Päivän lehti 19.12.2018

Poliisi hankkii käyttöönsä 15 uudenlaista panssaroitua autoa – ”Ei ole ollut vastaavaa suorituskykyä koskaan aiemmin”

Autoilla tullaan suorittamaan normaalia partiointia kaikkien poliisilaitosten alueella.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Latvia avaa historiansa pimeän puolen ja julkaisee salaisen KGB-listan – Entinen ulkoministeri kertoo HS:lle tarinansa KGB:n tietolähteenä
    2. Espoossa kehitetään nyhtö­silakkaa, jota voisi käyttää kuin jauhe­lihaa – ”Lähdimme siitä, että haluamme käyttää koko kalan”
    3. Suomi lyhensi velkaansa ensimmäistä kertaa 10 vuoteen valtio­varain­ministeriön ”erehdyksen” takia – Mikä hallituksen yllättäneen uutisen merkitys on?
    4. Miksi kaupungeissa järjestetään joulutilaisuuksia vain ”tietynlaisille yksinäisille” ja köyhille? HS selvitti, millaista ohjelmaa kaupungit tarjoavat jouluna
  2. Pääkirjoitus
    1. Ruotsissa äänestäjien usko on koetuksella, jos hallitusta ei vieläkään saada aikaan
    2. Vaalivaikuttaminen pyrkii myös passivoimaan
    3. Myös pääkaupunkiseutu on kaivannut lunta
    4. Ministeriö jahtaa netin viinikauppiaita kuin Eliot Ness joukkoineen pirtutrokareita Yhdysvaltojen kieltolain aikaan
    5. Kosovossa romutetaan Ahtisaaren suunnitelmaa
    6. Suomen velkataakka kevenee vain hetkellisesti
  3. Kotimaa
    1. Luonto­tyypeistämme puolet on uhanalaisia
    2. Poliisi hankkii käyttöönsä 15 uudenlaista panssaroitua autoa – ”Ei ole ollut vastaavaa suorituskykyä koskaan aiemmin”
    3. Eduskunta hyväksyi kiistellyn irtisanomislain äänin 102–72
    4. Oulun seksuaalirikoksista epäilty vapautettiin vahingossa Saksassa – miehestä annettu kansainvälinen etsintäkuulutus
    5. Pohjolan Liikenne luopuu kokonaan kaukoliikenteen pikavuoroista – kymmeniä uhkaavat potkut, yli 50 päivittäistä bussivuoroa perutaan
    6. Päästövaatimukset koskevat pian myös moottorisahoja ja ruohonleikkureita
    7. Kiihtelysvaaran kirkkopalon esitutkinta valmistui – teko vaikuttaa päähänpistolta
    8. Nimet olivat väärässä järjestyksessä
    9. 7,7 on prosenttiyksikön verran enemmän kuin 7,6
  4. Kaupunki
    1. Helsingin oman virka­miehen kapina pysäytti home­koulun purkamisen – Apulais­pormestari hermostui: ”Pöyristyttävää”
    2. Teinit saattavat yhä joutua kouluun kahdeksalta, vaikka Helsingin koulupoliitikot suosittavat puoli yhdeksän aloitusta
    3. Helsinki lopettaa 134 euron tuen kaksivuotiaiden perheille vappuna
    4. Keskellä helsinkiläistä pientaloaluetta rapistuu kymmenen vuotta sitten palanut talo – omistajaa eivät ole tavoittaneet edes Espanjan viranomaiset
    5. Poliisi tutkii epäiltyä pahoinpitelyä koulun pihalla Espoossa, asianosaiset 10-vuotiaita
    6. Meilahteen tulee valtava automaattinen laboratorio – Husin hankkimassa 25 miljoonan euron laitteistossa kulkee 4 000 koeputkea verta tunnissa
    7. ”Mopolla pörrääminen” suisti miehen täydellisesti tolaltaan Tuusulassa: iski 15-vuotiasta poikaa parimetrisellä laudalla päähän, sai tuomion
    8. Ainutlaatuinen kerrostalo Jätkäsaaressa sai pohjoismaisen palkinnon – Viherkattoinen rakennus on toteutettu ”intohimolla”
    9. Oululaismies teutaroi kaupassa Vantaalla kuin omalla jääkaapillaan – Päätyi poliisivankilaan
    10. Töölönlahden suosittu lenkkipolku katkaistiin – Putkityöt kestäneet odotettua pidempään
  5. Ulkomaat
    1. Poikkeuksellinen käänne oikeudessa: Tuomari haukkui Trumpin ex-neuvon­antajan, perui puheensa ja lykkäsi tuomion julistamista
    2. ”Orjalaki” sai unkarilaiset vastarintaan – äärioikeisto ja romanit marssivat yhdessä hallitusta vastaan
    3. Tutkijat selvittivät, miten Venäjä loi ”propagandan ekosysteemin” vaikuttaakseen amerikkalaisiin äänestäjiin – Facebook ei olekaan trolli­tehtaalle tärkein väline
    4. Xi Jinping: Sosialismin lippu on korkealla, Kiinaa ei voi kukaan määräillä
    5. Putin: Mikään ei estä lisäämästä muita maita ohjussopimukseen
    6. Tanskalainen ja norjalainen nainen löytyivät kuolleena syrjäisestä vuoristosta Marokossa – yksi epäilty pidätetty
    7. Naisia häirinnyt amerikkalainen tv-johtaja menetti 120 miljoonan dollarin erorahansa ja jättipalkkansa
  6. Talous
    1. Robotit vievät leivän kehitysmaista, mutta Euroopassa tilanne voi olla toinen, sanoo taloustieteilijä Jens Südekum
    2. Tuloerot kasvoivat Suomessa – Rikkaimman kymmeneksen tulojen kasvu omassa luokassaan viime vuonna
    3. Ravintoloitsija Seppo ”Sedu” Koskinen ajoi Namuravintolan konkurssiin saadakseen verovähennyksiä – Verottajalle jäämässä 29 000 euron saatavat
    4. Suomen Pankki arvioi talouskasvun hidastuvan tuntuvasti ensi vuonna – Pääjohtaja Olli Rehn vaatii julkisen talouden vahvistamista
    5. Verottajan tulkinta Parocin verojärjestelyistä törmäsi korkeimpaan hallinto-oikeuteen – Toimitusjohtaja arvostelee ankarasti ”käsittämättömiä” tulkintoja
  7. Urheilu
    1. Italialainen Matteo Pentassuglia on Suomen mestarijoukkueen päävalmentaja ja katsoo mafiavideoita – ja ihmettelee miksi hyvään lihaan sotketaan täällä kastiketta
    2. Jokerit ajautui tappioputkeen – Spartak rökitti taas oikein kunnolla: ”Kaikkien on syytä katsoa peliin ja päävalmentajan etunenässä.”
    3. IFK:n Iikka Kangasniemi hurjassa vedossa, joukkueelle kolmas voitto peräkkäin: ”Pelin edetessä jokainen jätkä oli valmis kamppailemaan”
    4. Onnistumisen tunne oli valtava, kun ensimmäinen suomalainen naisvenekunta ylitti Atlantin 30 vuoden tauon jälkeen – ”Pieniä mustelmia on jokaisella”
    5. Suomen urheilun eettinen keskus tutkii kohuvalmentaja Titta Heikkilän toimintatavat: ”Voimistelussa on nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle”
    6. José Mourinho sai potkut – mediatietojen mukaan United maksaa 27 miljoonan euron erorahan, päälle jättimäinen hotellilasku
    7. Roman Eremenko taas ilman seuraa – Spartakista tulivat potkut
    8. Norjan hiihtotähti Therese Johaug jättää Tour de Skin väliin
    9. MTV Uutiset: NHL-pelaaja Jori Lehterän nimi on syytettyjen listalla Tampereen suuressa huumejutussa
    10. Keskiviikon tulospörssissä muun muassa tennistä sekä jalkapallo- ja taitoluisteluvalintoja
  8. Kulttuuri
    1. Etsitkö joululahjaa taaperolle, leikki-ikäiselle tai koululaiselle? HS kokosi syksyn parhaat lasten- ja nuortenkirjat
    2. Jos aikuinen haluaa tietää, kuinka Suomella menee, kiteytetty vastaus löytyy lastenkirjoista nopeammin kuin aikuistenkirjallisuudesta
    3. ”Vastuu on kustantajan” – SKS tunnustaa Saamelaisten mytologia -kirjan kymmenet virheet ja vetää varastoerän myynnistä ”varotoimenpiteenä”
    4. Kokemuskertomuksia myydään nyt tieto­kirjoina, ja se syö koko alan uskottavuutta
    5. ”Todella hieno” vai ”vain kyykkykirjoja”? Lukijat keskustelevat Oodista ja johtaja kertoo laadusta, joka on kirjamäärää tärkeämpää
    6. Seppo Pohjola on kirjoittanut itsensä suomalaisen jousikvartettotaiteen kärkeen – merkittävä sarja sai jatkoa
    7. Madonna kohtaa egyptiläisen kuvaston värikkäissä ryijyissä
    8. Etnogaala tuo Tavastian kahdelle lavalle tammikuussa maailmanmusiikin ja kansantanssin osaajat – emeritusprofessori laulaa palkintofanfaarit
  9. Mielipide
    1. Yleissivistys on perusta vahvalle yhteiskunnalle
    2. Toimiva reitti yliopistoon syntyy yhteistyöstä
    3. #metoo-kampanja ei ole mennyt liian pitkälle – vasta täydellinen sukupuolten välinen tasa-arvo on riittävä
    4. Naiset ovat aina pelänneet pimeillä kaduilla liikkuessaan
    5. Tunnetyö jakautuu #metoo-kampanjan ansiosta tasaisemmin
    6. Välilevyn pullistumat johtuvat yleisimmin rangan rappeumista
    7. Matalat kirjahyllyt ovat epäergonomisia – kurotus on parempi vaihtoehto kuin lattianrajassa köyristely
    8. Polttopuukatosten lupamenettelyä pitäisi keventää
  10. Tänään
    1. Raimo O. Niemi tietää, miten parhaat lapsinäyttelijät löydetään
    2. Christian Moustgaard 1950–2018
    3. Jouluruuhka alkanut Helsingin liikkeissä
    4. Aivot narikasta!
    5. Seikkailuklassikko animaationa
    6. Tapahtumia keskiviikkona 19. joulukuuta
  11. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
  12. Radio ja TV
    1. Tuore kotimainen dokumentti korostaa Yhdysvaltain moninaisuutta, Trumpin vaikutusta kahtiajakoon siitä on vaikea hahmottaa
    2. Koskettavassa elokuvassa irakilaiset orpopojat lähtevät Teräsmiehen jäljille
    3. Jotain menetetään, jos vanhoja elokuvia ei enää katsota
    4. Keskiviikon tv-elokuvia
  13. Ajanviete
    1. Onks tietoo? – Ratkaisetko ristikon?
    2. Päivän sudoku
    3. Kuka putosi pienenä taikajuomapataan? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moskovassa alkaa maanantaina ulkonaliikkumiskielto – Italian koronaepidemian keskuksessa kuolemien määrä laski selvästi

    2. 2

      Terveysasiantuntija varoittaa jopa 200 000 kuolemasta Yhdysvalloissa – sama lääkäri oikoi aiemmin Trumpin väitteitä ja joutui äärioikeiston vihan kohteeksi

    3. 3

      Kuvat näyttävät lääkärien, hoitajien ja desinfioinnin ammattilaisten sankarillisen arjen koronaviruksen keskellä

    4. 4

      Ruotsissa ei pyritä rajaamaan koronaepidemiaa Suomen tavoin ja nyt lääkärit kertovat huolensa rajan yli leviävistä tartunnoista

    5. 5

      Presidentti Niinistö lähetti hallitukselle kirjeen, jossa ehdotettiin kriisinyrkin perustamista – hallitus kieltäytyi kohteliaasti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Moskovassa alkaa maanantaina ulkonaliikkumiskielto – Italian koronaepidemian keskuksessa kuolemien määrä laski selvästi

    2. 2

      Huivista tuli huomiomaski – se ei suojaa virukselta mutta muistuttaa pitämään etäisyyttä

    3. 3

      Lattialta nouseminen näyttää helpolta mutta harva onnistuu, vaikka kuinka yrittää – Testaa, pystytkö näihin viiteen liikkeeseen, joista tuli nettihittejä

    4. 4

      Moni sairastaa nyt tietämättään ja levittää virusta – ”Hyvin vaillinaisen tiedon varassa joudutaan taistelemaan”, sanoo Aalto-yliopiston asiantuntija

    5. 5

      Kuka saa tehohoitoa, jos paikoista on pian pula?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Moskovassa alkaa maanantaina ulkonaliikkumiskielto – Italian koronaepidemian keskuksessa kuolemien määrä laski selvästi

    2. 2

      ”Alkuvaihe on näyttänyt, että tämä tauti on jotain kummallista” – Lääkäri kertoo podcastissa työstään koronapotilaiden osastolla Helsingissä

    3. 3

      HS:n tiedot Sääty­talon kokouksesta: 200 000 ulko­mailta tulevaa suomalaista yllätti viran­omaiset, arviot korona­viruksesta synkentyneet merkittävästi

    4. 4

      Yhdysvallat on syöksymässä ennen­näkemättömän nopeasti massa­työttömyyteen, edes 1930-luvun suuri lama ei kelpaa vertailu­kohdaksi

    5. 5

      Töölöntorin k-kauppias Olli Piekkala joutui sulkemaan salaattibaarin epidemian takia, mutta tilalle hän keksi todellisen hitin: ”Tämä on räjähtänyt käsiin”

    6. Näytä lisää