Päivän lehti 24.8.2017
Päivän lehti 24.8.2017

Tapahtumia torstaina 24. elokuuta

Valikoima päivän menoja.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen
    2. Suojelupoliisi: Turun puukottajasta tulleen vihjeen käsittely oli vastuullamme – ”On valitettavaa, että vaikka saimme vihjeen, tekoa ei kyetty estämään”
    3. Kaksi uutta kiinniottoa Turun puukotusjutussa – epäillyt kertoivat Suomessa olevansa algerialaisia, Ruotsissa marokkolaisia
    4. Turun puukottaja kuunteli Isisiä ihannoivia lauluja ja puhui väärä­uskoisten tappamisesta, kertoo tuttava HS:lle – ”Poliisin pitäisi seurata tarkemmin, mitä vastaanotto­keskuksissa tapahtuu”
    5. Turun puukottajaa ei välttämättä voida siirtää marokkolaiseen vankilaan – Suomelta puuttuu Marokon kanssa sopimus tuomitun siirtämisestä
    6. Turun puukotuksien pääepäilty päätyi Hampurin poliisin rekisteriin matkustettuaan ilman junalippua – kahdella muulla pikkurikoksia Hampurissa
  2. Pääkirjoitus
    1. Suomen kannattaa tukea avoimuutta, koska olemme hyötyneet siitä niin paljon
    2. Yhdysvallat luisuu takaisin kohti pääroolia Afganistanissa
    3. Veroista kytee yhä riita hallituspuolueiden välillä
    4. Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump
    5. Ei mielensä sisältöä voi muuttaa kuin sormiaan napsauttaen
    6. Kriisinhallinta ei saa taipua terrorismin uhan edessä
  3. Kotimaa
    1. Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”
    2. Suomi joutuu todennäköisesti lähettämään lisävoimia Afganistaniin – Trumpin pyyntöä odotetaan aivan lähiaikoina
    3. Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin
    4. Raiskaussyytteistä vapautettu kuubalaislento­palloilija hakee valtiolta satojentuhansien eurojen korvauksia
    5. Poliisi ei pysty pitämään päällä kaikkia nopeusvalvonta­kameroita – työvoima ei riitä käsittelemään kuvia
    6. Aavelaiva pois Lappeenrannasta romutettavaksi – uusi elämä ravintolalaivana Narvassa meni mönkään
    7. Saksalaiset eivät miehittäneet Lappia jatkosodan aikana
    8. Tiedustelulakeja Ylelle kommentoi Veli-Pekka Viljanen
    9. Rautanyrkki oli kuvassa vasemmalla
  4. Kaupunki
    1. Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään
    2. Mies kaahasi satasta keskellä Töölöä ja vastaantulevien kaistalla Bulevardilla – autossa oli mukana huumeita ja ladattu käsiase
    3. Helsinki lisäämässä merkittävästi paperittomien maahan­muuttajien palveluita – ”Haluamme tietää, keitä kaduillamme liikkuu”
    4. Merja Kimpimäki ehti toimia vahtimestarina samassa koulussa 27 vuotta, kun Vantaa päätti heittää hänet muualle – Sitten kouluväki päätti vedota päättäjiin
    5. Ruusulankadun matkalaukkusurmaajalle kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeustuomio – naiselle ehdollista hautarauhan rikkomisesta
  5. Ulkomaat
    1. Katovuodesta kärsivä Pohjois-Korea jakaa kansalaisilleen vain 300 grammaa ruokaa päivässä – maan ruokahuolto ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille
    2. Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un vieraili uudessa propaganda­raportissa ydinohjustehtaalla
    3. Pohjoiskorealaisten vointi kiinnostaa enemmän meitä kuin heidän omia johtajiaan
    4. Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin
    5. Sukellusvene-Madsenin murhaepäily avasi vanhat tapaukset: Poliisi tutkii myös japanilaisnaisen paloittelumurhaa vuodelta 1986
    6. Isis ja alamaailma ovat limittymässä – Terroristien maailmankuva sopii monien rikollisten mieltymyksiin
    7. Britannia perui yllättäen suomalais­tutkijan häädön maasta – ministeriö jopa soitti perään ja ”pyysi anteeksi vuolaasti”
    8. Suomi 100 -juhlat Tukholmassa: Alma, Arja Saijonmaa, muumit ja sukupuoli­neutraali puolisonkanto esittäytyvät ruotsalaisille
    9. Avustusjärjestö: Ainakin 35 ihmistä kuollut ilmaiskussa Jemenissä
    10. ”Talaq, talaq, talaq” – Intia kielsi lopulta muslimimiesten pika-avioeron perustuslain vastaisena
    11. Uusi Teema-lehti syventyy Venäjään
  6. Talous
    1. Koirien asusteista tuli suomalainen hittituote – ”Omistajaa saatetaan katsoa pahasti, jos koira on ilman takkia nollakelissä”
    2. Metalliliiton entinen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut
    3. Trumpin ja brexitin länsi on niin kovassa myllerryksessä, että sitä selittämään syntyi uusi konsulttiyhtiö – ”Globalisaation aikakausi on tullut päätökseen”
    4. Orpo: Suomen kannattaa tukea Saksan aloitetta Euroopan valuuttarahaston perustamisesta
    5. Tuore kirja: Kansainvälistymisen hyödyt Suomen taloudelle ovat olleet haittoja suuremmat
    6. Sokeri vähenee Coca-Colasta ja Pepsistä – limujätit suostuivat Singaporen vaatimuksiin
    7. Lentokoneen pyrstössä Jean Sibelius – Norwegian kuvitti lentokoneensa kahdella uudella suomalaisella ”pyrstösankarilla”
  7. Urheilu
    1. Lentopallomaajoukkue on ollut kymmenen vuotta arvokisojen vakiovieras – ”Yhteinen tekemisen nälkä, halu pelata toiselle, niillä me on aina pärjätty”
    2. Lentopallomiehet odottavat EM-kisojen alkua kännykällä kalastaen: ”Ollaan pelattu Pro Pilkkiä kovasti täällä pari päivää”
    3. Koposen piinaava hermovaurio alkaa hellittää, jopa FC Barcelona lähetti lääkärinsä Suomeen
    4. SJK:n futismesenaatti Raimo Sarajärveä on kysytty Pertti Alajan seuraajaksi – ”Puheenjohtajuus on kiinnostava homma, jos Palloliitto uudistuu”
    5. Vedonlyöntihuijari Wilson Raj Perumal yritti ostaa viime vuonna Atlantiksen – seuralle langetettiin nyt 12 pisteen rangaistus ja varapuheenjohtaja Markku Ritalalle vuoden toimintakielto
    6. Norjalainen urheilujuristi: CAS:n suomalaisjäsenen kantaan vaikutti Suomen hiihdon dopinghistoria – Therese Johaug pohtii oikeustoimia kilpailukiellostaan
    7. Järjen ääni norjalaisella vuonolla – hiihtokansa uhriutui kollektiivisesti kärynneen tähtiurheilijansa puolesta
    8. Jokerit aloitti murskavoitolla – 18-vuotias Eeli Tolvanen laukoi hattutempun yhdessä erässä
    9. Suomi lähtee tuleviin olympialaisiin kovilla tulostavoitteilla – Mika Kojonkoskella vahva viesti sinivalkoisille urheilun seuraajille
    10. Suomen pararatsastajat pistesijoille EM-kilpailuissa
    11. PK-35 otti avausvoiton jalkapallon Mestareiden liigan karsinnassa – lohkovaihe häämöttää kahden ottelun päässä
    12. Wayne Rooney lunasti paikan maajoukkueessa – päätti lopettaa pelit Englannin paidassa
    13. Vapaaottelun UFC-mestari Jon Jones kärysi jälleen dopingista – edellinen käry tuli erektiolääkkeestä
    14. Kalle Palander ja Toni Nieminen haluavat yhdessä auttaa suomalaisia urheilijoita kertomalla omista kokemuksistaan – ”Rahaa tuli ovista ja ikkunoista”
    15. Keskiviikon tuloksia, rahapelit ja torstain TV-urheilu
  8. Kulttuuri
    1. Kantaaottavista teksteistään tunnettu kantrirokkari Lucinda Williams herättää vanhoilla kotikonnuillaan pahennusta – ”Olen saanut jopa uhkauskirjeen”
    2. Anni Kytömäen uutuusromaani ihastuttaa näkemyksellään ja todentuntuisuudellaan
    3. Entinen sisäministeri murhataan entisen sisäministerin uudessa dekkarissa
    4. Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa
    5. Suomalaisten puolesta piti hieman jännittää – kaksi pääsi Maj Lind -kilpailun välieriin
    6. Tylsistä Youtube-videoista syntyi tylsä laulusarja – edes esitys ei pelastanut
    7. Kaksi Pirate Bayn perustajajäsentä tuomittiin lähes puolen miljoonan euron korvauksiin Helsingissä
    8. Toto palaa Suomeen helmikuussa
    9. Helsingin Sanomien valokuvaajat kertovat Taiteiden yönä tarinoita kuvasarjojen synnystä – Yleisö pääsee myös opastetulle kierrokselle World Press Photo -näyttelyyn
  9. Tiede
    1. Nahkasiipi ahmii eloyössä – tutkijat päässeet lepakoiden salaisuuksien jäljille
  10. Mielipide
    1. Helsingin kannattaa pitää hyvää huolta opiskelijoista
    2. Uudet suunnitelmat uhkaavat Vuosaaren viihtyisyyttä
    3. Suvilahden alueen asukkaat on unohdettu - ympärivuotinen tapahtumapuisto toisi liikaa melua
    4. Omatoimisuus vie työttömän ongelmiin – liittyminen vapaa­palokuntaan vaarantaisi työttömyys­korvaukseni
    5. Hoitajien oikeuksien lisääminen toisi terveyshyötyjä ja säästöjä
    6. Pysyvyys on tärkeää joukkoliikenteessä
    7. Lukiokoulutuksen hinta eriarvoistaa nuoria
    8. Kuka suojelikaan luontoa ensimmäisenä?
    9. Tiedustelulait on säädettävä kiireellisesti
  11. Tänään
    1. Paikka tai kaksi auringossa
    2. Mukava asuminen on yksinkertaisuutta
    3. Tapahtumia torstaina 24. elokuuta
    4. Kabareemusiikkia ironisella otteella
    5. Klassista kauhua Taiteiden yönä
  12. Radio ja TV
    1. Sam haluaa tyttöystävän – äiti kauhistuu
    2. Tarpeellista puhetta monikulttuuri­suudesta
    3. Yksityisetsivä paljastaa perheen salat
    4. Torstain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Wumo
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Rip Kirby
  14. Torstai
    1. Minna Oulasmaa lopetti laihduttamisen ja opetteli viihtymään omassa kehossaan – jos kumppanin liikakilot kriisiyttävät seksielämän, miten aiheesta pitäisi puhua?
    2. Harva lenkkeilijä säästyy satunnaisilta vammoilta – Näin vältät ja hoidat yleisimmät juoksuvammat
    3. Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”
    4. Kun koira sekoaa, sille on annettava ymmärrystä – Lemmikki ei välttämättä ole luonnevikainen, vaikka käyttäytyisi oudosti
    5. Sienisato houkuttelee retkelle metsään – ja jo litran saalis riittää näihin syksyisiin resepteihin
    6. Köyhän perheen pojasta tuli ylistetty Michelin-kokki – ”Olen tottunut käyttämään niitä raaka-aineita, mitä saatavilla on”
    7. Lakka tykkää tokajista – etenkin vaniljajäätelön kanssa
    8. Lampurinleipä
    9. Lempeä sienilevite
    10. Yrttibroileria ja sieniä viinissä
    11. Syksyn paras sienipiiras
    12. Pitkäaikainen väsymys on jo epidemia, väittää unitutkija – Kiistanalaisen ongelman syystä ei ole selvyyttä
    13. Onko luonnonkosmetiikka terveellisempää kuin tavallinen? Professori epäilee: ”Molemmissa on sama ongelma”
    14. Pyöräily on hyväksi aivoille ja vähentää stressiä – Viisi syytä pyöräillä töihin

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    2. 2

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    3. 3

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    4. 4

      Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

    5. 5

      Vihreät esittää vaaliohjelmassaan ratkaisua autoilun vähentämiseksi: miljardien panostukset junayhteyksiin

    6. 6

      Itkuinen perheenäiti pakkasi lapset ja tavarat Seppo Ylösen autoon, ja matka poliisien suojaamaan turva­kotiin alkoi – Taksin­kuljettajia koulutetaan kohtaamaan perhe­väkivaltaa

      Tilaajille
    7. 7

      Joutuuko perillinen hoitamaan vihaamansa vainajan kuolinpesän? Velvollisuudelta välttyy vain täysin välinpitämätön

    8. 8

      Suomen hiihtohistorian ehkä ikimuistoisin virhearvio täyttää tänään 45 vuotta: puusukset veivät Juha Miedolta MM-kullan

    9. 9

      Venäjän hakatut naiset on hillitysti toteutettu, mutta sisällöltään järkyttävä dokumentti

    10. 10

      Huumejengi ampui viisi ihmistä yökerhossa Cancúnissa – Väkivaltaisuudet leviävät Meksikon lomaparatiisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Himoksella lasketellessa kuollut 15-vuotias oli rippileirillä Paraisilta – putosi kirkkoherran mukaan jyrkästä kohdasta

    2. 2

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    3. 3

      Uutta tietoa Espoon vajoavasta suurkampuksesta: Pikapäätöksellä suljettavan rakennuksen vaarallisuus juontuu 30 vuotta sitten tehdystä virheestä

    4. 4

      Suomen ”sorvi ei pyöri”, kun helsinkiläiset juoksevat toistensa järjestämissä seminaareissa – Muu maa elättää etelää, sanoo vaasalainen miljonääri

      Tilaajille
    5. 5

      Mies otti Audin koeajoon Vantaalla – sen jälkeen autosta tai miehestä ei ole havaintoja

    6. 6

      Vanhuus on rikos, ja siitä mummia nyt rangaistaan

    7. 7

      Stella Karlsson hankki purkukuntoiseksi tuomitun talon ja asuu siinä ilman suihkua ja sisävessaa – ”Menoni ovat pienet enkä joudu elämään yli varojeni”

      Tilaajille
    8. 8

      Yhdysvaltain tiedotus­välineet tarkastivat Trumpin hätätila­puheen faktat ja löysivät seitsemän valhetta

    9. 9

      Nimi tekee kenraalin – ja siksi yksi ehdokas on yli muiden, kun valitaan Puolustusvoimien komentaja

    10. 10

      Mies häiriköi lastenvaunujen kanssa liikkeellä olleita naisia Vantaalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    5. 5

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    6. 6

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    7. 7

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    8. 8

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    9. 9

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    10. 10

      Ostaja löi sokkona pöytään voittavan tarjouksen Kivihaan 100-vuotiaasta puutalosta – Kohta alkoi kaduttaa

    11. Näytä lisää