Päivän lehti 27.1.2017
Päivän lehti 27.1.2017    |   Mielipide

Runous ei ole häviämässä minnekään

Runous voi hyvin, vaikka sen julkaiseminen on kriisissä.

Antti Majander ruoti (HS 21.1.) runouden julkaisemisen nykytilaa.

Runous ei ole kuolemassa. Kansalliskirjaston Fennica-tietokannan mukaan vuonna 2015 ­ilmestyi 450 runoteokseksi luokiteltua teosta. Vuonna 1956 – jota pidetään modernistisen ­runouden läpimurtovuotena – runoudeksi luokiteltavia teoksia ilmestyi 28 kappaletta, joista ­aikuisille suunnattuja uutuuskokoelmia oli 14. Vuonna 1997 ilmestyi 378 ja vuonna 2007 544 teosta.

Fennica on määrällisen tarkastelun suhteen parempi lähde kuin Kustannusyhdistyksen tilastot, jotka kokoavat vain ­yhdistyksen jäsenkustantajien tiedot. Pienet runokustantamot eivät yhdistykseen kuulu.

Toinen asia on se, että vuosina 1956, 1997, 2007 ja 2017 laaturunoudeksi määritellään vain osa tästä tarjonnasta. Runo­yhdistys Nihil Interit ry:n vuotuiseen runokilpailuun lähetetään noin 55–75 kokoelmaa, joista noin 20–30 kestää tiukatkin kriteerit. Parhaimpien joukossa on sekä vakiintuneiden kustantajien että uusien runokustantamojen kirjoja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jos jokin asia on nyt kriisissä, niin ­runouden helmien seulonta on erityisen heikkoa. Päivä­lehtikritiikki ei tätä tee. Finlandia-palkinto on pudottanut taiteellisesti kiinnostavimmat lajit pois jo 1990-luvulla. Suomen ­ainoan runouslehden Tuli & Savun resurssit eivät tähän riitä.

Mahdollinen runouden kriisi on suurten kustantajien tuotto-odotuksien kriisi. Kirjojen levittäminen on entistä vaikeampaa. ­Runoteosten myynti on siirtynyt yhä enemmän suoramyynniksi. Sanomalehdet eivät entiseen tapaan julkaise runo­kritiikkiä, vaan lehdet julkai­sevat enemmän henkilökuvia kuin kritiikkejä. Näin lukijat ­eivät saa tietoa uusista runo­teoksista eikä niitä sitten osteta.

Olen toiminut runoaktiivina noin 25 vuotta. Runous on kulkenut buumista toiseen, ja nyt runoudessa on meneillään buumi. Monet nuoretkin ovat kiinnostuneet runoudesta.

Runous voi hyvin, vaikka sen julkaiseminen on kriisissä. ­Tässä tilanteessa ammatillisen runoilijuuden lähtökohdat ovat hankaloituneet. Runoilijoiden toimeentulo on heikompi kuin muilla kirjailijoilla. Apurahoituksen merkitys on korostunut: jos runoteosta ei julkaista, ­runoilija putoaa apurahoituksen ulkopuolelle. Tämä lisää kustantajien ja runouden ­yhteisöllisen toiminnan, kuten yhteisöllisten runokustantajien, merkitystä. Myös toimittajien työ on vaikeampaa, kun tieto runoteoksista on pieninä palasina maailmalla.

Tommi Parkko

puheenjohtaja

Runoyhdistys Nihil Interit ry

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Kirjat
  • Runous
  • Kustantamo
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Terveyspalvelut mullistuvat vuonna 2019 – näin uudistus vaikuttaa sinuun
    2. Norjan hiihtäjien entinen lääkäri otti täyden vastuun Therese Johaugin dopingkärystä: ”Minulle ei ole enää sijaa urheilussa”
    3. Britannian pääministeri Theresa May on Trumpin kauden ensimmäinen valtiovieras Valkoisessa talossa
    4. Pamela päivystää illasta toiseen kaduilla myymässä seksiä – tällaista on afrikkalaisten katuprostituoitujen arki Helsingissä
  2. Pääkirjoitus
    1. Valtarakennelma murenee Ranskassa
    2. Maailma seuraa avuttomana uuden kansanmurhan alkua
    3. Keskiarvolla ei ole ongelmaa
    4. Suomella on hankala itäinen naapuri, mutta Meksikolla vasta vaikeaa onkin
    5. Hallitus keskittyy liikaa työmarkkinoihin
    6. Karlsson
    7. Hallituksen asettamiin tavoitteisiin on matkaa
  3. Kotimaa
    1. Sisäministeri pyytää poliisilta selvityksen raiskausrikosten tutkinnasta – ”poliisilaitosten välillä ei voi olla näin suuria eroja”
    2. Krp epäilee Supon työntekijän haalineen Suomen turvallisuutta vaarantavia tietoja
    3. Korkein oikeus ei ota käsiteltäväkseen Jari Aarnion talousrikosjuttua – hovioikeuden tuomio jää voimaan
    4. Sdp:ltä uusi malli nuorisotakuuksi ja ehdotus hallitukselle kesäduunitalkoista
    5. Oululaisteekkari rakensi jättimäisen robottipuvun – keksinnöt kiinnostavat Hollywoodia myöten
    6. Amnestyn selvitys: Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ei tunnisteta kunnissa
    7. Kirjeitä ei enää tarvitse jakaa viitenä päivänä viikossa taajamissa – hallitus hyväksyi postilain muutoksen
    8. Suomesta ihmisoikeusvalitus YK:n komitealle – isä surmasi vaimonsa ja kaksi tytärtään Vantaalla
    9. Naispari matematiikan tehtävässä ja homovihaa historiassa – Näin sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta halutaan opettaa kouluissa
    10. Vaarallisille rikoksentekijöille tulossa uudenlainen rangaistus – valvonta jatkuu vankilasta vapautumisen jälkeen
    11. VR sai ison kasan risuja Hämeenlinna-linjauksestaan – hyvittelee nyt hämeenlinnalaisia vähän nopeammilla taajamajunilla
    12. Mikkelin vankila jäi kiinni vakavista rikkomuksista – asetti vangeille omavaltaisia rajoituksia
    13. Tutkimus: Joka neljäs ylipainoinen nuori mies kärsii syömishäiriöoireista – oireilu pitäisi tunnistaa entistä paremmin
    14. Kolme palomiestä loukkaantui muovitehtaan varastopalossa Pomarkussa – palo on saatu sammutettua
    15. Särkänniemestä Kreikkaan siirretty Delfi-delfiini on kuollut
    16. Tukholman-lähetystö selvisi verottoman viinan ja tupakan välityksestä huomautuksella
    17. Sanojen valtias -teoksen suomensi Laura Jänisniemi
    18. Jussi Pajusen tytär ei ole Planmecan toimitusjohtaja
  4. Kaupunki
    1. Suomen vankiloissa kymmeniä radikalisoituneita ääri-islamisteja – Vantaalla havaittu yhteydenpitoa terroriverkostoihin muurien ulkopuolelle
    2. Helsingin seudun Reittiopas mullistuu: lähimmät pysäkit ja nopeimmat lähdöt ilmestyvät puhelimen ruudulle
    3. Käsittämätön ja vaarallinen villitys Vantaalla – alaikäiset provosoivat tappeluita videoidakseen väkivallan ja levittääkseen sitä netissä
    4. Jussi Pajunen torjuu valitukset Sami Sarvilinnasta
    5. Muumit laulavat perjantaina kiinaksi Keskuskadulla
  5. Ulkomaat
    1. Kiista muurin maksajasta kiristi Trumpin ja Peña Nieton välit – Trump suunnittelee aloittavansa kauppasodan Meksikon kanssa
    2. Trump sulkee oven syyrialaisilta – pakolaisten ja luvattomien siirtolaisten määrät ovat kuitenkin laskeneet huippuvuosista
    3. WP: Koko Yhdysvaltain ulkoministeriön korkein hallintojohto erosi keskiviikkona
    4. Trump on pannut tuulemaan allekirjoittamalla presidentin asetuksia – mikä on tämä kiistelty valtaoikeus?
    5. Kyberhyökkäys pakotti Ruotsin armeijan sulkemaan harjoitusjärjestelmän
    6. Gambian vaalivoittaja saapui maahan juhlittuna presidenttinä – ja aloittaa edeltäjänsä sotkujen siivoamisen
    7. Ruotsi tutkii korkean tason korruptiojuttua – kuninkaan linnoja hallinnoivan viraston johtaja pidätetty
    8. Kreikka ei luovuta kahdeksaa turkkilaissotilasta – Loukkaantunut Turkki uhkasi diplomaattisten suhteiden uudelleen arvioimisella
    9. Etsinnät lopetettiin lumivyöryn tuhoamassa hotellissa Italiassa – kuolonuhreja 29
    10. Hallituksen esitys brexit-laiksi lähti brittiparlamenttiin
  6. Talous
    1. Bernerin selvitys kaatui, mutta liikenteen ongelmat jatkuvat – mitä niille aiotaan tehdä?
    2. Jos autovero olisi poistunut, auton ostajien apuun olisi tullut säädös, josta harva tietää: autoveron vientipalautus
    3. Nordea maksaa jälleen ennätysosingot – Björn Wahlroosille tulossa lähes 12 miljoonan euron tili
    4. Ruoanvälityspalvelu Wolt laajenee helmikuussa uuteen maahan – Suomessa Woltin kautta myydään kymmenillä miljoonilla euroilla ruokaa vuodessa
    5. Valmet Automotive palkkaa 500 työntekijää Uuteenkaupunkiin
    6. Kiinan heikentynyt veto näkyy Koneen luvuissa – toimitusjohtajan mukaan hissimyynti voi laskea tänä vuonna
    7. Lidl paljastaa nyt ensi kertaa, missä kengät ja vaatteet valmistetaan – ja aikoo ottaa sen tavaksi
  7. Urheilu
    1. Urheiluoikeuden asiantuntija tyrmää dopingista kärynneen Johaugin selitykset: ”Vastuuta ei voi ulkoistaa”
    2. Kontinen ja Peers etenivät ensimmäiseen grand slam -finaaliinsa – vastassa nelinpelilegendat: ”Voi olla, että koettavat jotain erilaista tällä kertaa”
    3. Roger Federer raivasi tiensä finaaliin viisieräisen taistelun jälkeen – Serena ja Venus Williams kohtaavat naisten loppuottelussa
    4. Lääkäri Virtanen oli vielä tällä viikolla vuorotöissä sairaalassa – perjantaina pitäisi tehdä neloishyppy EM-jäillä
    5. Jäätanssipari Törn ja Partanen selvitti tiensä jatkoon – ”Kauden paras suoritus”
    6. Jokerit leikkii tulella ja on pulassa illasta toiseen
    7. Afrikan mestaruusturnauksen lohkovoittajat selvillä – isäntämaa ja hallitseva mestari putosivat
    8. Mikko Korhonen sivusi uransa parasta kierrostulosta Euroopan-kiertueella: ”Momentum pysyi päällä”
    9. Oulun Toto76-vihjeet
    10. Tuloksia, tv-urheilua ja rahapelejä
  8. Lasten uutiset
    1. Olympiakomitea haluaa koululaiset vaikkapa ladulle
    2. Kaikille koululaisille mahdollisuus liikkua
    3. Tänään juhlitaan kiinalaista uuttavuotta
    4. Doping­oikeudenkäynti ja Oscar-ehdokkaita
    5. Mitä tarkoittaa lähdekritiikki?
    6. Uutta luettavaa joka päivä
    7. Lihapiirakka
  9. Kulttuuri
    1. Hakaristejä Suomen Pankissa – yleisö kutsutaan taas hätkähdyttävienkin taideaarteiden ääreen perjantaista maanantaihin
    2. Susanna Mälkin Mahler ei ole määrätty tuhoon
    3. Onneli ja Anneli -trilogia saa onnistuneen päätöksen
    4. Extreme-agentin paluu menee täysin överiksi XXX-elokuvassa
    5. Galerie Forsblomin näyttelyvuosi alkaa komeasti – myös Suomi saa osansa kapitalismikriitikko Riiko Sakkisen pilkasta
    6. La La Land aiheutti elokuvamusikaalien renessanssin – uuden rockoopperan pääosiin Adam Driver ja Rooney Mara
    7. Bachia ja pelimannimusiikkia yhdistävä Kreeta-Maria Kentalan levy sai Yleisradion palkinnon
    8. Yleisöä sai istua säkkituoleilla keskellä Bosnian pyramidien parantavaa voimaa
    9. The Allman Brothers Bandin rumpali ja perustajajäsen Butch Trucks kuoli
    10. Päivälehden museo ehdolla vuoden museoksi – myös uudistetut Lenin-museo, Vantaan Artsi ja Helsingin kaupunginmuseo säväyttivät
  10. Tiede
    1. Tieteeseen luotetaan, sillä se epäilee
    2. Miksi uimahallissa pissattaa niin usein?
    3. Miten antibiootit tappavat bakteereita?
    4. Miksi autot ruostuvat ja mihin maali menee ruosteen alta?
    5. Tekokuut tornien tilalle tähtikolmiomittauksessa
  11. Mielipide
    1. Runot tuskin häviävät, vaikka niiden jakelutapa muuttuu
    2. Runous ei ole häviämässä minnekään
    3. Luomutuotanto pitää yllä maatalousmaan kasvukuntoa
    4. Ruoan tehotuotanto ei palvele nälkää näkeviä
    5. Kulutusta on pakko vähentää
    6. Onko riippumatonta totuutta olemassa?
    7. Vuokrat tulee saada kuriin
    8. Yksinyrittäjän on liian vaikea palkata työntekijöitä
    9. Tabletit ja älypuhelimet vaarantavat lasten luovuuden – Onneksi minun lapsuudessani ei ollut vaihtoehtoja
    10. Kansalaisuuteen kuuluu velvollisuuksiakin
    11. Räsymatto on Suomen kansallisaarre
    12. Lippujen hintoihin alennuksia
  12. Tänään
    1. ”Uskon, että talkoohenkeä löytyy edelleen” – Eero Väisäsen perustama Siskot ja Simot -yhteisö järjestää tapahtumia ikäihmisille
    2. Retki Gizan pyramideille
    3. Susijahtia Etelä-Pohjanmaalla
    4. Tapahtumia perjantaina 27. tammikuuta
    5. Ebelin nuoret säveltivät ja sanoittivat konsertin uutisten maailmasta
    6. Anna Karenina ja tosi-tv
  13. Radio ja TV
    1. Tahraton mieli tarjoaa surrealistisen seikkailun muistin sisäavaruuteen
    2. Onko Yksin kotona -elokuvan Kevin McCallisterilla väkivaltaongelma?
    3. Perjantain elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Rip Kirby
    3. Fingerpori
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Harald Hirmuinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi altaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    4. 4

      Brexit maksaa jo nyt tavalliselle perheelle satoja euroja vuodessa: hinnat nousevat ja palkkojen kasvu takkuaa

    5. 5

      Juha Sipilä julkaisi Twitterissä kaavion jossa eriarvoisuutta torjutaan kävelemällä siltaa ja kiipeilemällä narua – internet korvasi tekstit hallituksen kannatuksella, oluella, ja muulla nerokkaalla

    6. 6

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta suku­puolten väliset erot ovat maailman suurimmat

    7. 7

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    8. 8

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    9. 9

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    10. 10

      VR:n työsuhdeasunnot jyrätään tulevaisuuden korttelin tieltä Helsingin Oulunkylässä – tiivistyvä kaupunki osa Helsingin uutta strategiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    3. 3

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    4. 4

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    5. 5

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    6. 6

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi altaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    10. 10

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää