Päivän lehti 27.3.2017
Päivän lehti 27.3.2017    |   Mielipide

Työn hävitessä on pidettävä huolta kaikista ihmisistä

Syrjäytymisen ja epätasa-arvon ei pidä antaa kasvaa. Ne ovat suurimpia uhkia sisäiselle turvallisuudelle.

OP:n pääjohtaja Reijo Karhinen kyseli aiheel­lisesti, mitä tehdä työntekijöille, joiden työ häviää alta (Yle Ykkösaamu 18.3.).

Vaikka tulevaisuutta on vaikea ennustaa ja historian kulkukin on sattumanvaraista, on hyvin todennäköistä, että vähintään noin 30 prosenttia kaikista suomalaisista työpaikoista automatisoituu. Ilmiö ei koske yksin Suomea, vaan on globaali.

Poliittisilta puolueilta puuttuu visio, niiden toiminta on näkö­alatonta. Ne eivät ole pohtineet, miten pidetään huolta niistä ihmisistä, joilta automaatio vie työpaikat. Toiminta on ollut kvartaalimaista, lyhytjännit­teistä ja korkeintaan seuraaviin vaaleihin ulottuvaa.

Työpaikkojen kadotessa kaiken keskiössä on 2020-luvun sosiaalipolitiikka. Se on laadit­tava sellaiseksi, että kaikista pidetään huolta. Syrjäytymisen ja epätasa-arvon ei pidä antaa kasvaa. Ne ovat suurimpia uhkia sisäiselle turvallisuudelle.

Taito Taskinen

Kuopio

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Sosiaalipolitiikka
  • Työ
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista
    2. Murrosiässä ihminen oppii tunnistamaan todelliset ystävät – ”Alkavat tehdä eroa siinä, keille he haluavat mukavia ja keille eivät”
    3. Isis heikkenee myös internetissä – propagandakone oli huipussaan pari vuotta sitten, nyt monet ryhmät käyvät informaatiosotaa terroristijärjestöä vastaan
    4. Naispuolisen ystävän deittiseikkailut saivat Jo Nesbøn tarttumaan kynään – uudessa romaanissa sarjamurhaaja etsii uhrejaan Tinderin avulla
  2. Pääkirjoitus
    1. Työaikoihin pitää saada lisää joustavuutta
    2. ”Palkat eivät ratkaise, jos liiketoiminta on selkeää”
    3. Palovaroitin säästää hengen
    4. Perhevapaat ovat kerran melkein kaataneet hallituksen – silloin osattiin tehdä historiallinen kompromissi
    5. Yhteiskunnallinen lisäarvo sopii sote-uudistukseen
    6. Takseilla pitää olla asemapaikka
  3. Kotimaa
    1. Pyöräilyturmat vähenivät viime vuonna selvästi – suurelta osin autojen tiukempien nopeusrajoitusten ansiosta
    2. Kybervarusmiesten määrä on jäänyt odotettua pienemmäksi – koulutuksesta saatu ”erittäin positiivisia kokemuksia”
    3. Kotimainen hunaja on loppumassa kaupan hyllyiltä – lisää tulossa vasta kesällä
    4. Terveyskeskus­maksut pois, päivähoito maksuttomaksi – kanta yhtiöittämiseen erottaa vasemmistoliiton vihreistä
    5. 7 kysymystä Li Anderssonille: ”Autopaikkanormeja voisi keventää”
    6. Tutkijat varoittivat hallituksen biotalousinnon kiihdyttävän ilmastonmuutosta – Ministeri Tiilikainen kiistää kritiikin
    7. Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi
  4. Kaupunki
    1. Lukiolainen Meemi vaihtoi Helsingin Savoon ja hevosiin, Helmi muutti Lapista pääkaupunkiin – paikkakunnan vaihdos pakottaa nuoren itsenäistymään
    2. Onko Espoossa riittävästi parkkipaikkoja? Ei kaikkien mielestä – liikennelinjaukset erottavat puolueet toisistaan
    3. Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin
    4. Toimistoja voi muuttaa asunnoiksi jatkossakin – kaupunki­suunnittelu­virasto joutui perääntymään suunnitelmistaan
    5. Rautatientorilla vietettiin viikonloppuna jääpuiston luistelukauden päättäjäisiä
  5. Ulkomaat
    1. Kumpi tunneli toteutuu ensin, Helsingistä Tallinnaan vai Euroopasta Afrikkaan? Espanjan ja Marokon yhdistäminen junnaa, vaikka välissä on vain 14 kilometrin salmi
    2. Satoja pidätetty Venäjän mielenosoituksista – joukossa oppositiojohtaja Navalnyi
    3. Ensimmäinen erävoitto liittokansleri Merkelille – Saksan kanslerikilpa alkoi pettymyksenä demareille
    4. Varmaksi povattu valinta toteutui: Hongkong saa ensimmäisen naisjohtajansa
    5. Poliisi: Cincinnatin yökerhoammuskelussa ei viitteitä terrorismista – yksi kuollut, 14 loukkaantunut
    6. Poliisi julkisti uusia tietoja Lontoon iskusta – koko tapahtumasarja kesti vain 82 sekuntia, tekijän uskotaan toimineen yksin
    7. Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta
    8. YK: Kuusi avustustyöntekijää tapettu väijytyksessä Etelä-Sudanissa
  6. Talous
    1. Yli 20:tä miljoonaa ihmistä uhkaa nälänhätä – suomalaisen Susanna Sandströmin tehtävä on selvittää, miten apu saadaan parhaiten perille
    2. Yritysten pitää julkistaa naiskiintiö­tavoitteensa tänä keväänä – ilmoitukset olleet ylimalkaisia ja epämääräisiä
    3. Muuttaako Nordea Suomeen? Pääkonttorista voisi olla enemmän haittaa kuin imagohyötyä
    4. Öljyntuottajamaat arvioivat vielä, jatkavatko ne tuotantorajoituksia
  7. Urheilu
    1. Bottas näytti vauhtinsa, vaikka Vettel vei kisan: ”Ei siinä meillä paljon ollut tekemistä”
    2. Suomalaiset tuskin suostuvat soittamaan kakkosviuluja
    3. Eero Remes valloitti Päijänne-ajon ylivoimaisella tavalla –”Riskejä ei tarvinnut ottaa”
    4. IFK:n kone ei menisi koskaan läpi katsastuksesta – kaikki viittaa siihen, että kausi päättyy TPS:n käsittelyssä
    5. Katsojahäiriköt pannaan kuriin, HIFK:n ja TPS:n turvallisuusohjeita kiristetty: ”Kun pelaajien ja valmentajien tunteet ovat pinnassa, voi jotain sattua”
    6. Sami Kapanen teki komean uran pelaajana ja sijoittaa nyt omia rahojaan kuopiolaiseen jääkiekkoon –”Paljon on otettu persnettoa vuosikymmenen aikana”
    7. Nopeuslaskun uranuurtaja Kalevi ”Häkä” Häkkinen kuollut –”Mitään en jättäisi elämässäni tekemättä”
    8. Lotta Lepistö polki kirivoiton Belgiassa –”Odotin ja odotin, koska on oikea aika avata kiri”
    9. Laura Manninen juoksi maratonin ME:n hallissa
    10. Oliver Lindell luopui holarista voittamastaan palkintoautosta –”Kannatti lähteä reissuun”
    11. Saksa haki helpon voiton, myös Englanti vietti kevyttä MM-karsintailtaa
    12. Seinäjoen Peliveljet neljäs joukkue salibandyn välierissä
    13. Sunnuntain keskeiset urheilutulokset, rahapelejä ja maanantain tv-urheilu
  8. Kulttuuri
    1. Haloo Helsinki! toi tuhannet faninsa juhlimaan Tallinnaan – katso kuvakooste ”koko Suomen bändin” paluukeikalta
    2. Constellations-näytelmän ilmaisupaletti jää kapeaksi
    3. ”Vallanpitäjiemme osoittamaa törkeää kyynisyyttä voi verrata­ ainoastaan natsien operaatioihin” – Leif Salménin kärjistykset sopisivat paremmin tv:n debattiohjelmaan
    4. Alma! voitti Tulenkantaja-palkinnon Tampereella – Hanna Weseliuksen esikoisromaani on palkittu myös HS:n kirjallisuuspalkinnolla
    5. Sanna Kekäläisen Whorescope aloittaa poliittisten tanssiteosten sarjan
    6. Postin taidepalkinto jaettiin ensimmäistä kertaa – 10 000 euroa ja oman postimerkkisarjan saa kuvanveistäjä Jasmin Anoschkin
  9. Tiede
    1. Koralliriuttoja koettelee jälleen uusi uhka: Maalta valuvat mikrobit voivat tuhota vesieläimet
    2. Kärpänenkin kärsii kellon siirrosta
  10. Mielipide
    1. Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja
    2. Perhettä tukevien menetelmien käyttöä tulee edistää
    3. Työn hävitessä on pidettävä huolta kaikista ihmisistä
    4. Ylioppilaskokeelle ei tule antaa liikaa painoarvoa
    5. Kansainvälisiä opiskelijoita pitäisi houkutella jäämään töihin Suomeen
    6. Asunnon ostaja voi teettää laajan kuntotarkastuksen
    7. Vastuuton valta synnyttää hometaloja
    8. Ehdotus Kaartin maneesin uudesta käytöstä on kolme vuosikymmentä vanha
    9. Tuunaaminen voi heikentää kypärää
    10. Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi
    11. Tukholman-matkallakin siirretään kelloa
  11. Tänään
    1. Suomalaisyrittäjän mukaan Romania on jättämässä korruptiokulttuurin – mielenosoituksissa tunnelma oli ”kuin Woodstockissa”
    2. Pertti ”Pepsi” Paloheimo 1930–2017
    3. Brittien vuokra-aika Hongkongissa päättyy kesällä
    4. Polkupyörällä Himalajalle
    5. Taikuutta Tampereelta
    6. Tapahtumia maanantaina 27. maaliskuuta
  12. Radio ja TV
    1. Chilen kaikkien aikojen kallein tv-sarja Aavikon kaiut kuvaa diktatuurin aikaa
    2. Huvittava törmäys luo romkomin alkutahdit: ”Meet cute” on romanttisten komedioiden peruskerrontaa
    3. Kuusamo kutsuu ulkomaisia realityselviytyjiä
    4. Elokuvia maanantaina
  13. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suora lähetys länsimetron avajaispäivästä jatkuu: Hetki hetkeltä -seuranta kokoaa historiallisen lauantain tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    2. 2

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    3. 3

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    4. 4

      En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt

    5. 5

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    6. 6

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    7. 7

      Valtio luopuu Salpalinjan viimeisistä bunkkereista – HS:n verkkokartta näyttää ainutlaatuisen linnoitusketjun, jolle rakennettiin 728 betonikorsua ja 350 kilometriä taisteluhautaa

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    10. 10

      Chicago voitti vihdoin – Markkanen nousi ratkaisijaksi viime sekunneilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    2. 2

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    3. 3

      Sexpon puheenjohtaja ja seksityöntekijä kertoo, millaisia ovat ihmisten noloimmat seksikysymykset: ”Nykyään asiakkaat kyllä pyytävät huomattavan reippaasti”

    4. 4

      ”Mökki tärisi niin kovasti, että sen täytyi tulla tähän lähelle” – kolme videota Lappia hämmästyttäneestä meteorista

    5. 5

      Kukaan ei pelasta sinua täältä, sanoi ”lääkäri”, riisui toimittajan ja aloitti tutkimuksen – Kokeilimme, miltä tuntuu osallistua seksuaalisia fantasioita toteuttavaan esitykseen

    6. 6

      Suora lähetys länsimetron avajaispäivästä jatkuu: Hetki hetkeltä -seuranta kokoaa historiallisen lauantain tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    7. 7

      Jätkäsaaren homehtuneen Wood Cityn suunnittelussa tehtiin virhe, tunnustaa Stora Enso – SRV myöntää, että puu­kerros­taloon hulahti rakennus­aikana runsaasti vettä

    8. 8

      Kone-nimensä vuoksi vankilaan joutunut suomalaismies vapautui syytteistä – aikoo haastaa Bulgarian EU-oikeuteen

    9. 9

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    10. 10

      Nuorisojengi tehtaili Helsingissä muutamassa kuukaudessa 13 ryöstöä – Uhrin kurkulle painettiin tikari Malmilla, myyjää hakattiin lonkerotölkeillä Mellunkylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Trump otti aikalisän metsästysmuistojen tuontikiellon poistolle – presidentin hallinto ehti jo ilmoittaa, että maahan saisi taas tuoda norsun osia Zimbabwesta
    3. Suora lähetys länsimetron avajaispäivästä jatkuu: Hetki hetkeltä -seuranta kokoaa historiallisen lauantain tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”
    4. Asuntolainojen korkokatto kasvattaa taas suosiotaan – mutta kannattaako suojautuminen?
    5. Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua Tilaajille
    6. Ufojen tapaamisia, shakkia Gaddafin kanssa ja nimi USA:n pakotelistalla – kansainvälisen shakkiliiton puheenjohtaja kertoo erikoisia tarinoita
    7. Tunti sitten
    8. Valtio luopuu Salpalinjan viimeisistä bunkkereista – HS:n verkkokartta näyttää ainutlaatuisen linnoitusketjun, jolle rakennettiin 728 betonikorsua ja 350 kilometriä taisteluhautaa
    9. Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti
    10. 2 tuntia sitten
    11. Uusi suomalaistähti on syttynyt NHL:ssä –”Pinnoja pitääkin tulla”
    12. HS Kirjaston viikon kirja hyytää Koutokeinon pimeydessä – Lars Pettersonin trilleri on nyt luettavissa maksutta
    13. Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön
    14. Näytä lisää