Suomi nukkuu hyvin, mutta Euroopan siirtolaiskriisi jatkuu – tänä vuonna jo yli miljoona uutta turvapaikanhakijaa - Päivän lehti 20.12.2016 | HS.fi

Suomi nukkuu hyvin, mutta Euroopan siirtolaiskriisi jatkuu – tänä vuonna jo yli miljoona uutta turvapaikanhakijaa

Eurooppaan on rekisteröitynyt tänä vuonna jo yli miljoona turvapaikanhakijaa. Viime vuonna tulijoita on ollut ilmeisesti paljon luultua enemmän. Komissio miettii, saisivatko nykyistä suuremmat rahamäärät muut jäsenvaltiot innostumaan taakanjaosta.

Punaisen ristin vapaaehtoinen nosti syyrialaisvauvan kumiveneestä Lesboksen saarella Kreikassa marraskuussa.

20.12.2016 2:00 | Päivitetty 20.12.2016 7:07

Suomessa nukutaan taas hyvin. Turvapaikanhakijoiden määrä on lähes tyrehtynyt. Joulukuun alussa Suomeen tuli noin 60 uutta turvapaikkahakemusta viikossa. Tulijoiden määrä on jäänyt pieneen osaan viime vuodesta.

Muualla Euroopan unionissa siirtolaiskriisi kuitenkin jatkuu. EU:n alueella on rekisteröity komission keräämien tietojen mukaan tänä vuonna yhteensä yli miljoona uutta turvapaikkahakemusta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?