Päivän lehti 23.10.2018

Trumpin lupaukset hyytyivät: Muuria ei vielä ole ja luvaton siirtolaisuus kääntyi nousuun – Nyt siirtolaisista tehtiin taas vaaliase

Luvaton siirtolaisuus USA:han on kääntynyt tänä vuonna pitkän laskun jälkeen nousuun. Trump uhkaa kovilla keinoilla vaalien alla.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Huorittelua, seksiehdotuksia ja rintoja kourivia potilaita – Tällaista on sairaanhoitaja Rayan Hämäläisen, 28, arki työpaikalla
    2. Kylmä lounas jätti osan lapsista nälkäisiksi, lakko jatkuu tiistaina – ”Ihan hyvää, mutta tätä on aivan liian vähän”
    3. Lakko vaikuttaa Helsingissä myös tiistaina: Viidesosa lapsista saa ”semmoisen retkieväspaketin” – Espoossa vaikutus kattavampi, Vantaalla ”tilanne rauhallinen”
    4. Akkuala saa uutta puhtia Suomessa – Saksalainen yhtiö Basf rakentaa Harjavaltaan akkukemikaalitehtaan
    5. ”Mies ei oikein saa sanoa enää mitään mielipidettä” – Feministit voisivat rauhoittua, sanoo Kauko Röyhkä ja nauttii, kun some kuohahtaa
  2. Pääkirjoitus
    1. Maailma on siirtynyt vuosikymmeniä taaksepäin, kun ydinaseiden uhka jälleen korostuu
    2. Nyt lakot alkavat näkyä lapsiperheiden arjessa
    3. Museot vetävät nyt ennätysmäärin yleisöä, ja yksi syy siihen on museokortti
    4. Brexit on kuin perheriita, ja siksi on normaalia, että sen seuraaminen nolottaa ulkopuolista
    5. Voiko Italiasta puhua kauniina maana?
    6. Italian budjetti panee populistit tulikokeeseen
  3. Kotimaa
    1. Säässä täyskäännös tällä viikolla: Lunta pyryttää jopa 15 senttiä Etelä-Suomea myöten – Meteorologi suosittelee vaihtamaan talvirenkaat
    2. Lähihoitajiksi ei pitäisi päästä opiskelemaan ilman soveltuvuustestiä, vaatii ammattiliitto – ”Olemme olleet pitkään huolissamme”
    3. Pääministeri Sipilä tapasi SAK:n keskeistä johtoa – Kulisseissa valmistellaan muun muassa määräaikaisuuksien helpottamista kiistellyn irtisanomislain korvaajaksi
    4. Vasemmisto­liiton Li Andersson pitää yrittäjien ruokakampanjaa ”vastenmielisenä” – Yrittäjien Mikael Pentikäisen mukaan ruoan jakelu on ”erinomainen” hanke
    5. Valkeakoski saa purkaa kirkkonsa, kirkkohallitus päätti – Sama kohtalo voi toistua muuallakin Suomessa
    6. Metsähallituksen riippusillat tarkastettiin – yksi silloista todettiin huonokuntoiseksi
    7. Patrik Leppänen, 22, ei totellut työnantajan käskyä ottaa Roosa nauha pois rinta­pielestään lento­aseman turva­tarkastuksessa ja sai potkut – ”Halusin osoittaa tukea äidilleni”
    8. Vartiointialan työntekijät menevät kolmeksi päiväksi lakkoon keskiviikkona – voi näkyä käteisautomaateilla ja lentokentillä
    9. Mikromuovia löytyy myös ihmisten sisältä, uusi tutkimus havaitsi
    10. Raju syöksyvirtaus heitti maatilan peltikaton järveen Hattulassa, pelastuslaitos kehottaa varovaisuuteen – Pellinkappaleita runsaasti puiden latvoissa
    11. Sarjahukuttaja ei saanut valituslupaa korkeimmalta oikeudelta – 14,5 vuoden vankeustuomio jää voimaan
    12. Kuortin ABC:n läheltä löydetty henkirikoksen uhri on tunnistettu – Poliisi pyytää havaintoja valkoisesta pakettiautosta
    13. Poliisi selvittää tappelua Turussa – uhrit kertovat miesjoukon hyökänneen yllättäen keskellä päivää heidän kimppuunsa
    14. Slovakialaistoimittajan murhan tarkasta kulusta ei ole kerrottu
  4. Kaupunki
    1. Carmen Pekkarinen muutti Kanadasta Suomeen 20 vuotta sitten ja hermostui roskaamiseen – lopulta luontoa rakastava sääfani keräsi 10 000 tupakantumppia Espoosta
    2. Linnanmäen Valokarnevaali näkyi täysin piittaamattomana pysäköintinä ja laajoina liikennejumeina – ”Autoja oli aika törkeästi puistossa”
    3. Kalasataman 35-kerroksinen Majakka-tornitalo on kuukausia myöhässä – Tulevilta asukkailta ei ole päästy perimään osamaksuja, koska työ ei ole aikataulussa
    4. Infektio-osastot muuttavat Auroran sairaalasta Meilahteen lokakuun loppuun mennessä
    5. Mies otti puukon esiin ja ryhtyi uhkailemaan Kampissa – poliisi teki pian kiinnioton metrolaiturilta
    6. Mieheltä vietiin puhelin ja rahat pahoinpitelyn jälkeen Järvenpäässä
  5. Ulkomaat
    1. Trumpin lupaukset hyytyivät: Muuria ei vielä ole ja luvaton siirtolaisuus kääntyi nousuun – Nyt siirtolaisista tehtiin taas vaaliase
    2. Lehti: Suomen kristillisdemokraatit Stubbin vastaehdokkaan leiriin –Stubbille tukea Ruotsista, mutta muuten Weber vahvoilla
    3. Trumpin edustaja saapui Moskovaan keskustelemaan ydinohjussopimuksesta – Päätös vetäytyä sopimuksesta herättää huolta Euroopassa
    4. ”Maailman pisin merisilta” avattiin Kiinasta Hongkongiin – mutta hongkongilaiset eivät ole pelkästään innoissaan
    5. Sauditoimittajan kuolema valottaa Lähi-idän valtakiemuroita – Kolme näkökulmaa sen vaikutuksesta alueen tulevaisuuteen
    6. Istanbulista löytyi diplomaattiauto, jota Saudi-Arabia ei anna tutkia – Valvonta­kamerakuvissa näkyy ilmeisesti surmatun toimittajan kaksoisolento
    7. Australia pyysi anteeksi kymmenien­tuhansien lasten hyväksikäyttö­tapauksia: ”Petimme heidät”
    8. Trump haluaa viedä trans­sukupuolisilta virallisen aseman, kertoo The New York Times – laki­muutoksen mukaan suku­puoli määräytyisi loppuiäksi syntymän hetkellä
  6. Talous
    1. Mistä saa nyt parasta korkoa? HS kartoitti, millaisia korkoja pankit tarjoavat talletuksille – pikaluotto­bisneksessä toimivat pankit kärjessä
    2. Suomen eläkejärjestelmä nousi vertailussa maailman kolmanneksi parhaaksi – kritiikkiä vähimmäiseläkkeiden pienuudesta
    3. Suursijoittaja William Browder teki Nordeasta tutkintapyynnön Suomeen – väittää pankin sekaantuneen 234 miljoonan dollarin rahanpesuun
  7. Urheilu
    1. Oskar Kirmes, 22, on Suomen teline­voimistelun olympia­lupaus, jolle vanhat temput eivät riitä: ”Treeneissä ottaa päähän, jos on koko ajan sitä samaa”
    2. Jokereiden Sakari Manninen järjesti maali­myrskyn Helsingissä – Jokerit pelaa seuraavat ”koti­ottelunsa” vuosi­juhlassa Tallinnassa
    3. Räikkösen kunnioitusta huokuva ele palkintojen­jaossa kerää ylistystä: ”Osoitti todellista tyylitajua”
    4. Kaukainen olympia­haave ja Ruotsin ajama uudistus saivat salibandy­väen hermostumaan: ”Aika lailla täys­tyrmäys on tullut”
    5. Merihätään joutunut ranskalainen kippari pelastetaan avo­mereltä, Tapio Lehtinen raportoi korkeista aalloista – ”Aikamoista ratsastusta”
    6. Mikko Korhonen nousi kolmanneksi ukkosten keskeyttämässä golfin tynkä­kisassa Valderramassa – ”Viikko oli pitkä ja kärsivällisyyttä koeteltiin”
    7. Paul Kariyan pelinumero nostettiin kattoon – Teemu Selänne piikitteli tutka­pariaan ja nauratti yleisöä
    8. NBA-tähtien nyrkkien heiluttelu johti peli­kieltoihin – sylkemisestä syytetty selvisi kolmen ottelun pannalla
    9. Eeli Tolvanen ja Kristian Vesalainen hamuavat NHL:ään – pisteitä ropisi yön AHL-kierroksella
    10. Ruotsalainen hiihto­tähti sairastui vakavasti – Per Elofsson, 41, kertoi, että pääsee hädin tuskin vessaan omin voimin
    11. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Jari Sarasvuosta elokuvan tehnyt Tuukka Temonen halusi rakentaa konfliktin kriitikoiden kanssa – ohjaajan positiivisuus vastaan kriitikoiden negatiivisuus
    2. Helsingin kirjamessut hylkäsi piispat esiintymislavoilta, kirkko pahoitti mielensä – ”Tapahtuma uudistuu säännöllisin väliajoin”, perustelee ohjelmajohtaja Ronja Salmi
    3. Henriikka Rönkkönen ei kelvannut Kirjailijaliiton jäseneksi – Teosten kirjallinen laatu vaikuttaa jäseneksi pääsyyn, mutta virallista mittaristoa ei ole
    4. Juha Hurme pelkistää olennaisen esiin Marat/Sade-näytelmästä – pääosiin nousevat näyttelijäntaide ja musiikki
    5. Candomini-kuoro voitti kilpailun Venetsiassa
    6. Elokuvasäätiön entistä toimitusjohtajaa ja hallintojohtajaa koskevat syytteet hylättiin
    7. Baltian Weekend-festivaalit taloudellisissa ongelmissa, ei kosketa Suomessa järjestettävää festivaalia
  9. Tiede
    1. Onko Bitcoinin loppu kirjoitettu sen sisään? ”Miksi näin nerokkaan järjestelmän luojat eivät ole ottaneet tätä huomioon”
  10. Mielipide
    1. Pääkaupunkiseudulla pitäisi suosia puurakentamista
    2. Työnantaja ei saa jättää verkkovihaa kohtaavaa työntekijää yksin
    3. Lähihoitajana teen monipuolista ja vaativaa työtä – olen ammatistani ylpeä
    4. Vika on rahoitusmallissa, ei nuorissa tai opettajissa
    5. Kaivosalan tuotantoketju on vastuullinen
    6. Espoossa ollaan tarkkoja
    7. Miksi koululaiset joutuvat kärsimään lakosta?
    8. Lakko on vastoin eduskunnan enemmistön tahtoa
    9. Suomessa on tapana neuvotella ja sopia
  11. Tänään
    1. 18-vuotias helsinkiläinen Erik Hansson on bridgen maailmanmestari, joka on tottunut kykyjensä aliarviointiin
    2. Armas Hiiri 1935–2018
    3. Petri Lintunen 1963–2018
    4. Koivisto tapaa tänään Kosyginin
    5. Kansliapäällikkö Jaakko Numminen ajoi aikoinaan sinnikkäästi yliopistosivistyksen levittämistä koko maahan: ”Yliopistolla on valtava elvyttävä merkitys paikkakunnalle, jonne se tulee”
    6. Skorpiosin hääväki kotimatkalle
    7. Pekka Vaahtera 1939–2018
    8. Tapahtumia tiistaina 23. lokakuuta
    9. Tarinoita naisen kehosta
    10. Poliittisen satiirin helmi
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Rip Kirby
  13. Radio ja TV
    1. Timanttinen keikka -ohjelmaa juontaa rumpali Sami Kuoppamäki, joka nousee välillä lavalle itsekin – ”Sarjan reunaehtona ei silti ollut, että juontaja änkeää joka jaksossa väkisin soittamaan”
    2. Dokumenttisarjassa Yhdysvaltojen presidenttien puolisoita käsitellään esikuvina
    3. 22-vuotias tanskalaisnainen muutti Yhdysvaltoihin ja asuu nyt äitinsä ja koiransa kanssa kadulla – Dokumentti seuraa ahkeraa Instagram-päivittäjää
    4. Tiistain tv-elokuvat
  14. Ajanviete
    1. Kenen menestyskappale on Vasten auringon siltaa? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa
    2. HS:n miniristikossa tänään vain elämää – Ratkaisetko ristikon?
    3. Päivän sudoku

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    2. 2

      Opioidikriisistä todennäköisesti miljardikorvauksiin joutuva Sacklerien perhe siirtänyt omaisuuttaan Sveitsiin

    3. 3

      Yli 40 000 General Motorsin työntekijää menee lakkoon Yhdysvalloissa

    4. 4

      Ihmisiin tarttuva jänisrutto yleistyy Suomessa, tautia levittävät etenkin hyttyset

    5. 5

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    6. 6

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    7. 7

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    8. 8

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Vuonna 1995 salaperäinen Sacklerin suku toi markkinoille kipulääkkeen, jota kaupattiin aggressiivisesti vaaroista huolimatta – Nyt perhettä syytetään satojentuhansien amerikkalaisten kuolemasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    3. 3

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    4. 4

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    5. 5

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    6. 6

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    7. 7

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    8. 8

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    9. 9

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    10. 10

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää