Päivän lehti 26.3.2017
Päivän lehti 26.3.2017    |   Tanssiarvostelu

Marjo Kuuselan Seitsemän veljestä -koreografia on tuoreempi, iloisempi ja rakastettavampi kuin ennen – ihmeellisen hieno kokonaistaideteos

Jokainen veljeksistä tanssii roolinsa tinkimättä.

Tanssi

Suomen kansallisbaletti: Seitsemän veljestä. Koreografia Marjo Kuusela, musiikinjohto Dalia Stasevska, musiikki Eero Ojanen, lavastus Kati Lukka, puvut Anne Jämsä, valot Olli-Pekka Koivunen, dramaturgia Eino Tuominen, balettimestari Tuuli Tuominen-Sandell.

Esirippu aukeaa ja eteen levähtää suomikuvan irvokkain parodia. Mustiin ja harmaisiin pukeutunut hautajaissaattoväki ruumisarkun edessä. Masentaa.

Ei masenna pitkään. Nyt jo kolmannen tulemisensa kokenut Suomen kansallisbaletin Seitsemän veljestä -tanssiteos näyttäytyy tuoreempana, iloisempana ja rakastettavampana kuin koskaan ennen. Ikään kuin sanoen toiveikkaasti: kyllä me aina olemme selvinneet, ja selviämme yhä.

Koreografi Marjo Kuusela teki Seitsemän veljeksensä Kansallisbaletille jo vuonna 1980. Silloin se saattoi hieman haiskahtaa 70-lukulaiselta raatikkoestetiikalta ja parastaennen-maalaismurheilulta. Vuonna 2013 se lämmitettiin ja päivitettiin raikkaammaksi ja railakammaksi – alkuperäis­teosta toki kunnioittaen. Nyt vuonna 2017 Suomen 100-juhlahumussa ”kansallisromaani” kokee taas uuden tulemisen Kansallisoopperan lavalla ihmeellisen hienona täysipainoisena kokonaistaideteoksena.

Ensimmäinen kiitos kuuluu tietenkin Aleksis Kivelle. Hänen romaaninsa on rouheva peruskallio, universaali kasvutarina, jossa predestinoitu veljesten jässiporukka kokee opin kautta sosiaalisen nousun maalattiatuvista perusporvarikoteihin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ei ihan hoveihin, mutta yhteiskuntakelpoisiksi kuitenkin. Pelkästään kielen tasolla Kiven maalailu vetää vertoja monille nykysanasäilisteille.

Toinen kiitos kuuluu koreografi Marjo Kuuselalle, joka onnistui jo aikoina ennen räväkintä feminismidiskurssia tekemään liikkeellisen taideteoksen kummallisesta karjulaumasta, joka vastoin kaikkia ennakko-odotuksia kykenee osoittamaan inhimillisiä, herkkiä ja ihmisyyden kauniimpia piirteitä. Myötätuntoa, toverillisuutta ja huolenpitoa. Vaikka lopuksi monet pariutuvat, ei sinkuksi jäävää mielenterveytensä kanssa kamppailevaa veljeä jätetä yksin.

Kolmas kiitos kuuluu Seitsemän veljeksen säveltäjälle Eero Ojaselle. On hämmästyttävää, että näin musiikki- ja tanssiteatterillinen kokonaistaideteos ei ole saanut enempää huomiota. Ojasen musiikki on genretietoisesti balettikonventioihin sulautuvaa näyttämömusiikkia, mutta samalla hienovaraisen rosoista ja jopa venäläistyyliin piiloviestittävää leikkiä.

Teos on täynnä viittauksia ja lainauksia, jos niitä vaivautuu hakemaan. Veljekset ovat vastahangassa yhteiskuntaa ja normeja kohtaan. Mutta myös aivan perusvieteissään tapellessaan kilpailevan jengin kanssa. Siinäpä ne ovat Shakespearen Capuletit ja Montaguet sekä West Side Storyn Jetsit ja Sharksit. Ojasen musiikissa olen kuulevinani jopa pienen ironisen ja vähän kieroutuneen pastissin Bernsteinin musiikista.

Neljäs kiitos Suomen kansallisoopperan orkesterille ja erityisesti kapellimestari Dalia Stasevskalle, joka on onnistunut luomaan niin täydellistä näyttämömusiikkia, ettei sen läsnäoloa edes virheettömyydessään huomaa erityisesti. Ja silti ja juuri sen takia se loihtii niin taianomaisen tunnelman koko teokseen. Tunnen myötäylpeyttä tästä orkesterista.

Lopuksi kiitokset tanssijakunnalle. Seitsemän veljestä sai esittäjäporukkansa ansiosta arvoisensa tulkinnan. Jokainen tekee roolinsa tinkimättä. Sara Saviolan kekkaperseilevä Venla, ihanasti kypsynyt Samuli Poutasen rehevä Juhani ja tietysti Nikolas Koskivirran liukasluikku Eero. Parhainta, että myös pienemmissä muttei pätöisemmissä rooleissa tehdään huipputyötä, kuten Emrecan Tanis ja Hanako Matsune satubalettimaisissa ketturooleissa sekä komea Giuseppe Martino unelmaprinssinä.

Lavasteena väijyy näyttämön yllä uhkaava sirkkelinterä. Sekin näyttäytyy nyt uudessa valossa. Kiven teoksessa koulutus ja oppi ovat avainasemassa asiain ymmärtämisessä. Ei kai nyky-Suomen sirkkeli leikkaa juuri niistä?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Baletti
  • Tanssiarvostelut
  • Suomen kansallisbaletti
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”Suolisto oli hajalla, mutta olin koko ajan tajuissani” – aleppolaiset kertovat HS:lle, millaista on elää murskaksi pommitetussa kaupungissa
    2. Näin Helsingistä tuli 12 vuodessa kiva ja avoin mutta myös kallis ja eriarvoinen – kuka sen sai aikaan?
    3. Schulz-ilmiö joutuu sunnuntaina testiin vaaleissa Saksan Saarlandissa – HS seurasi, kuinka taistelu Merkeliä vastaan liittokanslerin paikasta käynnistyi
    4. Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”
  2. Pääkirjoitus
    1. Siltarummuilla äärisäitä vastaan
    2. Maakuntamalli ei ole täydellinen ratkaisu
    3. Tuuli kääntyy Euroopassa
    4. Työn merkityksellisyydessä on suuri myönteinen voima
    5. Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä
    6. Karlsson
    7. Kaksoiskuntalaisuus kannattaa selvittää
  3. Kotimaa
    1. Tampereella myydään marmorista miljoonataloa, jota on tirkistelty hakupalveluissa jo satatuhatta kertaa – HS kävi katsomassa Kruunukalusteen perustajien elämäntyötä
    2. Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”
    3. Sisäilmaongelmat ajoivat Oulun poliisin erikoiseen tilanteeseen: evakkosellejä etsitään jopa Mikkelistä asti
    4. Rkp:n Henriksson HS:n puheenjohtaja­haastattelussa: Maakuntauudistus on ”kuin Neuvostoliitosta”
    5. Rkp:n Anna-Maja Henriksson kiersi Helsingissä kuusi lääkäriä sairaan tyttärensä kanssa: ”Se oli painajainen”
    6. Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”
    7. EU:n puolustusyhteistyö syvenee vauhdilla – näitä kolmea vaihtoehtoa Kataisen johdolla kaavaillaan
    8. Nuori mies kuoli kaahattuaan poliisia karkuun yli kahtasataa Pohjois-Karjalassa
    9. Valiokunta palautti taksinkuljettajan kokeen
    10. Porsche tienaa jokaisesta myydystä autosta noin 16 000 euroa
    11. Mäkihyppääjä Stefan Kraft on itävaltalainen
  4. Kaupunki
    1. ”Tilanne on osittain lähtenyt lapasesta Helsingin kouluissa” – Lisää kuria kouluihin, vaativat oikean laidan ehdokkaat
    2. Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä
    3. Kierrätyskeskus myi satoja käytettyjä pyöriä – tavaraa riittää vielä sunnuntaille
    4. Majatalo syttyi tuleen Kirkkonummella – yksi kuoli
    5. Henkilöauto törmäsi kuorma-autoon Tuusulassa – henkilöauton kuljettaja kuoli
  5. Ulkomaat
    1. Valko-Venäjällä kansan mitta täyttyi ”parasiittilakiin”, joka sakotti ihmisiä työttömyydestä
    2. Paavi varoitti EU:n kuolemasta – EU-johtajat julistivat Roomassa ”yhteistä tulevaisuutta” ilman Britanniaa
    3. Yhdysvaltojen ilmaiskun epäillään tappaneen jopa 200 siviiliä Irakissa
    4. Ruotsi aikoo maksaa korvauksia pakko­steriloiduille transihmisille
    5. Kapinalliset tappoivat 40 poliisia väijytyksessä Kongossa
    6. Britannian EU-eroa ajanut Ukip-puolue menettää ainoan kansanedustajansa
  6. Talous
    1. Poliitikot kehuvat kilvan Uudenkaupungin autotehdasta, mutta riittävätkö jättirekrytoinnit pelastamaan koko Suomen?
  7. Urheilu
    1. Hevosetkin hyötyvät ihmislääketieteen läpimurroista – nämä paikat ovat altteimmat vammoille
    2. Nuori Lindsten ratkaisi alivoimalla
    3. Vain ryhtiliike voi pelastaa IFK:n tappiolta
    4. Ilves jatkoaikavoittoon Tampereen trillerissä
    5. Joonas Alanne ratkaisi Pelicansille
    6. Puolustaja Petteri Nikkilä masensi JYPin
    7. Bottas ja Räikkönen käyvät palkintotaistoon – avauskilpailu alkaa sunnuntaina kello 8 Suomen aikaa
    8. Heikki Saarenketo kolmanneksi mc-kisassa
    9. Nykyisellä maajoukkueella ei mennä mihinkään kisoihin
    10. Määtän veljeksille Ruotsin mestaruus – noin 17 000 katsojaa todisti ottelua
    11. Henri Kontinen ja John Peers taisteluvoittoon Miamissa
    12. Seagulls hävisi, Salon Vilpas juhlii runkosarjan voittoa
    13. EräViikingit marssi jatkoon salibandyssa, Westend Indians putosi
    14. Kävelijä Aku Partaselle paikka Lontoon MM-kisoihin
    15. Lauantain tulospörssissä muun muassa ampumahiihtoa, jalkapalloa, jääkiekkoa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt
    2. Kaksi koulupoikaa nousi puolustamaan luokkakaveriaan, jota kiusattiin vaaleanpunaisen paidan vuoksi – nyt sankaritarina rohkaisee ihmisiä ympäri maailmaa
    3. Presidentti Kekkonen ja ruotsalainen suurliikemies Marcus Wallenberg olivat yhteistyössä vuosikymmenten ajan – ja pelkäsivät yhdessä kolmatta maailmansotaa
    4. Karvalakki on edustanut suomalaisille jotain rakasta ja pehmeää – mutta pilasiko sarjahukuttaja Mielensäpahoittajankin hellimän päähineen?
    5. Marjo Kuuselan Seitsemän veljestä -koreografia on tuoreempi, iloisempi ja rakastettavampi kuin ennen – ihmeellisen hieno kokonaistaideteos
    6. Nicholas Collonin johtaman Radion sinfoniaorkesterin tulkinta Prokofjevin viidennestä sinfoniasta jää pysyvästi mieleen
    7. Tapiola Sinfoniettan romanttisessa konsertissa oli nuorekasta elinvoimaa
    8. Amatöörin voittama Jussi-palkinto on märkä rätti ammatti­näyttelijöiden kasvoille – Yleisön suosikit on Jusseissa unohdettu
    9. Tove Janssonin perilliset lähettivät korvaus­vaatimuksen Image-lehdelle Tom of Finland -henkisten muumien käyttämisestä – päätoimittaja toivoo sopua
    10. Hittisarja Making a Murdererin ”sankarijuristit” vierailivat Suomessa, vastasivat kritiikkiin ja kysymyksiin – kävimme paikalla
    11. Kulttuuritoimituksen vinkit viikolle 13: Elimäen tarkoitus, Maggie Smith pummina ja taiteilijan armoton katse
  9. Sunnuntai
    1. Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi
    2. Maija Karala kerää kotiinsa kalloja ja ottaa talteen jopa auton alle jääneet eläimet – ”Jos sattuu olemaan veitsi mukana, leikkaan pään irti siellä tien varrella”
    3. Keppihevosista tuli vakava harrastus tuhansille tytöille – heitä on pilkattu ja väheksytty, mutta vastaisku alkoi Tuomiokirkon portailta
    4. Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän
    5. Pyöräilijä, älä ole tylsä: anna tyylisi näkyä kypärässä
    6. Mitä näistä vaaleista jää käteen? No, ainakin ämpäri tai ”huolenpitokakkara”
    7. Mihin perustuu väite, että raha menee kehitysmaiden köyhien sijaan rikkaiden taskuun?
  10. Koti
    1. Parveke­kasvatuksen kausi alkaa – Näin puhdistat parvekkeen ja istutat ensimmäiset kasvit
    2. Kuka korvaa kosteusvaurion aiheuttaman haitan?
    3. Parsan kasvattaminen ei ole hätähousun hommaa
  11. Ura
    1. Kissojenhoitaja, ensiapupäivystäjä ja vauvojen vaatettaja – näin Helena Lundén luovii neljän työnsä välillä, joista kolmea hän tekee ilmaiseksi
    2. Gerbiili peräaukossa ja muita syitä, miksi mielipiteet eivät muutu, vaikka faktat muuttuvat
    3. Kuusi naista perusti vertaiskoulutusverkoston, jonka suosio räjähti – ”Miehillä on pörssiklubit ja muut. Tämä on meidän juttu”
    4. Ärsyttääkö sähköposti? Vaihda se työpaikan sisäiseen someen, ja jopa yhteishenki voi parantua, kertovat asiantuntijat
    5. Minna Andersénillä on työlleen eettinen lähtökohta – ”Kääntäminen on toisten ihmisten kunnioittamista”
  12. Mielipide
    1. Pääministeri Juha Sipilä HS:n mielipidesivuilla: Suomi turvaa etunsa olemalla mukana kaikissa tiiviimmän yhteistyön muodoissa EU:ssa
    2. EU on luonut valtavan paljon mahdollisuuksia
    3. Paperittomien ja seurakuntien rankaiseminen ei ratkaise lainsäädännön luomaa ongelmaa
    4. Suomalaisten tietämys politiikasta ei ole häävi
    5. Matkaan perustuva lippuhinnoittelu on ongelmallista
    6. Länsirannikon rata yhdistämään kasvukeskuksia
    7. Sydänpotilaan hyvä hoito jää kesken
    8. Tarvitaan monenlaisia opiskelijavalintatapoja
    9. Saan ruudun tuijottamisesta migreenin – miksi opiskeluvälineiksi tyrkytetään jatkuvasti tietokonetta ja tablettia?
    10. Pientä ja epäselvää tekstiä on vaikea lukea
    11. Ole utelias ja tutustu ihmiseen yksilönä
    12. Kelo on luonnon kaunein vainaja
  13. Tänään
    1. Colin Dexter 1930–2017
    2. Mauri Lounasmaa 1933–2017
    3. Myllylä miettii firman perustamista
    4. Tapahtumia sunnuntaina 26. maaliskuuta
    5. Naiset kansallis­taiteilijoiden takana
    6. Perinteisiä ja uusia lastenlauluja
  14. Radio ja TV
    1. Taivaan Isän siunausta – toimittaja kuunteli viikon uskonnollista Radio Dei -kanavaa ja löysi huonoa ja hyvää
    2. Saatko sen mistä luovut? Kevään tv-sarjoissa annetaan pois suuria asioita
    3. Elmon jatko-osa on vain jatko-osa
    4. Elokuvia sunnuntaina
  15. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Jäätävä Spede
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Velho

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Helsingin Hämeentien liiketilasta löytyi ammattimainen kannabiskasvattamo – ”Poisvientiä odottavaa roskaa”, totesi viljelijä takavarikoiduista huumesäkeistä

    2. 2

      Uutuuskirja paljastaa: muu Yö-yhtye kiusasi ylivoimaista Jussi Hakulista sadistisesti – Olli Lindholm: ”Kateuttahan se oli, alemmuudentuntoa”

    3. 3

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    4. 4

      Miten terve, koulutettu ja menestyvä nainen voi uupua jopa ennen kuin täyttää 30?

    5. 5

      HIV-positiivinen harrasti suojaamatonta seksiä – poliisi julkaisi kuvan miehestä

    6. 6

      Tästä on kyse nettideittailun uudessa tindstagrammaus-ilmiössä: Tinderissä hylätyksi tulleet käyttäjät siirtävät häiriköintinsä Instagramin yksityisviesteihin

    7. 7

      Pornoa kuvataan salaa, kömpelösti ja surkeissa olosuhteissa – Tästä HBO:n uutuussarjasta puhutaan juuri nyt, koska se kertoo, miten pornosta tuli jättibisnes

    8. 8

      Paavo Väyrynen haukkuu tylysti Sauli Niinistön ja kertoo palaavansa eduskuntaan omaksi ryhmäkseen – ”Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan”

    9. 9

      ”Jätä avaimet tuohon. Kiitos ja hei” – Työpsykologi Hanna Poskiparta sai nuorena yllätyspotkut unelmatyöstään, mutta oppi samalla paljon olennaista työyhteisöstä

      Tilaajille
    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    2. 2

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    3. 3

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    4. 4

      Moni suomalainen syö maksansa sairaaksi – jo joka viidennellä on rasvamaksa, eikä tulevaisuus näytä erikoislääkärin mukaan hyvältä

    5. 5

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    8. 8

      30-vuotias mies kertoi kokemuksistaan HS:n ahdistelukyselyssä: ”Hävetti kamalasti, miten hallitsemattomasti olin käyttäytynyt – En ollut ottanut todesta hienovaraisia vihjeitä siitä, etten ollut toivottu”

    9. 9

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    10. 10

      ”Väkisin viinaa, hotellihuone, seksuaalinen hyväksikäyttö / raiskaus”: Suomen elokuva-alalla ahdistellut naiset kertovat kokemuksistaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    6. 6

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    7. 7

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    8. 8

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    9. 9

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    10. 10

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomen lääkkeet ovat kahdessa isossa varastossa ja pienikin ongelma voi romahduttaa jakelun – ”Tilanne ei ole kestävä”, sanoo Fimean ylijohtaja
    3. YK: 15 000 alle viisivuotiasta lasta kuolee päivittäin parannettavissa oleviin sairauksiin – tytöt poikia suuremmassa vaarassa osassa Aasiaa
    4. Katalonian armonaika umpeutui, aluejohtaja uhkasi itsenäisyys­julistuksella aiempaa epäsuoremmin – Espanja aloittaa poikkeustoimet itsehallinnon viemiseksi
    5. Verottaja määräsi Scandicille liki 10 miljoonan euron jälkiverot – yhtiö pitää päätöstä virheellisenä
    6. Helsingin Hämeentien liiketilasta löytyi ammattimainen kannabiskasvattamo – ”Poisvientiä odottavaa roskaa”, totesi viljelijä takavarikoiduista huumesäkeistä
    7. Paavo Väyrynen haukkuu tylysti Sauli Niinistön ja kertoo palaavansa eduskuntaan omaksi ryhmäkseen – ”Olen oppositiossa myös oppositiota vastaan”
    8. Saksalaistutkijat pyydystivät hyönteisiä 27 vuoden ajan ja tulos oli hälyttävä: Saalis pieneni 76 prosenttia – ”Jotain menee pieleen, jos tämä jatkuu.”
    9. Tästä on kyse nettideittailun uudessa tindstagrammaus-ilmiössä: Tinderissä hylätyksi tulleet käyttäjät siirtävät häiriköintinsä Instagramin yksityisviesteihin
    10. Koirista on tullut osa identiteettiä, ja niihin panostetaan enemmän kuin koskaan – Näin paljon koira oikeasti maksaa kahdessa vuodessa Tilaajille
    11. Lauri Markkasen seurakaveri sai lyömisestä pitkän pelikiellon – ”Hän on hyvä poika”
    12. Näytä lisää