Päivän lehti 21.1.2018 |HS seuraa

MTV:n vaalitentissä väiteltiin tutuista aiheista, vaikka keskustelua piti käydä etenkin arvoista – Vasta ilmastonmuutos, vihapuhe ja turvapaikanhakijat toivat uusia sävyjä keskusteluun

Presidentinvaalien varsinaiseen vaalipäivään on enää viikko, ja edessä on vielä pari isoa tenttiä. Sunnuntaina MTV:n tentissä piti puhua etenkin arvoista, mutta mutta suuri osa ajasta meni samojen teemojen kanssa kuin edellisissäkin kohtaamisissa. HS:n Niko Vartiainen ja Paavo Teittinen tarkastivat ehdokkaiden väitteitä.

Kiitos minunkin puolesta. HS:n liveseuranta päättyy tähän.

Pakko sanoa, että tentin jälkeen jäi hieman tyhjä olo.

Ei siksi, etteivät Merja Ylä-Anttila ja Jussi Kärki olisi luotsanneet sitä rautaisesti, tai että kysymykset eivät sinänsä olisi olleet hyviä. Luotsaus oli rautaista, ja kysymykset hyviä. Itse asiassa voisi väittää, että tämä oli paras tv-tentti toistaiseksi, ainakin selvää parhaimmistoa.

Mutta: toisin kuin mainostettiin, ei tässä tentissä puhuttu kovin paljoa arvoista. Toki ne nousivat siellä täällä esille, esimerkiksi vihapuheen, turvapaikanhakijoiden ja ilmastokysymysten kohdalla, ja selvästi enemmän kuin aiemmissa tenteissä.

Olisin kuitenkin odottanut, että esimerkiksi asevienti olisi noussut pinnalle. HS kertoi sunnuntaina siitä, miten Suomesta on päätynyt Patrian AMV-vaunu Jemenin sotaan Arabiemiraattien toimesta. Jutun voi lukea täältä, ja siitä löytyvät myös presidenttiehdokkaiden kannat.

Myös ehdokkaiden uskonnollisuus olisi kiinnostanut. Ja moni muu arvoja koskettava, syvästi henkilökohtainen kysymys: mikä on yksilön vastuu hyvinvointivaltiossa? onko oikein leikata työttömiltä? miten suurta eriarvoisuutta pitäisi hyväksyä? mikä on Suomen vastuu globaaleissa kysymyksissä? millainen perhekäsitys ehdokkaalla on? millainen käsitys miehen ja naisen "rooleista", tai "suomalaisesta kulttuurista"? entä sukupuolivähemmistöjen oikeudet, seksuaalista häirintää koskeva lainsäädäntö, translaki?

Nyt näistä aiheista sivuttiin joitain, mutta yleisellä politiikkatasolla.

Kyllä nyt täytyy sanoa, että faktantarkastajalla meni jumaluusopin kertaus hukkaan. No, tällaista se välillä on!

Kiitoksia lukijoille mukanaolosta! Seuraava presidenttitentti on jo huomenna, kun Iltalehti asettaa ehdokkaat piinapenkkiin. HS seuraa tuotakin tenttiä suorana.

Vanhanen lupaa, että hänen kannatuksensa nousee yli 5,5 prosentin. Meneillään oli siis kierros, jossa jokainen ehdokas kommentoi omaa lausahdustaan kampanjan varrelta. Vanhasen oli ikimuistoinen: Tehdään näistä vaalit.

Ja tähän tentti päättyy.

Haavisto sanoo "pörisseensä" ja liikkuneensa pari viikkoa ympäri maata, ja havaineensa että Haavisto-ilmiö nostaa päätään ja toista kierrosta kohti ollaan menossa.

Niinistö on väärässä - kuka näin sanoi?

Kukaan ei nosta kättä. Väyrynen kiistää, että olisi käyttänyt juuri tätä sanamuotoa.

"Mutta hän on kyllä aika monessa asiassa väärässä. Hän on tehnyt paljon virheitä ja olisi hyvä, jos hän tunnustaisi ne", Väyrynen sanoi.

Onko mitään hyvää, kysytään.

"No hyvänen aika, vaikka kuinka paljon. Mehän olemme hyviä ystäviä!" Väyrynen tokaisee.

Haatainen sanoo haluavansa täsmentää olevansa kansalaispalvelun kannalla, mutta ehdottomasti nainen kykenee suorittamaan asepalveluksen, hän sanoo.

Torvalds on samoilla linjoilla ja torjuu vihapuheen.

Täsmennyksenä siis: Torvalds ei kuitenkaan ole esittämässä Kyllösen tavoin, että EU-parlamentin vihapuhekäytäntö tuodaan Suomen eduskuntaan.

Niinistö sanoo, että häntä on moitittu perussuomalaisten taholta sananvapauden rajoittamisesta, kun hän on sitä mieltä että alustojen haltijoiden pitäisi karsia pois rikollinen aines.

"Oletko sitä mieltä, että sananvapaus pitää sisällään tällaisten asioiden julkisen meuhkaamisen", Niinistö kysyy Huhtasaarelta.

"Meillä on jo laiton uhkaus ja kunnianloukkaus laista", Huhtasaari vastaa.

Niinistö: "Minähän sanoin että rajoittaisin rikollisen aineksen sieltä, jotka tekevät juuri niitä rikoksia."

Miten muuttaisit lainsäädäntöä, kysyy Huhtasaari, ja Niinistö vastaa, että ei mitenkään.

No niin, siinä tuli hieman sähköä.

Kyllönen sanoo kokeneensa olleensa koriste, kun ei ole saanut vuoroa. Vihapuhe ei ole sananvapautta, Kyllönen sanoo, ja viittaa EU:n parlamentin tiukempaan käytäntöön siinä, miten parlamentaarikkojen puheeseen puututaan. Kyllönen on sanonut, että vastaava käytäntö pitäisi tuoda myös Suomen eduskuntaan.

Nyt puhutaan siitä, pitäisikö vihapuhe kieltää lailla Suomessa.

"Ei missään nimessä", sanoo Huhtasaari. "Sananvapauden rajoittamisesta ei ole koskaan seurannut mitään hyvää."

Miten edistäisitte syntyvyyttä Suomessa? Niinistön annetaan sattuneesta syystä ensimmäisenä vastata.

”Tässähän on sellainen ilmiö, että heh, ensimmäiset isät ja äidit… ikääntyvät aika lailla.”

Haatainen huomauttaa vierestä, että keskimääräinen ensisynnyttäjän ikä on nykyään noin 30 vuotta. Hänen mukaansa nuorten parien tulisi voida luottaa tulevaisuuteen, että on pysyviä työpaikkoja ja että työtä ja perhettä voidaan sovittaa yhteen.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Joulukuussa Haysin kylässä Jemenissä käytiin verinen taistelu, jossa tuhottiin sairaala – miten on mahdollista, että taisteluun osallistui myös aseistettu suomalainen panssariajoneuvo?
    2. Näin presidenttiehdokkaat kommentoivat asevientilupia Arabiemiraatteihin
    3. Minna oli niin juovuksissa, ettei voinut hakea lastaan päiväkodista – Lopulta alkoholismiaan vuosia peitellyt äiti löysi oman pohjansa ja soitti itse lastensuojeluun
    4. Jätkäsaaressa on ainutlaatuinen kortteli: Sadat helsinkiläiset vauvoista yhdeksänkymppisiin pantiin asumaan samaan ryppääseen
    5. Niinistön ylivoima voi sekä aktivoida että passivoida äänestäjiä – Äänestysprosentti on laskenut presidentinvaalissa 1990-luvulta lähtien
  2. Pääkirjoitus
    1. Pakolaiskriisi antoi EU:lle opetuksen yhteistyön merkityksestä
    2. On ongelma, jonka politiikka luo helpommin kuin korjaa
    3. Yliopistosta voi päästä ulos myös kandidaattina
    4. Oikeisto ei luota enää Jumalaan vaan Luciferiin
    5. Remonttireiskat vauhdissa – tutkijakaksikko heittäytyi parantamaan itseään kaikin tavoin vuodeksi ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan
    6. Karlsson
    7. Lehdet pohtivat gallupien vaikutusta vaaleihin
  3. Kotimaa
    1. Oululaisperhe asuu kesät talvet entisessä venäläisessä rahtilaivassa – ”Tatjana” on tiettävästi Suomen pohjoisin kelluva koti, mutta siinä asuminen on jatkuva työmaa
    2. Etelä-Suomessa kannattaa hiihtää vielä kun voi – sää muuttuu talven ennätyspakkasten kautta vesisateeksi
    3. Päivä on pidentynyt jo yli tunnin joulusta ja pian valo lisääntyy valtavin harppauksin – mistä kiihtyvä tahti johtuu?
    4. MTV:n vaalitentissä väiteltiin tutuista aiheista, vaikka keskustelua piti käydä etenkin arvoista – Vasta ilmastonmuutos, vihapuhe ja turvapaikanhakijat toivat uusia sävyjä keskusteluun
    5. Tampereella kolehdin voi maksaa jo mobiilisti – Helsingissä kokeilu ei onnistunut: ”Ihmiset eivät tottuneet”
    6. Avustuslentäjä Roy Rissanen on liikkunut pienellä koneellaan sotatantereiden ja pakolaisleirien yli jo 25 vuoden ajan – ”Pelko on huono neuvonantaja”
    7. Kotoaan kadonnut nainen löytyi kuolleena Polvijärvellä
  4. Kaupunki
    1. ”Täällä käy herrasmiehiä, ei haittaa vaikka nakuillaan” – Hyinen meri vetää puoleensa erityisesti naisia Helsingin Seurasaaressa
    2. Sisällä tupakoiminen aiheutti tulipalon Espoossa – hälytyksen teki naapuri, joka näki ikkunasta tupruavan savua
  5. Ulkomaat
    1. Saksan demarien piinaviikko huipentuu: kyllä vai ei suurelle koalitiolle?
    2. Ajat muuttuivat, Angela Merkel
    3. Valtionhallinnon sulkeminen on poliittista peliä Yhdysvalloissa – Miten työntekijöiden pakkoloma on mahdollinen?
    4. USA:n pattitilanteen takana on vaalipiirijako
    5. Turkki aloitti maa- ja ilmahyökkäyksen kurdeja vastaan Syyriassa, kertoi iskeneensä kaikkiaan 108 kohteeseen – Syyria tuomitsi ”aggression” maaperällään
    6. Venäjä järkyttyi kahdesta oppilaiden tekemästä hyökkäyksestä peruskouluihin
    7. Ainakin 18 kuoli hyökkäyksessä Intercontinental-hotelliin Kabulissa – erikoisjoukot surmasivat kaikki hyökkääjät
    8. Neljä kuoli Intian ja Pakistanin ammuskeluissa Kashmirissa – 21 kuollut poikkeuksellisen verisen viikon aikana
    9. Naisten marssi -tapahtuma kokosi kymmeniätuhansia osoittamaan mieltä USA:ssa
  6. Urheilu
    1. Olympiapurjehtijan isä lähtee huimalle matkalle yksin maapallon ympäri – kisassa noudatetaan 50 vuotta vanhoja sääntöjä, musiikkiakin saa kuunnella vain c-kasetilta ja syötävänä savusärkeä
    2. Viveca Lindfors pettyi rajusti Ylen haastattelussa olympiapaikan menetyksestä Emmi Peltoselle – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”
    3. Oliwer Kasken maalit eivät riittäneet HIFK:lle – katso tuhdin kierroksen kaikki maalit
    4. Kaisa Mäkäräinen teki kovan loikan takaa-ajossa – palkintokorokekin jo häämötti
    5. Pohjois-Korea lähettää talviolympialaisiin 22 urheilijaa – vain taitoluistelijat ovat hankkineet paikan kilpailemalla
    6. Ilkka Herola taisteli mahtihiihdolla palkintokorokkeelle yhdistetyn maailmancupissa
    7. Seagullsin heittopeli vakuutti Tapiolassa – ”Harvoin ottelua häviää, jos tuolla tavalla heittää”
    8. Yllättävä tuki veti englantilaisen kriisiseuran kannattajat nöyriksi – ”Voimme maksaa ainakin tammikuun laskut”
    9. Palloliiton uusi puheenjohtaja Ari Lahti HS:n tentissä: eroaa KuPSin hallituksesta ja esittää karsintaprojektia elinkeinoelämän kanssa
    10. Nyt on tekojen vuoro Palloliitossa – enää ei voi selitellä suomalaisen jalkapallon tarpomista syvällä suossa väärällä järjestörakenteella
    11. Suomen Palloliitto siirtyy uuteen aikaan, vanha piiriorganisaatio jää historiaan – ”Uudistusohjelma hyödyntää varmasti koko suomalaista liikuntakenttää”
    12. Carlos Sainzin auto ei syttynyt palamaan kuten 20 vuotta sitten legendaarisessa MM-rallissa – 55-vuotias espanjalainen voitti Dakar-rallin
    13. Aleksander Barkov huimassa vauhdissa –seuraennätys enää maalin päässä
    14. Janne Ahonen teki kauden parhaat hyppynsä lentomäen MM-kisoissa – Norjan Daniel-Andre Tande liiteli voittoon
    15. Nyt käy villinä jo ensi kesän siirtohuhumylly – Griezmann alehintaan FC Barcelonaan ja Neymar vaihtamassa taas seuraa?
    16. Leikittelevä norjalainen piti muita jälleen sunnuntaihiihtäjinä sprinttihiihdon maailmancupissa – Vuoden urheilija oli paras suomalainen
    17. Lauantain tulospörssissä muun muassa alppihiihtoa, golfia, hiihtoa, jääkiekkoa, raviurheilua ja keskeisimpiä rahapelejä
  7. Sunnuntai
    1. Vuoden luetuimmat jutut: ”Kuukausia”, vastasi hoitaja – seuraavana yönä isäni kuoli, eikä kaikki mennyt niin kuin piti
    2. ”Surullisinta on vuorovaikutuksen puutteellisuus”, sanoo asiantuntija – kuolevien hoito aiotaan panna kuntoon kahdessa vuodessa
    3. Roni Back on lasten rakastama superjulkkis, josta aikuiset eivät tiedä mitään
    4. Arvaa, kenen sukat – näissä vaaleissa hömppä on jäänyt vähälle, ja siksi pyysimme presidenttiehdokkailta heidän lempivillasukkansa
    5. Lihavuus on luokkakysymys: hyväosaisten painonhallintaa tuetaan, köyhien ei
    6. Moskovassa pakotteet vainoavat uima-altaassakin
    7. Lumisade ei ollut inferno eikä edes myrsky – myrskyjä on Suomessa vain merellä ja tuntureissa
    8. Ruotsalaisten pitäisi taas löytää itsestään se sotaisa puoli
    9. Miksi juuri Suomea kohtasi rakennusten purkuvimma 1960- ja 1970-luvuilla?
  8. Ura
    1. Someverkostot tarjoavat apua työelämän kysymyksissä – Voiko vapaaehtoinen verkostoituminen haastaa ay-liikkeen?
    2. Meillä on yhä metsästäjä-keräilijän aivot – Tutkijat kertovat, miten näitä ominaisuuksia voi käyttää nykyajan työelämässä
  9. Talous
    1. Kymmenen vuotta sitten lyöty miljoonan dollarin veto ratkesi: Warren Buffettin passiivinen sijoitustapa oli tuottoisampi – miksi suomalaiset maksavat turhia kuluja?
    2. Mekaanisen metsäteollisuuden lakkouhka peruuntuu – työehtosopimus syntyi
  10. Kulttuuri
    1. Hédi Fried, 93, jäi henkiin natsien tuhoamisleiriltä ja varoittaa, että yksinkertaisten vastausten etsimisestä on lyhyt matka helvettiin – ”Auschwitz oli kuin toiselta planeetalta”
    2. Kansallisteatterin ohjaajan Jack Witikan valtteja olivat esitysten uudenlainen lavastuskäsitys ja liikunnallisuus
    3. Kekkonen ja 70-luku eivät kuole koskaan – Pekka Seppänen osaa kehua kivasti itseään
    4. Suomalaistytöt imevät nyt elämänoppia kirjoista, joiden tekijän oma elämä oli suurta valhetta – Päiväkirjat paljastavat suursuositun kirjailijan eläneen perhehelvetissä ja päätyneen äärimmäiseen tekoon
    5. Sukupolvensa parhaimpiin saksalaiskapellimestareihin kuuluva Anja Bihlmaier teki vaikutuksen Espoossa
    6. Kameleonttimainen RSO otti haltuun kaksi säveltäjäradikaalia Musiikkitalossa
    7. Valtteri Raekallion Oneironin vahvuus on taitavissa ja antaumuksellisissa tanssijoissa
    8. Viikon kirjasuosituksissa diktaattorien naisia, naisten seksuaalista häirintää käsittelevä dekkari ja kertomus Hitlerin oikeudenkäynnistä
    9. Rauha etenee, kun kone karsii pois väärinymmärryksiä – Timo Honkelan Rauhankone on HS Kirjaston viikon kirja
    10. Rocktähti Tom Pettyn kuolinsyy oli lääkkeiden yliannostus
    11. Salanimellä kirjoittava bestselleristi Elena Ferrante aloittaa brittilehden kolumnistina – aiheina ainakin ikääntyminen ja sukupuoli
    12. Pressiklubi pui piispa Laajasalon rahankäyttöä: Ajojahdista syytetty Johanna Korhonen puolusti motiivejansa juhlallisesti, Tuomas Enbusken mukaan Korhonen teki hyvän työn
  11. Mielipide
    1. Meluhaitat huonontavat työhyvinvointia merkittävästi
    2. Hiukan hiljaisuutta luokkiin koululaiset, kiitos
    3. Gradu tulisi liittää nykyistä tiiviimmin osaksi muita opintoja
    4. Gradutekstin laatuun kannattaa panostaa heti
    5. Epäeettiset toimijat pitäisi karsia lailla
    6. Asevientiä Lähi-itään on harkittava uudelleen
    7. Metsätalouden kestävyydessä on tekemistä
    8. Omakotitalosta yksiöön Espooseen?
    9. Jalkakäytävien pinnat ovat liukkaita kuin luistinradalla
    10. Jäiset portaat aiheuttavat vaaran Herttoniemessä
    11. Muovipakkausten kerääminen on vapaaehtoista taloyhtiöille
    12. Ilmastonmuutos ei tunne rajoja oppiaineissakaan
  12. Tänään
    1. Angelita Mattila 1923–2017
    2. Kaiku Marttinen 1927–2017
    3. Vihreän lesken päiväkirjamerkintöjä
    4. Suomalaiset siniveriset
    5. Pitsikaupunki ja muita kohteita
    6. Tapahtumia sunnuntaina 21. tammikuuta
  13. Sarjakuvat
    1. Jäätävä Spede
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Velho
    5. Karlsson
  14. Radio ja TV
    1. Sarja teinirakastavaisten karkumatkasta on yhdistelmä huumoria, romantiikkaa, väkivaltaa ja henkeäsalpaavan kaunista kuvausta
    2. Sofi Oksasen ajankuva hipoo kyynisyyttä
    3. Tietoisuuden saloihin kvanttifysiikan avulla
    4. Sunnuntain tv-elokuvia
  15. Koti
    1. Arkkitehtiperhe tutki uudiskotinsa Helsingin Jätkäsaaressa huolellisesti – näin teet muuttotarkastuksen ja reklamoit virheistä ajoissa
    2. Yhtiökokous on taloyhtiön tärkein tilaisuus: voiko hallitus jättää ehdottamani asian pois esityslistalta? Nämä 10 asiaa on hyvä tietää ennen kokousta
    3. Naapurin lasten metelöinti ei ole poliisiasia – taloyhtiöön muuttava hyväksyy naapureista kuuluvat äänet, sanoo juristi
    4. Vanhaan pien- tai kerrostaloon voi olla vaikeaa saada kiinteistövakuutuksesta – talon kiinnostavuus laskee, kun se täyttää 30 vuotta, paljastaa vakuutusmeklari
  16. Ajanviete
    1. Mikä on miesten ja poikien prosenttiosuus palovammapotilaista? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    2. HS:n miniristikossa ei tänään itku auta – Ratkaisetko ristikon?

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tartunta varmistui koronavirukseksi Suomessa – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    2. 2

      Kaupunkilaisten koiramaku muuttui yllättävällä tavalla vain muutamassa vuodessa – HS:n erikoisartikkeli kertoo, mikä on suosituin rotu asuinalueellasi

      Tilaajille
    3. 3

      Kuinka vakava koronaviruksen aiheuttama tauti on? Tämä viruksesta tiedetään nyt

    4. 4

      Ruokaa kuljettavalle Mustafalle jää kuussa käteen 1 250 euroa ja minimieläke – HS selvitti, millaista on Foodoran ja Woltin lähetin arki Suomessa

      Tilaajille
    5. 5

      Näin suojaudut koronavirukselta ja toimit, jos epäilet tartuntaa

    6. 6

      Historioitsija Teemu Keskisarja heitteli n-sanaa luennollaan – ”Ei kiinnosta pätkääkään somen mielensäpahoittajat”

    7. 7

      Koronaviruksen tartuntojen määrä ylittää nyt sars-epidemian lukemat – Maailman terveysjärjestö kutsuu koolle uuden hätäkokouksen

    8. 8

      Harva osaa olla riittävän itsekäs, vaikka kannattaisi, sanoo psykologi Riikka Pasanen – Nämä kolme kysymystä paljastavat, oletko riittävän itsekäs

      Tilaajille
    9. 9

      Moni treenaaja tekee välipalaa laittaessaan virheen, joka voi estää kehityksen – Ravitsemusterapeutti neuvoo täydellisen välipalan kaavan

      Tilaajille
    10. 10

      Suomi ja Latvia lähtevät kehittämään uutta panssaroitua ajoneuvoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruokaa kuljettavalle Mustafalle jää kuussa käteen 1 250 euroa ja minimieläke – HS selvitti, millaista on Foodoran ja Woltin lähetin arki Suomessa

      Tilaajille
    2. 2

      Kaupunkilaisten koiramaku muuttui yllättävällä tavalla vain muutamassa vuodessa – HS:n erikoisartikkeli kertoo, mikä on suosituin rotu asuinalueellasi

      Tilaajille
    3. 3

      Historioitsija Teemu Keskisarja heitteli n-sanaa luennollaan – ”Ei kiinnosta pätkääkään somen mielensäpahoittajat”

    4. 4

      Tartunta varmistui koronavirukseksi Suomessa – Tämä tapauksesta tiedetään nyt

    5. 5

      Tutkijat selvittivät, miten yksi perhe sairastui koronavirukseen, ja tapaus kyseenalaistaa Kiinan version epidemian leviämisestä

    6. 6

      Harva osaa olla riittävän itsekäs, vaikka kannattaisi, sanoo psykologi Riikka Pasanen – Nämä kolme kysymystä paljastavat, oletko riittävän itsekäs

      Tilaajille
    7. 7

      Koronaviruksen tartuntojen määrä ylittää nyt sars-epidemian lukemat – Maailman terveysjärjestö kutsuu koolle uuden hätäkokouksen

    8. 8

      Asuntojen hinnat karkaavat Helsingissä ja Tampereella, tulot eivät pysy perässä

    9. 9

      Perheessä rahat eivät kuulu vain sille, joka ne on tienannut, sanoo tutkija – On olemassa malli, jolla tulot ja menot jaetaan puolisoiden kesken reilusti

      Tilaajille
    10. 10

      Moni treenaaja tekee välipalaa laittaessaan virheen, joka voi estää kehityksen – Ravitsemusterapeutti neuvoo täydellisen välipalan kaavan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salamurha, jäätelöä ja Rick, jolla on ydinase – Tällainen on Donald Trumpin hämmentävä palatsi, jossa presidentti kestitsee valtiovieraita ja laukaisee ohjuksia

      Tilaajille
    2. 2

      Nelivuotias Michael Bornstein selvisi Auschwitzista opettelemalla olemaan näkymätön – Maanantaina hän palaa sinne peloistaan huolimatta

      Tilaajille
    3. 3

      Italialainen yöelämäntutkija käy ydinkeskustassa, Triplassa, Sörnäisissä ja Kontulassa, ja löytää yhden aidon ja monikulttuurisen paikan

      Tilaajille
    4. 4

      Kampissa kaupataan niin pientä asuntoa, ettei sellaisia saa Helsinkiin enää edes rakentaa

    5. 5

      Katri Kulmunin ihastuttava brittienglanti loksautti leuat somessa – kysyimme kielentutkijoilta, olisiko hän ylä- vai alaluokkainen britti

    6. 6

      Ratkeaako ihmiskunnan kohtalo suomalaisilla keksinnöillä? Suomessa kehitetään nyt laitteita, joissa voi olla avain ilmaston kohtalon­kysymykseen

      Tilaajille
    7. 7

      Deittisovellukset tietävät käyttäjistään kaiken, ja näitä tietoja janoavat vaaralliset ihmiset – HS:n selvitys paljastaa, että massiiviseen tiedonkeruuseen liittyy suuria uhkia

      Tilaajille
    8. 8

      Ruokaa kuljettavalle Mustafalle jää kuussa käteen 1 250 euroa ja minimieläke – HS selvitti, millaista on Foodoran ja Woltin lähetin arki Suomessa

      Tilaajille
    9. 9

      Rap-artisti Pyhimys ratkaisi matematiikan tehtävän tavalla, joka sai opettajan hämmästymään – Siitä alkoi polku, joka olisi voinut johtaa aivan toisenlaiseen elämään

      Tilaajille
    10. 10

      Kun isä kuoli, Eero Huovinen sai käsiinsä valtavan kasan kirjeitä, joista paljastui totuus äidistä – Huovinen itki, kun hän avasi niistä ensimmäiset

      Tilaajille
    11. Näytä lisää