Päivän lehti 23.12.2016
Päivän lehti 23.12.2016    |   Mielipide

Terveyskeskuksia ei tule yhtiöittää

Jos terveyskeskus pysyy kunnallisena palveluntarjoajana, suurikaan alan sijoitusyhtiö ei voi ­ostaa sitä pois häiritsemästä ­perusterveydenhuollon bisnestään.

Valtioneuvoston esityksessä perusterveydenhuoltoon tulee sote-keskuksia ja omatiimejä, jotka operoivat 18 maakunnan alueella. Potilas saa muun muassa palvelu­seteleillä vapautta hoitopaikan valintaansa – maakunnan rajaamana myös erikoissairaan­hoidossa, kuten kaihioperaatiopaikan valinnassa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan EU:n valtiontukisäädökset eivät vaadi julkisen palveluntarjoajan kuten maakunnan alueella toimivien terveyskeskusten yhtiöittämistä liikelaitoksiksi, jotta ne olisivat samalla viivalla muiden palveluntuottajien kanssa.

Nykyinen terveyskeskus on olemassa tuottaakseen terveyspalveluja alueellaan. Tavoitteena ei ole voitto.

Jos terveyskeskus on maakuntien sote-keskuksen tuottajana hyvin pärjäävä yhtiömuotoinen toimija, kilpailijayhtiö voi ostaa sen pois markkinoilta. Jos terveyskeskus pysyy kunnallisena palveluntarjoajana – ilman liikelaitos- tai yhtiöstatusta –, suurikaan alan sijoitusyhtiö ei voi ­ostaa sitä pois häiritsemästä ­perusterveydenhuollon bisnestään. Laadukas ja tehokas julkinen terveyskeskus tasaisi maakuntansa alueella kustannusten nousua. Kilpailutus toimisi näinkin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Valinnanvapausperiaate palveluseteleineen antaa terveydenhuoltoalalla toimiville yrityksille mahdollisuuksia laajentaa liiketoimintaansa ilman ­nykyisten julkisten terveyskeskusten yhtiöittämisvelvoitettakin.

Näyttöä ei ole, että terveyskeskus olisi kansantaloudelli­sesti huonompi sote-keskuksen ylläpitäjä kuin verosuunnittelun kautta voittonsa ulkomaille siirtävä terveyspalvelukonserni. Tuottajalla on tässä merkitystä, vaikka toisin väitetään.

Keskeistä on, että kansalaisen kokonaisajankäyttö hoitojärjestelmän eri portaissa mini­moidaan. Hoitokokonaisuus on näin laadukas ja edistää kansantalouden tuottavuutta.

Kokonaisuus on harkitumpi, kun edetään vaiheittain. Kaikkia vaikutuksia ei kyetä kerralla ­ennakoimaan. Poistetaan kiistanalaisin muutos eli julkisten terveyskeskusten yhtiöittämisvelvoite.

Elias Panelius

osastonylilääkäri / Lappeenranta

Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sote-uudistus
  • Terveyskeskukset
  • Yhtiöittäminen
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”Itselleni on ollut selvää, että juuri näin pitää toimia” – pääministeri Juha Sipilän arvio puoliväliä lähestyvästä myrskyisästä hallituskaudesta
    2. Onko taloyhtiösi tietämättään yksi 284 miljoonan euron Sampo-omistajista? HS:n hakukone kertoo Sammon paperiosaketta omistaneet asuntoyhtiöt
    3. Helsinki selvittää kävelykeskustan rajua laajentamista – autot saatetaan häätää Pohjoisesplanadilta
    4. Kiina opettelee joulunviettoa – nuoret kokoontuvat yhteen ja työnantajalta saattaa saada omenan
  2. Pääkirjoitus
    1. Sote-uudistusta myydään maksajille
    2. SAK:n teollisuusliittojen fuusio hoipertelee jälleen
    3. Kirjasto ilman Engeliä?
    4. Joulun hiljaisina päivinä uutisten äänet voivat kuulua kovaa
    5. Matkailun jakamistalous tarvitsee yhteiset säännöt
    6. Karlsson
    7. Vihreiden kannatus murenee monelta nurkalta
  3. Kotimaa
    1. Jari Aarnion kahdet kasvot – palkittu huumepoliisi paljastui alamaailman rosvojen bisneskumppaniksi
    2. Jouluksi luvassa harvinaisen kurjaa säätä – Meteorologi: ”Tämä on nyt tämmöinen joulu”
    3. Mitä hallituksen sote-ratkaisu merkitsee? Neljä asiantuntijaa vastasi kahdeksaan kysymykseen
    4. Mitä tänne jää, kysytään Muhoksen terveyskeskuksessa
    5. Valinnanvapaus tuntuu houkuttelevalta
    6. Humalainen idea jalostui vientivaltiksi – Pohjanmaan pienen ginitehtaan suosio räjähti nopeasti
    7. Vesirokkorokotus tulee rokotusohjelmaan – taudin uskotaan häviävän Suomesta muutamassa vuodessa
    8. Johtajaylilääkärit uhmaavat 30 000 euron sakkoja – eivät aio vielä tarjota hedelmöityshoitoja naispareille ja itsellisille naisille
    9. Virolaisfyysikko kypsyttää 180 euron luksuslohta Loviisassa – huippukokin mukaan menetelmä on ”mullistava”
    10. Poliisihallitus nostaa kanteen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamiseksi
    11. Paperiliitto ulkona teollisuuden suurliitosta, syynä vasemmistoryhmän vastustus – ”Tämä on ay-liikkeen 2000-luvun suurin virhe”
    12. Ryöstöstä epäillyt yrittivät ajaa poliisin päälle Lahdessa – poliisi ampui kohti kiihdyttävää autoa
    13. Suomi on aloittanut pakkopalautukset Irakiin – yksittäisiä palautuksia tehdään viikoittain
    14. Hallitus täydensi itse esitystään perintö- ja lahjaveron muutoksesta
    15. Kaupunkiteologi on Henrietta Grönlund
    16. Lentoasemalle ei kulje junia läpi yön
    17. Erik Selin omistaa 4 000 asuntoa pääkaupunkiseudulla
  4. Kaupunki
    1. Tältä HIFK:n uusi jäähalli voi näyttää – arkkitehdeiltä viisi ehdotusta Töölön jättihankkeeksi
    2. Kahvilanpitäjä lähti lomalle Kuubaan – kotiin palatessa kahvila oli muuttunut nuorisotaloksi
    3. Kerrostalon asukkaille jaettiin väkisin huumeita Töölössä – huumepoliisi listasi marraskuun erikoisimmat tapaukset
    4. Lintumetsän päiväkodin katolle sytytettiin nuotio Espoossa – lapsille etsitty korvaavat hoitopaikat
    5. Saara Aalto esiintyy uudenvuodenaaton Suomi 100 -juhlassa Helsingissä
    6. Hengittäminen helpottui pääkaupunkiseudulla syksyllä – Ilmansaasteita seurataan 11 mittausasemalla
    7. Milloin pääsee kauppaan, miten bussit kulkevat? Joulumuistio kertoo aukioloajat ja aikataulut
  5. Ulkomaat
    1. Lentomatkustus yleistyy vauhdilla – tämä on maailman vilkkain reitti
    2. Trump sai lähes 2,9 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Clinton: ”Jos äänimäärä ratkaisisi voittajan, olisin kampanjoinut eri tavalla”
    3. Tulokseton terroristijahti huolestuttaa Saksassa
    4. Obama iski viime hetkellä ja esti Trumpin öljynporaushaaveet arktisilla vesillä ”lopullisesti” – Mitä päätös merkitsee?
    5. Putin vaatii: Armeijan varmistettava Venäjän ydinaseylivoima
    6. Näin Putinin perjantainen tiedotustilaisuus eteni – lue hetki hetkeltä -seuranta
    7. ”Tulkoon vain asevarustelukilpa, me päihitämme kaikki” – Trump vastasi kysymykseen kohutusta ydinaseviestistään
    8. Syyrian armeija julisti vallanneensa koko Aleppon – neljän vuoden taisteluiden jälkeen viimeiset kapinalliset evakuoitiin pois busseilla
    9. Prinssi Charles varoitti populistipuolueiden noususta – ”Todella ikäviä kaikuja 1930-luvun mustilta ajoilta”
    10. Ruotsissa luottamus poliisiin rapisee – rikoksia selvitetään entistä vähemmän
  6. Talous
    1. Kansantalous­osaston ylijohtaja: Suomen julkisen talouden pulmat ratkaisematta – uhkana Baumolin tauti
    2. Ikea maksaa lipastojen alle kuolleiden pikkulasten perheille jättikorvaukset
    3. Iran teki taas suuret lentokonekaupat, nyt jättitilaus Airbusilta
    4. Sähkön kuluttajille saatetaan maksaa Saksassa – syynä sähkön ylitarjonta leudon sään ja kovan tuulen takia
    5. Opiskelija, katse vuokrasopimukseen – työssäkäyvä kämppis voi pian romahduttaa asumistuen
    6. Italian ongelmapankki ei saanut kerättyä rahoitusta, valtio rientää hätiin
    7. Kinkunrasvoja kerätään jouludieselin raaka-aineeksi kaupoissa ja huoltoasemilla
  7. Urheilu
    1. Henrik Borgström koki sokkisiirron Jokereista HIFK:hon – sitten paikalle tuli 50 kykyjenetsijää ja nyt hän lähtee yliopistosta nuorten MM-kisoihin
    2. Nuoret Leijonat menestys­jahtiin ilman tähtitroikkaa
    3. Painostus tehosi – Venäjä luopui ampumahiihdon nuorten MM-kisojen ja maailmancupin osakilpailun järjestämisestä
    4. Suomalaishiihtäjällä yllätyspaluu Tour de Skille – hyvästeli kiertueen kolme vuotta sitten
    5. Lavatanssimies Ari Luusua sai peruutuspaikan Tour de Skille – MM-näytöt vasta tammikuussa
    6. Petter Northug jättää Tour de Skin väliin – ”Aion kääntää syntyneen tilanteen ylimääräiseksi motivaatioksi”
    7. Salibandyn kultavalmentaja Petri Kettunen jäämässä yllättäen ilman jatkopestiä
    8. Joel Pohjanpalo ja Bayer Leverkusen solmivat jatkosopimuksen
    9. Noora Räty siirtyy torjumaan kiekkoja Suomi-sarjan Nokian Pyryyn – ”Ensimmäistä kertaa Suomessa Kehä III:n ulkopuolelle”
    10. Torstain tulospörssissä muun muassa alppihiihtoa, jalkapalloa, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. HS:n kirjeenvaihtajat kertovat, mitä maailmalla luetaan tänä jouluna – britit lukevat käännöksiä ja Viisikko-parodioita
    2. Uusin Harry Potter hallitsee myyntitilastoja niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa, Kiinassa luetaan etenkin japanilaista Keigo Higashinoa
    3. Tekijät kertovat laulun tarinan: Sydämeeni joulun teen luotiin päivässä ja Vesa-Matti Loiri lauloi klassikon kerralla purkkiin
    4. Sydämeni laulun teen on tulkittu vuosien varrella myös smurffiksi ja savoksi
    5. Pöhkö käsikirjoitus vesittää avaruusseikkailun
    6. Marion Cotillard osoittaa jälleen muuntautumiskykyä elokuvassa, jossa moderni nainen riutuu rakkaudessa
    7. Kaikesta perillä ja täysin pihalla oleva satavuotias seikkailee jälleen
    8. Animaatio Sing ei ole toteutukseltaan erityisen omaperäinen, mutta se on hyväntuulinen ja täynnä laulun riemua
    9. Kiusallinen komedia on päätöntä kohellusta
    10. Näin Vietnamin sota näkyi ja tuntui – artikkelikokoelma sen kulttuurihistoriasta kärsii liiasta laajuudesta
    11. Naisartistien pitää repiä rintansa auki ja laulaa miehistä ja lapsista, miesten ei, ja se on väärin, sanoo Björk
    12. Weekend Festival jatkaa Helsingissä ainakin ensi vuoden
    13. Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeen ura päättyy tapaninpäivänä
  9. Tiede
    1. Joulun ihme ei ole totta: Betlehemin tähti ei ollut tähti
    2. Lunta yllättävissä paikoissa viime vuosina – Atacaman ja Saharan autiomaissa
    3. Ylistetyssä klassikkoviulussa soi puunsuoja-aine
    4. Miksi pähkinöissä on valmiiksi halkeama?
    5. Mikä ihossa kutiaa?
    6. Mitä tapahtuu, jos kuussa ampuu aseella?
    7. Voiko bensiini jäätyä? Jos voi, syttyykö se jäisenä palamaan?
  10. Mielipide
    1. Pelaaminen vie fyysisen kunnon ja tekee pojista alisuorittajia
    2. Pelkkä perhevapaiden uudistus yksin on turhaa
    3. Päiväkotien henkilöstö­johtamisen pitää toimia hyvin
    4. Palovaroitin kannattaa testata kuukausittain
    5. Järjestöjen osaamista ei ole varaa hukata
    6. Mitä tapahtui valinnanvapaudelle?
    7. Terveyskeskuksia ei tule yhtiöittää
    8. Perhepäivähoito on laadukasta varhaiskasvatusta – ehdin olla läsnä ja kuunnella jokaista lasta
    9. Kuinka moni lapsi liikkuu riittävästi?
  11. Radio ja TV
    1. Tomasz näkee norjalaiset toisin
    2. Suomalaisten elokuvien joulu on synkkä
    3. Katastrofielokuva selittää Trumpin valintaa
    4. Perjantain elokuvia
  12. Tänään
    1. ”Raitis joulu on paras lahja lapselle”, Lea Ansamaa muistuttaa
    2. Monia neuvoja, ei ilontappamista pienimpien jouluriemua lisäämään
    3. Tapahtumia perjantaina 23. joulukuuta
    4. Joulupuita kasvaa keskustassa
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    4. 4

      Pankkikortteja mahdollisesti kopioitu – Aasiassa tehdyistä nostoista kolmessa päivässä jo 19 rikosilmoitusta

    5. 5

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut

      Tilaajille
    8. 8

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    9. 9

      Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston pitkä kyräily huipentui huhtikuussa 1981, kun pääministeri Koivisto kieltäytyi eroamasta

    10. 10

      ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    8. 8

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    9. 9

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    10. 10

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Jussi Pullisen essee: Somen piti pelastaa maailma, mutta nyt sitä pidetään jopa uhkana demokratialle – Saksa aloitti jo netin suitsimisen, vaikka ankara sääntely voi pilata palvelut Tilaajille
    3. Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta epäillään kuolonkolarista Japanissa – ajoi humalassa punaista päin
    4. Tänään tv:ssä: Armi Ratia ajoi kauneuden asiaa – Jörn Donnerin Armi elää! on erilainen muotokuva suomalaisen muotoilun teräsnaisesta
    5. Juoksijoiden silmiä kirveli, kurkkua kuivasi ja nenä vuosi – Delhin puolimaraton järjestettiin hengenvaarallisesta savusumusta huolimatta
    6. Tunti sitten
    7. Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston pitkä kyräily huipentui huhtikuussa 1981, kun pääministeri Koivisto kieltäytyi eroamasta
    8. 2 tuntia sitten
    9. Jari-Matti Latvalan rallikausi päättyi puuhun viimeisellä erikoiskokeella
    10. Kirja kertoo karun tarinan: Pituushyppääjä Rainer Stenius virui 50 päivää kuolleena – taloyhtiön huoltomies löysi sattumalta
    11. ”Päivänvalossa urheillaan ja yöllä rokataan” – Fitness-maailmanmestari Camilla Rauhala laulaa ronskisti mutta elää terveellisesti ja kurinalaisesti kuin burleski-nunna
    12. Zimbabwen Mugaben kohtalonhetki lähestyy sunnuntaina – puolue erottanee johtajansa ja armeijan komentajat tapaavat syrjäyttämänsä presidentin
    13. Pankkikortteja mahdollisesti kopioitu – Aasiassa tehdyistä nostoista kolmessa päivässä jo 19 rikosilmoitusta
    14. Näytä lisää