Päivän lehti 23.1.2017
Päivän lehti 23.1.2017    |   Muut lehdet

Kompastuuko Sipilä Berneriin?

Karjalainen kirjoittaa, että hallituksen koossa pysyminen on koetteilla.

”Oppositiopuolueiden kannattajat ovat erittäin tyytymättömiä hallituksen toimintaan, mikä on kuitenkin tavanomaista. Hallituksen kannalta huolestuttavampaa on, että perussuomalaisissa on enemmän tyytymättömiä kuin tyytyväisiä ja että kolmannes kokoomuksen ja reilu neljännes keskustan kannattajista on tyytymättömiä Sipilän joukkueeseen.”

”Hallituksen koossa pysyminen alkaa olla yhä enemmän koetteilla, eikä sen yhtenäisyyttä ainakaan lisää liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin (kesk) keskustankin kannattajia hämmentävät esitykset liikenneverkon mullistuksista. Kompastuuko Sipilä yllätysministeri­valintaansa Berneriin?” 

Savon Sanomat kirjoittaa Donald ­Trumpista.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Suomalaisilla ei ole mitään syytä toivoa, että Trump epäonnistuisi, päinvastoin. Jos Trump vastoin odotuksia löytää viisasten kiven esimerkiksi talouselämän murrokseen, se on hyvä asia.”

”Suomessa on opittu ajattelemaan, että populistille paras lääke palautua todellisuuteen on antaa vastuuta. Yhdysvalloissa presidentillä on paljon valtaa, mutta vasta arki näyttää, kuinka Trump ryhtyy lunastamaan suuria puheitaan. Paineita tekoihin on lastattu paljon.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muut lehdet
  • Suomen hallitus
  • Politiikka
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Monet vanhemmat haluavat lapsensa nyt yksityiseen päiväkotiin – ”Suomessa on hirveän hyvä markkinarako tehdä varhaiskasvatuksella bisnestä”
    2. 23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota
    3. Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa
    4. Puolalaiset lämmittävät kotejaan hiilimudalla ja roskalla – kaupungeissa on mitattu enemmän ilmansaasteita kuin Pekingissä ja Delhissä
  2. Pääkirjoitus
    1. Jytky on sulanut Soinin alta pois
    2. Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan
    3. Historiakuvat yhteisiksi
    4. Pian on helppoa olla kuntapäättäjä – raskaimmat tehtävät ovat siirtymässä maakuntien hoitoon
    5. Tasa-arvoa pitää tehostaa humanitaarisessa työssä
    6. Kompastuuko Sipilä Berneriin?
  3. Kotimaa
    1. Kelan pääjohtaja väläyttää: Valtion tukemien asuntojen vuokria voisi säännellä
    2. Kela pysyy keskustalla
    3. Eutanasia saa eniten kannatusta vihreiltä ja vasemmistoliitolta – selvä enemmistö HS:lle vastanneista kansanedustajista puoltaa aloitetta
    4. Milloin vauva oikein alkaa nukkua kunnolla? Näin lapsen unta voi parantaa eri kehitysvaiheissa
    5. Maavoimien uuden helikopterin lentotunnin hinta on lähes 16 000 euroa – 6 600 euroa enemmän kuin Hornetin
    6. Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville
    7. Sanomalehtiviikko alkaa viikon kuluttua – tunnistatko, onko uutinen totta vai tarua?
    8. Valio poistaa myynnistä Tuuti-äidinmaidonkorvikkeita – mahdollisesti pilaantuneita
    9. Koko maan junaliikenne takkuili sunnuntaina
    10. Suomi antoi äänioikeuden naisille ensimmäisenä Euroopassa
  4. Kaupunki
    1. Vantaalaispoliitikko pyöräili ympäri Korsoa lupailemassa omakotiasujille lisää rakennusoikeutta – sai kaupungilta tyrmäyksen
    2. ”Piristävää saada valoa tänne pimeyteen” – valotaideteos ihastutti Espoossa
    3. Paloheinässä sauvottiin talven kenties vilkkain hiihtopäivä – laturaivo harmittaa kahvilayrittäjää
    4. Nyt se on päätetty: Kaupunkipyöräkausi maksaa ensi kesänä 25 euroa
    5. Pilvessä ja yli kahden promillen humalassa sileillä kesärenkailla ajanut Volvo-mies ajoi toisen auton perään liikennevaloissa
    6. Itäkeskuksen metroasemalla heilutettiin veistä tappelun yhteydessä, poliisi turvautui patukkaan
  5. Ulkomaat
    1. Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista
    2. Vääntö virkaanastujaisten yleisöstä sai lisäkierteen – Trumpin neuvonantaja sanoo Valkoisen talon tiedottajan esittäneen ”vaihtoehtoisia faktoja”
    3. Trump jatkaa räksyttämistä omalla Twitter-tilillään, vaikka sai käyttöönsä myös presidentin virallisen tilin
    4. Syyrian sodan osapuolet viimein samaan pöytään
    5. Gambian presidentti lensi maanpakoon, mutta valtion kassasta puuttuu nyt yli 10 miljoonaa euroa
    6. Paavi vertasi populismia Hitleriin Trumpin virkaanastujaisten aikaan
  6. Talous
    1. Suurten yhtiöiden tuloskausi alkaa – Teollisuus elpyy hitaasti ja osingot supistuvat
    2. Tutkijat aikovat valmistaa tekoelimiä 3d-printterillä
    3. Myöhästyneet ydinvoimalat ja kallis kaasusopimus riepottelevat Toshibaa – yhtiö etsii nyt ostajaa parhaille paloilleen
  7. Urheilu
    1. Teemu Selänne on Suomen urheilijoiden Instagram-kuningas – ”Enni Rukajärvi on tosi kova somessa”
    2. Latvala sensaatiomaisesti kakkoseksi Monte Carlossa, Ogier ajoi karkuun muilta
    3. Tallipäällikkö Tommi Mäkinen liikuttui Toyotan kakkossijasta Monte Carlossa: ”No, totta kai huippuhetki”
    4. Mielensäpahoittajan metsäkatsomo höystettynä Anssi Kukkosella kiinnostaa MM-hiihtokansaa – Lahdessa harkitaan jo katsomon laajennusta
    5. Maailman ykköspelaajilla musta sunnuntai Australiassa, ensin lähti Murray ja perään lensi Kerber
    6. Naisten hiihtoviesti meni harjoitteluksi, Niskanen sairastui ja Roponen joutui oudolle osuudelle
    7. Viestiankkuri Hakola kaatui, taisteli silti loppuun asti kärkisijoituksista
    8. Baseballin tähtisyöttäjä kuoli auto-onnettomuudessa: ”Hän oli niin nuori ja niin lahjakas”
    9. Hännikäinen avasi maalitilin NHL:ssä – Granlund nousi Laineen ohi
    10. Janne Ahonen kaukana kärjestä Zakopanen mäessä, toinen kierros jäi haaveeksi
    11. Hannu Manninen jäi ilman maailmancupin pisteitä, Herola paras suomalainen
    12. ”Mini-Mourinho” yrittää ihmettä
    13. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa autourheilua, hiihtoa, jalkapalloa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Suomalaiset siirtolaiset rettelöitsivät niin, että Ku Klux Klankin suuttui – uusi elokuva kertoo yhden kotimaahan palanneen kaivosmiehen traagisen kohtalon
    2. Suomalaisohjaaja kutsui yleisön arvostelemaan elokuvansa jo ennakkoon – ”Masokistinen menetelmä”
    3. Täältä David Bowie löysi bändin viimeiselle levylleen – katso lista New Yorkin kiinnostavimmista jazzklubeista
    4. Erotatko New Yorkin jazzklubit toisistaan? Tämä pikaopas auttaa alkuun
    5. Kuubalaisen klassikkokirjailijan teos vie petosten labyrinttiin
    6. Stradivarin hopeinen kauneus lumosi Bartókin konsertossa
    7. Sarjakuva-albumit vievät lempeästi lapsuuteen ja popin maailmoihin
    8. Vain elämää -sarjan kuudennen kauden esiintyjät paljastettiin – mukana muun muassa Robin
  9. Tiede
    1. Hiirikokeet kertoivat, miksi länsimainen ravinto usuttaa ahmimaan – ja miten se saataisiin loppumaan
    2. Krokotiilikin ottaa ruiskurusketuksen – lepakon ulosteella terästetyllä kuravellillä
  10. Mielipide
    1. Lisäkaavoitukseen tarvitaan vauhtia ja porkkanoita
    2. Juhlitaan uussuomalaisia ja kulttuurien kirjoa
    3. Kanadassa kansalaisuusseremonia oli mieleenpainuva
    4. Lisääkö toimeentulotukiuudistus tarpeetonta byrokratiaa?
    5. Liikennekaarta ei pidä heittää romukoppaan
    6. Tienpidon ongelma on rahanpuute
    7. Myös masentuneen ihmisen lähipiiri tarvitsee tukea
    8. Stadion ympäristöineen tulisi säilyttää
    9. Maksavatko vain autoilijat väylien rakentamisen ja ylläpidon?
  11. Tänään
    1. Olisiko karjalanpiirakasta brändiksi Britanniassa? Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva sairaanhoitaja tarttui kaulimeen Lontoossa
    2. Pentti Vataja 1925-2016
    3. Vanhan Kämpin koristukset kopioidaan pommisuojassa
    4. Tapahtumia maanantaina 23. tammikuuta
    5. Kansallispuvut vuosien saatossa
    6. Juuso-karhun ensinäyttely
  12. Radio ja TV
    1. Mitä Alexille tapahtui? – London Spy on tunnelmallinen ja esteettinen vakoilutarina
    2. Isän säännöt ja tyttären ahdistus
    3. Elämä käännekohdassa on Ruotsin oma Inhimillinen tekijä
    4. Maanantain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Sarjakuvat
    2. Viivi ja Wagner
    3. Fingerpori
    4. Wumo
    5. Harald Hirmuinen
    6. Lassi ja Leevi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    4. 4

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    5. 5

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää