Päivän lehti 23.3.2017
Päivän lehti 23.3.2017    |   Mielipide

Ruotsin hyvistä kokemuksista kannattaa ottaa oppia

Perusterveydenhuollon valinnanvapauden seurausvaikutuksia on tutkittu eniten Tukholman läänin alueella, jossa on suuria alueellisia eroja väestön toimeentulo- ja koulutustasossa. Tulokset osoittavat, että kaikki väestöryhmät hyötyivät uudistuksesta.

Ruotsin vasemmistopuoleen puheenjohtaja Jonas Sjöstedt osallistui (HS Mielipide 20.3.) Suomen sote-uudistusta koskevaan vilkkaaseen keskusteluun. Kirjoitus sisälsi joukon epätarkkuuksia, joita on syytä täsmentää.

Ruotsin vuoden 2015 potilaslaki määrittelee muun muassa potilaan oikeutta valita mieluisimman keskenään samanarvoisista hoitovaihtoehdoista. Sen sijaan potilaan oikeudesta valita palvelujen tuottaja säädettiin vuonna 2009 – pakollisena perusterveydenhuollossa ja vapaaehtoisena muussa sosiaali- ja terveydenhuollossa.

Perusterveydenhuollon valinnanvapauden seurausvaikutuksia on tutkittu eniten Tukholman läänin alueella, jossa on suuria alueellisia eroja väestön toimeentulo- ja koulutustasossa. Tulokset osoittavat, että kaikki väestöryhmät hyötyivät uudistuksesta. Hyvin toimeentulevat lisäsivät palvelujen käyttöä vähätuloisia enemmän (kuten julkisissa palvelujärjestelmissä), mutta niidenkin palvelujen saatavuus parani. Alueille, joissa asuu paljon maahanmuuttajia, syntyi useita uusia terveyskeskuksia. Tämä on ymmärrettävää, koska maahanmuuttajat käyttävät paljon palveluja.

Sjöstedtin mainitsemaa val­tiontalouden tilintarkastajien selvitystä on arvosteltu, koska siinä otettiin huomioon vain lisääntyvää eriarvoisuutta raportoivia tutkimuksia. Toimintojen ulkoistamiseen liittyy väistämättä sopimushallintoa ja seurantaa, mikä ”lisää byrokra­tiaa”.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaikkia sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmiä koskevat samat haasteet: tarpeet ja teknologiset mahdollisuudet kasvavat nopeammin kuin käytettävissä olevat voimavarat. Sen vuoksi kaikissa maissa luodaan samantyyppisiä uusia ohjaus- ja rahoitusjärjestelmiä, jotka tähtäävät tehokkaampaan voimavarojen käyttöön. Tämä ”byrokratia” kasvaa siis myös vain julkisia palveluja ylläpitävissä järjestelmissä.

Erään yksityisen vanhusten asumispalvelujen tuottajan toiminnassa havaittiin laiminlyöntejä ja laatupuutteita, joita ruodittiin julkisuudessa talvikautena 2011–2012. Hankinnat oli tehty ostopalveluna kilpailutuksen jälkeen, eikä skandaalin syy siis ollut valinnanvapausjärjestelmä. Tukholmassa toimineen BB Sophia -synnytysklinikan väitettiin lopettaneen koska se ”ei tehnyt tarpeeksi voittoa”. Tosiasiassa BB Sophia oli koko toimintansa aikana kannattamaton epätarkoituksenmukaisen toimintamallinsa vuoksi.

Tutkimusryhmäni on kartoittanut synnytystoimintaa Tukholmassa. Olemme todenneet, että julkisten sairaaloiden synnytyslaitokset joutuvat subventoimaan toimintaa muista tuloistaan. Alikapasiteetti johtuu siis riittämättömästä resursoinnista. Kuten BB Sophian tapaus osoittaa, yksityisten yritysten voitot eivät suinkaan ole ”lähes taattuja”.

Ruotsin maakäräjissä ja kunnissa on vuosikymmenten aikana totuttu kokeilemaan uusia toiminta- ja organisaatioratkaisuja. Niistä on saatu sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Niistä kannattaa Suomessa ottaa oppia – virheet kannattaa välttää ja onnistuneet ratkaisut varoen kokeilla.

Mats Brommels

professori, Karoliininen instituutti

Tukholma, Ruotsi

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Sote-uudistus
  • Ruotsi
  • Valinnanvapaus
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Helsingissä on huutava pula pienistä asunnoista – kuntavaali­ehdokkaat täysin eri mieltä ratkaisukeinoista
    2. Ainakin neljä kuoli terrori­hyökkäyksessä Lontoossa – ”Poistuimme parlamenttitalosta, ja 30 sekunnin kuluttua takanamme kuului pamahdus”
    3. Euroopan kovimmat reissaajat asuvat Suomessa – ”Opimme rakastamaan maita, joihin pääsee helposti”
    4. Tohtori Tuulan ja tehdastyöntekijä Ritvan rakkaus oli monelle yllätys – ”Alemmassa sosiaaliluokassa ajatellaan, että herrat eivät pidä maailmaa käynnissä”
  2. Pääkirjoitus
    1. Hankintasopimus unohtaa asiakkaan
    2. Muureilla rakennetaan pelkoja eikä turvallisuutta
    3. Työllistäminen on avain
    4. Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä
    5. Aikuiset ihmiset ovat unohtaneet, ettei töykeyttä voi perustella millään
    6. Turvapaikkakeskustelusta tuli pahoinvoinnin kanava
  3. Kotimaa
    1. Puolustusministeri Niinistö: Suomi harkitsee poliisien kouluttamista Irakissa
    2. Häirikköoppilasta ei pysty erottamaan tarpeeksi nopeasti, sanoo opettajien järjestö
    3. Historiallisia nauhoja kannettiin vahingossa roskalavalle Turussa – Suivaantunut arkistosihteeri: ”Saatoin siinä muutaman voimasanan päästellä”
    4. Siirtyvätkö neuvolat markkinoille? Hallitus joutuu täsmentämään hämmennystä herättänyttä lakiluonnosta
    5. Ministeri Lindström lupasi pelisäännöt nollatunti­sopimuksiin – eduskunta tunnusti ongelmat, mutta ei kiellä sopimuksia kokonaan
    6. Poliisi kantaa nykyisin konepistoolia Helsinki-Vantaalla – varustautumista lisättiin muutama kuukausi sitten
    7. Evira: Suomessa ei tiettävästi mädäntynyttä brasilialaislihaa – yrityksiltä odotetaan vielä tietoja
    8. Hovioikeus hylkäsi sarja­hukuttamisista tuomitun vapauttamis­vaatimuksen
  4. Kaupunki
    1. Koulujen huono sisäilma on ajanut perheitä pois Vantaalta – nyt vanhemmat puuhaavat uutta, 400 oppilaan hirsikoulua
    2. Näin toimii ruokakauppa, jossa ei ole yhtään myyjää – keksipaketti oli jäädä moduuliin
    3. Helsinki takoi viime vuonna 465 miljoonan voitot – jos Helsinki toimisi kuin pörssiyritys, veroprosentti voisi olla Suomen matalin
    4. Poliisi varoittaa lapsia Venäjältä levinneestä ahdistavasta itsemurhapelistä – pelin osuutta itsemurhiin on myös epäilty
    5. Helsingin valtuusto teki lukuisia muutosehdotuksia lakiluonnokseen sote-palveluista – hallitusta haukuttiin hätäilystä ja epätarkkuudesta
    6. ”Tuhka- ja juutalaisasioiden ministeri” oli liikaa – Helsingin yliopiston ylioppilaskunta katkaisi opiskelija­yhdistyksen tuet
    7. Mies kuristi puolisonsa kuoliaaksi Helsingin Kalliossa – uhri oli aiemmin puukottanut surmaajaansa Thaimaassa
  5. Ulkomaat
    1. Bryssel muisti terrori-iskun uhreja – muistopäivää varjostivat valitukset uhreille maksettavista korvauksista
    2. Turkin Erdoğanin puheet kovenevat entisestään: ”Jos Eurooppa jatkaa tähän malliin, yhdenkään eurooppalaisen ei ole turvallista kävellä kaduilla”
    3. AP: Trumpin entinen kampanjapäällikkö teki töitä Putinin eduksi – Manafort kiistää väitteen
    4. Jeesuksen hautapaikkana pidetty kammio avattiin jälleen yleisölle Jerusalemissa
    5. Perinteinen republikaanilehti Wall Street Journal käy rajusti Trumpin kimppuun – ”Takertuu väitteisiinsä kuin juoppo tyhjään ginipulloonsa”
    6. Saksa rehabilitoi vanhan lain nojalla homoudesta tuomitut miehet – vielä elossa oleville maksetaan 1 500 euron korvaus joka vankilavuodesta
    7. Brittipopulisti Nigel Farage mediaviranomaisen tutkintaan haastattelustaan – väitti Malmötä ”Euroopan raiskaus­pääkaupungiksi”
  6. Talous
    1. Uudenkaupungin autotehdas alkaa valmistaa uutta Mercedes-Benz-mallia – rekrytoi taas lisää väkeä
    2. Uudenkaupungin autotehdas valmistautuu sähköautojen vallankumoukseen – Kiinasta tuli suunnannäyttäjä, sanoo tehtaan johtaja
    3. Selvitys: Suomi suunnittelee liikenneyhteyksiään liian lyhyellä aikajänteellä
    4. Kansainvälisten lentoreittien määrä kasvaa vauhdilla turistibuumin siivittämänä – Suomen taivaalle neljä uutta lentoyhtiötä
    5. Myös Etla nostaa suhdanne-ennustettaan – ja sanoo taantuman olevan ohi
    6. Osakkeet halpenevat eri puolilla maailmaa – sijoittajat pelkäävät Trumpin peruvan lupauksiaan
    7. Käsilaukut kiinnostavat Roomassa ja kiinalaiset palasivat ostokannalle – luksus käy taas kaupaksi
  7. Urheilu
    1. Kaikkien aikojen suomalainen formulakausi alkaa – onko Valtteri Bottaksen aika vai ottaako Kimi Räikkönen toisen mestaruutensa?
    2. ”Mies, jota kannattaa tulla katsomaan”: Elämäntapansa remontoinut Petteri Forsell toteuttaa fantasioitaan kentällä
    3. IFK:n Juhamatti Aaltonen toisen TPS-ottelun alla: ”En ala valehdella, että kyllä se minua itseäkin mietityttää”
    4. Markkasen Arizona matkalla finaalipeleihin – voittoon kyennyt vain yksi suomalainen, yhdessä Michael Jordanin kanssa
    5. Sebastian Aho kovassa vireessä – Ristolaiselle suihkukomennus
    6. Therese Johaug pakeni dopingkohua Norjasta Yhdysvaltoihin – kommentoi ensimmäistä kertaa Kv. hiihtoliiton valitusta
    7. Urheilutoimittajain Liiton puheenjohtaja vaihtui, Kalle Virtapohja ottaa vastuun
    8. JYP puristi voiton jatkoerässä – sitä ennen erotuomaristo joutui kahdesti kiperään tilanteeseen
    9. KalPa karisti peikon pudotuspeleissä – mutta siihen tarvittiin melkein kaksi jatkoerää
    10. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Nyt Kiasman taidenäyttelyyn pääsee kellon ympäri kotikoneelta – mutta ARS17:n verkkotaidenäyttely todistaa, että museolle on vielä tarvetta
    2. Virolaiskirjailijalle vaaditaan sakkoja lapsipornon levityksestä – kirjailijat huolissaan sananvapauden puolesta
    3. Svenska Teaternin konsertti oli aikamatka vuoteen 1899: Tältä tuntui kuulla Finlandian alkutahdit ensimmäistä kertaa itsensä Sibeliuksen johtamana
    4. Martti Häikiön uusi elämäkerta paljastaa: Siperiaan karkotettu presidentti uskoi Saksaan
    5. Ukraina kieltää Venäjän edustajan pääsyn Euroviisuihin – EBU ilmoitti kunnioittavansa kisojen isäntämaan lakeja
    6. HKO esitti Messiaenin estottoman ja eroottisen jättisinfonian – katso konsertin videotallenne tästä
    7. HS:n Musta laatikko -illat jatkuvat syksyllä – digitilaajat voivat nähdä kevään loppuunmyydyt esitykset suorana verkossa
    8. Käsikirjoittaja väittää Zootropolis-hittianimaatiota plagiaatiksi
    9. Kansallisteatterin syksyssä Pirkko Saisiota ja Kjell Westötä
  9. Tiede
    1. Salamannopea kvanttitietokone toteutuu luultua aiemmin – mallikappaleet tulevat jo tällä vuosikymmenellä
  10. Mielipide
    1. Ruotsin hyvistä kokemuksista kannattaa ottaa oppia
    2. Ruotsissa keskustelua piinaavat myytit ja ylilyönnit
    3. Valinnanvapaus on tuottanut Ruotsissa ongelmia
    4. Sibeliuksen puisto kaipaa päivitystä – Töölöön voisi tehdä kulttuuripuiston
    5. Östersundomissa kyse ei ole vain muutamasta linnusta
    6. Edes Rukalla ei voi välttää mölymusiikkia
    7. Eläkerahastoissa on kaikkien ikäluokkien rahaa
    8. Yrittäjän pitäisi saada palkkaa opetuksestaan
    9. Vanhuksille digitietoa SeniorSurf-sivuilta
    10. Miksi paljon häiriöitä aiheuttavia tietöitä ei tehdä nopeammin?
    11. Peruskoulu tuottaa passiivisia poikia – liian moni valinnaisaine on suunnattu tytöille
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Ympärivuotinen terassikausi
    2. Teknoa taivaan täydeltä
    3. Tapahtumia torstaina 23. maaliskuuta
    4. Kohtalokasta fadoa
    5. Terveyttä metsästä
  12. Torstai
    1. Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja
    2. Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi
    3. Hei ihan tavallinen isä, sinä olet ihmeellinen
    4. Broileri on yhä suositumpaa, sillä se sopii arkeen ja juhlaan – kokeile nopeaa nuudelikeittoa tai rapeaa hunajabroileria
    5. Kun ravintoloitsija Paola Chiodo muutti Suomeen, pasta tarkoitti rakettispagettia – Nyt hän näyttää, miten syntyy täydellinen pastataikina
    6. Tuhti jäätelö suklaasuille
    7. Onnellinen pulla tuo lukijalle mielihyvää
    8. Säilytätkö yhä lapsuuden lempinallea? Hyvä, sillä pehmoeläin lohduttaa aikuistakin
    9. Menneen ajan haikailusta voi olla hyötyä, sanoo tutkija – ”Auttaa rakentamaan mielekästä kuvaa omasta elämästä”
    10. Näillä täsmäliikkeillä helpotat niskavaivoja, neuvoo fysioterapeutti – Treenin merkitys korostuu niskajumien hoidossa
    11. Tutkimus: Lapsen korvatulehduksen jälkitarkastus ei olekaan aina välttämätön
    12. Rapeaa hunajabroileria ja viinietikkaperunoita
    13. Lempeä kana-nuudelikeitto
    14. Revittyä hoisin-broileria rullassa
    15. Rocky road -jäätelö
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Karlsson
    7. Rip Kirby
  14. Radio ja TV
    1. Riippumattomat toimijat tasapainottavat amerikkalaista mediakenttää
    2. Devil’s Knot -elokuva ei pärjää samasta aiheesta tehdyille Paradise Lost -dokumenteille
    3. Kasvisruokavalio on lifestyle-kysymys – uusi sarja ei ole ihan aallon harjalla
    4. Elokuvia torstaina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    2. 2

      Trump väitti kieltäytyneensä Vuoden henkilön tittelistä, mutta kaikki perustelut eivät menneet ihan putkeen – Presidentti on väärässä, vastasi Time-lehti

    3. 3

      Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan

    4. 4

      Rakennusalalla olisi huutava pula tekijöistä, mutta moni nuori keskeyttää opinnot – ”Kyseessä on iso kansantaloudellinen asia, koska rakentaminen kannattelee Suomea”

    5. 5

      Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin

    6. 6

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    7. 7

      ”Nyt se sitten tapahtui”, ajatteli 11-vuotiaana sokeutunut Ronja Oja – nykyään parikymppinen nörtti aikoo mullistaa näkövammaisten elämän

      Tilaajille
    8. 8

      46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla

    9. 9

      Mitä tapahtui turvapaikanhakijoiden määrille ruuhkavuoden 2015 jälkeen, ja kuinka moni hakijoista sai luvan jäädä Suomeen? Todennäköisesti monen suomalaisen vastaus on väärä

      Tilaajille
    10. 10

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    2. 2

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    3. 3

      Maailman kovin kiroilumaa on Suomi – Äänestä voimallisin suomalainen kirosana

    4. 4

      Koulussa poikien pään sisään yrittävät naisopettajat, joiden oma lapsuus on keskittynyt tyttöjen hoivaleikkeihin ja kasvavan tytön kokemusmaailmaan

    5. 5

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    6. 6

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    7. 7

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    8. 8

      Yli 230 ihmistä kuoli Egyptin moskeijaiskussa, joka oli yksi maan historian kuolettavimmista – Egyptin ilmavoimat pommittaa iskun tekijöitä Pohjois-Siinailla

    9. 9

      Näin Mehiläinen pääsee hoitamaan oululaisia verovaroilla: Maaseudun pikkukunta lähti terveysyrityksen välikädeksi

    10. 10

      ”Sydän kääntyy rinnassa ympäri, kun jokin kone piippaa” – Tällainen on ihan tavallinen päivä Suomen suurimmassa synnytyssairaalassa, jossa syntyy jo viidennes maan vauvoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Rakennusalalla olisi huutava pula tekijöistä, mutta moni nuori keskeyttää opinnot – ”Kyseessä on iso kansantaloudellinen asia, koska rakentaminen kannattelee Suomea”
    3. Verkkokauppa Amazonin perustajan Jeff Bezosin omaisuuden arvo ylitti 100 miljardia dollaria – edellisen kerran haamurajan rikkoi Bill Gates vuonna 1999
    4. Etelä-Suomen ilmatilassa lentää parhaillaan pieni satelliitti, jonka tavalliset suomalaiset ovat rakentaneet – ”Emme tiedä, mihin se putoaa”
    5. Keskusta yrittää nostattaa taistelutahtoa presidentinvaaleihin, apua haetaan ämpäreistä – presidenttiehdokas Vanhanen moitti Suomen ulkopolitiikkaa liian kapea-alaiseksi ja lähti jakamaan sankoja
    6. Trump väitti kieltäytyneensä Vuoden henkilön tittelistä, mutta kaikki perustelut eivät menneet ihan putkeen – Presidentti on väärässä, vastasi Time-lehti
    7. Uransa seitsemänsiin olympialaisiin valmistautuva Janne Ahonen, 40 mahdollisuudesta tehdä suomalaista urheiluhistoriaa: ”Siinä ei ole mitään ihmeellistä”
    8. Tunti sitten
    9. Suomi on saanut lahjaksi rahaa, patsaita, tulppaanin ja yhden lähetystöhistoriikin – saamistamme lahjoista selviää, mitä muut maat meistä ajattelevat
    10. Unohda ruma jouluvillapaita! Tämän joulun hittituote USA:ssa ovat perhepyjamat, joissa lähdetään myös baariin
    11. 46-vuotiaan naisen uskotaan lähettäneen kuolettavaksi tarkoitetun pakettipommin Barack Obamalle – FBI pääsi epäillyn jäljille kissankarvojen ja kastikepullon avulla
    12. Suomalaisjuoksija voitti kultaa Hitlerin silmien alla, myöhemmin hän valtasi venäläistankin ja kuoli – Suomen kiehtovin satavuotislahja kätkee sisäänsä jo unohtuneen sankaritarinan
    13. Näytä lisää