Päivän lehti 25.2.2017
Päivän lehti 25.2.2017

Talouden valta siirtyy nopeasti kehittyviin maihin – Intia ohittaa Yhdysvallat, Indonesia kasvaa Saksan ohi

Konsulttiyhtiö PwC-yhtiön Maailma 2050 -raportti ennustaa, että 33 vuoden päästä kuusi maailman seitsemästä suurimmasta kansantaloudesta on nykyisiä kehittyviä talouksia.

Maailmaa ja taloutta tulee katsottua väkisinkin lähiaikojen tai parin vuoden tähtäimellä. Päähuomio kohdistuu helposti ajankohtaisiin asioihin kuten Brexit-äänestykseen tai presidentti Donald Trumpiin.

Aina välillä on kuitenkin hyvä palauttaa mieliin kokonaiskuva siitä, kuinka maailma muuttuu.

Tätä yrittää hahmottaa konsulttiyhtiö PwC:n Maailma 2050 -raportti The Long View, joka keskittyy selvittämään eri maiden taloudellisten voimasuhteiden muutosta seuraavan runsaan 30 vuoden aikana.

Raportti kertoo, että tällä vuosisadalla kehittyvät taloudet siirtyvät maailmantalouden suurvalloiksi ja että vuonna 2050 Kiina on selvästi suurin talous maailmassa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ne ovat tuttuja tietoja. Mutta tiesittekö, että Intia on silloin jo todennäköisesti ohittanut Yhdysvallat, joka putoaa nykyiseltä kakkospaikaltaan kolmanneksi? Tai että Indonesia on noussut maailman neljänneksi suurimmaksi taloudeksi?

Seuraavina tulevat Brasilia, Venäjä ja nopeasti kasvava Meksiko.

Vanhat talouden valtiaat eli G7-maat (USA, Britannia, Saksa, Ranska, Kanada, Japani ja Italia) hiipuvat, raportti ennustaa.

Samalla uusiksi talousmahdeiksi nousevat E7-maat eli Kiina, Intia, Indonesia, Brasilia, Venäjä, Meksiko ja Turkki.

Nämä kehittyvät taloudet ovat yhteenlaskettuna jo nyt ohittaneet G7-maat. Vuoteen 2040 mennessä E7-maat voivat olla jo kaksi kertaa G7-maita suurempi talouskokonaisuus.

”Tämä tarkoittaa merkittävää muutosta globaalin taloudellisen vallan kannalta”, PwC toteaa.

Numeroina muutosta voi kuvat vaikka näin: Vuonna 2050 E7-maat hallitsevat puolta maailman bruttokansantuotteesta, kun G7 maiden osuus on enää 20 prosenttia.

Mullistus näkyy luonnollisesti myös EU-maissa.

Vuoteen 2050 mennessä 27 EU-maan osuus maailman bruttokansantuotteesta laskee yhdeksään prosenttiin. Nyt EU:n osuus on 15 prosenttia.

Euroopan talouden pitkäaikainen veturi Saksa putoaa nykysijaltaan viisi sijalle yhdeksän.

Ennusteen mukaan vuonna 2050 Kiina vastaa 20 prosentista maailman ostovoimakorjatusta bruttokansantuotteesta.

Vertailun vuoksi, Yhdysvaltain osuus laskee 12 prosenttiin.

PwC ennustaa myös että maailmantalous yli kaksinkertaistuu nykyisestä vuoteen 2050 mennessä, ja talouden kasvu on huomattavasti nopeampaa kuin väestön kasvu. Elintaso siis nousee.

Valtioiden välisessä vertailussa kolme maata nousee kasvuvauhdilla mitattuna ylitse muiden. Nämä ovat Vietnam, Intia ja Bangladesh. Niissä kaikissa vuotuinen kasvu on yli 4,5 prosenttia.

Kansantalouksien kokoa mittaavalla asteikolla Vietnam nousee vuoteen 2050 mennessä eniten, peräti 12 sijaa.

Hitainta kasvu on Japanissa, Italiassa ja Saksassa.

Vietnam on Pwc:n ennusteen mukaan maailman 20. suurin talous 2050 mennen esimerkiksi Italian ohi.

Filippiinit nousee yhdeksän pykälää sijalle 19, ja Nigeria kahdeksan pykälää sijalta 22 sijalle 14. Nigeria on myös nopeiten kasvava suuri Afrikan maa.

Kuusi seitsemästä suurimmasta taloudesta on kehittyvistä maista, ja Meksiko on suurempi kuin Saksa.

PwC:n mukaan kehittyneissä valtioissa on vuonna 2050 yhä parempi tulotaso, mutta palkkaero kehittyviin talouksiin kapenee.

PwC ennustaa maailmantalouden vuotuiseksi kasvuprosentiksi vuoteen 2020 asti noin 3,5 prosenttia. Sitten vauhti hidastuu sen laskelmissa 2,7 prosenttiin seuraavan vuosikymmenen ajaksi ja edelleen seuraavina vuosikymmenyksinä ensin 2,5 ja vuosina 2041–2015 vielä hitusen pienemmäksi eli 2,4 prosenttiin.


Koneessa Afrikan kasvua pohjustetaan jo

Afrikassa on vuoden 2030 paikkeilla enemmän ihmisiä kuin Kiinassa tai Intiassa. Nigeriassa syntyy paraikaa enemmän lapsia kuin Euroopan maissa yhteensä.

Siinä kaksi hissi- ja liukuporrasyhtiö Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnroothin esimerkkiä siitä, kuinka väestönkasvu muuttaa maailmantaloutta.

”Sen takia olemme viimeiset vuodet aktiivisesti kehittäneet toimintaamme Afrikassa, vaikkakin markkina on vielä pieni.”

Seuraavan kymmenen vuoden ajan Koneen pääpaino on Aasiassa, jossa viimeiset 1,5 vuotta ovat olleet Koneelle pienentymisen aikaa erityisesti Kiinan takia.

Hissien valmistajana Konetta kiinnostaa erityisesti kaupungistuminen, väestönkasvu ja ikääntyminen. Kun väki pakkaantuu kaupunkeihin pienille alueille, kaupunkien täytyy kasvaa ylöspäin ja hissejä tarvitaan lisää. Ikääntyminen ajaa vanhenevaa palveluiden äärille, ja vanhuksille hissit ovat tarpeen.

Ehrnrooth arvioi PwC:n Maailma 2050 -raportin olevan linjassa Koneen pitkän ajan strategian ja kehityshankkeiden kanssa.

Ehrnroothin mukaan jokaisen yritysjohtajan tehtävänä on miettiä samanaikaisesti sekä lyhyellä että pidemmällä tähtäimellä sitä, miten yhtiö kasvaa. Pääpaino on juoksevien asioiden hoitamisessa ja asiakkaiden palvelemisessa, mutta aina välillä yhtiön johto kerääntyy pohtimaan pitkän linjan muutoksia.

Koneessa globaaleilla bisneslinjoilla on selkeät vastuut myös pidemmän ajan kilpailukyvyn kehittämiseksi. Ehrnrooth kertoo.

”Toimeenpano tehdään hyvin paljon paikallisesti.”

PwC muistuttaa raportissaan, että sen ennusteet eri maiden talouskasvusta edellyttävät sitä, että maat jatkavat rakenteellisten uudistustensa toteutusta.

Usein rakenteelliset uudistukset pysähtyvät poliittisista syistä.

”Silloin mennään kuopan kautta”, Ehrnrooth sanoo. ”Mutta väestön kasvu ja nuorten tulo ajaa kasvua vaikka välillä tulisi takapakkia.”

Ehrnroothin mielestä väestönkasvuakin suurempi trendi on hissinrakentajalle se, että yhä suurempi osa ihmisistä asuu yksin. Nuorilla aikuisilla perheen perustaminen siirtyy vanhemmalle iälle.

Esimerkiksi Englannissa ja Ranskassa 36–37 prosenttia väestöstä asuu nyt yksin. 15 vuoden päästä melkein puolet väestöstä asuu yksin, Ehrnrooth kertoo.

”Englannissa on silloin 10 miljoonaa kotitaloutta enemmän kuin nyt, Ranskassa 7–8 miljoonaa.”

Oikaisu 4.3. kello 12.25: Jutussa oli aiemmin listattu Saksa kahteen kertaan G7-maana, kun taas Kanada puuttui listalta kokonaan.

Fakta

Yksi neljästä suuresta


 PwC on kansainvälinen tilintarkastusyhtiö, joka on laajentunut eri alojen konsultointiin. Se mainitaan usein suuren neljän tilintarkastajan joukossa yhdessä EY:n, KPMG:n ja Deloitten kanssa.

 PwC kertoo käyttäneensä laskelmiensa pohjana Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n lokakuussa 2016 julkaisemaa raporttia.

 Suomi ei ole PwC:n vertailussa mukana.

 Reunahuomautuksena PwC mainitsee, että ennustettu kehitys edellyttää sitä, että kehittyvät taloudet jatkavat rakenteellisten muutostensa toteutusta.
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon
    2. Muutaman kuukauden seurustelusta seurasi kahdeksan vuoden piina – Poikaystävä vei Minnan, 26, pankkitunnukset ja otti kymmeniä lainoja
    3. Miksi Suomessa säikytään susia, mutta australialaiset veneilevät krokotiilien keskellä? – Asiantuntijat vastaavat HS:n uudessa sarjassa
  2. Pääkirjoitus
    1. Syyrian tulitauko on ohut savuverho
    2. Sdp haluaa ehdokkaan, jolla harppaisi sujuvasti vaalin yli
    3. Kortistosta kadoksiin
    4. Pakkoruotsia markkinoidaan nuorille aivan väärin – Harva teini haaveilee urasta kunnanvirastossa
    5. Piispat Askola ja Vikström Vieraskynä-palstalla: Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat myönteinen muutos
    6. Sdp ei hevin löydä hyvää presidenttiehdokasta
  3. Kotimaa
    1. Yhdestä Suomen vankilasta karataan useammin kuin muista – ”Jos täältä haluaa lähteä, täältä pystyy lähtemään”
    2. Poliisi rekisteröi viime vuonna kymmeniä uusia henkilöitä salaisiksi tietolähteiksi – auttoivat estämään vakavia rikoksia
    3. Kelan tukikaaokselle ei näy loppua – työntekijät moittivat tahtia: jopa 20 päätöstä päivässä
    4. Syyllisyys iskee ruuhkavuosi­vanhempiin viimeistään töihin palatessa – milloin sen potemisesta on hyötyä?
    5. Pirkko Mattila haluaa äidit ja isät keskustelemaan perheiden tuesta – ”Ei ole koko totuus, että naiset olisivat kotiin pakotettuina”
    6. Virkamiestyöryhmä pohtii asumistuen leikkaamista – myös päivähoitomaksujen alennus työpöydällä
    7. Sairaanhoitopiirien johtajat suomivat suunnitelmia valinnanvapaudesta: Olemme yksimielisesti huolissamme, aikataulu käytännössä mahdoton
    8. Tutkimus alkaa selvittää syitä kielteisten rokotusasenteiden taustalla –  Netissä rokotuksista julkaistaan paljon huuhaata, sanoo lääkäri
    9. Lunta on ollut etelässä tänä talvena poikkeuksellisen vähän – vähälumiset talvet yleistyvät
    10. Suomenlahdelle ja Saaristomerelle tulossa harvinaisen vaikea sinileväkesä – ”Ikinä ei ole ollut tällaista fosforimäärää”
    11. Vanhukset saavat liian vähän proteiinia, sanoo dosentti – viisi tapaa parantaa kotona asuvan vanhuksen ruokavaliota
    12. Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”
    13. HS julkaisee maaliskuussa vaalikoneen kaikkiin Suomen kuntiin
    14. Suomalaisen postimyynti­yrityksen epäillään jättäneen maksamatta kaksi miljoonaa euroa veroja – ”Asiakkaita ihan valtavasti”
    15. Tv-yhtiö Nelonen jatkaa Jimin, Livin ja Heron lähetyksiä kaapeliverkossa – ”Katsojat eivät saa joutua sijaiskärsijöiksi”
    16. Eduskunta antoi luottamuksen ministeri Anne Bernerille äänin 110–42
    17. Iñaki Urdangarin on Espanjan kuninkaan lanko
  4. Kaupunki
    1. Poliitikot tyrmäsivät pääministeri Sipilän ajatukset Malmin lentokentästä
    2. Poliisi tutkii rikosilmoitusta Helsingin Suomi ensin -mielenosoitusteltan tapahtumista – tunnelmaa on rauhoitettu yhteensä kolmella kiinniotolla
    3. Helsingin perussuomalaisten sekoilulle lyötiin piste: peräti puolet valtuutetuista katosi muiden puolueiden vaalilistoille
    4. Poliisi väijyi kuukauden Itiksen käytävillä – kiinni jääneen huumekoplan jäljiltä löytyi kilokaupalla amfetamiinia ja kokaiinia
    5. Oksennuksen ja ulosteen löyhkä piinaa Helsingissä ja Espoossa
    6. Mies vainosi naapuriaan kuukausia: odotti melkein joka yö pimeässä rappukäytävässä töistä palaavaa naista
  5. Ulkomaat
    1. ”Kun viisi miljoonaa virkailijaa laskee kukin 960 kanaa, päästään 4,8 miljardiin” –  HS vieraili Kiinan maaseudulla, missä kotieläimet lasketaan yksitellen
    2. Suomalais­professori arvioi diktaattorin veli­puolen epäiltyä hermomyrkky­murhaa: Mahdollista hanskat kädessä – ”Jo kolmasosa pisarasta riittää tappamaan”
    3. Kuvakooste: Diana viesti yleisönsä kanssa vaatteillaan – prinsessan piti näkyä eikä kuulua, mutta pian hän oppi rikkomaan sääntöjä
    4. Onko Ukipin taru lopussa? Edes brexit-kansa ei halunnut nostaa Ukipin johtajaa parlamenttiin
    5. Trump: Yhdysvallat lisää hiilen käyttöä, muuri rakennetaan ”pian, etuajassa” ja ulkomaiset rikolliset ”heitetään helvettiin”
    6. Valkoinen talo torjui osan toimittajista lehdistötilaisuudesta – NYT:n mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut ikinä
    7. Saksa varoo taistelua puolustusmenoista
    8. EU-rahojen väärinkäytöstä epäilty Marine Le Pen ei suostu poliisi­kuulusteluihin ennen vaaleja
    9. Ranskan presidenttiehdokas François Fillon joutuu rikostutkintaan
    10. Turkkilaiset diplomaatit ja sotilaat hakeneet joukolla turvapaikkaa Saksasta
    11. Tarkkailujärjestö: Iran toteuttaa ydinsopimusta luvatusti
  6. Talous
    1. Talouden valta siirtyy nopeasti kehittyviin maihin – Intia ohittaa Yhdysvallat, Indonesia kasvaa Saksan ohi
    2. Google ja Uber oikeudessa: Hakukonejätti syyttää ex-työntekijää 14 000 salaisen tiedoston varastamisesta
    3. Kauppa kasvoi tammikuussa
    4. Osakemarkkinat laskussa perjantaina
    5. Broilerinliha siivitti lihantuotannon uuteen ennätykseen – kasvua kaksi prosenttia
  7. Urheilu
    1. Suomalaiset tänään mitalijahdissa – Matti Heikkinen kertoo miten ryhmähiihto rassaa kovimmankin urheilijan päätä
    2. Lahden ladut ovat kevyitä arvokisojen välisessä vertailussa – vai ovatko sittenkin kovuuden puolesta sääntöjen rajamailla?
    3. Venezuelan ihmehiihtäjä lahjoitti tuhdit palkintosekit kahdelle suomalaiselle sprinttihiihtäjälle –”Tämä on ollut unelmien täyttymys”
    4. Venezuelan ihmehiihtäjä hämmentää ja puhuttelee ihmisiä
    5. Saksan ylivoima hämmästytti yhdistetyssä –”Emme pilaa lajia”
    6. Julia Kykkänen jäi tavoitteestaan kotimäessään –”Mitään ei tapahdu sormia näpsäyttämällä”
    7. Norjalaisporukka kannustaa kotikaupunkinsa hiihtotähteä
    8. Janne Ahosen hyppy kulki loistavasti – kaikki suomalaiskotkat selvisivät mäkikisaan
    9. Saiko MM-Lahti sittenkin kisamaskotin? ”Maalaisisäntä Kosti Jalkanen” pelmahti katukuvaan
    10. Jokerit kohtaa Moskovan robotin
    11. Kalervo Kummola lähti mukaan sosiaaliseen mediaan – aikoo pistää parodiahahmoaan paremmaksi
    12. Hämeenlinnan hornankattila palautti HIFK:n arkeen: ”Turha hakea syytä väsymyksestä”
    13. Komarovin ennätysputki meni poikki – Lundqvist varasti show’n
    14. Lauri Markkanen urakoi – Arizonan voittoputki sai jatkoa
    15. Rapistunut Maracanã-stadion sai taas sähköt – varkaat ovat vieneet televisioita, kuparia ja rintapatsaan
    16. Perjantain tuloksia ja rahapelejä sekä lauantain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Käsikirjoittaja Khadar Ahmed sai elokuvakipinän nuoruutensa Jakomäestä – Kirjoittaminen alkoi oppitunneilla, kun opettajan puheesta ei saanut selkoa
    2. Pilvi Hämäläiselle, 31, sanottiin, ettei hänestä voi tulla näyttelijää – nyt hän on Aina Inkeri Ankeinen, Putouksen uusi tähti
    3. Haavoittuva ihmiskeho saa uusia näkökulmia Mad House Helsingin esityksissä
    4. Tykkään kuninkaallisista – vaikka tiedän etten saisi
    5. Ämpäri on viimeisiä asioita, joka yhdistää riiteleviä suomalaisia – ja siksi ilmaisia sankoja jonotetaan
    6. Shakespearen näytelmän nukketeatteriversiossa päät putoilevat ja veri lentää
    7. Tähtivoimistelija Nadia Comaneci hurmasi maailman, mutta joutui luopumaan paljosta
    8. Rockjazztrio Virta esitti Hurmos-levynsä musiikkia esiripun takana
    9. Brittinäyttelijän tiheätunnelmainen esikoisromaani pureutuu Hollannin siirtomaa-aikaan
    10. Greenaway-erikoisnäytäntö nosti palan kurkkuun
    11. Ranskalaistaiteilija viettää viikon kiven sisällä
    12. Näyttelykierroksella on tarjolla tunnustettuja tekijöitä ja johdantoa käsitetaiteeseen
    13. Hannu-Pekka Björkman kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi
    14. Kolmannen Napapiirin sankarit -elokuvan ohjaa Tiina Lymi
    15. Suomalaissäveltäjä voitti maailman arvostetuimman elokuvamusiikin palkinnon – taakse jäi jopa Hollywoodin supertähti
  9. Mielipide
    1. Vähemmistöosakkaiden suoja on taloyhtiössä olematon
    2. Yhteinen strategia tekee yhtiökokouksista mukavampia
    3. Hallituksen ei tarvitse olla kiinteistönpidon asiantuntija
    4. Kiinteistöliitto Uusimaassa valta on taloyhtiöillä
    5. Enemmän naisia taloyhtiöiden hallituksiin
    6. Taloyhtiön hallitustyö vaatii sitkeyttä
    7. Ylen selvitysmies Olli Mäenpää on kovan paikan edessä
    8. Toimeentulotuen siirrolla Kelaan on kafkamaisia seurauksia – jopa vähävaraiselle vainajalle on haettava toimeentulotukea
    9. Vain harva palkkaa iäkkään työttömän
    10. Televisiosarjoihin tarvitaan ääntä ja vimmaa
    11. Urheilu edistää työelämätaitoja
  10. Tänään
    1. Näyttelijä Tomi Salmela elätti itsensä ennen pantomiimilla kadulla ja Hesperian sairaalassa
    2. Marjatta Ecaré 1939–2016
    3. Kenneth J. Arrow 1921–2017
    4. Kyriiri heräsi jälleen henkiin
    5. Retron ihmemaa
    6. Tapahtumia lauantaina 25. helmikuuta
    7. Näkyykö valokuvista totuus?
  11. Radio ja TV
    1. Vielä kerran: Amy Winehouse – Oscarilla palkittu dokumentti tekee kunniaa ainutlaatuiselle laulajalle
    2. Lauantaijamit yrittää niin kovin olla ärsyttämättä, että se ärsyttää
    3. Lauantain elokuvia
  12. Lauantai
    1. Muotiprofessori haluaa eroon halpavaatteista – ja nyt hän opettaa New Yorkissa tuleville huippusuunnittelijoille, miten se tapahtuu
    2. Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää
    3. Viipuri tarjoaa ostoksia, kauneushoitoja ja historiaa – sodissa tuhoutunut ravintola Espilä avautui uudestaan
    4. Kuurinkynnäs on sata kilometriä pitkä luonnonihme Itämeressä – dyynit, laguunit ja värikkäät puutalot houkuttelevat
    5. Kuuntelemalla muita oppii puhumaan paremmin – suomalaistenkin pitäisi panostaa puhetaitoon
    6. Tekoäly pelastaa tai tuhoaa maailman, mutta ensin siitä tulee bisnestä, jota pyöritetään lasisesta tornista Münchenistä – vierailimme tekoälyn temppelissä
    7. Kuluneen sutkautuksen ranskalaisautoista voi nyt unohtaa – Renault Meganen uusi farmariversio vakuutti HS:n koeajossa
    8. Autoon uppoaa satoja euroja kuukaudessa, mutta mikä on liikaa? Tutkimus selvitti, paljonko suomalaiset ovat valmiita maksamaan autoilusta
    9. Opiskelija teki Hondastaan itse ajavan 700 dollarilla – Trafi kehottaisi hakemaan robottiviritykselle poikkeuslupaa
    10. ”Ei mitään ylimääräistä, ikkunatkin ovat veivattavat” – Halpamerkki Dacia kasvattaa myyntiään, koska kaikki eivät kaipaa hienouksia
    11. Riidat autokaupoista lisääntyivät – selvitimme, milloin kauppa voidaan purkaa ja milloin kyseessä auton ”normaali kuluminen”
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    3. 3

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    4. 4

      Tässä hän on, Kätilöopiston viimeinen vauva: Tyttö Erlin syntyi keskiviikkoiltana kello 18.39 – 57 vuotta palvellut synnytysosasto sulki ovensa

    5. 5

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Presidentti Trump väitti valheellisesti, että Obama ei soittanut kuolleiden sotilaiden omaisille – Kongressiedustajan mukaan Trump puhutteli itse tökerösti surevaa leskeä

    8. 8

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    7. 7

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    8. 8

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    6. 6

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää