Päivän lehti 27.5.2018
Päivän lehti 27.5.2018

Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria – HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen

Sote- ja maakuntauudistus ovat jälleen dramaattisessa vaiheessa. Niiden syntymisestä tai kaatumisesta hallitus tullaan muistamaan. Mutta samalla se on tehnyt paljon muutakin. HS kävi läpi, missä määrin hallituksen tavoitteet ovat toteutumassa. Se oli tavallista helpompaa, koska Sipilän hallitus teki insinöörimäisen hallitusohjelman, jossa tavoitteille asetettiin 28 mittaria.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kaduilla kajahtaa laukauksia, mutta murhapääkaupunki ei ole entisensä – HS vieraili Kolumbian Medellínissä, jonka tarina kertoo ihmiskunnan suunnasta
    2. Sipilän johdolla laadittiin insinöörimäinen hallitusohjelma ja tavoitteille 28 mittaria – HS kävi läpi tavoitteiden toteutumisen
    3. Oliver Helander on tasavallan uusi keihäshirmu – ”Heittäminen tuntui helpolta”
    4. Uutisvuoto oli kummajainen, josta tuli matkittu formaatti – HS seurasi ohjelman viimeistä nauhoitusta, ja tunnelma oli kuin kevät­juhlassa
    5. Uutisvuodon entinen käsikirjoittaja rikkoo vaitiolosopimuksensa ja kertoo kuinka ohjelmaa tehtiin
  2. Pääkirjoitus
    1. Työaikalaki välttyy isoilta kiistanalaisilta muutoksilta
    2. Venäjä ei enää edes yritä ylläpitää uskottavuuttaan
    3. Latauspistokkeesta parkkipaikalla voi tulla uusi työsuhde-etu
    4. Valkoinen mies on yhä etuoikeutettu – ja taipuvainen sekä ylimielisyyteen että itsesääliin
    5. Trump maalaa eurooppalaiset ahneiksi ja oveliksi huijareiksi – ja viesti uppoaa amerikkalaisiin
    6. Karlsson
    7. Soten ja maakuntien kohtalo puhuttaa
  3. Kotimaa
    1. Sote-uudistus huojuu ja uhkaa viedä hallituksen mukanaan – siihen on kaksi syytä
    2. Valtiolla oli varaa rakentaa kallis mökki Käsivarteen, mutta poliisit ja rajavartijat vietiin tuntien ajomatkan päähän – ”Mökkiä käytetään myös edustamiseen”
    3. Vanhemmilta karhutaan luokka­retki­rahoja, vaikka se rikkoo perustus­lakia – ”Kopio­paperiakin on pyydetty”, sanoo vanhempain­liiton toiminnan­johtaja
    4. Meteorologi vertaa aurinkoisen sään kuivattamaa Suomen maaperää aavikkoon – palautuminen vaatisi kahden päivän taukoamattoman sateen
    5. Lämpö vauhdittaa kotimaisten kasvisten kasvua, mansikoiden kohdalla ”puhutaan todella aikaisesta keväästä” – mutta siitä on myös haittaa
    6. Toimittajat ja kuvaajat paljastavat ennen julkaisemattomia tositarinoita – Musta laatikko -esitykset digitilaajien katsottavissa täällä
    7. Flow’ssa on 233 esiintyjää
    8. Helsinki Lit -festivaalin takana on yhdistys
  4. Kaupunki
    1. Helsinkiläinen Kata Lindroos synnytti toisen lapsensa ruusun­lehtialtaassa omassa olohuoneessaan – kiinnostus koti­synnytyksiin kasvaa, vaikka niitä ei suositella
    2. Auto­varkaissa ollut kolmikko hyökkäsi julmasti silmin­näkijän kimppuun Vantaalla – miehet tuomittiin murhan yrityksestä
    3. Kilometrin pituinen kirppis on Kumpulan kylä­juhlien veto­naula – Tältä se näyttää nopeutettuna
    4. Pilvenpiirtäjä­työmailla piilee riskejä, joista ei ole Suomessa juuri kokemusta – Kala­satamassakin on koettu läheltä piti -tilanne
    5. Poliisi haki varastettuja aseita asunnosta Vantaalla
    6. Uimastadionin kesäkausi alkaa sunnuntaina
  5. Ulkomaat
    1. EU:n tarkkailuluokka haukkuu unionia ja vastustaa yhdessä maahanmuuttoa, mutta muuten yhteinen sävel on hukassa – Tosin EU:n rahat kelpaavat kaikille
    2. ”Hiljaisen vallan­kumouksen huipennus”, julisti Irlannin pääministeri – Yksi Euroopan jyrkimmistä abortti­laeista kaatui selvällä enemmistöllä
    3. Koreoiden johtajat neuvottelivat yllättäen maiden rajalla, Kim Jong-un halusi pitää kiinni Trumpin tapaamisesta
    4. Otsonia tuhoavan kielletyn kemikaalin lisääntyminen yllätti tutkijat – Nyt hälyttävästä löydöstä syytetään kiinalaisia jääkaappeja
    5. USA:n opioidi­epidemia näkyy jo simpukoissakin – Tutkijat löysivät jäämiä Seattlen edustan merenelävistä
    6. Kymmeniä kuoli linja-auton törmättyä pimeään traktoriin ja olutrekkaan Ugandassa
    7. Vandaali kävi taulun kimppuun Venäjällä
  6. Urheilu
    1. Riina Kykkäsen Opel ruostui 20 vuotta metsässä, kunnes hänen veljensä Mirko kunnosti sen – sisarusten harrastus vie kaikki rahat ja vähän enemmänkin
    2. Ulosajot pelastivat HJK:n kasvot Metroderbyssä – pelillisesti Stadin derbylle löytyi korvaaja
    3. HJK kiri voittoon hengästyttävässä metroderbyssä
    4. Real Madrid voitti Mestarien liigan – Liverpoolin maalivahdin virheet auttoivat espanjalaisseuran 3–1-voittoon
    5. UFC-häkkiin palaava Makwan Amirkhani tuntee nyt olevansa oikea vapaaottelija
    6. Ricciardo hehkutti rakkauttaan Monacoon – Räikkönen joutui arvuuttelemaan renkaitten kanssa
    7. Oskar Kirmes ja Helmi Murto voimistelivat Suomen mestareiksi
    8. Suomen naisille voitto lentopallon Kultaisessa liigassa – ”Juna kulkee oikeaan suuntaan ja peli alkaa löytää uomiaan”
    9. Fulham nousi takaisin Valioliigaan – paikan arvo kymmeniä miljoonia euroja
    10. Iltalehti: Kiekko-Espoo pelaa ensi kaudella Suomi-sarjassa
    11. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  7. Sunnuntai
    1. HS-kuvakertomus: Kolumbian Medellínin rohkeat aktivistit vastustavat rikollisjengien murhatekoja hiljaisella rituaalilla
    2. Vuoden luetuimmat jutut: Suomen peruskouluissa tapahtuu tuhansia pieniä oikeusmurhia – Miten on mahdollista, että samalla osaamisella arvosana voi olla seiska, kasi tai ysi?
    3. Opettajat kertovat arvosana-arpajaisista: ”Armoviitonen niille, jotka hengittävät samaa ilmaa”, ”Ysin oppilas ei osaa mitään”
    4. Antti Rinne ärähti Petteri Orpolle ja tiivisti kahteen sanaan Suomen politiikan – samalla selvisi, miksi sotea on väännetty jo 13 vuotta
    5. Ruotsi lähettää koteihin sota­propagandaa, Suomen nuoriso puhuu sodan uhasta ja keski-ikäinen kolumnisti pohtii tulevaa taistelu­pariaan
    6. TM kertoo nyt maastureista ja muistisairauksista – terveysjutut tulivat tekniikkalehden sivuille, ja se jakaa lukijakuntaa
    7. Poliitikko Satu Hassissa on huippumallin ainekset – nuorena hän pyrkikin valokuvamalliksi
    8. Kuinka pitkälle Aurajokea pystyisi ajamaan ruotsinlaivalla?
  8. Ura
    1. ”Se, joka tekee eniten virheitä, voittaa” – Suomalaiset eivät uskalla epäonnistua, sanovat menestyneet yritysjohtajat ja kertovat esimerkin, joka säästi tuhansia ihmishenkiä
    2. Näytätkö johtajalta vai hoivaajalta? Nämä piirteet kasvoissasi määrittävät sen, millaisena muut ihmiset sinua pitävät
  9. Talous
    1. Jyrki Katainen katuu euroalueen yhteisvastuun kritisoimista, ja kertoo nyt HS:lle kolme mullistavaa ehdotustaan euron muuttamiseksi
  10. Kulttuuri
    1. Tanskalainen Kim Leine kuului Jehovan todistajiin, oli kuolla Grönlannissa huumeisiin ja päätti lopulta alkaa kirjailijaksi – Nyt hän teki romaanijärkäleen Suomen sisällissodasta
    2. Ruokahuolto petti heti, peseytyminen kiellettiin – Tammisaari oli kesän 1918 pahin kuolemanloukko, ja uusi tutkimus kertoo siihen syyt
    3. Suomalaisopiskelijoiden kevätnäytös löi vaatejätti Lacosten entisen luovan johtajan ällikällä – ”Tämä on kuin kansainvälisen muotikilpailun finaali”
    4. ”Mene ulkomaille, jätä egosi matkalaukkuun ja ala hommiin” – Suomessa vierailevat kansainväliset tekijät neuvovat, kuinka muotimaailmassa menestytään
    5. Kissa ei ole poliittisesti korrekti Lassi Hyvärisen hienoissa runoissa
    6. Viikon kirjasuosituksissa naisten kapina miesten sortoa vastaan ja psyykkistä jännitystä
    7. Ehkä Tuhkimon prinssillä olikin kenkäfetissi – voit nyt lukea maksutta aikuisille kirjoitettuja satuja
  11. Mielipide
    1. Vanhempien juominen varjostaa monen koulutietä – osa tuoreista ylioppilaista pelkää, joutuuko vielä omissa juhlissaankin häpeämään
    2. Luutuneista rakenteista tulisi jo päästä eroon – opintojen viivästyminen palveluksen takia on nyt nuorten miesten taakka
    3. Koulujen lomia voisi jaksottaa toisin
    4. Helsingistä puuttuvat hyvät leikkipuistot
    5. Metsää hävittävät avohakkuut on aika kieltää
    6. Sydäniskureita tarvitaan lisää
    7. Muovin keräyspisteverkosto laajenee
    8. Osaisiko kännykkäkansa toimia kriisissä?
    9. Nyt on hyvä hetki puhua Helsingin rakentamisen tavoista ja tuloksista
    10. Miksi makasiinin raunio on yhä pystyssä?
    11. Espoon kaupunkipyöriin liittyy ongelma
  12. Tänään
    1. Helena Haro piirsi vuonna 1980 niin suloisen apinakuvan, että avopuoliso J. Karjalainen halusi tehdä siitä laulun – nyt kaksikon luoma apinaorkesteri herää henkiin lastenkirjassa
    2. Laskuvarjohyppääjät kilpailivat Malmilla
    3. Heikki Saari 1955–2018
    4. Annika Forsander 1965–2018
    5. Tapahtumia sunnuntaina 27. toukokuuta
    6. Tapahtumia maanantaina 28. toukokuuta
    7. Pihakirppiksiä Marjaniemessä
    8. Tomppelin temput
  13. Sarjakuvat
    1. Harald Hirmuinen
    2. Jäätävä Spede
    3. Lassi ja Leevi
    4. Karlsson
    5. Velho
  14. Radio ja TV
    1. Luuseripoliisit pelastavat uraansa sarjassa, joka jaksaa hymyilyttää erinomaisten sivuroolien takia
    2. Viro Stalinin ja Hitlerin saappaiden alla – Yle juhlistaa Viron itsenäisyysjuhlavuotta 12 kuunnelmalla
    3. Viharikos ja rakkaus yhdistää onnistuneesti dokumentin analyyttisyyden ja rikosdraaman jännityksen
    4. Sunnuntain tv-elokuvia
  15. Koti
    1. Hädin tuskin yksi bussilinja, ei kauppaa, ei päiväkotia – uudisalueelle ensin muuttavat joutuvat kitkuttelemaan ilman palveluja
    2. Realia isännöinnin kirjanpitäjää epäillään satojentuhansien eurojen kavalluksista ympäri Suomea – sumuttanut taloyhtiöiden, kauppakeskuksen ja linja-autoaseman kirjanpitoa
    3. Lapsiperheille rakennetaan mullistava uutuus Helsingin Sörnäisiin: kerrostalo, jossa on huokeat vuokrat
    4. Vuokranantaja luovutti vuokralaisen puhelinnumeron tulevalle asukkaalle, joka pyysi päästä tutustumaan huoneistoon – pitääkö vuokralaisen toimia välittäjänä?
    5. Terassin lasikatto romahti alas – ”Jos alla olisi ollut pieni lapsemme, olisi voinut käydä ikävästi”
    6. Alvar Aalto -fanien kesälomareissujen suunnittelu on nyt helppoa: matkailusivusto avattiin
  16. Ajanviete
    1. HS:n miniristikosta löytyy tänään naisia ja kitupiikkejä – Ratkaisetko ristikon?
    2. Päivän sudoku
    3. Kuinka monta litraa vettä tarvitaan avokadokilon tuottamiseen? – Tämä ja muita kysymyksiä tänään Uutisgurussa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    3. 3

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    4. 4

      Suomi ostaa uusiin sotalaivoihin ohjuksia, jotka tuhoavat lentokoneiden lisäksi muita ohjuksia

    5. 5

      Oulun seksuaalirikos­vyyhti laajenee yhä – yhteensä tutkinnassa on ollut liki 30 lapsiin kohdistunutta tapausta

    6. 6

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    7. 7

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    8. 8

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    9. 9

      Jehovan todistajat: Uskonliikkeen pidätettyjä jäseniä on kidutettu raa’asti Venäjällä

    10. 10

      Runkovesijohto rikkoutui Itä-Helsingissä – Yli tuhat ihmistä sinnittelee ilman vettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seeprakuvion jättihyöty varmistui videolta, kun tutkijat pukivat seeproja ja hevosia valeasuihin

    2. 2

      Perussuomalaisten kannatus nousee, ja kampanja tiivistyy Ouluun: ”Ihan tavalliset keski-ikäiset ihmiset ovat nyt vihaisia”

    3. 3

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    4. 4

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    5. 5

      Kiltteydellään hurmannut kumppani alkoikin vähitellen kontrolloida kaikkea – sadat lukijat kertoivat, millaista on, kun puolison mieli järkkyy

      Tilaajille
    6. 6

      Yli 2 300 suomalaista vastasi HS:n peltipoliisi­kyselyyn: Jaetuin tunnetila on raivo, ja jostain syystä se kohdistuu yhteen mieheen

    7. 7

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    8. 8

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja korvatakseen muovipussit ja se sai sosiaalisen median tolaltaan – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    9. 9

      Samsung esitteli odotetun taittuvan älypuhelimensa

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    3. 3

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    4. 4

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    5. 5

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    6. 6

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    7. 7

      Oli huippulukio, oli harrastukset, oli liikaa intoa ja liian vähän aikaa – Ja niin Elena Shemyakin mieli hajosi

      Tilaajille
    8. 8

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    9. 9

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    10. 10

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    11. Näytä lisää