Päivän lehti 24.1.2017
Päivän lehti 24.1.2017    |   Mielipide

Selvitys on oikein tehty mutta väärin julkistettu

Päälinjat pitäisi ensin hyväksyä hallituksessa. Hyvä hallintotapa edellyttää avoimuutta, mutta keskustelulle ja kannanotoille olisi aikaa ja tilaa myöhemminkin.

Yritysjohtajien kokemuksella ja näkemyksellä liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) sekä pääministeri Juha Sipilä (kesk) päättivät – hallituksen silloisella tuella – liikenteen tulevaisuusselvityksen tekemisestä.

Liikenteen tulevaisuusselvitys on oikea ja rohkea. ­Digitalisaatio antaa muutosmahdollisuudet, ympäristö ja ilmastosopimus määrittelevät pakot.

Vuosikymmenien jahkailu tie­liikenteen verotuksen kanssa päättyisi. Vero seuraisi autoa tiellä – aikaa, kilometrejä tai molempia. Yksinkertaista!

Tieliikenteen päästöjä on ­vähennettävä – ei vähän vaan paljon. Autokantaa on sen tähden uudistettava, ja verotuksen on oltava oikeudenmukaista, myös maaseudulla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tieverkko ja rataverkko ovat rapautuneet. Verorahat eivät riitä kunnossapitoon ja uuden rakentamiseen. Yksityiskohtien hiomista toki riittää. Selvitystarpeen olennaiset perustelut ovat yksinkertaiset ja ymmärrettävissä: valtion verotulot, tie- ja rataverkon kunto ja rahoitus, liikenteen päästöt ja autoalan työllisyys.

Selvityksen julkistaminen kuitenkin epäonnistui. Selvityksen päälinjat pitäisi ensin hyväksyä hallituksessa. Hyvä hallintotapa edellyttää avoimuutta, mutta keskustelulle ja kannanotoille olisi aikaa ja tilaa myöhemminkin.

Poliittisten pisteiden keruu alkoi heti. Kaikki vastaan Sipilä ja Berner. Vastaan pyristeli myös sanomisiaan muokaten keskustapuolue.

Hallituspuolueiden puheenjohtajien tapaaminen olisi ollut tarpeen ­ennen selvityksen julkistamista – varsinkin kun Ber­nerin ministeriö ei päätä veroista. Julkistaminen voi hyydyttää autokauppaa ja vähentää val­tion verotuloja. Keskustelun ja väittelyn jatkuessa työpaikat voivat vähetä.

Historia olisi opettanut ei ­salaamaan vaan vaikenemaan, sopimaan ja sitten päättämään. Nyt markkinahäiriöt ja vero­kertymävaikutukset saattavat olla merkittäviä. Veronmaksaja on taas hämmennyksissä.

Harri Nykänen

Riihimäki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Liikenne
  • Liikennekaari
  • Politiikka
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Berner: Uudistukset on peruttu, autovero jää
    2. Onneton autoverodraama on osoitus poliittisen pelisilmän puutteesta
    3. Vieraiden miesten treffipyyntöjä, uhkailua ja savukaasupanos työpaikalla – kostoa hautonut asiakas vainosi vuosia Marjo Oinosta
    4. Kaikki haluavat palan hyistä pohjoista – HS selvitti, miksi arktisesta alueesta kiistellään
    5. Pääministeri Sipilä lensi lentokoneen Tromssaan ja paljasti Suomen arktisen iskulauseen: ”Jos se toimii Suomessa, se toimii kaikkialla”
  2. Pääkirjoitus
    1. Kasvusta syntyy rikkaita ja jaettavaa
    2. ”Vaihtoehtoisista faktoista” rakentuu keinotodellisuus
    3. Kansalaisuus on juhlan aihe
    4. Aaron vastaan Amanda
    5. Ennustajat ennustakoot – poliitikot päättäkööt
    6. Kaivosalalla näyttää taas olevan tulevaisuutta
  3. Kotimaa
    1. Muovinkierrätyksen piti alkaa kunnolla viime vuonna mutta toisin kävi – tavoitteena viisi kiloa vuodessa jokaiselta suomalaiselta
    2. CIA:n tiedusteluraportti: Suomi tavoitteli Karjalan palautusta kunnostamalla tarpeettoman Saimaan kanavan
    3. Puolustusministeri Niinistö ryöpyttää: ”Reservikarkurit eivät ansaitse arvostustamme”
    4. Kelan Elli Aaltosen ehdotus vuokrasääntelystä ei saa vastakaikua – ”Valtio pystyy vaikuttamaan vuokriin jo nyt”
    5. Kuvaaja ikuisti poikkeuksellisia revontulia Inarissa – viikon lopulla revontulia voi näkyä muuallakin kuin Lapissa
    6. Poliisi: Cannonballin veropetosjutussa yli 1,6 miljoonan euron rikoshyöty
    7. Tulli paljasti laajan amfetamiinin salakuljetuksen: Puolasta öljyä lasipullossa Suomeen, huumepaketteja maastokätköissä
    8. Rekkakuski kuljetti vaarallisia aineita humalassa Lohjalla
    9. Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja on Juhopekka Ristola
    10. Maija Hurri on kristillis­demokraatti
    11. Toshiban ongelmien osasyynä on nesteytetty maakaasu
    12. Bezos kuuluu rikkaimpien listalle
  4. Kaupunki
    1. Puhos oli voimiensa päivinä Suomen ostareista suurin ja ihmeellisin – Muistatko enää Itiksen varjoon jämähtänyttä ”lättänää”?
    2. Käräytä rikoksia tekevä pomosi tai kollegasi – Helsinki avaa ilmiantopalvelun
    3. Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – Luonnonsuojelija: Suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?
    4. Ressun lukiolaiset tenttasivat kuntavaalien ehdokkaita
    5. Ukrainan presidentin vierailu aiheuttaa liikennekatkoksia Helsingin keskustassa tiistaina
  5. Ulkomaat
    1. Trump aloitti suurten lupaustensa lunastamisen – veti Yhdysvallat vapaakauppa­sopimus TPP:stä
    2. Miksi Trump valehtelee?
    3. Kiina kihisee markkinahuuman kourissa uudenvuoden juhlien aikaan – pian alkaa kukon vuosi
    4. Ranskan presidentiksi pyrkivä Fillon Venäjä-pakotteista: ”Täysin tehottomia”
    5. Europolin jättioperaatio Pandora paljasti arkeologisiin aarteisiin erikoistuneen rikollisringin – yli 3 500 muinaisesinettä takavarikoitiin
    6. Italian lumivyöryn alta elossa löytyneet koiranpennut valavat uskoa pelastustoimiin – samaan aikaan syytökset viranomaisia kohtaan kiihtyvät
    7. Ranskan sosialistien presidenttikisan kärkeen kirinyt Benoît Hamon ajaa 750 euron perustuloa – suomalaiskokeilu on saanut Ranskassa runsaasti julkisuutta
    8. Kiina yrittää kiristää internetin käyttöä entisestään – VPN-yhteyksiin puututaan uudella kampanjalla
    9. Astanan rauhankokous alkoi sotaisasti – Syyrian hallituksen edustaja syytti opposition edustajia terroristeiksi
    10. Euroopalla on takanaan piinaava viikko – perinteiset liittolaiset painostavat visiotonta ”vanhojen poikien” unionia
  6. Talous
    1. Saako säästöille nyt mistään tuottoa? Asiantuntijat kertovat, miten sijoittaminen kannattaa aloittaa
    2. Suomalainen lastinkäsittelyjätti vähentää maailmanlaajuisesti 230 työntekijää – yhtiö ei kerro, kuinka monta ihmistä se irtisanoo Suomessa
    3. Some teki valittamisesta julkista, mutta pettyneelle kuluttajalle se ei aina ole paras väylä – HS esittelee viisi tapaa valittaa virheestä
    4. Finnkino päätyy kiinalaisyrityksen hallintaan – ostajana maailman suurimpiin kuuluva viihdejätti Dalian Wanda
    5. Suomalaisyhtiö alkaa valmistaa kasviseiniä USA:ssa – rahoittajana yhtiö, jonka sisäpiiriin kuuluu näyttelijä Leonardo DiCaprio
    6. Trendiruoka Härkiksestä tunnetun yhtiön liikevaihto kymmenkertaistui
    7. ABC-ketjun polttoainebonus pienenee kymmenillä prosenteilla – yhtiö lupaa laskea bensan hintaa
  7. Urheilu
    1. HIFK:ta lähes yksin kantava Juhamatti Aaltonen ampuu alas taiteilijapuheet: ”Ei se ole sitä, ettei huvita”
    2. Tehottomuus yhdistää Jokereita ja IFK:ta
    3. Olympiamitalisti Juha Hirven kohtalon kokee moni urheilu-uransa jälkeen – ”Useat joutuvat koville jo uransa aikana ”
    4. Matti Heikkinen käyttää ”hiljaisen optionsa” – palaa kilpailutauoltaan suunniteltua aiemmin
    5. Kontinen ja Peers voittivat äärimmäisen tiukan ottelun ja pelaavat puolivälierissä Australian avoimissa
    6. Raju loukkaantuminen Valioliigassa – Ryan Masonin kallo murtui
    7. Serena Williams jahtaa Australiassa grand slam -ennätystä ja maailman ykkösen titteliä – Djokovicin voittanut Istomin loukkaantui ja putosi
    8. Petter Northug suuttui varamiehen roolista
    9. Bernie Ecclestone siirtyi sivuun – Formula 1 -sarja vaihtaa omistajaa
    10. Venäjä vie jalkapallon MM-kisojen lohkoarvonnat Kremliin
    11. Maanantain tulospörssissä muun muassa amerikkalaista jalkapalloa, jääkiekon NHL-tilastoja, tennistä, rahapelejä ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. Stalinin vihaama ”pornofoninen” ooppera palaa Helsinkiin – oliko diktaattori historian julmin musiikkikriitikko?
    2. Pussausta, kuorsausta, lattian tärinää ja pellavalakanoita – testasimme keskelle Pariisia avatun suomalaisen mökkikylän
    3. Ukulele on syrjäyttämässä nokkahuilun Suomen kouluissa – 15 syytä siihen, miksi ukulele on kuumista kuumin soitin
    4. Renessanssimusiikkifestivaali päättyi melankoliaan
    5. Robottirumpukompin isä Jaki Liebezeit on kuollut – kehitti tyylin, jota on jäljitelty yli 40 vuotta
    6. Tanssii tähtien kanssa -ohjelman uudet kisaajat julkistettiin: Mukana muun muassa Musta Barbaari, Eevi Teittinen ja Pepe Willberg
    7. Roman Polanskin valinta Ranskan elokuvapalkintojen jakajaksi herättää kiukkua – ohjaaja on pakoillut raiskaustuomiota jo 39 vuotta
  9. Tiede
    1. Ultraäänivideo opettaa ääntämään vieraita kieliä – vaikeinta on lausua hienovaraisia eroja, joita korva ei kuule
    2. Yli puolet maailman kädellislajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon – ”Tämä on yhdestoista hetki monelle lajille”
    3. Suomessakin myytävä syöpälääke osoittautui myös laihdutuslääkkeeksi – muuntaa kehon rasvaa hyödyllisemmäksi
  10. Mielipide
    1. Älyliikenteen keinoin voidaan välttää onnettomuuksia
    2. Liikenneväylien yhtiöittäminen halventaa demokratiaa
    3. Selvitys on oikein tehty mutta väärin julkistettu
    4. Polttoainepumppu voisi asettaa veron suuruuden
    5. Mikä ihmeen korjausvelka?
    6. Liikenneministeriö ansaitsee kiitoksen
    7. Epävakaassa työmarkkina-asemassa olevien tilanne tulisi selvittää
    8. Musiikki osaksi kaikkien koulupäivää
    9. Saattohoito on yhä usein tuuliajolla
    10. Onko Donald Trump historian huonoin voittaja?
    11. Nimimerkki Musta Pekka mielipidesivulla: Työttömyyteni jatkuessa tunnen vihaa päättäjiä ja yhteiskuntaa kohtaan
    12. Primitiivinen käytös nähdään välineenä muuttaa poliittista kulttuuria
  11. Tänään
    1. Lennonjohto suositteli hyppäämistä, Martin Saarikangas ei totellut – pakkolasku pienkoneella veteen teki ”Iso-Masasta” telakkamiehen
    2. Veljo Tormis 1930–2017
    3. Miguel Ferrer 1955–2017
    4. Hotellin vuokraajaa ei ole löydetty Kämpille
    5. Tapahtumia tiistaina 24. tammikuuta
    6. Maailma kiinalaisen naisen silmin
    7. Monumentaalisia muotokuvia
  12. Radio ja TV
    1. Kivun takana asuu tuska – komedioista tunnettu Jennifer Aniston astui rohkeasti vaativaan draamarooliin
    2. Paikoillanne, valmiit, avautukaa!
    3. Paritusohjelma sekoitti Tampereen liikenteen
    4. Tiistain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet

    5. 5

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    6. 6

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    7. 7

      Neljä menetti työnsä, kun lääkäri poistettiin väkisin lentokoneesta keväällä Yhdysvalloissa

    8. 8

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    9. 9

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Almalle kaksi palkintoa kulttuurigaalassa, Jean Sibelius on vuosisadan persoona ja Aki Kaurismäki kansainvälisin
    3. Kansanedustajaa suudeltiin silmään, rintoja kommentoitiin istuntosalissa – seksuaalista häirintää esiintyy myös politiikassa, vaikka eduskunta on entistä sivistyneempi paikka
    4. Trump syytti kongressiedustajaa valehtelusta, kun tämä kertoi tökeröstä puhelusta kuolleen sotilaan surevalle leskelle – Washington Post: Sotilaan äiti vahvistaa presidentin tökeröydet
    5. Tenniksen maailman ykköspari Kontinen-Peers käyttää väliviikon pelaamalla Helsingissä – ”Paljon on rakkautta lajiin”
    6. HIFK sai selkäsaunan Kärpiltä – valmentaja tyrmäsi omiensa esityksen: ”Meidän esitys oli 60 minuuttia täysin välinpitämätön ja hengetön”
    7. Tunti sitten
    8. Joukkuetoverit tappelivat – Lauri Markkanen pääsee suoraan avauskokoonpanoon ensimmäisessä NBA-ottelussaan
    9. Nicaragua aikoo liittyä Pariisin ilmastosopimukseen – sopimuksen ulkopuolelle jäämässä vain Syyria ja Yhdysvallat
    10. 2 tuntia sitten
    11. Telinevoimistelun olympiavoittaja syyttää joukkuetoveria ja lajin ylivoimaista hallitsijaa raiskauksesta: ”Hirviö, joka piti minua vankina pelossani niin monta vuotta”
    12. Häiriköt joutuvat maksajiksi Veikkausliigassa – seurat eivät enää maksa sakkoja omasta pussistaan
    13. Timo Jutila kertoo vihdoin kirjassaan, miksi hän ei osallistunut vuoden 2011 MM-kultajuhliin, ”olin liikaa hönössä” – viime vuonna kiekkosankarille tehtiin vaativa leikkaus
    14. Näytä lisää