Päivän lehti 24.3.2017
Päivän lehti 24.3.2017    |   Päivän elokuvia

Elokuvia perjantaina

Ruma Elsa ★★★

(Suomi 1949) Edvin Laineen sukupuolirooleja hämmentävä komedia on tuttu tarina rumasta ankanpoikasesta (rooliinsa täydellisesti sopiva Eeva-Kaarina Volanen), joka muuttuu joutseneksi.

TV1 klo 13.00–14.10

Satunnaisia sankareita★★
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

(USA 1992) Konnasta (Dustin Hoffman) tulee sattumalta sankari. Stephen Frearsin draaman henkilöt ovat hyvistä näyttelijöistä huolimatta karikatyyrejä.

TV5 klo 18.30 21.00

Fast & Furious 6

(USA 2013) Kaasujalkaa tampataan jälleen, kun kaaharikamut (yhtenä heistä Vin Diesel) jahtaavat entistä Brittien erikoisjoukkojen upseeria testosteronia roiskivan toimintaelokuvasarjan kuudennessa osassa, jonka on ohjannut Justin Lin. (K12)

TV5 klo 21.00–23.40

Anna Karenina ★★★★

(Britannia 2012) Rouva Anna Karenina (Keira Knightley) ihastuu kreivi Aleksei Vronskiin. Joe Wright ohjasi ja Tom Stoppard käsikirjoitti radikaalin tulkinnan Leo Tolstoin klassikkoromaanista. Draaman henkilöt liikkuvat kuin teatterin kulisseissa, mikä muistuttaa katsojaraukkaa jatkuvasti siitä, että hän katsoo elokuvaa. (K12)

Teema klo 21.00–23.05

Hamekytt ä 2

(USA 2006) Martin Lawrencen esittämä poliisi joutuu taas turvautumaan dragiin. Sama idea ei kantanut edes ensimmäistä toimintakomediaa, saati sitten jatko-osaa. (K12)

Sub klo 21.00–22.45

22 Jump Street

(USA 2014) Kyttäduo (Jonah Hill ja Channing Tatum) soluttautuu collegeen huumediilerin perässä. Samanimiseen 1980-luvulla tehtyyn tv-sarjaan pohjaava toimintakomedia ei olisi kaivannut jatko-osaa. (K12)

Nelonen klo 22.00–0.20

Poikkeustila ★★★

(USA 1998) FBI (pikkupomona Denzel Washington), CIA ja armeija jahtaavat islamistiterroristeja. Edward Zwickin toimintaelokuva on yhä ajankohtainen. (K16)

MTV3 kolo 22.45–0.55

Flight Of Fury

(USA/Britannia/Romania 2007) Agentti (Steven Seagal) jahtaa kaapattua sotilaslentokonetta. Ei ihme, että toimintaelokuvantekele ei päässyt elokuvateatterilevitykseen. (K16)

Nelonen klo 0.20–2.25

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Elokuvat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. JSN moittii Yleä painostanutta Sipilää ja poliittista ilmapiiriä: ”Demokratiaa rapauttavaa tiedonvälityksen rajoittamista”
    2. Alkoholiin, huumeisiin ja itsemurhiin liittyvät ”epätoivon kuolemat” tappavat USA:n valkoisia ennätystahtiin
    3. Oulussa aloitti uusi halpataksi – HS kokeili palvelua, joka lupaa matkan halvimmillaan kahdella eurolla
    4. Rauhoittavia Hermo-tabletteja ja keisarinajan asetuksia – ministeriön arvotalon lattian alta löytyi muutakin kuin turvetta ja lahoa
  2. Pääkirjoitus
    1. Trump on rakennellut itselleen ansoja – voiko niistä seurata jotain todella dramaattista?
    2. Ylen toiminta tarvitsee perusteellisen selvityksen
    3. Valintakokeilla on roolinsa
    4. Sietää tietää, mitä suuhunsa pistää
    5. EU:n on vastattava populismiin teoilla
    6. Karlsson
    7. Sipilän huoli ruotsista vaikuttaa laskelmoidulta
  3. Kotimaa
    1. Yle sai JSN:ltä langettavan päätöksen poliittiseen painostukseen taipumisesta
    2. Kommentti: Suuttunut pääministeri on journalistille huono konsultti – JSN dokumentoi Ylen alistumisen ulkopuoliseen painostukseen
    3. OECD esitti ”vakavan huolen”: Suomalaisten tuomareiden ammattitaito kansainvälisissä lahjusjutuissa ei riittävä
    4. Leipäjonot venyneet Kelan tukiongelmien takia – satojen ihmisten jonossa liikkuvat huhut ja neuvot
    5. Rikosepäily ylimmän syyttäjän toimista on kiinnostava, mutta niin ovat tapauksen taustatkin – näin ne linkittyvät Jari Aarnioon
    6. 50 kiloa vaarallista ainetta entisestä Neuvostoliitosta jämähti 20 vuodeksi tullin käsiin – ”Ihan poikkeuksellinen tapaus”
    7. Lapsiin kohdistuneita pahoinpitelyjä paljastui aiempaa enemmän – joka viides pahoinpitelyrikoksen uhri on alle 18-vuotias
    8. Sipilä sai puhtaat paperit Intian vientimatkaa koskeneista kanteluista – apulaisoikeus­kanslerin mukaan pääministeri ei ollut esteellinen
    9. Nigerialaisnainen sai törkeästä ihmiskaupasta yli kolme vuotta vankeutta – uhri myi seksiä Vantaalla, Tampereella ja Oulussa
    10. THL: Yhä useampi jättää lääkkeitä ostamatta ja pelkää ruoan loppuvan rahan puutteen vuoksi
    11. Finnfund kiistää aggressiivisen verosuunnittelun ja pitää väitteitä vastuuttomina
    12. Apulaisoikeusasiamies moittii Kelaa toimeentulotuen ruuhkautumisesta
  4. Kaupunki
    1. Ketä pitäisi äänestää Helsingissä? HS kertoo, mitä mieltä puolueet ovat päivähoidosta, liikenteestä ja muista kuntavaalien isoista kysymyksistä
    2. Puolueiden vaaliohjelmien luku on kuin tapettia katselisi: kaikki vaativat kaikkea hyvää kaikille
    3. Suomalaismiljardööri rikkoi kuljettajan suojatiesääntöä Helsingissä: tuomittiin lähes 80 000 euron sakkoihin
    4. Kristilliset piilottivat neljä ehdokasta vaalimainoksistaan Helsingissä: yksi kirjoitti ”matuvyörystä” ja juutalaisten tekemästä kansanmurhasta
    5. Espoon talous näyttää odotettua paremmalta – länsimetrosta huolimatta
    6. Poliisin pelottava Facebook-tiedote itsemurhapelistä on hataralla pohjalla: ”Tiedossa ei ole, että Suomessa kukaan olisi lähtenyt mukaan tähän”
  5. Ulkomaat
    1. Populismille ja rajat kiinni -liikkeille nousi vastavoima – Euroopassa marssitaan nyt EU:n puolesta
    2. Juhlijat kyräilevät toisiaan, kun EU-perhe viettää kuusikymppisiä
    3. Trumpin maalitauluksi joutuneen WTO:n pääsihteeri: Vapaakauppa ei tuhoa työpaikkoja, sen tekee teknologinen kehitys
    4. Poliisi nimesi Lontoon terrori-iskun tekijän – Khalid Masoodilla, 52, oli pitkä rikosrekisteri muttei terrorismituomioita
    5. Lontoolle nopea paluu arkeen on kunnia-asia – terrori-isku ei voi lamaannuttaa metropolia
    6. Mies yritti ajaa väkijoukkoon Antwerpenissa – epäillään paenneen humalassa poliiseja ilman iskuaikeita
    7. Trumpin hallinto alkoi julkaista viikoittaista listaa siirtolaisten rikoksista – arvostelijat vertaavat natsien listaan juutalaisista
    8. Kiinan presidentti Xi Jinping saapuu Suomeen juhlavuoden merkittävimpänä valtiovieraana
    9. Ukrainaan paennut venäläinen ex-kansanedustaja Voronenkov ammuttu Kiovassa
    10. BBC: yli 200 pakolaista ehkä hukkunut Välimerellä
    11. Etelä-Korean turmalautta saatiin pinnalle kolmen vuoden jälkeen – yhdeksän uhria yhä kateissa, yli 300 kuoli
    12. Ruotsi saa uuden kuninkaallisen: Carl Philipille ja Sofialle tulossa toinen lapsi
  6. Talous
    1. Turvapaikanhakijat eivät työllisty – etenkin Irakista ja Somaliasta tulevien työllisyys on hyvin heikko
    2. Turvapaikanhakija on aina suurin hyötyjä – etenkin, jos töitä löytyy
    3. Maatiloille tukea yli kaksi miljardia – katso, onko oman kuntasi päättäjä suurten tuensaajien joukossa
    4. Viisi velkojaa hakee pörssiyhtiö Talvivaaraa konkurssiin – 80 000 piensijoittajan osakkeet muuttuisivat arvottomiksi
    5. Ruokakauppa entistä selvemmin kahden suuren käsissä: K- ja S-ryhmä kasvattivat osuuttaan Lidliä nopeammin
    6. Pellervon taloustutkimus liittyi kuoroon: Suomi pääsee kasvuun mukaan
    7. Kilpailuvalvoja hyväksyi terveysalan yrityskaupan: Diacor ja Terveystalo saavat luvan yhdistyä
    8. Yritykset lopettavat Youtube-mainonnan kyseenalaisten videoiden takia: Google pyysi anteeksi, mutta boikotti laajenee
    9. Onnibus irtisanoo 60 työntekijää – valtaosa irtisanottavista on kuljettajia
    10. Nokia maksoi viime vuonna toimitusjohtaja Surille palkkaa ja palkkioita 9,5 miljoonaa euroa
    11. Telia luopuu roaming-maksuista – kuluttajille kotimaan hinnat kaikissa EU-maissa
  7. Urheilu
    1. Jatkaako Suomi tappiotonta karsintahistoriaansa Turkissa? – ”Pitää olla enemmän pelirohkeutta”
    2. Jalkapallo on piikki Turkin johtajan Erdoğanin lihassa
    3. Päivä, jolloin elämä muuttui – Valtteri Bottas polki kuntopyörää, kun hänen urheilu-uransa otti uuden suunnan: ”Mietin, että hetkonen”
    4. Tykinkuulahyökkääjä Micke Åsten pääsi katettuun pöytään
    5. Sebastian Repo laukoi Tapparan tasoihin: ”Nyt sattui pomppimaan”
    6. Olympiakomitean toimitusjohtajaksi 45 hakijaa, vain kuusi naista tavoittelee paikkaa
    7. Raimo Summanen sai puheistaan kahdeksan ottelun toimitsijakiellon: ”Tapaus täyttää päivänselvästi kunnianloukkauksen määritelmän”
    8. Sotakirveet on haudattu – 13 ottelun voittoputki siivittää Naisleijonia kohti MM-kisoja
    9. Lukas Podolskin maajoukkueuralle elokuvalopetus – unelmalaukaus jatkoi maailmanmestarien upeaa putkea
    10. Komarov loisti vierasvoitossa – Matthews nousi Laineen rinnalle
    11. Esteratsastuksen kärki kohtaa Järvenpäässä
    12. Englannin fanit buuasivat Saksan kansallishymnille ja lauloivat maailmansotien aikaisia lauluja
    13. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Lasten uutiset
    1. Näetkö tarpeeksi hyvin? – Näin hankitaan silmälasit
    2. Helsingin Rautatientorilla osoitetaan mieltä
    3. ”Rasismi ja kiusaaminen ovat kummatkin syrjintää”
    4. Oletko soittanut 112:een?
    5. Malli Maryam Razavi puhuu Lasten uutisissa kiusatuksi tulemisesta
    6. Onnellinen Suomi siirtyy avaruusaikaan
    7. Aku Ankka ja kumppanit: Väärä viikonpäivä
    8. Uutisvisa: Mitä mieltä malli Maryam Razavi on koulukiusaamisesta?
    9. Lakritsi-taatelit
    10. Saako maailma uuden mantereen? – Zealandia paljastuisi jos vedenpinta laskisi
  9. Kulttuuri
    1. Mitä tehdä, kun kaikki muu kiva vie lapsen mennessään, eikä lukeminen maistu? Lastenkirjailija neuvoo miten lapsi innostetaan keskittymään kirjoihin
    2. Iranilainen Oscar-voittaja The Salesman on hieno elokuva ihmissuhteista ja pakkomielteestä
    3. Katsojan leuat loksahtavat Langennut-elokuvan kristillisen propagandan edessä
    4. Suomalaisohjaajan Hyvä postimies on neljän tähden dokumentti siirtolaisten ja pikkukylän kohtaamisesta
    5. Avaruuskauhuelokuva Life on juhlaa klaustrofobian ja verihuuruisen splatterin ystäville
    6. Moottoripyörästuntit tuovat valonpilkahduksen tunkkaiseen komediaan, jossa parasta on nimi
    7. Susanna Mälkki ja Helsingin kaupunginorkesteri saivat eroottisen Turangalîla-sinfonian soimaan loistokkaasti
    8. Jyrki Karttusen ilmiöksi kasvanut Jemina virittää pommin ja jättää vastuun yleisölle
    9. Espoon kaupunginteatterin esitys, jossa pakolaiset kertovat tarinansa, vetää hiljaiseksi
    10. Luontodokumentin keinoja käyttävälle Saalistajat-näytelmälle voi ennustaa kulttimainetta
    11. Lapset laulavat Palefacen oopperassa leikkauksista ja pakolaiskriisistä – ensiesitys Kansallisoopperassa huhtikuussa
    12. Kaurismäki myy moninkertaisesti paremmin Ranskassa kuin Suomessa tai Ruotsissa
    13. Chuck Berry teki ennen kuolemaansa uuden levyn – 38 vuoden tauon jälkeen
    14. Ryhmäteatteri juhlistaa 50-vuotisjuhlavuottaan Seitsemällä veljeksellä
  10. Tiede
    1. Seksi neandertalilaisten kanssa tartutti papilloomaviruksen nykyihmiseen, osoitti suomalainen paleogeneetikko
    2. Kuinka kylmässä ihminen jäätyy?
    3. Mitä tarkoittaa elämä?
    4. Voiko vankilaan joutua, jos näyttää keskisormea?
    5. Mikä on yleisin luku?
    6. Vakoilujupakka uusi takaisku Ranskan Ariane-ohjelmalle
  11. Mielipide
    1. Tuleeko sote-uudistuksesta historian suurin yt-prosessi?
    2. Laatutekijät ovat kilpailutuksissa pelkkä vitsi
    3. EU:n ytimessä pysyminen on elintärkeä kansallinen etu
    4. Lääkehoito ja psykososiaaliset hoidot eivät sulje pois toisiaan
    5. Lapseni hoito on liian lääkekeskeistä
    6. Varhaiskasvatuspaikka järjestyy kesällä nopeasti yllättäen työllistyvän lapselle
    7. Pakkoon ja köyhien tuen vastikkeellisuuteen liittyy häpeällinen historia
    8. Suomenkieliset käyttöohjeet puuttuivat – en suostunut kaupan purkuun ja hyvityksiin vaan valitin Kuluttajariitalautakuntaan
    9. Ysiluokalla ei valita ammattia
    10. Kuntavaaleissa puolueet ovat turhia
    11. Valinnanvapaus onkin sitoutumista
    12. Helsingin kaupunki vei lapseltani kirjaimellisesti leivän suusta
  12. Tänään
    1. Veljekset Keskisen vessoja ja hyönteisten syöntiä tutkinut Samuel Piha kokee onnistuneensa silloin, kun toiset voivat paremmin
    2. Nuoriso jonotti yön yli Jacksonin lippuja
    3. Tapahtumia perjantaina 24. maaliskuuta
    4. Seitsemän veljestä valloittaa tanssien
    5. Suomessa kiehuu
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Rip Kirby
  14. Radio ja TV
    1. Yleisradion Elävä arkisto herättää kuolleetkin – Chuck Berryn harvinainen haastattelu löytyi onnenkaupalla
    2. Hauras mutta arvokas Jussi-patsas on Euroopan vanhimpia elokuvapalkintoja – ja jälleen jaossa
    3. Elokuvia perjantaina

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    5. 5

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    6. 6

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    7. 7

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    8. 8

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    9. 9

      Järjestäjät: Uusnatsien vastamielen­osoitukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata äärivasemmistoksi

    10. 10

      Usean auton liikenneonnettomuus Kuutostiellä Loviisassa – Ainakin kuusi ihmistä viety sairaalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    8. 8

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    9. 9

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Michael Monroe käyttäytyi 30-vuotisjuhlakeikallaan taas sopimattomasti, ja hyvä niin – Illan erikoisvieraat olivat todellinen antikliimaksi

    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää