Suomen Pankki parantaa selvästi näkemystään taloudesta – eri linjoilla kuin eilen ennusteen julkistanut valtiovarainministeriö - Päivän lehti 20.6.2018 | HS.fi

Suomen Pankki parantaa selvästi näkemystään taloudesta – eri linjoilla kuin eilen ennusteen julkistanut valtio­varain­ministeriö

Suomen Pankki arvioi, että talous kasvaa tänä vuonna 2,9 prosenttia. Se on selvästi enemmän kuin edellisessä ennusteessa.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen painottaa, että noususuhdanne on kohentanut julkisen talouden tilaa, mutta sen pitkän aikavälin kestävyys vaatii kuitenkin toimia.

19.6.2018 11:00

Talouskasvu jatkuu Suomessa vahvana suotuisan tuottavuuskehityksen, pienten rahoituskustannusten ja vahvan vientikysynnän tukemana, arvio Suomen Pankki.

Uuden ennusteen mukaan bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 2,9 prosenttia, ensi vuonna 2,2 prosenttia ja 1,7 prosenttia vuonna 2020. Edellisessä ennusteessa Suomen Pankki arvio, että talous kasvaa tänä vuonna 2,5 prosenttia, ensi vuonna 1,6 prosenttia ja 1,4 prosenttia vuonna 2020.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?