Päivän lehti 25.2.2017
Päivän lehti 25.2.2017

Norjalaisporukka kannustaa kotikaupunkinsa hiihtotähteä

Kisojen lila tunnusväri ja Suomen liput näkyvät Lahden katukuvassa.

Kuudentoista hengen ihailijaklubi on tullut Lahden MM-hiihtoihin kannustamaan kaveriaan ja kotikaupunkinsa Gjøvikin hiihtäjätähteä Ingvild Flugstad Østbergiä.

”Toivomme tietysti, että hän voittaa täällä lisää mitaleja. Me olemme hänen vanhoja ystäviään ajoilta, jolloin Ingvild pelasi jalkapalloa ja me olemme hänen entisiä joukkuekavereitaan”, kertoo Rolv Marius Faleide.

Vanhat joukkuekaverit eivät olleet tavanneet moneen vuoteen, mutta päättivät tehdä porukalla yhteisen kisamatkan Lahden MM-hiihtoihin.

Kaveriporukka on sonnustautunut samanlaisiin ihailijakerhon takkeihin ja tietysti jokaisella on Norjan lippu kädessä ja tunnelma korkealla. Kaikki on mennyt nappiin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jeanette Kristiansen kehuu kotimajoitusta, joka järjestyi kymmenelle hengelle uudesta omakotitalosta läheltä keskustaa.

”Kotimajoitus on fantastinen, tosi hieno ja tilava moderni talo. Saunakin on, ja kokeilimme sitäkin. Vain se koivuinen, jolla lyödään itseä, puuttui”, Jeanette kertoo.

Norjalaiset kehuvat Lahden kisapöhinää hyväksi. Ihmiset ovat mukavia ja avuliaita. Heidän mielestään Holmenkolleniin Lahtea ei voi verrata, koska väkeä on katsomoissa ainakin toistaiseksi vähemmän.

Perjantaina päivällä Lahden torin kulmalla tunnelmaa nostatti Tiirismaan musiikkiluokkien kuoro. Lahtelainen Kirsi Kivistö pysähtyi kuuntelemaan, kun nuoret kajauttivat Finlandian. Hetki on herkkä.

Kivistö ja moni muu totesi, että Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla näkyy hienosti myös juhlakisojen ohjelmassa.

”Minulla on sellainen odottava fiilis. Alkupäivät ovat tuntuneet mukavilta. Kaikki ihmiset tuntuvat olevan hyväntuulisia”, Kivistö pohtii. Hänellä on Suomen lippu repussa ja se kyllä liehuu etenkin kun oman kaupungin urheilijat ovat ladulla ja mäessä.

Lahtelainen Sari Eränsalo oli matkalla hiihtostadionille poikiensa Niko ja Toni Salon sekä kreikkalaisen ystävän Panagiotis Karamanolisin kanssa. Kisakadun varren myyntikojujen hintatasoa hän päivitteli.


”Kyllä näköjään Suomessakin osataan ottaa raha pois turisteilta. Villasukat 35 euroa!”

Eränsalo pääsi kisatunnelmaan jo avajaisissa ja päätti olla kisakatsomossa niin monena päivänä kuin mahdollista. Etenkin oman kaupungin Janne Ahosen ja Julia Kykkäsen hyppääminen kiinnostaa.

Toni ja Niko Salo odottavat, että Suomi voittaa mahdollisimman monta kilpailua.

Lahden seudun matkailuorganisaation Lahti Regionin toimitusjohtaja Raija Forsman uskoo kisojen tuovan seudulle useamman kymmenen miljoonaa euroa. Eniten hyötyvät majoitus- ja ravintolabisnes.

Lahden keskustaan on noussut kisojen ajaksi pystyyn polkaistuja pop up-ravintoloita, talviterasseja ja myyntikojuja. Koko kaupunki on sonnustautunut lilaan tunnusväriin ja Suomen lippuihin.

Kisojen järjestäjät ovat esittäneet varovaisen arvion 30 miljoonan euron lisätuloista. Se perustuu Falunin vuoden 2015 tulokseen. Todellinen rahamäärä selviää tarkemmalla tutkimuksella, joka tehdään kisojen jälkeen.

Forsmanin mukaan Lahden vahvuus kisajärjestäjänä on kompakti kaupunki. Tärkeät paikat ja palvelut ovat kävelymatkan päässä. Kisaturistit pääsevät jalkaisin keskustasta torilta hiihtostadionille.

Lauantaina kisavieraat pääsevät tutustumaan maakunnan avoimiin saunoihin Vellamo Sauna Day-päivässä. Seudun kunnat ottavat osansa kisaturisteista. Heinola järjestää Jään ja Valon juhlan ja Rantapuistossa voi ihastella jääveistoksia.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • MM-Lahti 2017
  • Hiihto
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lääketeollisuus salaa suurimman osan lääkäreille maksetusta rahasta – katso, kuuluuko oma lääkärisi eniten rahoitusta saaneiden joukkoon
    2. Muutaman kuukauden seurustelusta seurasi kahdeksan vuoden piina – Poikaystävä vei Minnan, 26, pankkitunnukset ja otti kymmeniä lainoja
    3. Miksi Suomessa säikytään susia, mutta australialaiset veneilevät krokotiilien keskellä? – Asiantuntijat vastaavat HS:n uudessa sarjassa
  2. Pääkirjoitus
    1. Syyrian tulitauko on ohut savuverho
    2. Sdp haluaa ehdokkaan, jolla harppaisi sujuvasti vaalin yli
    3. Kortistosta kadoksiin
    4. Pakkoruotsia markkinoidaan nuorille aivan väärin – Harva teini haaveilee urasta kunnanvirastossa
    5. Piispat Askola ja Vikström Vieraskynä-palstalla: Samaa sukupuolta olevien avioliitot ovat myönteinen muutos
    6. Sdp ei hevin löydä hyvää presidenttiehdokasta
  3. Kotimaa
    1. Yhdestä Suomen vankilasta karataan useammin kuin muista – ”Jos täältä haluaa lähteä, täältä pystyy lähtemään”
    2. Poliisi rekisteröi viime vuonna kymmeniä uusia henkilöitä salaisiksi tietolähteiksi – auttoivat estämään vakavia rikoksia
    3. Kelan tukikaaokselle ei näy loppua – työntekijät moittivat tahtia: jopa 20 päätöstä päivässä
    4. Syyllisyys iskee ruuhkavuosi­vanhempiin viimeistään töihin palatessa – milloin sen potemisesta on hyötyä?
    5. Pirkko Mattila haluaa äidit ja isät keskustelemaan perheiden tuesta – ”Ei ole koko totuus, että naiset olisivat kotiin pakotettuina”
    6. Virkamiestyöryhmä pohtii asumistuen leikkaamista – myös päivähoitomaksujen alennus työpöydällä
    7. Sairaanhoitopiirien johtajat suomivat suunnitelmia valinnanvapaudesta: Olemme yksimielisesti huolissamme, aikataulu käytännössä mahdoton
    8. Tutkimus alkaa selvittää syitä kielteisten rokotusasenteiden taustalla –  Netissä rokotuksista julkaistaan paljon huuhaata, sanoo lääkäri
    9. Lunta on ollut etelässä tänä talvena poikkeuksellisen vähän – vähälumiset talvet yleistyvät
    10. Suomenlahdelle ja Saaristomerelle tulossa harvinaisen vaikea sinileväkesä – ”Ikinä ei ole ollut tällaista fosforimäärää”
    11. Vanhukset saavat liian vähän proteiinia, sanoo dosentti – viisi tapaa parantaa kotona asuvan vanhuksen ruokavaliota
    12. Pelastuslaitos kiittelee autoilijoita, jotka muodostivat Turun moottoritielle pelastuskujan – ”Erinomainen ilmiö”
    13. HS julkaisee maaliskuussa vaalikoneen kaikkiin Suomen kuntiin
    14. Suomalaisen postimyynti­yrityksen epäillään jättäneen maksamatta kaksi miljoonaa euroa veroja – ”Asiakkaita ihan valtavasti”
    15. Tv-yhtiö Nelonen jatkaa Jimin, Livin ja Heron lähetyksiä kaapeliverkossa – ”Katsojat eivät saa joutua sijaiskärsijöiksi”
    16. Eduskunta antoi luottamuksen ministeri Anne Bernerille äänin 110–42
    17. Iñaki Urdangarin on Espanjan kuninkaan lanko
  4. Kaupunki
    1. Poliitikot tyrmäsivät pääministeri Sipilän ajatukset Malmin lentokentästä
    2. Poliisi tutkii rikosilmoitusta Helsingin Suomi ensin -mielenosoitusteltan tapahtumista – tunnelmaa on rauhoitettu yhteensä kolmella kiinniotolla
    3. Helsingin perussuomalaisten sekoilulle lyötiin piste: peräti puolet valtuutetuista katosi muiden puolueiden vaalilistoille
    4. Poliisi väijyi kuukauden Itiksen käytävillä – kiinni jääneen huumekoplan jäljiltä löytyi kilokaupalla amfetamiinia ja kokaiinia
    5. Oksennuksen ja ulosteen löyhkä piinaa Helsingissä ja Espoossa
    6. Mies vainosi naapuriaan kuukausia: odotti melkein joka yö pimeässä rappukäytävässä töistä palaavaa naista
  5. Ulkomaat
    1. ”Kun viisi miljoonaa virkailijaa laskee kukin 960 kanaa, päästään 4,8 miljardiin” –  HS vieraili Kiinan maaseudulla, missä kotieläimet lasketaan yksitellen
    2. Suomalais­professori arvioi diktaattorin veli­puolen epäiltyä hermomyrkky­murhaa: Mahdollista hanskat kädessä – ”Jo kolmasosa pisarasta riittää tappamaan”
    3. Kuvakooste: Diana viesti yleisönsä kanssa vaatteillaan – prinsessan piti näkyä eikä kuulua, mutta pian hän oppi rikkomaan sääntöjä
    4. Onko Ukipin taru lopussa? Edes brexit-kansa ei halunnut nostaa Ukipin johtajaa parlamenttiin
    5. Trump: Yhdysvallat lisää hiilen käyttöä, muuri rakennetaan ”pian, etuajassa” ja ulkomaiset rikolliset ”heitetään helvettiin”
    6. Valkoinen talo torjui osan toimittajista lehdistötilaisuudesta – NYT:n mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut ikinä
    7. Saksa varoo taistelua puolustusmenoista
    8. EU-rahojen väärinkäytöstä epäilty Marine Le Pen ei suostu poliisi­kuulusteluihin ennen vaaleja
    9. Ranskan presidenttiehdokas François Fillon joutuu rikostutkintaan
    10. Turkkilaiset diplomaatit ja sotilaat hakeneet joukolla turvapaikkaa Saksasta
    11. Tarkkailujärjestö: Iran toteuttaa ydinsopimusta luvatusti
  6. Talous
    1. Talouden valta siirtyy nopeasti kehittyviin maihin – Intia ohittaa Yhdysvallat, Indonesia kasvaa Saksan ohi
    2. Google ja Uber oikeudessa: Hakukonejätti syyttää ex-työntekijää 14 000 salaisen tiedoston varastamisesta
    3. Kauppa kasvoi tammikuussa
    4. Osakemarkkinat laskussa perjantaina
    5. Broilerinliha siivitti lihantuotannon uuteen ennätykseen – kasvua kaksi prosenttia
  7. Urheilu
    1. Suomalaiset tänään mitalijahdissa – Matti Heikkinen kertoo miten ryhmähiihto rassaa kovimmankin urheilijan päätä
    2. Lahden ladut ovat kevyitä arvokisojen välisessä vertailussa – vai ovatko sittenkin kovuuden puolesta sääntöjen rajamailla?
    3. Venezuelan ihmehiihtäjä lahjoitti tuhdit palkintosekit kahdelle suomalaiselle sprinttihiihtäjälle –”Tämä on ollut unelmien täyttymys”
    4. Venezuelan ihmehiihtäjä hämmentää ja puhuttelee ihmisiä
    5. Saksan ylivoima hämmästytti yhdistetyssä –”Emme pilaa lajia”
    6. Julia Kykkänen jäi tavoitteestaan kotimäessään –”Mitään ei tapahdu sormia näpsäyttämällä”
    7. Norjalaisporukka kannustaa kotikaupunkinsa hiihtotähteä
    8. Janne Ahosen hyppy kulki loistavasti – kaikki suomalaiskotkat selvisivät mäkikisaan
    9. Saiko MM-Lahti sittenkin kisamaskotin? ”Maalaisisäntä Kosti Jalkanen” pelmahti katukuvaan
    10. Jokerit kohtaa Moskovan robotin
    11. Kalervo Kummola lähti mukaan sosiaaliseen mediaan – aikoo pistää parodiahahmoaan paremmaksi
    12. Hämeenlinnan hornankattila palautti HIFK:n arkeen: ”Turha hakea syytä väsymyksestä”
    13. Komarovin ennätysputki meni poikki – Lundqvist varasti show’n
    14. Lauri Markkanen urakoi – Arizonan voittoputki sai jatkoa
    15. Rapistunut Maracanã-stadion sai taas sähköt – varkaat ovat vieneet televisioita, kuparia ja rintapatsaan
    16. Perjantain tuloksia ja rahapelejä sekä lauantain tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Käsikirjoittaja Khadar Ahmed sai elokuvakipinän nuoruutensa Jakomäestä – Kirjoittaminen alkoi oppitunneilla, kun opettajan puheesta ei saanut selkoa
    2. Pilvi Hämäläiselle, 31, sanottiin, ettei hänestä voi tulla näyttelijää – nyt hän on Aina Inkeri Ankeinen, Putouksen uusi tähti
    3. Haavoittuva ihmiskeho saa uusia näkökulmia Mad House Helsingin esityksissä
    4. Tykkään kuninkaallisista – vaikka tiedän etten saisi
    5. Ämpäri on viimeisiä asioita, joka yhdistää riiteleviä suomalaisia – ja siksi ilmaisia sankoja jonotetaan
    6. Shakespearen näytelmän nukketeatteriversiossa päät putoilevat ja veri lentää
    7. Tähtivoimistelija Nadia Comaneci hurmasi maailman, mutta joutui luopumaan paljosta
    8. Rockjazztrio Virta esitti Hurmos-levynsä musiikkia esiripun takana
    9. Brittinäyttelijän tiheätunnelmainen esikoisromaani pureutuu Hollannin siirtomaa-aikaan
    10. Greenaway-erikoisnäytäntö nosti palan kurkkuun
    11. Ranskalaistaiteilija viettää viikon kiven sisällä
    12. Näyttelykierroksella on tarjolla tunnustettuja tekijöitä ja johdantoa käsitetaiteeseen
    13. Hannu-Pekka Björkman kiinnitettiin Kansallisteatterin näyttelijäksi
    14. Kolmannen Napapiirin sankarit -elokuvan ohjaa Tiina Lymi
    15. Suomalaissäveltäjä voitti maailman arvostetuimman elokuvamusiikin palkinnon – taakse jäi jopa Hollywoodin supertähti
  9. Mielipide
    1. Vähemmistöosakkaiden suoja on taloyhtiössä olematon
    2. Yhteinen strategia tekee yhtiökokouksista mukavampia
    3. Hallituksen ei tarvitse olla kiinteistönpidon asiantuntija
    4. Kiinteistöliitto Uusimaassa valta on taloyhtiöillä
    5. Enemmän naisia taloyhtiöiden hallituksiin
    6. Taloyhtiön hallitustyö vaatii sitkeyttä
    7. Ylen selvitysmies Olli Mäenpää on kovan paikan edessä
    8. Toimeentulotuen siirrolla Kelaan on kafkamaisia seurauksia – jopa vähävaraiselle vainajalle on haettava toimeentulotukea
    9. Vain harva palkkaa iäkkään työttömän
    10. Televisiosarjoihin tarvitaan ääntä ja vimmaa
    11. Urheilu edistää työelämätaitoja
  10. Tänään
    1. Näyttelijä Tomi Salmela elätti itsensä ennen pantomiimilla kadulla ja Hesperian sairaalassa
    2. Marjatta Ecaré 1939–2016
    3. Kenneth J. Arrow 1921–2017
    4. Kyriiri heräsi jälleen henkiin
    5. Retron ihmemaa
    6. Tapahtumia lauantaina 25. helmikuuta
    7. Näkyykö valokuvista totuus?
  11. Radio ja TV
    1. Vielä kerran: Amy Winehouse – Oscarilla palkittu dokumentti tekee kunniaa ainutlaatuiselle laulajalle
    2. Lauantaijamit yrittää niin kovin olla ärsyttämättä, että se ärsyttää
    3. Lauantain elokuvia
  12. Lauantai
    1. Muotiprofessori haluaa eroon halpavaatteista – ja nyt hän opettaa New Yorkissa tuleville huippusuunnittelijoille, miten se tapahtuu
    2. Tiina Lietzén kyllästyi työhönsä ja laski, ettei tarvitse kuukausipalkkaa – hän muutti alkeelliseen mökkiin ja hakkaa metsää
    3. Viipuri tarjoaa ostoksia, kauneushoitoja ja historiaa – sodissa tuhoutunut ravintola Espilä avautui uudestaan
    4. Kuurinkynnäs on sata kilometriä pitkä luonnonihme Itämeressä – dyynit, laguunit ja värikkäät puutalot houkuttelevat
    5. Kuuntelemalla muita oppii puhumaan paremmin – suomalaistenkin pitäisi panostaa puhetaitoon
    6. Tekoäly pelastaa tai tuhoaa maailman, mutta ensin siitä tulee bisnestä, jota pyöritetään lasisesta tornista Münchenistä – vierailimme tekoälyn temppelissä
    7. Kuluneen sutkautuksen ranskalaisautoista voi nyt unohtaa – Renault Meganen uusi farmariversio vakuutti HS:n koeajossa
    8. Autoon uppoaa satoja euroja kuukaudessa, mutta mikä on liikaa? Tutkimus selvitti, paljonko suomalaiset ovat valmiita maksamaan autoilusta
    9. Opiskelija teki Hondastaan itse ajavan 700 dollarilla – Trafi kehottaisi hakemaan robottiviritykselle poikkeuslupaa
    10. ”Ei mitään ylimääräistä, ikkunatkin ovat veivattavat” – Halpamerkki Dacia kasvattaa myyntiään, koska kaikki eivät kaipaa hienouksia
    11. Riidat autokaupoista lisääntyivät – selvitimme, milloin kauppa voidaan purkaa ja milloin kyseessä auton ”normaali kuluminen”
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Lassi ja Leevi
    5. Harald Hirmuinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    4. 4

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    5. 5

      Älä pese alapäätäsi saippualla, älä ajele häpykarvojasi ja vältä pikkuhousunsuojia – Nuorten naisten sukuelinten kosketusarkuus haittaa elämää, mutta sitä voi itse hoitaa, sanoo tutkija

      Tilaajille
    6. 6

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    7. 7

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    8. 8

      Lewis Hamilton voittaa USA:n Grand Prixin – Verstappen tiputti viimeisellä kierroksella Räikkösen palkintopallilta, mutta aikarangaistus nosti suomalaisen takaisin

    9. 9

      Takaperin kävelevä panda hämmentää Berliinissä: Eläintarhassa toivotaan, että parittelu piristäisi ”murrosikäistä” Meng Mengiä

    10. 10

      Järjestäjät: Uusnatsien vastamielen­osoitukseen osallistui tavallisia tamperelaisia, joita ei voi leimata äärivasemmistoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Yksitoista kertaa vankilaan joutunut Tommi koki ennen olevansa ”aikuisten lastentarhassa” – Vankien olot muuttuvat yhä vapaammiksi

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää