Päivän lehti 21.12.2016
Päivän lehti 21.12.2016    |   Lyhyesti

Hautausmaalle kynttilöitä tuovat voivat hoitaa lajittelun

Jos huomaamme hautausmaalla olevan erilaisia lajittelumahdollisuuksia, käyttäkäämme niitä.

Saku Kukkonen esitti ( HS Mielipide 19.12.) toiveen, että hautausmaiden ylläpitäjät lajittelisivat hautakynttilät hyötykäyttöä varten.

Hän epäili aiheellisesti, etteivät hautausmaiden hoitajien resurssit riitä jätteen jälkikäsittelyyn. Eikö kaikkein parasta olisi, jos me kynttilöitä tuovat voisimme hoitaa lajittelun, mikäli seurakunnat tekevät sen mahdolliseksi tuomalla hautausmaiden jätepisteisiin jäteastioita metallille, lasille ja sekajätteelle? Jos huomaamme hautausmaalla olevan erilaisia lajittelumahdollisuuksia, käyttäkäämme niitä – siinä vaiheessa lajittelu on kaikkein edullisinta.

Suomessa on alueellisia eroja siinä, miten jätteitä voidaan taloudellisesti käyttää hyödyksi. Kynttilöiden muovin ja lasin hyödyntämiseen raaka-aineena ei kuitenkaan tietääkseni ole vielä toimivaa menetelmää niiden sisältämien epäpuhtauksien sekä erilaisten muovi- ja lasilaatujen takia. Mutta kyllä laitospolttokin tuottaa lämpöä tai sähköä ja korvaa fossiilisia polttoaineita.

Heikki Nyman

Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kierrätys
  • Hautausmaa
  • Kynttilät
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Liian monen taistelun näyttämö – Saksa suri Berliinin iskun uhreja
    2. Eroon pakollisista autopaikoista – rakentajien mukaan paikkoja jää myymättä, ja uusissa asunnoissa maksetaan turhasta
    3. Krisu Nuotio, 9, on Suomen kovin ”joukkoliikenneäijä”: koluaa joka päivä kolme tuntia Helsingin liikennevälineitä ja tekee siitä videoita
    4. Hallitus on törmännyt monta kertaa perustuslakiin – tässä kahdeksan esimerkkiä
  2. Pääkirjoitus
    1. Terroristit eivät ole yhdessä paikassa – sairaat tekijät imitoivat toisiaan
    2. Tampere valmistautuu jo korkeakoulujen uusjakoon
    3. Pitkillä laina-ajoilla puhalletaan asuntokuplaa
    4. Meidät on valehdeltu tainnoksiin
    5. Eurooppa tarvitsee puolustusyhteistyötä
    6. Karlsson
    7. Juristiton hallitus törmäilee perustuslakiin
  3. Kotimaa
    1. Pääministeri Sipilä: Tietojen vaihto on olennaisessa osassa Berliinin kaltaisten iskujen torjunnassa
    2. ”Tämä on suuri voitto” – naispari iloitsee hedelmöityshoitojen avautumisesta sairaaloissa muillekin kuin heteropareille
    3. Saara Aalto palasi kotiin levytyssopimus mukanaan
    4. Moni suosittu jouluherkku on koiralle vaarallinen – HS listasi ruuat, jotka kannattaa piilottaa lemmikiltä
    5. Eduskunta hyväksyi päivystysuudistuksen – Vaasaan ei tule laajaa päivystystä
    6. Ilmavoimat testasi Hornetista laukaistulla täsmäpommilla tukikohtiensa kestävyyttä
    7. Kymmenettuhannet saaneet vääränlaisen verokortin
    8. Eduskunta kiirehtii joululomalle – ”Tässä asemoidaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ynnä muu -asiaksi”
    9. Teollinen yhteistyö nostaa hävittäjäkaupan hintaa kymmenen prosenttia – vastakaupat ovat ”veronmaksajien tuki puolustus­teollisuudelle”
    10. Eevamaria Juuti on projektitutkija
  4. Kaupunki
    1. Niitä vilisee pusikossa kymmenittäin – Rotat valtasivat Aleksis Kiven patsaan Helsingin Rautatientorilla
    2. Ravintola Savoyn eteiseen pystytettiin ympärivuotinen sisäpuutarha
    3. Kaikki eivät hanki luotolla ripausta luksusta arkeensa – luottokortin turvin sinnitellään päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen
    4. Kaksi uutta turvakotia lievittää hätää Helsingissä – ”Satoja aikuisia ja lapsia heidän mukanaan on jäänyt vaille apua”
    5. Poliisi räpelsi varustevyötään: Paprikasumuttimen laukeaminen Helsinki-Vantaalla oli vahinko, sanoo syyttäjä
    6. Leppävaaran koululaiset siirtyvät ensi syksynä evakkoon Lintuvaaraan
    7. Espoon kristillinen koulu on viimein saamassa uuden rakennuksen – opetuspoliitikot ovat valmiita takaamaan lainan
    8. Vielä ehtii saada pukin aatoksi: hintahaitari on 50–100 euroa
  5. Ulkomaat
    1. Kuka iskee ja miksi? Tämä tiedetään viime vuosien terrori­hyökkäyksistä Euroopassa
    2. Helsingissä Berliinin isku surettaa muttei pelota
    3. Joulumarkkinat ovat saksalaisuuden ytimessä – ja Berliinin iskun tapahtumapaikalla lepäsi paljon historiaa jo ennen murhenäytelmää
    4. Ranskassa torjuttiin yksi isku – terrorisolu pidätettiin vain viikko ennen Strasbourgin joulumarkkinoita
    5. Vain Skotlannilla on suunnitelma – skotit kapinoivat kovaa brexitiä vastaan
    6. Katsokaa, tältä näyttää aito johtaja
    7. Kuri kovenee Karjalassa: Dosentille potkut Suomen-matkasta, ihmisoikeusmies linnaan alastonkuvasta
    8. Puolan hallitus perui mielenosoitukset aloittaneet toimittajarajoitukset
    9. Zürichin moskeija-ampuja oli sveitsiläis-ghanalainen okkultisti – tappoi aiemmin leikkipuistossa ja teki lopulta itsemurhan
    10. Barrikadit palavat ja sotilaat partioivat kaduilla Kongossa – presidentti ei väisty, vaikka virkakausi päättyi
  6. Talous
    1. Robotti harjoittelee ruuan kuljetusta Tallinnan liikenteessä
    2. Danske Bank: Talouden piristyminen ei riitä taittamaan valtion velkaantumista
    3. Työttömyys jatkoi laskuaan marraskuussa – piilotyöttömien määrä kasvoi
    4. Bloomberg: Taksiyhtiö Uber saattaa tehdä lähes 3 miljardin euron tappion tänä vuonna
    5. Ranskalaispankit haastoivat Euroopan keskuspankin oikeuteen – aiheena EKP:n tapa laskea riskejä
  7. Urheilu
    1. Taitoluistelun nousu taittui MM-kotikisojen alla – SM-kisoissa oli vain yksi miesluistelija ja kaksi jäätanssiparia
    2. Tenniksen naistähteä puukotettiin käteen – ”Olen järkyttynyt, mutta onneksi hengissä”
    3. Patrik Laineen mailat turvattu – Bauer saamassa uuden omistajan ja toiminnalleen jatkoa
    4. HIFK lähti voitokkaasti tauolle – ”Tästä on hyvä aloittaa joulu”
    5. BBC: Bottaksen tie Mercedekselle aukesi, kun Massa hyväksyi Williamsin tarjouksen
    6. Ruotsalainen skicrossin olympiamitalisti on harjoitusonnettomuuden jäljiltä koomassa
    7. Bundesliiga kunnioittaa Berliinin iskun uhreja
    8. Tennisässä Jarkko Niemisen salibandykauden avaus siirtyy ensi vuoteen
    9. Suomalaisten huippujalkapalloilijoiden asiainhoitaja Ville Lyytikäinen on kuollut
    10. Raimo Summanen vahvistamaan Espoo Unitedin valmennusryhmää
    11. Barcelona valmis tekemään Messistä maailman parhaiten palkatun jalkapalloilijan
    12. Tiistain tulospörssissä muun muassa golfia, jääkiekkoa, rahapelejä ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. Suomen kansainvälisesti menestyneintä muotilehteä tehdään kamppilaisessa kaksiossa – mutta miksi sitä ei tunneta meillä?
    2. Käänne elokuvanteossa: Kuollut näyttelijä ”herätettiin eloon” isoon rooliin uuteen Star Warsiin – mitä siitä pitäisi ajatella?
    3. Näin soi Maamme-laulun levytys vuonna 1908 – Kuuntele näyte uudelta viiden tähden Järnefelt-levyboksilta
    4. Nuorempi Knowles teki loppuvuoden kehutuimman soulpop-levyn
    5. Hurjan taitavaa flamencofuusiota suoraan Suomen Torniosta
    6. Piia Viitasen Laulumaa on täysosuma, joka valaisee synkän yön
    7. Pianovirtuoosi András Schiffin tarkoin valituiden ylimääräisten numeroiden yhteys jää abstraktiksi
    8. Abortti vei Dylanin ja Rotolon erilleen
    9. Jazzlegenda Herbie Hancock tulee Poriin kesällä
  9. Tiede
    1. Joulukinkun paistaminen voi mennä monella tavalla pieleen – HS:n tiedetoimitus selvitti, miten saat kinkusta mehevän
    2. Paikallissää vaikuttaa siihen, uskooko ihminen ilmastonmuutokseen
    3. Tutkijat nuorensivat hiiriä laboratoriossa ohjelmoimalla soluja uudelleen
  10. Mielipide
    1. Huono asumiskulttuuri on monen tekijän summa
    2. Asumisen kulttuuri syntyy asukkaiden yhteistyössä
    3. Viestintä on taloyhtiöissä usein heikkoa
    4. Asukkaiden ääntä on kuultava taloyhtiöissä
    5. Palohälyttimen huolto on monelle mahdotonta
    6. Terrafamen työ ansaitsee luottamuksen
    7. Mikkeli ajetaan näivettymisen tielle
    8. Helsinkiin tarvitaan merellinen raitiolinja
    9. Hautausmaalle kynttilöitä tuovat voivat hoitaa lajittelun
    10. Kohdistuuko vero myös museoesineisiin?
  11. Tänään
    1. Cátia Suomalainen Pedrosa on kulttuurikeskus Caisan uusi johtaja – hänen tiensä kulki Lissabonista Oriveden kautta Helsinkiin
    2. Juha Savolainen 1956–2016
    3. Pentti Suomalainen 1925–2016
    4. Euroopan nuoret kyvyt esillä New Yorkin elokuva­juhlilla
    5. Tapahtumia keskiviikkona 21. joulukuuta
    6. Suomen suurin pienoisrautatie
    7. Ne perinteiset joulumyyjäiset
  12. Radio ja TV
    1. Kotimaisessa uutuusanimaatiossa viikset ovat turhamaisuuden taisteluväline
    2. Kevään ääniä pimeyden keskelle
    3. Vuoden 2016 todelliset tv-tapaukset ovat tässä
    4. Keskiviikon elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    6. 6

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    7. 7

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    8. 8

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää