Päivän lehti 22.9.2019    |   Oikaisuja

Kaarle XVI Kustaan isä kuoli 40-vuotiaana

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. HS:n erikoisartikkeli vie matkalle yhteen maailman syrjäisimmistä paikoista, jossa juodaan sulavien jäävuorten vettä ja syödään raakaa hylkeenmaksaa
    2. Vientialat ja hallitus lähtevät ratkomaan ilmasto­tavoitetta: Ilmastopolitiikkamme ei ole ollut riittävän yrityslähtöistä, sanoo elinkeinoministeri Kulmuni
    3. Suomen suurin sähkönkäyttäjä tuottaa Lahden verran päästöjä vuodessa – isot vähennykset edellyttäisivät läpimurtoa teknologiassa
    4. Amerikkalaisten erot ovat miljardien toimiala, ja nyt sen surulliseksi mannekiiniksi on noussut Trumpin omin­takeinen lähi­piiriläinen
    5. Kiskurihintaiset huijaritaksit vaanivat suomalaisia Tallinnan satamassa
  2. Pääkirjoitus
    1. Euroopan unionia yhteen sitova liima tarttui myös irti pyristelevien brittien käsiin
    2. Poliittiset virkanimitykset ovat vähenemään päin
    3. Merivoimien suurhankinta ei ole vain puolustuspolitiikkaa
    4. Jos edes holokaustin muisto ei saa ihmisiä järkiinsä, mihin Eurooppa on menossa?
    5. Keskustatunnelikiistassa tappelee kaksi kuviteltua heimoa, joihin vain harva meistä oikeasti kuuluu
    6. Tampereen kiistat näkyvät hallitusohjelmassa
  3. Kotimaa
    1. Onko Sitra jälleen uusi todiste poliittisista virka­nimityksistä? Kataiselle hävinnyt Wilenius ihmettelee, miksi haku piti järjestää, jos paikalle haluttiin poliitikko verkostoineen
    2. Vankien jengiytymistä pelkäävä oikeus­ministeriö haluaa sallia vankien salakuuntelun, asiantuntijan mielestä esitys loukkaa syvästi perusoikeuksia
    3. Televisiosarja M/S Romantic sai oman faniristeilyn: Yllättäen laivalle saapuneet ”Jocke” ja ”Gusu” otettiin vastaan huutomyrskyllä
    4. Halla-aho Ylen haastattelussa: Perussuomalaiset ei halua halpatyövoimaa, tässä suuri näkemysero kokoomuksen kanssa
    5. Sudet raatelivat neljä lammasta hengiltä Kouvolassa – Poliisi: eläimet lopetettava ihmisille mahdollisesti vaarallisina
    6. Kokoomus vaatii Antti Rinteeltä viipymättä selvitystä tapaamisestaan Ranskan presidentin kanssa
    7. Kaarle XVI Kustaan isä kuoli 40-vuotiaana
  4. Kaupunki
    1. Mitä haluat sanoa kangaskassillasi? Jorma Uotinen ja kymmenen muuta kaupunkilaista vastaavat
    2. Suomen kouluissa ramppaa kansainvälisiä vierailuryhmiä jo sitä tahtia, että vierailuista on alettu ottaa maksua
    3. Aalto-yliopiston professori nimitti korkeakoulua arvostelleita opiskelijoita ”kaheleiksi”, yliopiston mukaan kommentit ovat asiattomia
    4. Triplan kauppakeskukseen tulee Suomen ensimmäinen pyörähotelli
  5. Ulkomaat
    1. ”Kanadan kultapojasta” kuoriutui kohusta toiseen seilaava poliitikko, jonka kannatus syöksyy: mitä Justin Trudeaulle tapahtui?
    2. USA:n media: Trump painosti Ukrainan presidenttiä tutkimaan Joe Bidenin ja tämän pojan toimia
    3. Seitsemän päivää ja kymmeniä miljoonia kuolleita – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten itäblokki aikoi laittaa läntisen Euroopan polvilleen ydinaseilla
    4. Useita taloja sortui voimakkaassa maanjäristyksessä Albaniassa, kymmeniä ihmisiä loukkaantunut
    5. Pariisin mielenosoitukset äityivät väkivaltaisiksi, yli 150 otettu kiinni
    6. Yhdysvallat lähettää lisää joukkoja Persianlahdelle, Iran vastasi ”tuhoavansa hyökkääjät”
  6. Urheilu
    1. Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat jo vuosia kohdanneet ihmisiä haudan äärellä: ”Kuolemasta ei ole ihmisillä paljon tietoa, on vain arvailuja”
    2. Aleksi Rautiaisen kunnari ratkaisi Joensuulle pesäpallomestaruuden: ”Tässä on palkinto”
    3. Emil Ruusuvuori eteni Glasgow’n haastajaturnauksen finaaliin, tavoitteena vuoden kolmas kaksinpelimestaruus
    4. Lentopallomiehet hävisivät EM-turnauksen neljännesvälierän Ranskalle, Suomen urakka päättyi
    5. HJK:n tuskien taival jatkui Tapiolassa – pettynyt Forsell rehellisenä: ”Olen ollut huono omasta mielestäni ja näköjään valmentajankin mielestä”
    6. Tähän on tultu kriisijoukkue HJK:ssa: päävalmentaja Toni Koskela ei tiedä, mikä on hänen paras joukkueensa
    7. HIFK:n Henriquella kahden maalin iltapuhde, kun SJK kaatui Töölössä maalein 2–0
    8. Ei tullut lauantaina Pukki-Partya –Teemu Pukki sai vain yhden maalipaikan, ja Burnley jyräsi Norwich Cityn yli avausjaksolla
    9. Teemu Pukki -hysteria saa lisää kierroksia, maalintekijä sai suomalaisen kannustuslaulun: ”Haluaisin tämän nimenomaan stadionlaulantaan”
    10. Hradecky torjui nollapelin Bundesliigassa
    11. Bottaksen aika-ajo kääntyi pahaksi pettymykseksi, Leclerc paalulle
    12. Suomelle ei olympiapaikkaa rytmisessä
    13. Venäjän mestari päihitti Ville Heinon
    14. HIFK otti revanssin HPK:sta, Anton Lundell iski ratkaisun jatkoajalla
    15. Kaapo Kakon ja Jack Hughesin odotettu kohtaaminen ei toteutunutkaan, mutta Hughes näytti olevan hurjassa vireessä
    16. Suomalaisilla laiha saalis NHL:n harjoituspeleissä, vain yksi pelaaja sai syöttöpisteen
    17. TPS:n liigajoukkue vahvistuu, puolustaja Tony Sund tulossa mukaan
    18. Toronto asetti Kaskisuon siirtolistalle
    19. Tikkurilan Tiikerien kotiyleisö kursaili ensimmäisessä liigapelissä, valmentajalla klassinen vantaalaisselitys
    20. Taitoluisteluliitto kiistää väitteet hyssyttelystä
    21. Willow Pride vei Tammavaltikan Forssassa
    22. Squashpelaaja Soinille niukat erätappiot
    23. Span radalla vakavasti loukkaantunut F2-kuljettaja Juan Manuel Correa taistelee edelleen aikaa vastaan
    24. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa lentopalloa, pesäpalloa ja salibandya
  7. Sunnuntai
    1. Vuosaarelainen Raija-Liisa Mäkelä oli kahden päivän ikäinen, kun isä Yrjö tuomittiin Neuvostoliitossa teloitettavaksi
    2. ”Stalin johti vainoa kirjaimellisesti joka päivä”, sanoo diktaattorin uusimman elämäkerran kirjoittaja
    3. Valkoposkihanhet ovat Helsingille aarre ja turistinähtävyys, mutta kaupunki ei tajua sitä – fanien mielestä helsinkiläisten olisi korkea aika oppia elämään hanhien kanssa
    4. Saako #metoo-aikakautena kehua viehättävän ja tyylikkään naisen pukeutumista?
    5. Suomelta puuttui poliittinen pelote, ja siksi moni maa teki Suomelle oharit äänestyksessä YK:n turvallisuusneuvostoon
    6. 9-vuotias Lenni kysyi, miksei kirkkoon kuuluva voi osallistua elämänkatsomustiedon opetukseen: ”En yhtään odottanut tämmöistä keskustelua”
    7. Hallituksen budjettiesitys jakoi suomalaiset voittajiin ja häviäjiin – häviäjä ajaa 10 000 kilometriä kuukaudessa ja juo joka päivä kolme litraa limsaa
  8. Ura
    1. Filippiiniläispari tekee kymmenen euron tunti­palkalla työtä, johon suomalaiset eivät suostu – Laiva­siivoojalle yksi asia on jatkuva ihmetyksen aihe
    2. Porrastreeni ehkäisee ”kuolleen pepun syndroomaa”, joka vaanii istumatyötä tekeviä – Neljä vinkkiä, joilla saat portaista kaiken hyödyn irti
  9. Talous
    1. Millaista on miehen uran perässä Piilaaksoon muuttaneiden kotirouvien elämä? Kulttuuri­antropologi teki kirjan suomalais­insinöörien vaimoista
  10. Kulttuuri
    1. Miksi Suomessa ei osata puhua raiskausten syistä? Monika Fagerholm haluaa rikkoa hiljaisuuden uhrien ympäriltä
    2. Monipuolinen Taavi Oramo henkii suurta musikaalisuutta – kapellimestarina hän johtaa selkein ja tarkoin elein
    3. Esa Kirkkopellon ohjaama Ruusuruoska on viiden tähden täysosuma
    4. Vain vapaus ja yhteiset arvot voivat pelastaa lännen, väittää Jari Ehrnrooth, jonka kirjassa esitetään vaatimuksia elämänohjeiden sijasta
    5. Vääränlaiset toppahousut sinetöivät nuoren kohtalon esikoisromaanissa, jonka maailma on lohduton
    6. Eeva Kilpi ja David Nicholls saavat kaipaamaan kesän kuumuutta
    7. Syksyn lastenkirjoissa ollaan pelkojen ja vessajuttujen äärellä – HS poimi kiinnostavia uutuuksia eri ikäisille
    8. Rosan on pakko haukata Hitlerin herkkuja – viikon kirja vie Sudenpesään
  11. Mielipide
    1. Peltojen suojavyöhykkeet parantaisivat Itämeren tilaa
    2. Soklin kaivosta suunnitellaan ympäristö ja ihmiset huomioiden
    3. Hallituksen ilmastotavoitteet kuihtuivat
    4. Financial Timesin avaus kapitalistisen talousjärjestelmän uudistamisesta on rohkea mutta riittämätön
    5. Sijoittajat seuraavat yhteiskuntavastuuta entistä kiinteämmin
    6. Yhdenvertainen palkkaus on arvovalinta
    7. Millaiseen sotaan laivojen hankinnalla varaudutaan?
    8. Datakeskusten hukkalämpöä voitaisiin hyödyntää kaukolämmön lähteenä
    9. Uniapneaan hoitoa ilman letkuja?
    10. Nykyisin raha liikkuu koko ajan
    11. Lauttasaaren sillan ylitys on turvaton sekä jalan että pyörällä liikkuville
  12. Tänään
    1. Marianne-karkkipaperin keksijä Aimo Vuorinen, 90, tunnetaan Lappeenrannan vanhojen rakennusten puolustajana
    2. Marty Weitzman 1942–2019
    3. Salme Eteläaho 1940–2019
    4. Ricky Bruchin kiekko kaartui uuteen EE-tulokseen, 68,06
    5. Tapahtumia sunnuntaina 22. syyskuuta
    6. Syysjuhla sulkee kesäpihan
    7. Makea cityherkku
  13. Radio ja TV
    1. Netflixin vaikuttava Unbelievable-sarja kertoo, kuinka raiskaustutkinta hoidetaan huonosti ja hyvin – Mikä tärkeintä: tässä sarjassa uhreja ei unohdeta
    2. Harri Veistisen komiikassa on ripaus surua
    3. Onnistunut Ulkolinja-reportaasi kertoo, miten aborttioikeutta vastustetaan ja kannatetaan Pennsylvaniassa
    4. Sunnuntain tv-elokuvia
  14. Ajanviete
    1. Miniristikko: Tutut tollot: ”Neulo taas niin saat oluen!”
    2. Päivän sudoku
    3. Minne tutkimusjäänmurtaja Polarstern aikoo kulkeutua jäiden mukana? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
  15. Koti
    1. ”En olisi voinut kuvitella, että vielä joskus asun noiden jättiläisten kanssa”, paljastaa Saija Saarela ajatelleensa miehensä Ilkka Mattilan 400 kiloa painavasta kaiutinparista
    2. Puunpolton terveyshaittoihin kuolee jopa 200 ihmistä vuosittain, ja nyt haittoja aiotaan vähentää – Näin pientaloasukas voi vaikuttaa päästöihin
    3. Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?
    4. Naapurista kulkeutuva tupakansavu aiheuttaa oireita senioritalossa, asukkaita ”ambulanssilla päivystykseen” – voiko vuokrataloa vaatia savuttomaksi?
    5. Kesämökin voi saada syksyllä halvalla
  16. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Jäätävä Spede
    3. Harald Hirmuinen
    4. Velho
    5. Lassi ja Leevi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Arvostettu historioitsija tunnusti nuoren avovaimonsa surman Pietarissa – Nyt miehestä on paljastumassa väki­valtainen puoli, jota ovat peitelleet sekä yliopisto että poliisi

    2. 2

      HS-analyysi: Lakko juuri joulu­sesongin alla avaa Postin kilpailijoille mahdollisuuden vallata markkinoita

    3. 3

      Vuonna 1879 valmistunut Aleksanterin teatteri rapistui remontti­kuntoon, mutta korjaajaa ei löydy

    4. 4

      Ruotsissa räjähtelee viikoittain, Suomessa ammattirikolliset vaihtoivat pommit kyniin 20 vuotta sitten – Viranomaiset valittavat rikollisten kanteluista, vaikka ne suojaavat heitä väkivallalta

    5. 5

      Talous kasvaa mutta päästöt pienenevät – Kalifornia tyrmää Trumpin ilmasto­politiikan ja menestyy omilla opeillaan

      Tilaajille
    6. 6

      Sdp:n valtuustoryhmä erotti Abdirahim ”Husu” Husseinin määrä­ajaksi

    7. 7

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    8. 8

      Häpeän kielitaitoani ja toistaiseksi olen onnistunut välttämään yliopistolla kurssit, jotka pidetään englanniksi

    9. 9

      Saksalais­parlamentaarikko unohti reppunsa junaan Suomessa, seurasi tapahtumasarja jonka jälkeen ylistykselle ei tullut loppua

    10. 10

      Moni aivastaa julkisissa tiloissa tavalla, joka saa mikrobit leviämään ympäriinsä – Infektiolääkäri neuvoo, mitä tehdä, kun aivastus on tulossa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    3. 3

      Posti pyrkii saamaan joulukortit ja -paketit perille, vaikka lakko kestäisi neljä viikkoa – HS kokosi vastauksia lakkoon liittyviin keskeisiin kysymyksiin

    4. 4

      Saksalais­parlamentaarikko unohti reppunsa junaan Suomessa, seurasi tapahtumasarja jonka jälkeen ylistykselle ei tullut loppua

    5. 5

      Yöllä aitaan leikattu reikä kuumentaa Postin lakkoa: Merimiesunionin puheenjohtaja uhkailee jo kauppamerenkulun pysäyttämisellä

    6. 6

      Tämä on ollut JVG:n vuosikymmen, mutta nyt Ville Galle sanoo, että se on ohi: ”Lätkäräppi on kuollut”

      Tilaajille
    7. 7

      Sdp:n valtuustoryhmä erotti Abdirahim ”Husu” Husseinin määrä­ajaksi

    8. 8

      Arvostettu historioitsija tunnusti nuoren avovaimonsa surman Pietarissa – Nyt miehestä on paljastumassa väki­valtainen puoli, jota ovat peitelleet sekä yliopisto että poliisi

    9. 9

      Mitkä Helsingin seudun kauppakeskuksista menestyvät, mitkä kuihtuvat? Asiantuntijat kertovat

      Tilaajille
    10. 10

      Tuntuvatko lento­kentän hinnat rahastukselta? Jopa Reissumies kulkee läpivalaisun kautta, kertoo Finavia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Uutela ja Ilkka Mannikainen saattavat lentää monta tuntia vain käydäkseen vessassa toisessa maassa – He harrastavat lentopisteiden keräämistä

      Tilaajille
    2. 2

      Nykyihmiset eivät jaksa odottaa tai käyttävät systeemiä siekailematta hyväkseen, ja se tukkii sairaaloiden päivystykset, sanoo lääkäri Anna Rajala

      Tilaajille
    3. 3

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    4. 4

      Viola Wallenius, 24, haaveili perhe-elämästä ja urasta Suomessa, mutta päätyi kahdeksanlapsisen perheen äidiksi Keniaan – Keskellä yötä minibussissa hänen käsiinsä syntyi uusi ihminen

      Tilaajille
    5. 5

      Illalla nukuttaa, mutta aamuyöllä alkaa valvominen – Liian varhainen heräily on monen vaiva, ja unitutkija kertoo, mistä siinä on kyse

      Tilaajille
    6. 6

      Matka mystiselle erämaajärvelle – HS:n erikoisartikkeli näyttää, miksi Inarijärven kauneus kerää ylistystä maailmalla

      Tilaajille
    7. 7

      Tässä on uusi Olympiastadion – Kosketa ainutlaatuisia panoraamakuvia ja katso, miltä uusittu stadion näyttää

      Tilaajille
    8. 8

      Monen kehossa jyllää näkymätön, pitkä­aikainen tulehdus, joka voi aiheuttaa ikäviä vaivoja – Nämä yhdeksän asiaa on hyvä tietää lievästä tulehduksesta

      Tilaajille
    9. 9

      Seksin puute ja pyykkivuoret eivät riko liittoja, vaan syy on paljon kipeämpi, sanoo terapeutti Maaret Kallio – ja hänellä on ratkaisu

      Tilaajille
    10. 10

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää