Päivän lehti 20.2.2017
Päivän lehti 20.2.2017    |   Mielipide

Saattohoidossa oleva ihminen ei ole potilas eikä asiakas

Hän on viimeiseen hengenvetoon asti monelle edelleen rakas perheenjäsen, hyvä ystävä, oman elämänsä elänyt arvokas ihminen.

Olen kroonikko syöpäpotilas ja toiminut pitkään syöpäpotilasjärjestötyössä. Runsaat kymmenen vuotta sitten kävimme useasti syöpälääkärien kanssa keskusteluja syövänhoidon liiallisesta politisoitumisesta. Eturauhassyövästä puhuttaessa yhteinen pelkomme oli, että sairaanhoitoa koskeva poliittinen päätöksenteko ei tulevaisuudessa ehkä rajoittuisi vain yleisiin regulaatioihin, rahan riittävyyteen ja kansanterveydellisiin linjausasioihin.

Vaikka syöpälääkkeiden osuus kaikista lääkemenoista on edelleen vain viiden prosentin luokkaa, keskusteluissa nousi esiin kysymys potilaiden priorisoinnista. Onko päätös siitä, kuka saa ja millaista hoitoa, siirtymässä enemmän poliitikkojen käsiin? Onneksi näin ei ole käynyt.

Näinä päivinä yritetään ottaa iso harppaus siihen, että yksi arvokkaimmista ihmisille annettavista hoidoista, ihmisen viimeisten aikojen saattohoito, ollaan alistamassa poliittisen päätöksenteon käsiin liittämällä siihen eutanasia. Kun tätä keskustelua seuraa, tuntuu siltä, että ­sekoitetaan ainakin pari asiaa.

Toiselta puolen eutanasiaa ­käsitellään vain lääketieteellisin termein, ikään kuin ihmisen kuolema olisi jonkinlainen lääketieteellinen tapahtuma ja hoidollinen toimenpide. Tosin sairaanhoidon kaikkivoipaisuutta korostavat ihmiset ovat myös syöpäpotilaiden kohdalla pitäneet potilaan kuolemaa vain epäonnistuneena hoitona.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kokonaan toinen asia on, ­onko hyvinvointiyhteiskuntamme hoidollinen kruunu se, että poliitikot antavat raamit sille, milloin kansalainen voidaan tappaa.

Olen nähnyt läheltä ihmisen elämäntilanteen, kun hän on ollut lähestymässä kuolemaa. Minulle on muodostunut vakaa käsitys yhdestä asiasta. Kuolemassa oleva ihminen ei ole vain raskaasti lääkittävä parantumatonta tautia sairastava potilas, eikä minkään laitoksen asiakas, vaan mahdollisten kipujensa ja riutumisenkin keskellä aivan muuta. Hän on viimeiseen hengenvetoon asti monelle edelleen rakas perheenjäsen, hyvä ystävä, oman elämänsä elänyt arvokas ihminen.

Ihmisen ”luonnollinen” kuolema tulisi pitää poliittisen keskustelun ulkopuolella. Ihmisen tulisi saada tehdä kuolemaa rauhassa. Erään tutkimuksen mukaan lisäviikko potilaan kuolinvuoteen äärellä voi tuntua hyvästejä jättävälle omaiselle tai läheiselle vuoden mittaiselta jaksolta. Asioita jää vähemmän kesken.

Erikoislääkärit Tiina Saarto ja Juho Lehto kantoivat Vieraskynä-kirjoituksessaan (HS 18.2.) huolta juuri siitä, että nopeutettuna kuolemana euta­nasiasta voi eri syistä tulla laajemminkin saattohoidon korvike.

Mielestäni sivistysyhteiskunnassa ainoa inhimillinen vaihtoehto nykyiselle saattohoidolle on vain ja ainoastaan kaikki ihmiset tavoittava, myös henkiset ja hengelliset tarpeet tunnistava saattohoito.

Hannu Tavio

oikeustieteen kandidaatti

kroonikko syöpäpotilas, Espoo

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Saattohoito
  • Eutanasia
  • Kuolema
  • Kansalaisaloitteet
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Pekka Väänänen viettää Nuuksion metsissä vähintään 300 päivää vuodessa ja on huolissaan luonnosta vieraantuneista ihmisistä – ”Yksi sukupolvi on mennyt”
    2. Sastamalan kuolonkolaria epäillään tahalliseksi: Poliisi oli saanut jo aikaisemmin yleisövinkkejä tapoista epäillyn liikkumisesta
    3. Ex-toimitusjohtaja Kari Savolainen, 65, kyllästyi ahneuteen – antaa miljoona euroa, jotta Kirkkonummen korpeen saadaan halpojen asuntojen ekokylä
    4. Isompi palkka ei pidätellyt virolaisperhettä Suomessa – paluumuutto lisää nyt Viron asukaslukua
  2. Pääkirjoitus
    1. Biotalous etenee kangerrellen
    2. Jeremy Corbyn tekee puolueestaan tarpeettoman
    3. Vuokrat karkasivat käsistä
    4. Meni kahdeksan vuotta, mutta nyt olen onnellinen yksin
    5. Suomi on unohtanut silakan ja kilohailin
    6. Sote-lait olivat unohtaa kansalaisen edun
  3. Kotimaa
    1. Epidemologi Katri Jalava kertoo kaiken poikkeuksellisen ärjystä noroviruksesta – ja salapoliisitarinan jääpaloista, jotka selvisivät erään epidemian syyksi
    2. Merivoimat hakee uutta asetta, jossa ”vain mielikuvitus on rajana” – erikoinen tietopyyntö herätti kummastusta
    3. Lappiin on luvassa upeat talvilomakelit – lunta tulee pian myös Etelä-Suomeen
    4. Demareiden uusi puoluesihteeri on ex-lobbari, joka haluaa panna Sdp:n remonttiin – Rönnholm ei kelpuuttaisi perussuomalaisia samaan hallitukseen
    5. Moottorikelkkailija kuoli ajettuaan avantoon Inkoon saaristossa
    6. Unilever ei omista Jalostajaa
  4. Kaupunki
    1. Kymmenet vapaaehtoiset etsivät helsinkiläismiestä sunnuntaina Östersundomissa – ”On menty syvemmälle metsiin”
    2. Ikea ei ole tulossa Pasilaan tai Kalasatamaan – ”Meillä ei ole keskusteluja käynnissä emmekä ole niitä käyneet”
    3. Pätkä rantaviivaa halkaisi Helsingin valtuuston
  5. Ulkomaat
    1. Syyria-neuvotteluja johtava erityislähettiläs kummastelee Trumpin hallinnon Syyria-strategiaa: ”Missä Yhdysvallat menee? Minä en tiedä”
    2. Trump selitti Ruotsissa hämmentäneitä terrorismi­vihjailujaan – kertoo viitanneensa Fox-kanavan uutislähetykseen
    3. Aborttioikeuden esitaistelijana Yhdysvalloissa tunnettu ”Jane Roe” on kuollut
    4. Neljä uutta epäiltyä Kim Jong-namin murhajutussa – ”Katsomme, että Pohjois-Korean hallitus on teon taustalla”
    5. Italian entinen pääministeri hakee puhtia vaaleihin – irtisanoutui puolueensa johdosta pyrkiäkseen puheenjohtajaksi uudella mandaatilla
    6. 64-vuotias espanjalaisnainen haki Yhdysvalloista hedelmöityshoitoja ja synnytti kaksoset – Suomessakaan laki ei määrää hedelmöityshoidoille yläikärajaa
    7. Hollannin populistijohtaja aloitti vaalikampanjan nimittämällä marokkolaisväestöä ”saastaksi”
  6. Talous
    1. Printtauksen määrä vähenee ja kuvaaminen siirtyy kännyköihin – japanilaisjätti Canon varautuu muutokseen siirtymällä turvallisuus- ja terveysbisnekseen
    2. Sähköautojen latauspisteitä lisätään pakolla – pistokkeita voi kohta olla direktiivin takia jo enemmän kuin sähköautoja
    3. Kraft Heinz luopui Unilever-jahdista – 135 miljardin euron jättikauppa olisi koonnut sadat suosikkibrändit samaan yhtiöön
    4. SpaceX:n kantoraketin toinen lähtöyritys onnistui aikataulun mukaisesti
  7. Urheilu
    1. Johanna Matintalon lajivalinta tuotti jo bonusta
    2. Huippukuntoinen Iivo Niskanen kuumin hiihtäjä MM-Lahden kynnyksellä: ”Tästä kisasta ei voi vetää täysiä johtopäätöksiä”
    3. Kaisa Mäkäräisen tulo Lahteen ratkennee maanantaina: ”Hänen halukkuutensa olla mukana on vahvistunut”
    4. Otepäästä ei tullut pelkkiä hyviä merkkejä
    5. Kaisa Mäkäräiselle hieno taistelupronssi, Laura Dahlmeierille kisojen viides kulta
    6. Saksan Simon Schempp ratkaisi ampumahiihtokultaa rautaisella hiihtokunnollaan
    7. Tottenham jyräsi Fulhamin, Harry Kanelle hattutemppu
    8. Kristiina Mäkelä ja Nooralotta Neziri voittoihin Jyväskylän SM-hallikisoissa
    9. Itävalta pujottelun kaksoisvoittoon alppihiihdon MM-kisoissa
    10. Koivu rikkoi 600 pisteen rajan – Laineelle 50 pistettä täyteen
    11. Futisromantiikkaa Vaasassa: Veikkausliigan mitalisuosikki VPS hävisi alasarjajoukkue MuSalle Suomen Cupissa
    12. Salibandyliigassa saatiin taas näyte tasoeroista – Happee otti M-Teamista sarjahistorian suurimman voiton
    13. Sunnuntain tuloksia ja rahapelejä sekä maanantain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Hollywood-tähtien pojan levoton elämä vei tatuoijaksi Japanin mafialle, huumetaistoon Rane Raitsikan kanssa ja lopulta kirjailijaksi – ”Etsin suuta, josta huutaa tuskani ulos”
    2. Aki Kaurismäki nousi voitollaan suurten elokuvaohjaajien joukkoon – mitä Hopeinen karhu Berliinissä merkitsee?
    3. Elvis elää ja kertoo avusta dementiaan – konsertoi Finlandia-talossa maanantaina
    4. Joka viides teatterissa katsottu elokuva on 3d – kolmiulotteinen televisio on kuollut, myöntävät valmistajat
    5. Neljä naista ja kaksi miestä tavoittelevat kirjallisuuden Tulenkantaja-palkintoa
    6. Näyttelijä Shia LaBeoufin taideprojekti vaihtoi paikkaa
  9. Tiede
    1. Tutkimukset: Urheilu altistaa päihde­riippuvuudelle, ja eniten ryypätään joukkue­lajeissa: ”Nuorimpana hän joi ollakseen osa joukkuetta ja siitä se lähti”
    2. Liejuryömijä sopisi Kainuun maakuntakalaksi
    3. Virtuaalinen syrjintä syö itseluottamusta
  10. Mielipide
    1. Saattohoidossa oleva ihminen ei ole potilas eikä asiakas
    2. Saattohoitoa tulee kehittää
    3. Ihminen voi kieltäytyä syömästä ja juomasta
    4. Ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään
    5. Kun saattohoidon menetelmät eivät riitä hyvään kuolemaan, tarvitaan eutanasiaa
    6. Sairaalakirurgina en tavannut potilasta, jonka kipua ei olisi pystytty lääkityksellä hoitamaan
    7. Kompostoitua yhdyskuntalietettä hyödynnetään viherrakentamisessa
    8. Jätevesilietteillä voi olla paikallista merkitystä rehevöitymiseen
    9. Puukujanteet vaativat ylläpitoa
    10. On härskiä yrittää leimata kansa hölmöksi
    11. Kaikki miehet eivät pidä autoista
    12. Tyhjenevät kunnantalot kulttuuritiloiksi
  11. Tänään
    1. Suunnittelija Tiia Vanhatapio löysi uuden uran Tukholmasta – ”Suomalaisten pitää uskoa siihen, että meillä on dna, jota ruotsalaiset kadehtivat”
    2. Mikko Vähä-Piikkiö 1924–2016
    3. Anneli Yrjänäinen 1943–2017
    4. Nuotta antaa vielä leivän kalastajille Hailuodossa
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Rip Kirby
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Lauteilla tänään David Brent! – Konttori-sarjan ääliöpomo lähtee rockkiertueelle
    2. Talvivaaran katastrofista sissityyliin
    3. Seitsemän miljoonan askeleen taival
    4. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    4. 4

      Petteri Orpo: Hallitus pääsi sopuun terveydenhuollon valinnanvapaudesta – kiista kärjisti puolueiden välit

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kuokkavieraat varastivat useilta ihmisiltä omaisuutta juhlissa Suomenlinnassa – tallentuivat vieraiden ottamille videoille

    9. 9

      Airbus A350 on linjakas jättiläinen – Tutustuimme Finnairin uuteen koneeseen, joka hörppii viisi ja puoli tuhatta kiloa kerosiinia tunnissa

    10. 10

      Keskustan hermo petti sotessa: kansanedustaja kutsuu neuvotteluja farssiksi – ministeri luonnehtii tunnelmaa kireäksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Petteri Orpo: Hallitus pääsi sopuun terveydenhuollon valinnanvapaudesta – kiista kärjisti puolueiden välit
    3. Tänään televisiossa: Docventuresin tämän kauden hätkähdyttävin elokuva on Yhdysvaltain poliisilaitoksen militarisoinnista kertova Do Not Resist
    4. Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua
    5. ”Ei sitä kannata vaihtaa” – presidentti jatkoi maakuntakierrostaan ja karstulaisilla oli vaikeuksia muistaa muita vaaliehdokkaita kuin Niinistö
    6. Äänekoskella vihitään tänään Suomen metsäteollisuuden uusi ylpeys, 12 Eduskuntatalon kokoinen tehdas
    7. Karjala kuuluisi Suomeen, jos Mannerheim olisi uinut ja saunonut enemmän – näin vihjailee merikylpylän mainos Financial Timesin sivuilla
    8. Airbus A350 on linjakas jättiläinen – Tutustuimme Finnairin uuteen koneeseen, joka hörppii viisi ja puoli tuhatta kiloa kerosiinia tunnissa
    9. Häiriköt joutuvat maksajiksi Veikkausliigassa – seurat eivät enää maksa sakkoja omasta pussistaan
    10. Norjassa Mannen-vuoren alue evakuoitiin jo viidennen kerran, mutta se ei vieläkään romahtanut – HS välittää suoraa lähetystä vuoresta, joka ei suostu sortumaan
    11. Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa Tilaajille
    12. Näytä lisää