Päivän lehti 21.12.2018    |   Lasten tiedekysymykset

Miksi porot eivät sano mitään?

Lasten tiedekysymyksissä ihmetellään myös, miksi uusivuosi ja joulu ovat eri päivinä, jos ajanlasku aloitettiin Jeesuksen syntymästä. Ja miksi valo häikäisee, kun ihminen herää?

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Vallilan Alkon ympärillä meno oli korutonta, sitten liike suljettiin ja iso kaupunginosa menetti palvelun – HS selvitti, miten Alkot sijoittuvat Suomessa
    2. Asutko Soinissa, Pyhännällä tai Petäjävedellä? Silloin juomanhaku­matkasi on Suomen pisin – HS:n kartta kertoo, miten monopoli­yhtiö on sijoittunut maahan
    3. Itäkeskuksen perus­koulussa ja Munkkiniemen ala-asteella ei lauleta Enkeli taivaan – Helsinkiläiskouluissa pohditaan kristillisten perinteiden roolia joulujuhlissa
    4. ”Yhdysvallat heittää omia peli­merkkejään pois” – Trumpin yllättävä Syyria-päätös voi olla joulu­lahja pääviholliselle
    5. Putin vihjasi menevänsä naimisiin ”kuten kunnollinen ihminen” – HS seurasi Putinin suurta lehdistö­tilaisuutta
  2. Pääkirjoitus
    1. Italia ja EU-komissio olivat sopivinaan, koska poliittisten paineiden takia talouden säännöistä on liian helppo joustaa
    2. Donald Trumpin uusi linja Syyriassa enteilee henkilövaihdoksia
    3. Hoivatyötä pitää valvoa, jotta ostettu palvelu vastaa sitä, mitä on tilattu
    4. Maistuuko Ruokavirasto paremmalta kuin Elintarvikevirasto?
    5. Vakaumus oikeuttaa harvoin poikkeuksiin
    6. Numerot todistukseen ja Jeesus joulujuhlaan
  3. Kotimaa
    1. Myös ensi vuosi on vapaaputkikikkailijan unelma: näin järjestelet pitkät lomat muutamalla vapaapäivällä
    2. Pariakymmentä varusmiestä ja ammattisotilasta epäillään pahoinpitelyistä – Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Puolustusvoimien kuulusteluharjoitus näyttää karanneen käsistä
    3. Miten liikenteen edessä olevat isot investoinnit rahoitetaan? Työryhmä ehdottaa yhtiömallia
    4. Koko maahan ennustetaan valkeaa joulua – Kartat näyttävät juhlapyhien sään
    5. Poliisi: Kurikan kuolemantapaus olikin kuolemantuottamus eikä tappo
    6. Poliisi edennyt kahden bussi­hyökkäyksen tutkinnassa: molemmat epäillyt olivat sekavassa tilassa, tekoja tutkitaan kaappauksina
    7. Kouvola sai kopterinsa – Hallitus ratkaisi pitkän kiistan uusien lääkintähelikopterien paikkakunnista
    8. Hovioikeus piti Antti Rinteen sakkotuomion voimassa
    9. Kahta miestä puukotettiin Lahdessa
    10. Poliisi epäilee miehen käyttäneen hyväksi kahta poikaa joensuulaisessa uimahallissa
    11. Mangrovemetsät, suolasuot ja meriruohoniityt varastoivat 51–70 prosenttia merten sedimentteihin kertyneestä hiilestä
    12. Tutkimuksessa mitattiin kokonaiskolesterolia
    13. Tutkimuksen mukaan Facebookia käytti 60 prosenttia suomalaisista
  4. Kaupunki
    1. Pyörätie on sula, vieressä jalankulkijat liukastelevat jäässä ja sohjossa – Miksi Helsinki kohtelee liikkujia epätasa-arvoisesti?
    2. Päihtynyt häirikkö poistettiin lentokoneesta Helsinki-Vantaalla – epäillään ilmailurikkomuksesta
    3. Helsingin peruskoululaiset käyvät töissä koulun jälkeen: Maahan­muuttaja­taustaisista 8.- ja 9.-luokkalaisista joka viides työskentelee
    4. Espoo kielsi kalliit lahjat opettajille, opettajat pahoittivat mielensä: ”Ammatti­etiikan täydellistä aliarviointia”
  5. Ulkomaat
    1. Islamabadin salaisissa kotibileissä solmitaan rakkaussuhteita ja nautitaan alkoholia – Rakkausavioliitot yleistyvät myös Pakistanissa, vaikka monille se on vielä mahdotonta
    2. Kiina kiistää väitteet tietomurroista ”herjaavina” – Yhdysvaltojen mukaan kiinalaiset hakkerit ovat iskeneet Suomeenkin
    3. Britannian poliisi pidätti miehen ja naisen Gatwickin lentokentän lennokkihäiriköintiin liittyen
    4. Der Spiegel -lehden skandaali pudottaa journalismin polvilleen
    5. Der Spiegelin palkittu toimittaja kirjoitti väärennetyn jutun myös Suomesta – ”Hän valehteli täysin yhdentekevässä tekstissä”
  6. Talous
    1. EU taipui Italian populistien edessä eikä se edes yllättänyt ketään – Oliko päätös heikkoutta vai tervettä äärioikeiston pelkoa?
    2. Jussi Pullinen HS:n politiikan ja talouden toimituksen esimieheksi
    3. Marlboron omistava tupakka­jätti ostaa kolmanneksen sähkö­savukkeita valmistavasta Juulista 11,2 miljardilla eurolla
  7. Urheilu
    1. Tommi Mäkisen huolet katosivat, kun Toyotan pääjohtaja kiipesi auton katolle juhlimaan keskisuomalaisessa metsässä – mutta mitä Puuppolan rallisamurai ajattelee sähköautoista?
    2. Yle: Eeli Tolvanen liittyy Nuorten Leijonien MM-joukkueeseen
    3. Mikko Rantanen nousi juhlaottelussaan harvinaiseen joukkoon – toisti Sidney Crosbyn hurjan tempun
    4. Jokerien painajainen ja liigan kärki TsSKA kesyyntyi helsinkiläisjoukkueen käsittelyssä
    5. Eva Wahlström sai ennen titteliottelua ex-valmentajaltaan karun arvion mahdollisuuksistaan
    6. Kakkosdivisioonassa pelaava Sipoon Wolf mittaa Kiinan jääkiekkomaajoukkueen tason – tästä on kyse
    7. Ampumahiihtäjä Mari Eder lähtee Tour de Skille – miehet saivat kasaan vain minijoukkueen
    8. Mercedes-pomo Toto Wolff: Räikkösen lähtö Ferrarilta häpeällistä formula ykkösille
    9. Toni Söderholmille yllätyspesti: valittiin Saksan jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi
    10. Taitoluistelun Helsinki Grand Prix teki miljoonatuloksen – erityishuomion sai jäälle heitetyt 700 pehmolelua japanilaistähden luistelun jälkeen
    11. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Lasten uutiset
    1. Tässä ovat vuoden hienoimmat piparkakut – voiton vei rautatieasema ja romanikerjäläiset
    2. Lehdistön­vapaus ei toteudu kaikkialla maailmassa
    3. Irtisanomislaki ja palkitut virkakoirat
    4. Lasten uutiset jää joulutauolle – nauttikaa lomastanne!
    5. Vuoden viimeisessä uutislähetyksessä käsitellään lehdistönvapautta
    6. Mikä on uuden irtisanomislain tarkoitus? – Katso uutislähetys ja vastaa visaan
    7. Mitä sinä teet joulu­lomalla?
    8. Pienen poron kasvutarina lämmittää sydäntä
    9. Ankkanurkka: Korvatunturilta igluihin
    10. Aku Ankka ja kumppanit: Markkinoiden edullisin
    11. Herkkupuuro
  9. Kulttuuri
    1. Yksi vuosia sitten kirjoitettu riimi on jättänyt niin pysyvän jäljen, että muistelen sitä yhä – HS koostaa yhteen suomiräpin vaikuttavimmat riimit
    2. Kriitikko ei diivaillut asemallaan
    3. Antti Heikkilän Lääkkeetön elämä vedetään myynnistä S-ryhmän kaupoista ja K-Citymarketeista – Otava poisti viittauksensa kirjan faktapohjaisuuteen
    4. Umon uusi taiteellinen johtaja on eurooppalaistunut amerikkalainen Ed Partyka
    5. Hannu-Pekka Björkman loistaa työttömänä surkimuksena Kari Hotakaisen romaaniin perustuvassa mustassa komediassa
    6. Lapin luonto on pienelle porolle suuri leikkikenttä ja seikkailupuisto – Ranskalais-suomalaisessa elokuvassa ei ole yhtään ihmistä
    7. Nobel-kirjailijan perhekulissit murtuvat melodramaattisessa tarinassa, jossa Glenn Close tekee hienon pääroolin
    8. Aquaman hukkuu fantasiatarinoiden kliseisiin – taru merten herrasta näyttää silti upealta
    9. Jennifer Lopezin paluu hupsussa työpaikkadraamassa ei jaksa naurattaa
  10. Tiede
    1. Miksi porot eivät sano mitään?
    2. Huonosti nukuttu yö saa aivot himoitsemaan roskaruokaa, vahvistaa tutkimus
  11. Mielipide
    1. Pakolaiskriisiin tarvitaan parempia ratkaisuja – EU:n on kannettava vastuunsa globaalista pakolais­tilanteesta
    2. Moni kansalainen on huolissaan muuttoliikkeestä
    3. Euroopan parlamentin ehdotus uudeksi tekijänoikeusdirektiiviksi hankaloittaisi uutistoiminnan kehitystä
    4. Pitkäaikaissairauden hoidon kulut kasautuvat vuoden alkuun
    5. Luminen Helsinki on täynnä liikkumisen esteitä
    6. Kiitos lapsistamme huolta pitäville
    7. Luonnonsuojelulaki kaipaa kokonaisuudistusta
  12. Tänään
    1. Vahtimestarista kuoriutui hevilähettiläs – Klaus Flaming, 60, toi radioon ensimmäistä kertaa Stratovariuksen, Nightwishin ja Children of Bodomin
    2. Peter Lodenius 1942–2018
    3. Pirkko Tuomisto 1939–2018
    4. Politiikan arkea
    5. Nordek-suunnitelmaa esiteltiin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle
    6. Tapahtumia perjantaina 21. joulukuuta
    7. Vain jouluelämää
    8. Dire Straitsin suosikkisäveliä
  13. Radio ja TV
    1. ”Et sä ole oikea kauhufani” – Helsinki Mansplaining Massacre -lyhytelokuvassa miehet selittävät ja selittävät, ja lopulta lentää veri
    2. Sarvipiru terrorisoi joulun pilaajia – Sukulaisten jouluisesta riitelystä sukeutuu painajaismainen eloonjäämistaisto
    3. Manchesterin homomiehet avasivat tietä
    4. Perjantain tv-elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen
    6. Wumo
  15. Ajanviete
    1. Urkka-purkkaa – Ratkaisetko ristikon?
    2. Kuinka monta suomalaista arviolta asuu Espanjan Aurinkorannikolla? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    3. Päivän sudoku

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingissä liikkuu mies, joka ajaa jatkuvasti ylinopeutta, mutta poliisi on voimaton

    2. 2

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsä­hallituksen pää­johtaja irtisanoutui elämän­tilanteensa vuoksi, mutta sai silti 200 000 euron lähtörahat

    4. 4

      Maailman vanhin matkanjärjestäjä Thomas Cook kukoisti yli 150 vuotta, mutta syöksykierre oli nopea –  seurauksista kärsitään nyt ympäri maailman

    5. 5

      Taloyhtiöissä muhii uusi pommi: Asukkaat voivat joutua maksamaan naapuriensa lainoja

      Tilaajille
    6. 6

      Putin ohitti parlamentin: Venäjän hallitus ratifioi Pariisin ilmastosopimuksen

    7. 7

      Helsinkiläinen Peter Barmer keksi yhdeksän vuotta sitten, että Helsingin alla luikertelee jo keskusta­tunneli – Se puolitti hänen työmatkansa keskustan läpi

    8. 8

      Ilmastoaktivisti Greta Thunberg ruotsalais­lehdelle: En koe mitään tarvetta tavata Donald Trumpia

    9. 9

      Varttipasta ja laiskottelijan lasagne – Viisi reseptiä, jotka ratkaisevat arki-illan ruokapulmat

    10. 10

      Lentokoneen ilma on erilaista ja se lisää riskiä vakavaan sairauskohtaukseen – Näillä kymmenellä tavalla lentäminen rasittaa kehoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    2. 2

      Helsinkiläinen Peter Barmer keksi yhdeksän vuotta sitten, että Helsingin alla luikertelee jo keskusta­tunneli – Se puolitti hänen työmatkansa keskustan läpi

    3. 3

      Taloyhtiöissä muhii uusi pommi: Asukkaat voivat joutua maksamaan naapuriensa lainoja

      Tilaajille
    4. 4

      Miten turistit pääsevät kotiin, saako tulevista matkoista rahat takaisin? Matkatoimisto Tjäreborgin emoyhtiö asetettu konkurssiin, tämä tilanteesta tiedetään

    5. 5

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa

      Tilaajille
    7. 7

      ”Vähitellen olemme pääsemässä tästä ylitse ja menemme Flamingoon uimaan” – Tjäreborgin matkustajat olivat epä­tietoisina Helsinki-Vantaalla ja matka­kohteissa

    8. 8

      Nuorten ilmastoliike on populistinen ja valitsee kohteensa tarkkaan: ”Se on valo­vuosia vanhaa ilmasto­väkeä edellä”, sanoo amerikkalais­professori

    9. 9

      Numeron 42 ratkaisseet matemaatikot yllättivät: Löysivät myös luvulle 3 kauan odotetun ratkaisun

    10. 10

      Ilmastoaktivisti Greta Thunberg ruotsalais­lehdelle: En koe mitään tarvetta tavata Donald Trumpia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti joi läpi koko raskauden, ja se näkyi Annakaisa Koskisesta jo synnytyssairaalassa – ”Tämä ei ole minun syyni, ja aion selviytyä”

      Tilaajille
    2. 2

      Huippututkija keräsi mainetta ja hänestä tehtiin jopa Barbie, kunnes joku keksi käydä läpi ansio­luetteloa

    3. 3

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    4. 4

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla

      Tilaajille
    6. 6

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    7. 7

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    8. 8

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    9. 9

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    10. 10

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    11. Näytä lisää