Päivän lehti 25.2.2017
Päivän lehti 25.2.2017    |   Henk.koht.

Greenaway-erikoisnäytäntö nosti palan kurkkuun

Toimittaja Jussi Lehmusvesi katsoi Kokki, varas, vaimo ja rakastaja -elokuvan Hollannissa lihapatojen äärellä.

Mustapartainen mies valkokankaalla näyttää järkyttyneeltä.


Hänen edessään olevalla tarjottimella on ihmisruumis. Kamera paneroi pitkin hyvin kypsyneen näköistä jalkaterää, reittä ja rintaa.

Kädet vapisevat, kun mies tarttuu haarukkaansa. Lihanpala lähestyy suuta. Mies oksentaa.

Katselen elokuvaa lihaa notkuvan pöydän ääressä, ja myös itselläni on pala kurkussa aika lailla sananmukaisesti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ruokahalu alkaa olla minimaalinen.

Kohtaus on tietysti Peter Greenawayn ohjaamasta ja käsikirjoittamasta elokuvasta Kokki, varas, vaimo ja rakastaja (1989), jonka tapahtumapaikkana on rikollispomo Spican haltuunsa ottama gourmet-ravintola Le Hollandais.

Ravintolassa vietetään yltäkylläisiä illallisia, ja aikanaan katsojan nähtäväksi työnnetään niin ihmisten vartaloita kuin eläintenkin ruhoja.

Michael Gambonin esittämä gangsteri kohtelee muita illallisvieraita psykopaatin pöytätavoilla ja eräs naisparka saa muun muassa poskeensa haarukasta.

Meno ei todellakaan ole nättiä, vaikka musiikki sitä onkin.

Lopullisesti katsojan mahanpohjassa nuljahtaa loppukohtauksessa.

Miksi ihmeessä siis katsella moista elokuvaa, ja vielä lihapöytien ääressä?

No, kyse oli erikoisnäytännöstä. Olin 1990-luvun puolivälissä Hollannissa opiskelijavaihdossa Zwollen kaupungissa, ja paikallinen elokuvakerho tunnettiin ennakkoluulottomista teemailloistaan. Gangsterin kolmiodraamaa katseltiin siis notkuvien pöytien äärellä.

Tarjolla oli muun muassa possunposkea, kylkiriviä ja vähän sormilta näyttäviä makkaroita.

Kokemusta voisi nykytermein kutsua immersiiviseksi.

Parhaillaan Greenawayn teokseen voi tutustua uutena versiona Kom-teatterissa, jossa irvokkaita syöminkejä esitetään käsikirjoittaja-ohjaaja Riko Saatsin luotsaamana.

En tiedä, mitä Kom-ravintolan väliaikatarjoilu sisältää, mutta ehkä Zwollen elokuvakerhon kaltaisia teemailtoja voisi järjestää vaikka Riviera-elokuvakerhossa Helsingissä.

Toista kertaa en lihaan Green­awayn teoksen aikana tosin koske.

Zwollessa nähtiin illan aikana toinenkin elokuva. Tosi­tapahtumiin perustuvassa Elossa-elokuvassa lentokone törmää vuorenhuippuun ja Andien rinteille pelastautuneita matkustajia uhkaa nälkäkuolema.

Lopun arvaattekin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvat
  • Ruokavaliot
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon
    2. Muutaman kuukauden seurustelusta seurasi kahdeksan vuoden piina – Poikaystävä vei Minnan, 26, pankkitunnukset ja otti kymmeniä lainoja
    3. Miksi Suomessa säikytään susia, mutta australialaiset veneilevät krokotiilien keskellä? – Asiantuntijat vastaavat HS:n uudessa sarjassa
  2. Pääkirjoitus
    1. Syyrian tulitauko on ohut savuverho
    2. Sdp haluaa ehdokkaan, jolla harppaisi sujuvasti vaalin yli
    3. Kortistosta kadoksiin
    4. Pakkoruotsia markkinoidaan nuorille aivan väärin – Harva teini haaveilee urasta kunnanvirastossa
    5. Piispat Askola ja Vikström Vieraskynä-palstalla: Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat myönteinen muutos
    6. Sdp ei hevin löydä hyvää presidenttiehdokasta
  3. Kotimaa
    1. Yhdestä Suomen vankilasta karataan useammin kuin muista – ”Jos täältä haluaa lähteä, täältä pystyy lähtemään”
    2. Poliisi rekisteröi viime vuonna kymmeniä uusia henkilöitä salaisiksi tietolähteiksi – auttoivat estämään vakavia rikoksia
    3. Kelan tukikaaokselle ei näy loppua – työntekijät moittivat tahtia: jopa 20 päätöstä päivässä
    4. Syyllisyys iskee ruuhkavuosi­vanhempiin viimeistään töihin palatessa – milloin sen potemisesta on hyötyä?
    5. Pirkko Mattila haluaa äidit ja isät keskustelemaan perheiden tuesta – ”Ei ole koko totuus, että naiset olisivat kotiin pakotettuina”
    6. Virkamiestyöryhmä pohtii asumistuen leikkaamista – myös päivähoitomaksujen alennus työpöydällä
    7. Sairaanhoitopiirien johtajat suomivat suunnitelmia valinnanvapaudesta: Olemme yksimielisesti huolissamme, aikataulu käytännössä mahdoton
    8. Tutkimus alkaa selvittää syitä kielteisten rokotusasenteiden taustalla –  Netissä rokotuksista julkaistaan paljon huuhaata, sanoo lääkäri
    9. Lunta on ollut etelässä tänä talvena poikkeuksellisen vähän – vähälumiset talvet yleistyvät
    10. Suomenlahdelle ja Saaristomerelle tulossa harvinaisen vaikea sinileväkesä – ”Ikinä ei ole ollut tällaista fosforimäärää”
    11. Vanhukset saavat liian vähän proteiinia, sanoo dosentti – viisi tapaa parantaa kotona asuvan vanhuksen ruokavaliota
    12. Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”
    13. HS julkaisee maaliskuussa vaalikoneen kaikkiin Suomen kuntiin
    14. Suomalaisen postimyynti­yrityksen epäillään jättäneen maksamatta kaksi miljoonaa euroa veroja – ”Asiakkaita ihan valtavasti”
    15. Tv-yhtiö Nelonen jatkaa Jimin, Livin ja Heron lähetyksiä kaapeliverkossa – ”Katsojat eivät saa joutua sijaiskärsijöiksi”
    16. Eduskunta antoi luottamuksen ministeri Anne Bernerille äänin 110–42
    17. Iñaki Urdangarin on Espanjan kuninkaan lanko
  4. Kaupunki
    1. Poliitikot tyrmäsivät pääministeri Sipilän ajatukset Malmin lentokentästä
    2. Poliisi tutkii rikosilmoitusta Helsingin Suomi ensin -mielenosoitusteltan tapahtumista – tunnelmaa on rauhoitettu yhteensä kolmella kiinniotolla
    3. Helsingin perussuomalaisten sekoilulle lyötiin piste: peräti puolet valtuutetuista katosi muiden puolueiden vaalilistoille
    4. Poliisi väijyi kuukauden Itiksen käytävillä – kiinni jääneen huumekoplan jäljiltä löytyi kilokaupalla amfetamiinia ja kokaiinia
    5. Oksennuksen ja ulosteen löyhkä piinaa Helsingissä ja Espoossa
    6. Mies vainosi naapuriaan kuukausia: odotti melkein joka yö pimeässä rappukäytävässä töistä palaavaa naista
  5. Ulkomaat
    1. ”Kun viisi miljoonaa virkailijaa laskee kukin 960 kanaa, päästään 4,8 miljardiin” –  HS vieraili Kiinan maaseudulla, missä kotieläimet lasketaan yksitellen
    2. Suomalais­professori arvioi diktaattorin veli­puolen epäiltyä hermomyrkky­murhaa: Mahdollista hanskat kädessä – ”Jo kolmasosa pisarasta riittää tappamaan”
    3. Kuvakooste: Diana viesti yleisönsä kanssa vaatteillaan – prinsessan piti näkyä eikä kuulua, mutta pian hän oppi rikkomaan sääntöjä
    4. Onko Ukipin taru lopussa? Edes brexit-kansa ei halunnut nostaa Ukipin johtajaa parlamenttiin
    5. Trump: Yhdysvallat lisää hiilen käyttöä, muuri rakennetaan ”pian, etuajassa” ja ulkomaiset rikolliset ”heitetään helvettiin”
    6. Valkoinen talo torjui osan toimittajista lehdistötilaisuudesta – NYT:n mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut ikinä
    7. Saksa varoo taistelua puolustusmenoista
    8. EU-rahojen väärinkäytöstä epäilty Marine Le Pen ei suostu poliisi­kuulusteluihin ennen vaaleja
    9. Ranskan presidenttiehdokas François Fillon joutuu rikostutkintaan
    10. Turkkilaiset diplomaatit ja sotilaat hakeneet joukolla turvapaikkaa Saksasta
    11. Tarkkailujärjestö: Iran toteuttaa ydinsopimusta luvatusti
  6. Talous
    1. Talouden valta siirtyy nopeasti kehittyviin maihin – Intia ohittaa Yhdysvallat, Indonesia kasvaa Saksan ohi
    2. Google ja Uber oikeudessa: Hakukonejätti syyttää ex-työntekijää 14 000 salaisen tiedoston varastamisesta
    3. Kauppa kasvoi tammikuussa
    4. Osakemarkkinat laskussa perjantaina
    5. Broilerinliha siivitti lihantuotannon uuteen ennätykseen – kasvua kaksi prosenttia
  7. Urheilu
    1. Suomalaiset tänään mitalijahdissa – Matti Heikkinen kertoo miten ryhmähiihto rassaa kovimmankin urheilijan päätä
    2. Lahden ladut ovat kevyitä arvokisojen välisessä vertailussa – vai ovatko sittenkin kovuuden puolesta sääntöjen rajamailla?
    3. Venezuelan ihmehiihtäjä lahjoitti tuhdit palkintosekit kahdelle suomalaiselle sprinttihiihtäjälle –”Tämä on ollut unelmien täyttymys”
    4. Venezuelan ihmehiihtäjä hämmentää ja puhuttelee ihmisiä
    5. Saksan ylivoima hämmästytti yhdistetyssä –”Emme pilaa lajia”
    6. Julia Kykkänen jäi tavoitteestaan kotimäessään –”Mitään ei tapahdu sormia näpsäyttämällä”
    7. Norjalaisporukka kannustaa kotikaupunkinsa hiihtotähteä
    8. Janne Ahosen hyppy kulki loistavasti – kaikki suomalaiskotkat selvisivät mäkikisaan
    9. Saiko MM-Lahti sittenkin kisamaskotin? ”Maalaisisäntä Kosti Jalkanen” pelmahti katukuvaan
    10. Jokerit kohtaa Moskovan robotin
    11. Kalervo Kummola lähti mukaan sosiaaliseen mediaan – aikoo pistää parodiahahmoaan paremmaksi
    12. Hämeenlinnan hornankattila palautti HIFK:n arkeen: ”Turha hakea syytä väsymyksestä”
    13. Komarovin ennätysputki meni poikki – Lundqvist varasti show’n
    14. Lauri Markkanen urakoi – Arizonan voittoputki sai jatkoa
    15. Rapistunut Maracanã-stadion sai taas sähköt – varkaat ovat vieneet televisioita, kuparia ja rintapatsaan
    16. Perjantain tuloksia ja rahapelejä sekä lauantain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Käsikirjoittaja Khadar Ahmed sai elokuvakipinän nuoruutensa Jakomäestä – Kirjoittaminen alkoi oppitunneilla, kun opettajan puheesta ei saanut selkoa
    2. Pilvi Hämäläiselle, 31, sanottiin, ettei hänestä voi tulla näyttelijää – nyt hän on Aina Inkeri Ankeinen, Putouksen uusi tähti
    3. Haavoittuva ihmiskeho saa uusia näkökulmia Mad House Helsingin esityksissä
    4. Tykkään kuninkaallisista – vaikka tiedän etten saisi
    5. Ämpäri on viimeisiä asioita, joka yhdistää riiteleviä suomalaisia – ja siksi ilmaisia sankoja jonotetaan
    6. Shakespearen näytelmän nukketeatteriversiossa päät putoilevat ja veri lentää
    7. Tähtivoimistelija Nadia Comaneci hurmasi maailman, mutta joutui luopumaan paljosta
    8. Rockjazztrio Virta esitti Hurmos-levynsä musiikkia esiripun takana
    9. Brittinäyttelijän tiheätunnelmainen esikoisromaani pureutuu Hollannin siirtomaa-aikaan
    10. Greenaway-erikoisnäytäntö nosti palan kurkkuun
    11. Ranskalaistaiteilija viettää viikon kiven sisällä
    12. Näyttelykierroksella on tarjolla tunnustettuja tekijöitä ja johdantoa käsitetaiteeseen
    13. Hannu-Pekka Björkman kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi
    14. Kolmannen Napapiirin sankarit -elokuvan ohjaa Tiina Lymi
    15. Suomalaissäveltäjä voitti maailman arvostetuimman elokuvamusiikin palkinnon – taakse jäi jopa Hollywoodin supertähti
  9. Mielipide
    1. Vähemmistöosakkaiden suoja on taloyhtiössä olematon
    2. Yhteinen strategia tekee yhtiökokouksista mukavampia
    3. Hallituksen ei tarvitse olla kiinteistönpidon asiantuntija
    4. Kiinteistöliitto Uusimaassa valta on taloyhtiöillä
    5. Enemmän naisia taloyhtiöiden hallituksiin
    6. Taloyhtiön hallitustyö vaatii sitkeyttä
    7. Ylen selvitysmies Olli Mäenpää on kovan paikan edessä
    8. Toimeentulotuen siirrolla Kelaan on kafkamaisia seurauksia – jopa vähävaraiselle vainajalle on haettava toimeentulotukea
    9. Vain harva palkkaa iäkkään työttömän
    10. Televisiosarjoihin tarvitaan ääntä ja vimmaa
    11. Urheilu edistää työelämätaitoja
  10. Tänään
    1. Näyttelijä Tomi Salmela elätti itsensä ennen pantomiimilla kadulla ja Hesperian sairaalassa
    2. Marjatta Ecaré 1939–2016
    3. Kenneth J. Arrow 1921–2017
    4. Kyriiri heräsi jälleen henkiin
    5. Retron ihmemaa
    6. Tapahtumia lauantaina 25. helmikuuta
    7. Näkyykö valokuvista totuus?
  11. Radio ja TV
    1. Vielä kerran: Amy Winehouse – Oscarilla palkittu dokumentti tekee kunniaa ainutlaatuiselle laulajalle
    2. Lauantaijamit yrittää niin kovin olla ärsyttämättä, että se ärsyttää
    3. Lauantain elokuvia
  12. Lauantai
    1. Muotiprofessori haluaa eroon halpavaatteista – ja nyt hän opettaa New Yorkissa tuleville huippusuunnittelijoille, miten se tapahtuu
    2. Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää
    3. Viipuri tarjoaa ostoksia, kauneushoitoja ja historiaa – sodissa tuhoutunut ravintola Espilä avautui uudestaan
    4. Kuurinkynnäs on sata kilometriä pitkä luonnonihme Itämeressä – dyynit, laguunit ja värikkäät puutalot houkuttelevat
    5. Kuuntelemalla muita oppii puhumaan paremmin – suomalaistenkin pitäisi panostaa puhetaitoon
    6. Tekoäly pelastaa tai tuhoaa maailman, mutta ensin siitä tulee bisnestä, jota pyöritetään lasisesta tornista Münchenistä – vierailimme tekoälyn temppelissä
    7. Kuluneen sutkautuksen ranskalaisautoista voi nyt unohtaa – Renault Meganen uusi farmariversio vakuutti HS:n koeajossa
    8. Autoon uppoaa satoja euroja kuukaudessa, mutta mikä on liikaa? Tutkimus selvitti, paljonko suomalaiset ovat valmiita maksamaan autoilusta
    9. Opiskelija teki Hondastaan itse ajavan 700 dollarilla – Trafi kehottaisi hakemaan robottiviritykselle poikkeuslupaa
    10. ”Ei mitään ylimääräistä, ikkunatkin ovat veivattavat” – Halpamerkki Dacia kasvattaa myyntiään, koska kaikki eivät kaipaa hienouksia
    11. Riidat autokaupoista lisääntyivät – selvitimme, milloin kauppa voidaan purkaa ja milloin kyseessä auton ”normaali kuluminen”
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    4. 4

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    7. 7

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    8. 8

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    9. 9

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    10. 10

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    8. 8

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    9. 9

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    10. 10

      Emme tarvitse Melania Trumpin apua, vastaa slovenialaiskirjailija Sofi Oksaselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää