Työllisyys on jo samoissa lukemissa kuin juuri ennen 1990-luvun lamaa – Onko vaaran merkkejä taas ilmassa? - Päivän lehti 26.7.2018 | HS.fi

Työllisyys on jo samoissa lukemissa kuin juuri ennen 1990-luvun lamaa – Onko vaaran merkkejä taas ilmassa?

Työllisyysaste ei ole ollut yhtä korkealla kuin nyt sitten kesäkuun 1990. Silloin Suomen talous oli kuilun reunalla. Miten on nyt?

Työttömyysluvut ovat olleet näin hyvät viimeksi 1990-luvun alussa, juuri ennen kuin ylikuumentunut talous syöksyi lamaan. Hietaniemen uimarannalla nautitiin helteestä myös kesällä 1991.­

26.7.2018 2:00 | Päivitetty 26.7.2018 6:25

Suomen taloudessa tapahtuu nyt kummia. Talous on kasvanut koko alkuvuoden kolmen prosentin vauhtia, mikä on hyvä uutinen.

Työllisyyden kehitys on ollut vielä paljon parempaa, suorastaan puistattavan hyvää.

Työikäisistä suomalaisista oli Tilastokeskuksen mukaan töissä kesäkuussa jo 75,5 prosenttia ja työttömyysaste eli työttömien työnhakijoiden määrä suhteessa työvoimaan oli 6,7 prosenttia.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?