Päivän lehti 19.11.2019

Päivän sudoku

Rentoudu numeroiden parissa.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. HS Hongkongissa: ”Hongkong ei ole enää entisensä” – HS tapasi suomalaisia, jotka asuvat mielen­osoitusten ravistelemassa kaupungissa
    2. Huuhkajat päätti EM-karsintaurakan tappioon, Pukki teki Suomen maalin
    3. Uhkaako älytelevisiosi lakata toimimasta? Pieni merkintä kertoo, onko markkinoiden suosituin televisio ajan tasalla vai ei
    4. Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat
    5. Yhdysvallat kumosi 41 vuotta vanhan linjauksensa: Israelin siirtokunnat Länsirannalla eivät olekaan lainvastaisia
  2. Pääkirjoitus
    1. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on saanut vahvan aseman, koska hänen kilpailijansa ovat heikkoja ja hajanaisia
    2. Poliitikkojen liikennepuheet herättävät suuria intohimoja
    3. Kilpailtu opinahjo voi tuoda arvokkaita verkostoja opiskelijalle
    4. Ravintosuositukset kehottavat välttämään kinkkua ja nakkeja, mutta päiväkotien ruokalistoilla niitä on jopa viikottain
    5. Suomi jättää jäljen täällä käyviin venäläisiin, ja usein jälki on myönteinen
    6. EIT:n tuomio Suomelle pitääkin ottaa vakavasti
  3. Kotimaa
    1. Ay-liike suuttui kirjoitusvirheitä myöten samanlaisista esityksistä – EK ei kiistä yhteisiä tavoitteita työehtoneuvotteluissa
    2. Valtakunnan­sovittelija neuvotteli maanantai-illan sovinto­esityksestä Postin työriitaan, tukilakot uhkaavat laajeta lentokentille ja pää­kaupunki­seudun liikenteeseen
    3. Kiky-sopimus pidensi naisten työaikaa, miehiin vaikutus huomattavasti vähäisempi
    4. Poliisi päätti keskeyttää pakkopalautukset Irakiin, mutta päätöksellä ei ole juuri käytännön vaikutuksia
    5. Poliisiammatti­korkeakoulun opettaja saa syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja ahdistelusta
    6. Miespuolinen poliisiopiskelija sai kirjallisen varoituksen seksuaalisesta häirinnästä: kuusi naista kertoi epäsopivasta käytöksestä
    7. Pääministeri Rinne on toiveikas EU-puheen­johtajuudesta: hiili­neutraalista EU:sta voi syntyä sopu vielä joulu­kuussa
    8. Suomalaisyritys panee vuokralaiset hoitamaan asunnonvälittäjän työt: ”Uskomme, että tästä tulee markkinoiden vallitseva toimintatapa”
    9. Pohjanmaa-rallin katsojan kuolemasta syytteet viidelle henkilölle
    10. Alppihiihtovalmentaja saa syytteet Ranuan kuolonkolarista
    11. Ilkka-yhtymän yt-neuvottelut päättyivät, 26 ihmistä irtisanotaan
    12. Väestörekisterikeskus ei ole luovuttanut Bisnodelle tietoja
    13. Vartijoiden koulutus voi kestää kolmea viikkoa pidempään
    14. Uudemmassa laskelmassa hakkuiden sijoittuminen erilaisiin metsiin on toteutuneen mukainen
    15. Vaaranmaa on yksikön päällikkö
    16. Seeds of Loven liikkeessä käy noin 400–500 asiakasta kuukaudessa
  4. Kaupunki
    1. Selvitys: Hus on tehnyt yhteensä miljoonien eurojen hankintoja ilman kilpailutusta
    2. Jan Vapaavuori ärähtää Rinteen hallitukselle: Eteläsataman supermuseo vaarassa, Helsinki ei voi ”odottaa loputtomiin”
    3. Selvitys: Airbnb-asunnoilla tehtiin Helsingissä keskimäärin lähes 15 500 euron vuosituotot
    4. Nesteiden pakkaaminen muovipusseihin loppuu Helsinki-Vantaalla luultavasti jo lähitulevaisuudessa
    5. Espoon Kilon pullopommeista epäillään nuoria henkilöitä, poliisi saanut lisää ilmoituksia
    6. Poliisi: Espoolaisnuorilla huolestuttavan paljon teräaseita, rikosilmoitus tehty jopa 8-vuotiaasta
    7. Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein sai huomautuksen Taksi Helsingiltä
  5. Ulkomaat
    1. Hongkongin johtaja vaatii yliopistolle linnoittautuneita ihmisiä antautumaan – tiistai-iltana kampuksella oli yhä noin sata mielenosoittajaa
    2. Kommentti: Kiinan media kirjoittaa Hongkongin tapahtumista tavalla, joka voi enteillä vaarallista käännekohtaa
    3. Yli 30 asteen helle uhkaa myös Tokion olympiakisoja ensi kesänä – maraton ja kilpakävely siirrettiin jo muualle
    4. Presidentti Trump harkitsee todistajan­lausunnon antamista virka­rikos­tutkinnassa – Nyt demokraatit epäilevät Trumpin valehdelleen Muellerin Venäjä-tutkinnassa
    5. The New York Timesin päätoimittaja: Presidentti Trump asettaa puheillaan lehden toimittajat hengenvaaraan
    6. Venäjä palautti haltuunsa ottamansa laivat Ukrainalle
    7. Prinssi Andrew yritti televisio­haastattelussa puhdistaa mainettaan Jeffrey Epsteiniin liittyvässä seksirikos­skandaalissa – Brittimedia kutsuu suoritusta ”autokolariksi”
    8. Hallituksen vastaiset mielenosoitukset levisivät nyt myös Iraniin, vallankumous­kaarti varoittaa voimankäytöstä
    9. 150-metrinen riippusilta romahti Ranskassa: Onnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä, vakavasti loukkaantuneita viisi
    10. Ranskalaislääkäriä syytetään 184 potilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lähes kaikki uhreista alaikäisiä
    11. Samoa tekee tuhkarokko­rokotuksesta pakollisen, maassa hätätila taudin vuoksi
  6. Talous
    1. Työssä käyvät suomalaiset kustantavat vielä vuosikymmeniä lisäeläkkeitä, joita saavat keskimääräistä hyvätuloisemmat eläkeläiset
    2. Kilpailu- ja kuluttajavirastolta harvinainen päätös: kieltäisi Keskoa ostamasta Heinon Tukkua
    3. Suomalaiset startup-yritykset saamassa ennätysmäärän rahoitusta, yhä suurempi osa sijoituksista tulee ulkomailta
    4. Hesburgerin tytäryhtiö ja HKScan aloittavat yhteistyön ja tuovat markkinoille uusia kasviproteiinituotteita
  7. Urheilu
    1. Huuhkajien Juha Pirinen pelasi ratkaisuottelussa edesmenneelle läheiselleen – myöhään läpimurron tehnyt laitapakki kiittelee Antti Muurista
    2. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti miettii, miten syntynyt jalkapallobuumi pidetään elossa: ”Se on kaikkein vaikein kysymys”
    3. Teemu Pukki ei päässyt valitsemaan artisteja Huuhkajien kansanjuhlaan: ”Ei multa kysytty”
    4. Kutsutaanko Huuhkajat Linnan juhliin? Kulta-Leijonien kapteenisto juhlii itsenäisyyspäivänä poikkeusjärjestelyin
    5. Wada pohtii Venäjän kohtaloa 9. joulukuuta
    6. Nelosen viihdeshow avaa uusitun Olympiastadionin ensi elokuussa
    7. Ogier, Evans ja Rovanperä ovat valikoitumassa Toyotan ensi vuoden kuljettajiksi, Jari-Matti Latvalalle jäämässä MM-sarjassa maksukuskin rooli
    8. Ferrari-kuskit solvasivat toisiaan tiimiradiossa, tallipäällikkö vakuuttaa Leclercin ja Vettelien välien olevan kunnossa
    9. Nuorten vallankumous tenniksessä saa lisää kierroksia, Emil Ruusuvuori yhden sijan ylempänä kuin Andy Murray
    10. Marko Virtasen seuraava valmennuspesti löytyy Rauman Lukosta
    11. Maanantain tulospörssissä muun muassa curlingia, golfia, jalkapalloa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Tuhannet urkkijat soluttautuivat suomalaisten arkeen selvittääkseen kansan mielialaa sodan aikana – maahan haudatun tiedustelun tulokset pääsevät nyt esille
    2. Hollywood nöyristelee nyt Kiinan edessä: supersankarit käyttävät kiinalaisia puhelimia, amerikkalainen päätähti häivytettiin markkinoinnissa
    3. Laulaja Whitney Houstonin pitkäaikainen avustaja vahvistaa vuosikymmenten huhut: ”Olimme rakastavaisia”
    4. Runokokoelma Vedenpeitto onnistuu kuvaamaan sellaisen luontosuhteen, jota tarvitsemme kipeästi tässä ajassa
    5. ”Hänestä huokuu lämpö ja uteliaisuus ihmistä ja elämää kohtaan” – Näyttelijä Marja Packalén sai 15 000 euron taidepalkinnon
  9. Tiede
    1. Tutkimus: Rituaaleissa itselle aiheutettu kipu vahvistaa mielen hyvinvointia
    2. Tutkimus: Lehtolapsia riitti vanhan Euroopan alemmissa luokissa
    3. Lepakot eivät tarvitse suolistobakteereita ihmisten tapaan
  10. Mielipide
    1. Perusterveydenhuolto pitäisi jakaa kahteen osaan
    2. Ajanvaraustoiminnan voisi poistaa vastaanotoilta kokonaan
    3. Kaikki eivät voi käyttää Kanta-palvelua
    4. Kesäasukkailla voi mennä terveydenhuollon palveluissa sormi suuhun
    5. Miksi vain hoivayhtiöiden tulisi maksaa korvauksia huonosta hoidosta?
    6. Liian kovaa soitettuna musiikista katoavat monet sen hienoudet
    7. Metsänraivaukselle tulisi säätää maksu
    8. Lannoitus kasvattaisi hiilinieluja
    9. Mäntymäen kenttä on koko Suomea varten
    10. Arki yllättää monet nuoret
    11. Turvetuotannosta pitää osata luopua
    12. Suoveden lorina ei lopu
  11. Tänään
    1. Ilkka Alanko perusti ensimmäisen bändinsä jo 12-vuotiaana – ”Olin tottunut vahvistimen hajuun ja piuhasyheröihin jo pienestä pitäen, kun Ismon bändit harjoittelivat kellarissamme”
    2. Paavo ”Puosu” Liesinen 1952–2019
    3. Riitta Liisa Huuhtanen 1940–2019
    4. Pois terävät sokeritopat, tilalle pyöreät kaaret
    5. Tapahtumia tiistaina 19. marraskuuta
    6. Puhelinmuseon avoimet ovet
    7. Kiina talvitaiteen johtavana maana
  12. Radio ja TV
    1. Abstraktien ainesten seassa on ihmisiä ja voileipäkeksejä – Elokuvaohjaaja Eino Ruutsalo oli 1960-luvun kiinnostava kokeilija
    2. Kovalla vauhdilla etenevä kanadalaisdokumentti esittelee valtavan määrän epäsuhtaista tietoa psykoaktiivisista huumeista
    3. Mainoskatkot pilaavat elokuvat ja loukkaavat tekijänoikeutta – pikavippejä myydään tv-ruudussa sekunti suuren tunnekuohun jälkeen
    4. Tiistain tv-elokuvia
  13. Ajanviete
    1. Miniristikko: Haussa moraalinen kakkonen Pyhän Paavalin formulakisassa sekä muuta mukavaa!
    2. Päivän sudoku
    3. Alkoholimyrkytykseen kuoli Suomessa 542 ihmistä vuonna 2004 – entä vuonna 2018? – Lisää kysymyksiä päivän Uutisgurussa
  14. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    2. 2

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    3. 3

      Muutto Iisalmesta Vantaalle yllätti Lohvansuun perheen: Enemmän yhteistä aikaa, vähemmän autossa istumista ja halvemmat asumiskulut

      Tilaajille
    4. 4

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    5. 5

      Valokuvassa on vain talvisen hiljainen metsä, mutta juuri täällä vänrikki Elo miehineen kohtasi tuhansien miesten neuvosto­joukot talvi­sodan ensimmäisten tuntien aikana

      Tilaajille
    6. 6

      Yhtään pilkkua ei hallitusohjelmasta tarvitse muuttaa, sanoi Katri Kulmuni – Sitten kielenhuoltaja luki hallitusohjelman

    7. 7

      Mies söi 120 000 dollarin taideteoksen Miamissa

    8. 8

      Stereo on tehnyt yhden vuoden suurimmista kotimaisista hittikappaleista, mutta bändiä ei tunneta Suomessa edes nimeltä – kuinka se on mahdollista?

    9. 9

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    10. 10

      Presidentiksi pyrkivä Joe Biden kampanja­videollaan: Maailma nauraa Trumpille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Victorian putoukset ovat kuivuneet paikoin noroiksi – suomalais­turisti kuvasi putoukset Zimbabwen puolelta, jossa vesi virtaa yhä

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    5. 5

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    6. 6

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    7. 7

      Vantaan pakettilajittelijat kertovat postilakon jälkeisestä kireästä tunnelmasta: tauot lyhenivät ja työntekijöiden kyttääminen alkoi

    8. 8

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Keskustalta loppui luottamus Antti Rinteeseen – mutta salaisten Whatsapp-viestien vuotaminen oli petos, joka kylvi epäluottamusta myös omien keskuuteen

      Tilaajille
    10. 10

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää