Päivän lehti 23.2.2019    |   Lukijan mielipide

Helsingissä on ihan oma Colosseum

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”Luulin sitä vitsiksi” – Tanska alkaa eristää karkotuspäätöksen saaneita ulkomaalaisia viruskokeisiin erikoistuneelle pikkusaarelle
    2. Perustuslakivaliokunta löysi sote-uudistuksesta yhä korjattavaa: ”Valtava työ yhä edessä” ja aika käy vähiin
    3. Aikaa on niin vähän, että sote-valiokunnalle tuli lähes mahdoton tehtävä
    4. Kuuba tunnustaa yksityisomistuksen, jota se aiemmin piti liian kapitalistisena – muutos on saamassa sinetin sunnuntain kansanäänestyksessä
    5. Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui
  2. Pääkirjoitus
    1. Kansalaisaloitteet ovat osoittaneet tarpeellisuutensa, vaikka järjestelmä voisi toimia paremminkin
    2. Sote-lakien käsittelylle on enää hyvin vähän aikaa
    3. EU:n ei pidä sietää Orbánia
    4. Vanhat suosikit pitivät pintansa perheen soittolistalla: ”Joojoo” otti kärkipaikan, listalla myös yksi yllätysnousija
    5. Vanhustenhoidossa tulisi kilpailla laadulla
    6. Pikavippialan ylilyönnit on viimeinkin saatava kuriin
  3. Kotimaa
    1. Kuntien edunvalvoja ei sure, jos hallituksen sote-uudistus kaatuu: ”Päät on pantu turhaan pyörälle”, sanoo Kunta­liiton Minna Karhunen
    2. Attendon hoivakodissa Jalasjärvellä puutteita vanhusten lääkehoidossa – ”Siellä oli säilytetty jonkun kuolleen lääkkeitä”
    3. Sipilän lausunnot Bernerin siirtymisestä ruotsalaispankin hallitukseen ihmetyttävät: ”Berner sanoi, että Sipilä on tiennyt ehdokkuudesta alusta asti”
    4. Perussuomalaiset vaatii vaaliohjelmassaan maahanmuuton kustannusten rajua karsimista: ”Vastakkainasettelu on välttämätöntä”
    5. ”Pesulla käyn milloin missäkin” – Riitta-Liisa Tauriainen muutti syvimpään Lappiin, ja 12 neliön koti on oikeasti peräkärry
    6. Pohjois-Savossa kuvattiin todennäköisesti koko Euroopan vanhin maakotka – ”Tämä on ihan poikkeuksellinen tapaus”
    7. Parkanon aseman lähellä olevasta metsiköstä löytyi ruumis – poliisi epäilee henkirikosta, neljä ihmistä vangittu
    8. Puolustusvoimien lentokone ja pelastuslaitoksen lennokki olivat vaarassa törmätä Valkeakoskella helmikuun alussa
    9. Mies kuoli yöllä puukerrostalon palossa Tampereen Kissanmaalla
    10. Suomalaisten SS-miesten osallistuminen sotarikoksiin hyvin todennäköistä
  4. Kaupunki
    1. Nurmijärvi lähetti muistisairaan Raili Ruostekosken, 79, sakkoakin saaneeseen hoitokotiin Espooseen – Nyt hoitokoti suljetaan ja Ruostekoski joutuu aloittamaan taas uuden elämän
    2. Ankkalammesta alkanut vyyhti laajenee: Helsingistä on löytynyt taas lisää luvattomia päiväkoteja – Jan Vapaavuori on huolissaan valvonnan pettämisestä
    3. SRV:n Majakka-tornitaloon valui vettä tuntien ajan Kalasatamassa – Asunnon ostaneet pettyneitä: ”Luotto ei ole korkealla”
    4. Sipoon murhatutkinta valmistui: Ystävät kuvailivat poliisille henkirikoksen tehneen miehen muuttumista
    5. Markku Ala-Kihniä lähti kotoaan torstaiaamuna eikä ole vieläkään palannut – ”Olen aivan poikki”, sanoo Vuosaaren vesikaaosta kellon ympäri taltuttanut piirimestari
    6. Helsingin poliisi varoittaa: valepoliisit yrittävät taas huijata vanhuksia
  5. Ulkomaat
    1. Amerikkalaisesta pikaruoasta on tullut Pakistanissa statussymboli, johon vain harvalla on varaa
    2. Sairaus leviää Euroopassa, ja Ján Kuciak oli sen uhri
    3. Venezuelan oppositiojohtaja uhmasi matkustuskieltoa osallistuessaan tukikonserttiin Kolumbiassa – kertoo armeijan auttaneen rajan ylityksessä
    4. YK varoittaa: Suurin osa maailman ruoantuotannosta on vain yhdeksän ilmastonmuutokselle alttiin viljelykasvin varassa
    5. Maailman suurin mehiläinen elää sittenkin – ”lentävä bulldoggi” löytyi Indonesiasta
    6. Yhdysvallat ei vetäydykään Syyriasta kokonaan vaan jättää maahan 200 sotilasta
    7. Botswanan hallitus ajaa norsunmetsästyksen sallimista
  6. Talous
    1. Ennuste vuodelle 2040: Suomessa on vain kolme kaupunkiseutua, jotka kasvavat – muu maa näivettyy
    2. Olkiluoto 3:ssa yhä turvallisuusongelmia – Säteilyturvakeskus vaatii ongelmien korjaamista ennen voimalan käyttöönottoa
    3. Rahanpesusta epäilty Swedbank teettää ulkopuolisen selvityksen tapahtumista – sai aineiston Ruotsin televisiolta, mikä on poikkeuksellista
  7. Urheilu
    1. Therese Johaug sanoo, että pitkästä kilpailukiellosta oli myös hyötyä – ”Pystyn käyttämään kapasiteettiani merkittävästi paremmin”
    2. Iivo Niskasen perustelut lähteä vastoin monien odotuksia MM-skiathloniin paljastavat, että hän tietää olevansa huippuiskussa – ”Ei se ollut mikään iso kysymys”
    3. Ilkka Herola nousi lopulta 11:nneksi yhdistetyssä – ”Ei ole syytä murjottaa”
    4. Krista Pärmäkoski uskoo olevansa kauden parhaassa kunnossaan – tavoittelee kolmatta peräkkäistä skiathlonin mitalia
    5. HIFK:n sentteri Juhani Tyrväinen venytti erikoista sarjaa ja sai kehut – ”En yllättyisi, jos hän taistelisi keväällä paikasta MM-Leijoniin”
    6. Teemu Pulkkinen kuritti kasvattaja­seuraansa runkosarjan päätöskierroksella – Jokereiden yleisökeskiarvo jäi alle 9 000:n
    7. Enni Bertling on neurotieteen tutkija ja Suomen menestynein jääkiipeilijä: ”Minulla ei ole juuri muita toiveita kuin tämä”
    8. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann arvosteli korisliiga­seurojen harjoittelua – nyt häntä nimitetään tärähtäneeksi
    9. Susijengi lähti tekemään Permiin MM-karsintaihmettä: ”Hyvä ryöstöretki sieltä jostain Ural-vuoriston takaa”
    10. Breakdancea ehdotetaan olympialajiksi – squash joutui jälleen pettymään
    11. Valioliiga-joukkue Chelsealle vuoden siirtopanna – rikkoi sääntöjä 29 tapauksessa
    12. Barkovilta taas taiturimainen osuma, Heiskanen tarjoili NHL-yön upeimman syötön –”Hän pystyy tekemään sairaita temppuja”
    13. Jori Lehterä kiistää jyrkästi syyllistyneensä huumerikokseen – asianajaja: kyse oli kyydeistä kesäasunnolle
    14. Zlatan Ibrahimovic ei halua nähdä tatuointejaan
    15. Pesismestari Puhtimäki taitaa myös ravit
    16. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Udo Kier on näytellyt maailman arvostetuimmissa elokuvissa ja satoja miljoonia tuottaneissa kassamagneeteissa, ja nyt hän on tykästynyt suomalaiseen Timoon
    2. 40 vuotta sitten feministit julistivat ryhmäseksistä ja muistuttivat sukkahousujen kätevyydestä – nämä ovat ainoat asiat erona nykyaikaan, sillä naisia vastaan hyökätään edelleen
    3. Miten kaunis on Tommi Korpelan yksinäinen vanha nainen! – Saara Turusen näytelmä Medusan huone paneutuu lempeästi naisia ja miehiä rajoittaviin sukupuoli­rooleihin
    4. Darude yrittää ottaa viimeisellä viisuehdokkaallaan rohkeasti kantaa – Tulos on kolme minuuttia masentunutta ulinaa
    5. Yhdysvaltojen nykytaiteen kärkinimi Kiki Smith on Sara Hildénin taidemuseon uusin voimannäyte
    6. Nämä näyttelyt kannattaa käydä katsomassa viikonloppuna – František Kupkan monipuolisuutta ja Marjatta Tapiolan valoa
    7. Seksuaalisuuteen kohdistuvat suorituspaineet panevat parisuhteen koetukselle hilpeässä uudessa musiikkikomediassa
    8. Brittiläisen äijärockin konkareilla ääni kantoi ja pilkettä riitti silmäkulmaan – Helsingissä keikkaillut tribuuttibändi Billy Bremner’s Rockfile luotti klassikoihin
    9. Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta
    10. Isot jenkkifirmat teettivät musikaaleja työntekijöidensä iloksi kunnes buumi hiipui – sitten David Lettermanin käsikirjoittaja keksi niiden nerokkuuden
    11. Psyko-elokuvan talon julkisivun mukaan tehty installaatio esillä Lontoossa
    12. Taiteen edistämiskeskus haluaa Suomeen vahvempia alueellisia taidekeskittymiä – suurimman avustuksen sai uuden sirkuksen keskus Cirko
    13. Laulaja Ariana Grande teki historiaa: jyrää Billboardin listalla, ensimmäistä kertaa hallussa kolmen kärki sitten Beatlesin
    14. Laulaja Tomi Metsäketo perui kanteensa potkuistaan Mamma Mia! -musikaalista – vaati oikeudessa 30 000 euron korvausta
  9. Mielipide
    1. Hoivayritysten toiminnan laatu ratkaisee palveluiden laadun
    2. Voittoa tuottamaton yritys tekee ennen pitkää konkurssin
    3. Kilpailuttaminen ei ole vammaisen etu
    4. Ruotsissa hoivakotien laatu on hyvä
    5. Ruotsin terveydenhuollossa tehdyistä virheistä kannattaa ottaa oppia
    6. Keskustelu Sitran taloudenpidosta ja toiminnasta on tervetullutta
    7. Nuorten palkat on maksettava ajallaan
    8. Missä kunnossa me miehet olemme?
    9. Helsingissä on ihan oma Colosseum
  10. Lauantai
    1. Ihmiset sanovat arvostavansa puhdasta ruokaa, mutta tutkija Helena Siipi ei ymmärrä, mitä se tarkoittaa
    2. Thaimaan rinnalle on noussut takuulämmin, monipuolinen ja melko edullinen lomakohde, jonne kaikki tuntuvat nyt matkaavan
    3. Uusi pettämätön matkakonsepti säästää rahaa, aikaa ja luontoa
    4. Jos lapsen jatkuva kännykän räpläys ärsyttää, toimi näin – käytöksen takana voi olla kiusallinen syy
    5. Miten saada apuraha, kun kilpailijoita on tuhansia? Näillä vinkeillä parannat mahdollisuuksiasi saada rahaa opintoihin tai tutkimukseen
    6. Hyundai Tucson on nelivedolla jämäkämpi kuin kansansuosikki Nissan Qashqai, mutta ajovalot ovat pimeällä huonot
    7. Suomalaisten suosima Škoda sähköistää automallistonsa – ja vaikuttaa tekevän autojen tyylissä täyskäännöksen
  11. Tänään
    1. Kirjailija Raimo O. Kojo on ollut raittiina jo yli 30 vuotta, mutta on edelleen rauhaton luonne – nyt 80-vuotiaana hän kaipaa erakoksi Lappiin, jotta ei joutuisi ainakaan hoivakotiin
    2. Kauko Aromaa 1943–2019
    3. Matti Vapaavuori 1928–2019
    4. Uusi ilme ikkunaan
    5. Tapahtumia lauantaina 23. helmikuuta
    6. Kurkistus soittotunnille
    7. Hiihtolomarieha Vartiosaaressa
  12. Radio ja TV
    1. Hyvät näyttelijätkään eivät pelasta Ian Rankinin romaaniin perustuvaa valjua rikoskomediaa
    2. Illan Oscar-elokuvissa jazz on lupaus vapaudesta
    3. Lauantain tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo
    6. Karlsson
  14. Ajanviete
    1. Mukana Cheetah ja olutta, niin ja eräs poliitikko – Keksitkö vastaukset?
    2. Kuka edusti Suomea euroviisuissa vuonna 1989? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    3. Päivän sudoku

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Turkin hyökkäys Syyrian kurdi­alueelle sai uuden käänteen: Syyria ja kurdit tekivät sopimuksen

    2. 2

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    4. 4

      Vieras alkoikin puhua transsukupuolisuudestaan, AlfaTV päätti kieltää ohjelman esittämisen vastaisuudessa – soitimme osapuolille

    5. 5

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    6. 6

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Verkkokauppa Wishin toiminta perustuu yhteen havaintoon: On paljon ihmisiä, jotka haluavat ostaa halvalla

    8. 8

      Katalonian yhdeksälle itsenäisyysliikkeen johtajalle 9–13 vuoden vankilatuomiot

    9. 9

      Omituinen torninraato nököttää Lauttasaaressa: Rakennelma on viimeisiä jäänteitä puolustusjärjestelmästä, jota ei enää ole

    10. 10

      Teslat kolhivat itsekseen parkkipaikoilla, ja automaattinen hätäjarrutus ei reagoinut lapsen kokoiseen nukkeen – Ovatko uudet teknologiat turvallisuusriski?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    2. 2

      Turkin hyökkäys Syyrian kurdi­alueelle sai uuden käänteen: Syyria ja kurdit tekivät sopimuksen

    3. 3

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    4. 4

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    5. 5

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    7. 7

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    9. 9

      Tätä on lastensuojelun työntekijäkato käytännössä: Vantaalainen perheenäiti piiloutuu suihkuun itkemään, koska kukaan ei auta hänen vaikeasti oireilevaa poikaansa

      Tilaajille
    10. 10

      Tuhannet lukijat kertoivat HS:lle, miksi heillä ei ole lapsia – Vastauksista piirtyy kuva epävarmuuteen kasvaneesta sukupolvesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää