Päivän lehti 20.2.2017
Päivän lehti 20.2.2017    |   Dokumentti

Talvivaaran katastrofista sissityyliin

Mika Koskinen kuvasti Suomen suurinta ympäristötuhoa aktivistien ja kansalaisten näkökulmasta.

Talvivaaran kaivoksesta on tehty kolme elokuvaa. Suomen suurin ympäristövahinko on ne kaikki ansainnut.

Paikka kahden komean työn, Markku Heikkisen Talvivaaran miehet -dokumentin (2015) ja Aleksi Salmenperän Jättiläinen -näytelmäelokuvan (2016), seurassa ei ole helppo. Onneksi Mika Koskinen valitsi dokument­tiinsa Nälkämaan sampo (2016) erilaisen näkökulman.

Nälkämaan sampo asettuu aktivistien ja tuhotun alueen asukkaiden asemaan. Heti aluksi valtaapitäviä kuvataan isojen tiedotusvälineiden selän takaa. Sissityyli näkyy myös teknisenä rosoisuutena.

Näkökulma ei ole pelkästään vapaa valinta. Koskinen teki elokuvaa kuin aktivisti itsekin, ilman suurten mediatalojen arvovaltaa ja tukirakenteita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt se tosin esitetään Ylellä, joka on rahoittanut sitä, samoin kuin elokuvasäätiö. Mutta se on eri asia kuin isojen uutistalojen journalistinen valtuutus kuvaustilanteissa.

Koskinen on tehnyt aiemmin dokumentteja Kiinasta, jossa tottui katsomaan asioita viranomaisia vältellen. Siihen verrattuna Nälkämaan sammon tekeminen on saattanut tuntua kevyeltä.

Elokuvassa seurataan, kuinka Pekka Perä myy Talvivaaran kaivoksen päättäjille ympäristöystävällisenä ihmeenä sekä kaivoksen yhä pahenevia ympäristöongelmia ja koko jättisotkun kaatumista hallituksen ja veronmaksajien syliin.

Dokumentin nimessä on kitkerää ironiaa. Nälkämaa on suora käännös Terrafamesta, jolla nimellä sampona kaupiteltu kaivos nyt imee verorahoja. Loppuun lisätyssä katsauksessa lasketaan, että toistaiseksi niitä on kulunut noin miljardi euroa.

Dokumenttiprojekti: Nälkämaan sampo TV1:ssä klo 21.30.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Dokumenttielokuvat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”
    2. Sastamalan kuolonkolaria epäillään tahalliseksi: Poliisi oli saanut jo aikaisemmin yleisövinkkejä tapoista epäillyn liikkumisesta
    3. Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä
    4. Isompi palkka ei pidätellyt virolaisperhettä Suomessa – paluumuutto lisää nyt Viron asukaslukua
  2. Pääkirjoitus
    1. Biotalous etenee kangerrellen
    2. Jeremy Corbyn tekee puolueestaan tarpeettoman
    3. Vuokrat karkasivat käsistä
    4. Meni kahdeksan vuotta, mutta nyt olen onnellinen yksin
    5. Suomi on unohtanut silakan ja kilohailin
    6. Sote-lait olivat unohtaa kansalaisen edun
  3. Kotimaa
    1. Epidemologi Katri Jalava kertoo kaiken poikkeuksellisen ärjystä noroviruksesta – ja salapoliisitarinan jääpaloista, jotka selvisivät erään epidemian syyksi
    2. Merivoimat hakee uutta asetta, jossa ”vain mielikuvitus on rajana” – erikoinen tietopyyntö herätti kummastusta
    3. Lappiin on luvassa upeat talvilomakelit – lunta tulee pian myös Etelä-Suomeen
    4. Demareiden uusi puoluesihteeri on ex-lobbari, joka haluaa panna Sdp:n remonttiin – Rönnholm ei kelpuuttaisi perussuomalaisia samaan hallitukseen
    5. Moottorikelkkailija kuoli ajettuaan avantoon Inkoon saaristossa
    6. Unilever ei omista Jalostajaa
  4. Kaupunki
    1. Kymmenet vapaaehtoiset etsivät helsinkiläismiestä sunnuntaina Östersundomissa – ”On menty syvemmälle metsiin”
    2. Ikea ei ole tulossa Pasilaan tai Kalasatamaan – ”Meillä ei ole keskusteluja käynnissä emmekä ole niitä käyneet”
    3. Pätkä rantaviivaa halkaisi Helsingin valtuuston
  5. Ulkomaat
    1. Syyria-neuvotteluja johtava erityislähettiläs kummastelee Trumpin hallinnon Syyria-strategiaa: ”Missä Yhdysvallat menee? Minä en tiedä”
    2. Trump selitti Ruotsissa hämmentäneitä terrorismi­vihjailujaan – kertoo viitanneensa Fox-kanavan uutislähetykseen
    3. Aborttioikeuden esitaistelijana Yhdysvalloissa tunnettu ”Jane Roe” on kuollut
    4. Neljä uutta epäiltyä Kim Jong-namin murhajutussa – ”Katsomme, että Pohjois-Korean hallitus on teon taustalla”
    5. Italian entinen pääministeri hakee puhtia vaaleihin – irtisanoutui puolueensa johdosta pyrkiäkseen puheenjohtajaksi uudella mandaatilla
    6. 64-vuotias espanjalaisnainen haki Yhdysvalloista hedelmöityshoitoja ja synnytti kaksoset – Suomessakaan laki ei määrää hedelmöityshoidoille yläikärajaa
    7. Hollannin populistijohtaja aloitti vaalikampanjan nimittämällä marokkolaisväestöä ”saastaksi”
  6. Talous
    1. Printtauksen määrä vähenee ja kuvaaminen siirtyy kännyköihin – japanilaisjätti Canon varautuu muutokseen siirtymällä turvallisuus- ja terveysbisnekseen
    2. Sähköautojen latauspisteitä lisätään pakolla – pistokkeita voi kohta olla direktiivin takia jo enemmän kuin sähköautoja
    3. Kraft Heinz luopui Unilever-jahdista – 135 miljardin euron jättikauppa olisi koonnut sadat suosikkibrändit samaan yhtiöön
    4. SpaceX:n kantoraketin toinen lähtöyritys onnistui aikataulun mukaisesti
  7. Urheilu
    1. Johanna Matintalon lajivalinta tuotti jo bonusta
    2. Huippukuntoinen Iivo Niskanen kuumin hiihtäjä MM-Lahden kynnyksellä: ”Tästä kisasta ei voi vetää täysiä johtopäätöksiä”
    3. Kaisa Mäkäräisen tulo Lahteen ratkennee maanantaina: ”Hänen halukkuutensa olla mukana on vahvistunut”
    4. Otepäästä ei tullut pelkkiä hyviä merkkejä
    5. Kaisa Mäkäräiselle hieno taistelupronssi, Laura Dahlmeierille kisojen viides kulta
    6. Saksan Simon Schempp ratkaisi ampumahiihtokultaa rautaisella hiihtokunnollaan
    7. Tottenham jyräsi Fulhamin, Harry Kanelle hattutemppu
    8. Kristiina Mäkelä ja Nooralotta Neziri voittoihin Jyväskylän SM-hallikisoissa
    9. Itävalta pujottelun kaksoisvoittoon alppihiihdon MM-kisoissa
    10. Koivu rikkoi 600 pisteen rajan – Laineelle 50 pistettä täyteen
    11. Futisromantiikkaa Vaasassa: Veikkausliigan mitalisuosikki VPS hävisi alasarjajoukkue MuSalle Suomen Cupissa
    12. Salibandyliigassa saatiin taas näyte tasoeroista – Happee otti M-Teamista sarjahistorian suurimman voiton
    13. Sunnuntain tuloksia ja rahapelejä sekä maanantain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Hollywood-tähtien pojan levoton elämä vei tatuoijaksi Japanin mafialle, huumetaistoon Rane Raitsikan kanssa ja lopulta kirjailijaksi – ”Etsin suuta, josta huutaa tuskani ulos”
    2. Aki Kaurismäki nousi voitollaan suurten elokuvaohjaajien joukkoon – mitä Hopeinen karhu Berliinissä merkitsee?
    3. Elvis elää ja kertoo avusta dementiaan – konsertoi Finlandia-talossa maanantaina
    4. Joka viides teatterissa katsottu elokuva on 3d – kolmiulotteinen televisio on kuollut, myöntävät valmistajat
    5. Neljä naista ja kaksi miestä tavoittelevat kirjallisuuden Tulenkantaja-palkintoa
    6. Näyttelijä Shia LaBeoufin taideprojekti vaihtoi paikkaa
  9. Tiede
    1. Tutkimukset: Urheilu altistaa päihde­riippuvuudelle, ja eniten ryypätään joukkue­lajeissa: ”Nuorimpana hän joi ollakseen osa joukkuetta ja siitä se lähti”
    2. Liejuryömijä sopisi Kainuun maakuntakalaksi
    3. Virtuaalinen syrjintä syö itseluottamusta
  10. Mielipide
    1. Saattohoidossa oleva ihminen ei ole potilas eikä asiakas
    2. Saattohoitoa tulee kehittää
    3. Ihminen voi kieltäytyä syömästä ja juomasta
    4. Ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään
    5. Kun saattohoidon menetelmät eivät riitä hyvään kuolemaan, tarvitaan eutanasiaa
    6. Sairaalakirurgina en tavannut potilasta, jonka kipua ei olisi pystytty lääkityksellä hoitamaan
    7. Kompostoitua yhdyskuntalietettä hyödynnetään viherrakentamisessa
    8. Jätevesilietteillä voi olla paikallista merkitystä rehevöitymiseen
    9. Puukujanteet vaativat ylläpitoa
    10. On härskiä yrittää leimata kansa hölmöksi
    11. Kaikki miehet eivät pidä autoista
    12. Tyhjenevät kunnantalot kulttuuritiloiksi
  11. Tänään
    1. Suunnittelija Tiia Vanhatapio löysi uuden uran Tukholmasta – ”Suomalaisten pitää uskoa siihen, että meillä on dna, jota ruotsalaiset kadehtivat”
    2. Mikko Vähä-Piikkiö 1924–2016
    3. Anneli Yrjänäinen 1943–2017
    4. Nuotta antaa vielä leivän kalastajille Hailuodossa
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Rip Kirby
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Lauteilla tänään David Brent! – Konttori-sarjan ääliöpomo lähtee rockkiertueelle
    2. Talvivaaran katastrofista sissityyliin
    3. Seitsemän miljoonan askeleen taival
    4. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ruman joululahjan: ohjuksia naapuriin – mutta miksi se hymyilyttää Venäjän tuntevia suomalaissotilaita?

      Tilaajille
    2. 2

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    3. 3

      Emojit, aikamme vitsaus! Tässä 20 suomennosta ennen kuin viestimme ovat pelkkää kuvakirjoitusta

    4. 4

      Nainen muutti vuokra-asuntoon Espoon Laajalahteen, joutui tietämättään keskelle räjäytystyömaata – Sato vaatii täyttä vuokraa

    5. 5

      Republikaanien sisällissodan ensimmäinen taistelu käydään tänään Alabamassa – ja se kertoo, miten sekaisin Amerikan politiikka on, kirjoittaa HS:n Saska Saarikoski

      Tilaajille
    6. 6

      Trump määräsi amerikkalaiset takaisin kuuhun ja valmistelemaan matkaa Marsiin

    7. 7

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    8. 8

      Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit

    9. 9

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    10. 10

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    5. 5

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    6. 6

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    7. 7

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    8. 8

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    9. 9

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    10. 10

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää