Päivän lehti 27.2.2017
Päivän lehti 27.2.2017    |   Mielipide

Partiolainen ei vieraannu luonnosta

Pääkaupunkiseudulla partiolippukunnat järjestävät vuosittain yli 2 000 päivä- ja yöretkeä sekä purjehdusta.

Helsingin Sanomat kirjoitti (20.2.) Pekka Väänäsestä, joka liikkuu metsässä vähintään 300 päivää vuodessa. Väänäsen mukaan osa ihmisistä on vieraantunut luonnosta. Hän kaipasi, että virtuaalitodellisuudesta tultaisiin luontoon ja käytettäisiin kaikkia aisteja. Hän totesi, etteivät aiempien sukupolvien tiedot ja taidot ole nykyihmiselle enää itsestäänselvyyksiä.

Partiossa kannustamme niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin liikkumaan luonnossa: luonto on elämyksellinen toiminta- ja oppimisympäristö. Pääkaupunkiseudulla partiolippukunnat järjestävät vuosittain yli 2 000 päivä- ja yöretkeä sekä purjehdusta. Lisäksi monet järjestämistämme partiokursseista sekä ryhmien viikoittaisista kokoontumisista pidetään ulkona. Viime viikolla 300 partiolaista kokoontui Helmi-talvileirille, jossa kaikki ohjelma, muun ­muassa yöpyminen, tapahtui ulkona. Ja mikä parasta, par­tioon ovat tervetulleita kaikki: lapset, nuoret ja aikuiset – taustasta ja aikaisemmasta partiokokemuksesta riippumatta.

Partiolaiset juhlistavat satavuotiasta Suomea Yhdessä metsään -teemalla. Tavoitteenamme on tarjota mahdollisimman monelle Suomessa asuvalle lapselle ja nuorelle metsäkokemus ja luoda hyvä pohja heidän tasapainoisen luonto- ja metsäsuhteensa rakentamiselle.

Pyrimme siihen, että vuoden aikana jokainen partiolippukunta järjestää vähintään yhden retken, jolle kutsutaan mukaan oman toiminta-alueen lapsia ja nuoria. Erityisesti pyydämme mukaan niitä, jotka tulevat sellaisista väestöryhmistä, joita metsä- ja luontoharrastaminen ei perinteisesti tavoita.

Siiri Kihlström

puheenjohtaja

Pääkaupunkiseudun partiolaiset

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Luonto
  • Metsä
  • Partio
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Liikkuminen muuttuu, kannattaako autoa enää omistaa? HS selvitti uudenlaisten autoilupalvelujen tarjontaa ja hintoja
    2. ”Painu neekeri takaisin sinne mistä tulit” – Michaela Moua kertoo, millaista on syrjintä Helsingin joukkoliikenteessä
    3. Nettiääni voi tulla paperisen rinnalle – jotta vilppi voitaisiin varmasti estää, vaalisalaisuutta pitäisi lieventää
    4. Aira Samulin täyttää tänään 90 vuotta ja kannustaa välttämään vanhainkotia: ”Meillä on suuret ikäluokat tulossa, ei siitä edes tule mitään”
    5. Ennätysmäärä naisia hakee armeijaan, mutta keskeyttäneitä on yhä paljon – ”Jokaisessa varuskunnassa naisia on ammattisotilaina”
  2. Pääkirjoitus
    1. Trump työntää jo avattua ovea
    2. Italian poliittinen myllerrys uhkaa talousuudistuksia
    3. Lähiluonto on henkireikä
    4. Suositukset eivät auta liikkumaan – vähän liikkuvan ihmisen silmissä ne ovat epärealistiset ja ahdistavan vaativat
    5. Kuntien ja maakuntien suhdetta pitää tarkentaa
    6. Kelan kompurointi ei saa ymmärrystä
  3. Kotimaa
    1. Mihin katosi suomalainen vakoilurengas Moskovassa 1930-luvulla? Heidi Ruotsalainen, 31, hurahti agenttikoulun lottiin
    2. Hiihtokeskuksissa on tungos keväthangille – ”Näillä lumilla mennään heittämällä pitkälle kevääseen”
    3. Olohuonetenttejä luvassa runsaasti kuntavaaleissa – eduskuntavaaleissa ilmiöksi nousseita kotitenttejä jatketaan innokkaasti, puolueet kertovat
    4. Terhi Kiemunki erotettiin perussuomalaisista laskutus­epäselvyyksien vuoksi – ”Tämä on iso periaatteellinen kysymys”
    5. Kysely: Suomalaisilla on niukasti luottamusta päättäjiin – EU-poliitikkoihin luottaa vain joka neljäs
    6. Kajaanin purettu hyppyrimäki oli 60 vuotta vanha
    7. Lady Macbeth -nukke­teatteri­esityksen musiikista vastaa Iikka Kotaja
    8. Denzel Washingtonilla ei ole kahta pääosa-Oscaria
  4. Kaupunki
    1. Oletko lähdössä Tallinnaan? Ole tarkkana, laivasi saattaa lähteä eri paikasta kuin viimeksi – uudessa terminaalissa odottaa sadan metrin baaritiski
    2. Matinkylän terveys­asemaa ei näillä näkymin lakkauteta
    3. Huoltoasemien määrä saattaa vähentyä Espoossa
    4. Mies törmäsi katuvalotolppaan Helsingin Malmilla, ja auto meni murskaksi – kertoi poliisille olevansa ”pienessä humalassa”
  5. Ulkomaat
    1. Nemtsovin kannattajat eivät vaikene – ”Ihmiset kyllä muistavat, ja se on Venäjän toivo!”
    2. Voiko Ranskan vaaleista kehkeytyä jymy-yllätys? Le Penin mahdollisuuksiin uskoo jopa hänen ”lempivihollisensa”
    3. Terrorismivalvojan mukaan Britanniaan kohdistuu valtava riski – vähintään yhtä suuri kuin IRA:n aikoina
    4. Saksassa hyökättiin viime vuonna lähes kymmenen kertaa päivässä siirtolaisia vastaan
  6. Talous
    1. Sadat lääkärit kipusivat tuloeliittiin palkkatyöllä – laskuri näyttää, miten Suomen kovatuloisimmat lääkärit tienaavat
    2. Lääkäriliitto kiistää puutteet läpinäkyvyydessä: ”Olemme ammattikuntana avoimuuden airuita”
    3. Valvira: Ainakin lääkärien törkeistä huumausaine- ja seksuaalirikoksista pitäisi ilmoittaa meille
    4. Vanha suosikki 3310 tekee paluun – suomalainen yritys julkisti uusia Nokia-puhelimia ja tähtää maailman­valloitukseen Googlen kanssa
  7. Urheilu
    1. Iivo Niskanen myönsi olleensa MM-kultamahdollisuuden menettämisen jälkeen erittäin vihainen: ”Parempi olla reilulla mielellä”
    2. Tuomarineuvoston mielestä Norjan Emil Iversen ei aiheuttanut kaatumista: ”Hidastuksesta näki hyvin, mitä siinä tapahtui”
    3. ”Anteeksi Suomi”, sanoi Norjan valmentaja dramaattisen sprinttiviestin loppuratkaisusta
    4. Yksi Niskanen iskussa, toinen ei
    5. Hannu Manninen nosti Suomen pronssitaistoon –”Pakko oli lähteä vetämään”
    6. Yhdistetyn kolme vahvuutta
    7. Salpausselän laduilla on kompuroitu aiemminkin – Simašovin simahdus 1974: ”Meni melkein suksipornon puolelle”
    8. Mäkihypyn sekakisa jäi suomalaisilta yhteen kierrokseen – Saksa jälleen ykkönen
    9. MM-ohjelma – maanantaina huilataan, tiistaina jatketaan
    10. NHL-pelaaja rusikoi linjatuomaria hävittyään aloituksen Mikko Koivulle – katso videolta pitkään pelikieltoon johtanut tilanne
    11. Marigold IceUnity nousi muodostelmaluistelun Suomen mestariksi ja nappasi MM-kisapaikan
    12. Tuukka Rask vei suomalaisvahtien kohtaamisen, Boston jahtaa tosissaan pudotuspelipaikkaa
    13. Manchester United voitti Englannin liigacupin – Southampton kärsi tuomarivirheestä
    14. Sunnuntain tulospörssissä Lahden MM-tuloksia, jääkiekkoa, jalkapalloa ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Elokuvatuottajien kärkeen noussut Miia Haavisto penää alan naisilta lisää määrätietoisuutta: ”Miehet eivät anna periksi”
    2. Saara Aallon rohkea ilmapallotemppu huipensi X Factor -konsertin Lontoossa
    3. Kymmenen kiloa kimallehilettä – Helsinki Burlesque Festival järjestään viimeistä kertaa, ja valokuvanäyttely näyttää, millaista on suomalainen burleski
    4. Elina Snickerin näytelmät Lahdessa ja Riihimäellä tarkastelevat sotaa tuoreista näkökulmista – molemmat näkemisen arvoisia
    5. Palkintoehdokas diskattiin Oscar-kisasta, syynä sääntöjenvastainen kampanjointi
    6. Sairas Hvorostovski perui lisää esiintymisiä
    7. Siegfried Wagnerin elämä esillä Berliinin homomuseossa
  9. Tiede
    1. Isomyllikäs, ole varovainen – sakaali on liittoutunut paviaanien kanssa
    2. Tutkimus: paastodieetti voi korjata insuliinintuotantoa
  10. Mielipide
    1. Valtion pitää panostaa metsiensuojeluun Kainuussa
    2. Partiolainen ei vieraannu luonnosta
    3. Henkilötunnukseni joutui vääriin käsiin – sain laskun rikollisten nettiostoksista
    4. Karhennetaan kengänpohjat katujen sijaan
    5. Kurinpito koulussa kertoo, ettei kaikki toimi
    6. Lääketeollisuus ei halua salata tietoja
    7. Kannusteet heikentävät tieteen laatua
    8. Epätietoisuus varjostaa turvapaikanhakijan elämää
    9. Aikuiset kiusaavat viekkaasti
    10. Susi rajoittaisi villisikakantaa
    11. Toimittajien puoluesidonnaisuudet julki
  11. Tänään
    1. Esko Sorvali 1942–2017
    2. Juha Tenhunen 1938–2017
    3. Kyriiri heräsi jälleen henkiin
    4. Pohjanmaa kutsuu poikiaan
    5. Tapahtumia maanantaina 27. helmikuuta
  12. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Anssi Kelan uutuussarjassa käydään vanhojen Suomi-hittien kimppuun
    2. Jussi Heikelä on hölöhölömies – jota ei jaksa kuunnella pitkään
    3. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    3. 3

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    4. 4

      Näkymättömän laatikon haaste leviää kulovalkean tavoin somessa – temppu näyttää helpolta mutta ei todellakaan ole, selvitimme treenivinkit

    5. 5

      Testasimme langattomia kuulokkeita toimistossa ja lenkkipolulla – Vastamelukuulokkeiden äänenlaatu hämmästytti

    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    8. 8

      Suomi pistää silmään syrjinnässä, ja afrikkalaistaustaisista sitä koki liki puolet – Somaliliiton puheenjohtaja: ”Ei syrjivä ihminen erottele, kuinka kauan joku on asunut Suomessa”

    9. 9

      Vegaanisen joulupöydän saa nyt koottua helpommin kuin koskaan – keräsimme bloggarien parhaat ruokavinkit, mukana vegaaninen munavoi ja sinihomejuusto

    10. 10

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    2. 2

      Suomi on Euroopan syrjivimpiä maita, osoittaa tuore EU-raportti – ”Tulos on selvä vahvistus siitä, että Suomessa on paljon rasismia”, sanoo yhdenvertaisuus­valtuutettu

    3. 3

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    5. 5

      Alpakkatapahtuman järjestäjien pieni vale oli iso isku luottamukselle – On ankeaa, kun joutuu epäilemään motiiveja pörröisten eläinten paijaamisen taustalla

    6. 6

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    7. 7

      New York Times: Trump herää puoli kuudelta katsomaan televisiota ja katsoo sitä neljästä kahdeksaan tuntia päivässä

    8. 8

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    9. 9

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    10. 10

      Lääkäriksi opiskelu on monille stressiä ja kovaa kilpailua, mutta paineista ei silti puhuta avoimesti – ”Moni vaatii itseltään paljon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    4. 4

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    5. 5

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Suomalaismies otti kuvaa Schwarzenegger-seinämaalauksesta, kun tämä ilmestyikin paikalle – Kuva julkaistiin Redditissä, aiheutti raivoa ja lopulta Arska itse ilmestyi nettiin kertomaan, mistä on kyse

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Tiistaiksi luvassa voimakasta pyryä, tuulta ja huonoa ajokeliä
    3. Aftonbladet: Myös Malmöstä löytyi polttopulloja juutalaisten synagogan luota – Göteborgin iskusta epäillyt olivat saapuneet Ruotsiin äskettäin Lähi-idästä
    4. Henri Kontinen dominoi myös palkintogaalassa – valittiin toistamiseen Pääkaupunkiseudun vuoden urheilijaksi
    5. Jo kolmas perättäinen tappio – yksikään Jokerien pelaaja ei onnistunut voittolaukauskisassa
    6. Presidenttiehdokkaat Sanomatalossa: Niinistö torjui rahaliiton syventämisaikeet ”kokemustensa vankina”, Väyrystä tentattiin kannattajakorteista
    7. Suomi pistää silmään syrjinnässä, ja afrikkalaistaustaisista sitä koki liki puolet – Somaliliiton puheenjohtaja: ”Ei syrjivä ihminen erottele, kuinka kauan joku on asunut Suomessa”
    8. Tunti sitten
    9. Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään
    10. Israelin pääministeri saapui EU:hun itsevarmana: Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem pääkaupungiksi ”pani faktat pöydälle” ja EU-maiden tulisi seurata esimerkkiä
    11. Lumikaaos Brysselin lentokentällä peruutti valtaosan lennoista maanantaina
    12. 2 tuntia sitten
    13. Räjähdys Manhattanilla: Yksi otettu kiinni, useita loukkaantunut – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys
    14. Näytä lisää