Päivän lehti 25.4.2017
Päivän lehti 25.4.2017    |   Dokumenttisarja

Holokaustin edellä olivat juutalaisten ystävät vähissä

Ranskalaisdoku­mentti on ehkä viimeinen laaja teos holokaustista.

Kaksi asiaa pistää silmään ranskalaisten William Karelin ja Blanche Fingerin kahdeksanosaisessa Euroopan juutalaisten tarinassa ( Jusqu’au dernier, 2014).

Ensinnäkin suomenkielinen otsikko on huono. Dokumentti keskittyy vain holokaustiin.

Toiseksi tämä saattaa jäädä viimeiseksi aiheesta tehdyksi laajaksi dokumentiksi, jossa natsien tuhoamisleireiltä selvinneetkin puhuvat. Heidän äänensä vaikenevat pian.

Holokaustin juuret löytyvät Saksan tappiosta ensimmäisessä maailmansodassa 1914–1918. Siitä seurasi talouden ja demokratian kaaos, joka auttoi antisemitismillä ratsastaneen Adolf Hitlerin valtaan 1933.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Sarjan päätösjaksot puivat holokaustin jälkinäytöksiä ja tuovat esille vaiettuja asioita. Esimerkiksi Puolan Kielcessä kesällä 1946 tapahtuneen pogromin, jossa kymmeniä leireiltä vapautettuja juutalaisia surmattiin.

Vaikka sarjan autenttinen kuvasto on muista yhteyksistä tuttua, vain harvoin sitä on kommenteillaan taustoittanut yhtä laaja historioitsijoiden kaarti kuin tällä kertaa.

Meillä heistä tunnetuimpia ovat brittiläinen Hitler-elämäkerturi Sir Ian Kershaw ja amerikkalainen Christopher Browning, joka muistetaan kirjastaan Aivan tavallisia rivimiehiä (1992).

Viiltävimmän asian sanoo ­ääneen saksalainen Stephan H. Lindner. Hän ei käsitä, miksi tavalliset saksalaiset eivät vastustaneet juutalaisten ystäviensä syrjintää ja vainoja.

Eikö natsihallinnon väkivalta sotinut heidän arvojaan tai inhimillisyyttään vastaan?

Se on tärkeä peruskysymys.

Avaus myös muistuttaa kesällä 1938 Ranskan Évianissa pidetystä kansainvälisestä kokouksesta. Siellä puitiin Saksasta ja siihen liitetystä Itävallasta pakoon pyrkivien juutalaisten kohtaloa.

Tulokset olivat laihoja. Edes Yhdysvaltojen, Kanadan, Ranskan tai Britannian kaltaiset isot valtiot eivät avanneet heille rajojaan. Perusteluiksi esitettiin lamaa ja työttömyyttä.

Euroopan juutalaisten ystävät olivat hyvin vähissä.

Euroopan juutalaisten tarina Teema & Femillä klo 21.00.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Dokumentti
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Viro on yhä jakautunut rinnakkaismaailmoihin 10 vuotta patsasmellakoiden jälkeen – HS seurasi viron- ja venäjänkielisten nuorukaisten koulupäivää
    2. Hallitus haluaa lisätä apteekkien määrää ja tuoda joitakin lääkkeitä ruokakauppoihin
    3. Ranska äänesti systeemiä vastaan – populismi ja protesti voittivat
    4. Miksi valmistajat tekevät puhelimen korjaamisen vaikeaksi? HS selvitti huollon hintoja
  2. Pääkirjoitus
    1. Vanha valta murtui Ranskan vaaleissa
    2. Asuinalueiden eriytyminen voi nakertaa luottamusta
    3. Kyynistä peliä ihmishengillä Itä-Ukrainassa
    4. Ruotsissa maltillisen kokoomuksen kakkospaikka on vaakalaudalla
    5. Ilmastonmuutoksen tarina kirjoitetaan kaupungeissa
    6. Maaseutu tyhjenee keskustan valtakaudella
  3. Kotimaa
    1. Punkki puri Jussi Kaijalaa ja se muutti hänen elämänsä – ”Vian epäiltiin jo olevan korvien välissä”
    2. Tuhkarokko leviää nyt ympäri Eurooppaa – Suomessa valmiuksia on lisätty uudella lailla
    3. Yksivuotiaiden yöheräilystä kärsitään melkein joka perheessä, selviää tutkimuksesta – syöttämisen sijaan kannattaisi suosia ”tassuttelua”
    4. Äänekosken vanhan paperitehtaan alueella tulipalo – sellu- ja kartonkituotanto pysäytettiin
    5. Mietojen alkoholijuomien etämyyntiä pitäisi helpottaa, linjasi hovioikeus – Alkotaxi-yrittäjän tuomiota lievennettiin
    6. Valtakunnan­sovittelija: Kaupan alan työnseisaus vapun jälkeen todennäköinen
    7. Sairaanhoitajat myönteisiä eutanasialle – saattohoidossa on hoitajien mukaan vakavia puutteita
    8. Kela maksaa hyvityksiä lähes 150 000 toimeentulotukipäätöksen viivästymisestä
    9. Ilkka J. Kari ei ole entinen kansanedustaja
    10. Euroviisuedustaja Norma John on yhtye
    11. Putkiremontin urakoitsijan vastuuaika on yhteensä kymmenen vuotta
    12. Lionel Messi on tehnyt El Clásicoissa 23 maalia
  4. Kaupunki
    1. Kalliossa tokaluokkalaiset harjoittelevat 45 minuutin pikkutarkkaa itämaista teeseremoniaa – Ilmianna yhtä fiksu keksintö toisesta koulusta
    2. Harry Karjalaisen, 33, etsinnät jatkuvat Sipoonkorvessa – toinen Itä-Helsingistä kadonneista miehistä löytyi kuolleena
    3. Taka-Töölön 80-vuotias korttelikapakka säästyi perikadolta – Nina Kaukonen osti ravintolan, jossa Matti Pellonpää kävi suihkussa ja Supo vahti Salman Rushdieta
    4. Vapaavuoren mieli muuttui: antaa kritisoidun tuhansien eurojen siirtymäkorvauksensa hyväntekeväisyyteen
    5. Pääkaupunki­seudun nelikko karsastaa uuden kuntayhtymän laajentamista koko Uudellemaalle – erityisesti hiertää vallanjako
    6. Nykyinen Lastenklinikka on niin kurjassa kunnossa, että remontti ei kannata vaiheissa – liki koko rakennus pitää tyhjentää
    7. Poliisi varoittaa Helsingissä vanhuksilta rahaa huijaavista valepoliiseista – viikonloppuna useita yrityksiä
  5. Ulkomaat
    1. Kaksi eläkeläistä ja suojana 12 poliisia – saksalaispariskunta antoi oikeistopopulismille kasvot, eivätkä kaikki pitäneet siitä
    2. Maailman sotilasmenoilla pyörittäisi Suomen valtiota kolme vuosikymmentä – aseisiin ja armeijoiden ylläpitoon käytettiin viime vuonna 1 554 miljardia euroa
    3. Kiina uhkaa pakkopalauttaa kahdeksan Pohjois-Koreasta loikannutta – Kotimaassa heitä odottaisi todennäköisesti kidutus ja jopa kuolema
    4. Maailman ensimmäiset malariarokotteet kolmen Afrikan maan lapsille – ”Voi säästää kymmeniätuhansia ihmishenkiä”
    5. Tukholmassa taas uusi pidätys terrori-iskuun liittyen – pääepäilty edelleen vangittuna
    6. Kuollut Etyjin tarkkailija tuotiin pois Itä-Ukrainan kapinallisalueilta – kaksi loukkaantunutta yhä sairaalassa
  6. Talous
    1. Nokia vahvisti asemaansa kansanosakkeena: HS selvitti, mitkä pörssiyhtiöt ovat saaneet eniten omistajia
    2. NYT: Uber rikkoi tahallaan Applen yksityisyyssääntöjä – muutti toimintaansa vasta saatuaan yhtiöltä uhkauksen
    3. HS:n lukijat ehdottavat: Nämä suomalaiset tuotteet kuuluisivat bisnesmokien museoon
    4. Fortum ja OP yhteistyöhön sähköautoissa – rakentavat latauspisteitä Osuuspankkien konttoreihin
    5. Eurooppalaiset energiayhtiöt laittavat lähes 5 miljardia euroa EU:ssa mielipiteitä jakavan Nord Stream 2:n rakentamiseen
  7. Urheilu
    1. Tappara kaappasi kotiedun takaisin – Repo antoi palaa kuin Patrik Laine viime vuonna
    2. HIFK:lle karmea pettymys loppuhetkillä Veikkausliigassa
    3. Painetaan rödaa bulilla kentällä ja toimistossa
    4. Pikkuleijonille tappio MM-finaalissa, mutta mitaliputki venyy: ”Pystytään tuottamaan kansainvälisen tason pelaajia”
    5. Taru Tuukkanen revitteli naisten korisfinaalissa – veteraani lietsoi Hyvinkään Pontevan voittovireeseen
    6. Verta vuotava 500 maalin ”talouspaperimies” Messi ja lohduton Ronaldo – El Clásicon kuninkaasta ei epäselvyyttä
    7. Tennismaailman katseet kohdistuvat Stuttgartiin: dopingpannasta vapautuva Maria Šarapova tekee keskiviikkona paluun
    8. Toni Niemisen olympiamitalit on poistettu panttihuutokaupasta – mitaleista oli tarjottu jo yhteensä lähes 22 000 euroa
    9. Maalitykit jäivät taakse – Chelsean ankkuri valittiin Valioliigan parhaaksi
    10. Vaasan Palloseura teki HIFK Fotbolliakin huonomman tuloksen – tappiota kertyi lähes 300 000 euroa
    11. Jo aiemminkin kärynnyt venäläinen olympiamitalisti hylättiin Pekingin olympialaisissa dopingin takia
    12. Urheilutuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Miltä kuulostaa juutalaisten ja arabien harmonia? Klassisen musiikin supertähti Daniel Barenboim tuo konfliktialueen nuoret torstaina Helsinkiin
    2. Cate Blanchett Taidehallin täyttävässä videoteoksessa, supertähti Renée Fleming Musiikkitalossa ja Calypso Rose Huvilassa – tässä parhaat tärpit Helsingin juhlaviikkojen juuri julkistetusta ohjelmasta
    3. Natsitohtori Mengele teki julmia ihmiskokeita – poikansa hän tapasi sodan jälkeen vain kahdesti, salanimellä Fritz-setä
    4. Joutsenlaulun Vain elämää -versio soi myös radiossa vastoin Jussi Hakulisen tahtoa – ”Sanoin, että laittakaa radio kiinni”
    5. HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallisteatterissa – HSTV:n suora lähetys Musta laatikko -esityksestä käynnissä
  9. Tiede
    1. Isot ilmalaivat tekevät paluuta 80 vuotta Hindenburgin täystuhon jälkeen – katso video zeppeliinin tulimerestä
    2. Neljä kuppia kahvia, ei edes pullollista energiajuomaa – suurselvitys tarkisti kofeiinin terveydelliset riskirajat
    3. Tutkijat löysivät muovia syövän perhosen toukan –tuntematon entsyymi voisi auttaa muovijätteen hävittämisessä
  10. Mielipide
    1. Mistä luovumme, jos luovumme ylioppilasesseestä?
    2. Verkko tarjoaa ratkaisuja hiipuvaan lukuintoon
    3. Leskeneläkettä on turha kadehtia
    4. Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ei ole eroriita vaan henkistä väkivaltaa – miksi siihen ei puututa?
    5. Viihderisteilijöiden tuet vääristävät kilpailua
    6. Opintoni Yalessa eivät riitä vieraan kielen opinnoiksi
  11. Tänään
    1. Filosofi Timo Airaksinen on ajattelun ammattilainen
    2. Terttu Kiuru-Lehtonen 1923–2017
    3. Taimen ja ahvenia presidentin saaliina Lapin hiihtoretkeltä
    4. Tapahtumia tiistaina 25. huhtikuuta
    5. Luonto liitää ja leijuu
    6. Kitke kurtturuusu
  12. Radio ja TV
    1. Holokaustin edellä olivat juutalaisten ystävät vähissä
    2. Kulttuurille on tilaa jatkossakin
    3. Katsotko sinäkin tv-sarjoja väärin, kännykästä bussissa välillä Helsinki–Turku?
    4. Tiistain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Wumo
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      James Damore kirjoitti työpaikallaan Googlella manifestin, jonka myötä häntä alettiin vihata ympäri maailmaa – nyt hän kertoo, miksi feminismi on niin kauheaa

    2. 2

      Taikinan syöminen on vaarallista, varoitetaan Yhdysvalloissa – Evira: Sairastuminen teoriassa mahdollista Suomessakin

    3. 3

      Yle kysyi naisilta, millaista pornoa he haluavat nähdä – ja teki vastauksien perusteella radio-ohjelman

    4. 4

      Egyptin moskeijaiskun uhriluku nousi yli sadan – hallitus julisti kolmen päivän suruajan

    5. 5

      Yleisurheilijan raiskausväite kuohuttaa Ruotsissa – lajilegenda Patrik Sjöberg käy kuumana: ”Sain nimen selville puolessa tunnissa”

    6. 6

      Yleisö puhkesi taputtamaan Tuntemattoman sotilaan kansainvälisen version ensi-illassa Tallinnassa

    7. 7

      VR laittoi yöllä myyntiin hiihtolomaviikon junalippuja, järjestelmä ilmoitti hetkessä loppuunmyytyä – ”Kokeneet ostajat osaavat tätä odottaa”

    8. 8

      Tuulia Tiihosen kävelykyky heikkeni ja korkea kuume jatkui kaksi vuotta – Väsymysoire­yhtymästä ei tiedetä juuri mitään, vaikka sitä sairastavat tuhannet suomalaiset

    9. 9

      MTV: Vedestä Jätkäsaaressa kuolleena löytynyt oli Kalliosta kadonnut nuorimies

    10. 10

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    2. 2

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    3. 3

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    4. 4

      Nuorisojoukko vandalisoi Lauttasaaren kauppakeskusta, huoltomies pani kuvat Facebookiin – Poliisi: ”Etsintäkuulutukset” eivät lähtökohtaisesti ole rikollisia

    5. 5

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    6. 6

      Poikani kävi yhdeksän vuotta kouluhelvettiä

    7. 7

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    8. 8

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    9. 9

      Kumpi on terveellisempi valinta, pesto vai majoneesi? Kokeile HS:n visassa, valitsetko samoin kuin ravitsemusterapeutti Hanna Partanen

    10. 10

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    11. Näytä lisää