliin valittiin kymmenen teosta
  9. Tiede
    1. Voiko suomalainen mustikka muuttua syömä­kelvottomaksi? Kettujen kantama ekinokokki lähestyy Suomea
    2. Peruskampela jakautui kahdeksi lajiksi ennätysajassa
    3. Parsakaalista voisi saada diabeteslääkettä
  10. Mielipide
    1. Itsemurhaa suunnitteleva tarvitsee välitöntä tukea
    2. Mielenterveyshäiriöiden hoito ei saisi olla rahasta kiinni
    3. Suomi on kehittynyt lamankin aikana, mutta yhteisöllisyyden henki puuttuu
    4. Vaatiiko kansanmurha typeryksiä?
    5. Kokemus koulusta vaikuttaa opettajan ammatinvalintaan
    6. Lääkekulujen hillitsemiseen on olemassa nopeita keinoja
    7. Digiloikka on vain hallituksen puheissa
    8. Opintojen maksullisuus karsisi huonotasoista opetusta ja tehostaisi yliopistojen opetusta
    9. Menikö opintotukiuudistus niin kuin piti?
    10. Yrittäjä osallistuu sosiaaliturvan maksuun
    11. Siviilipalvelusmiesten panos on arvokas
    12. Tupakka-askeihin uudet varoitustekstit
  11. Tänään
    1. Heikki Kiiski 1943–2017
    2. Iikka Järvenpää 1941–2017
    3. Tehostettua tarkkailua Uudenmaan saaristossa
    4. Tapahtumia maanantaina 19. kesäkuuta
    5. Vuohia ja vikunjoja Korkeasaaressa
  12. Radio ja TV
    1. Avoin suhde on yhä harvinainen aihe amerikkalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa
    2. Suomen vanhin kuunnelma pantiin uusiksi
    3. Carrollin kielletty rakkaus innoitti myös Tom Waitsia
    4. Maanantain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Rip Kirby

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Työhaalareissa ei pitäisi olla mitään asiaa juniin ja busseihin, sanoo työmies Juhani Kaappola Keravalta – Mitä vastaavat VR ja HSL?

    2. 2

      Elmu, Kallio-liike ja Block party haluavat ostaa kaupungilta tsaarinaikaisen makasiinin eurolla keikkapaikaksi

    3. 3

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    4. 4

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    5. 5

      Monen olkapäässä on tapahtunut salakavala muutos, joka voi altistaa vammoille – Fysioterapeutti näyttää kolme liikettä, joilla testaat olkanivelen liikkuvuuden

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Työikäinen nainen sai tartunnan Milanosta, kaksi altistunutta pysyttelee kotonaan – Tämä Helsingin korona­virus­tapauksesta tiedetään

    2. 2

      37-vuotias Reetta Ek alkoi tuntea iltaisin olonsa oudoksi – Kun lääkäri kertoi syyn, Ek tunsi syöksyvänsä kohti vanhuutta

      Tilaajille
    3. 3

      Tämä oli mahdollista vielä 1974: Liikemiehet katsoivat strippareita ja nielivät sinisiä enkeleitä – Kuvat näyttävät yöelämän keskuksen, jonne vaellettiin kaukaa

    4. 4

      Puiden takana on varjeltu salaisuus: Espoossa on Lego-taloilta näyttävä asuinalue, jonka vain paikalliset tietävät ja pitävät sitä ihmeenä

    5. 5

      Suosikkikahvila haettiin konkurssiin Helsingin Punavuoressa: Sitten puhelu tuntemattomasta numerosta muutti kaiken

    6. Näytä lisää
    1. 1

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    2. 2

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    3. 3

      Koronaviruksen hillitsemiseksi on olemassa yli­voimainen keino, joka on jokaisen ulottuvilla – Kokeile, läpäisetkö käsi­hygienian testin

    4. 4

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    5. 5

      ”Ovi avattiin, ja esiin työntyi pistin” – Toimittaja Jussi Konttisen isä joutui kuusi­vuotiaana venäläisten vanki­leirille, jolta moni lapsi ei selvinnyt

      Tilaajille
    6. Näytä lisää