Päivän lehti 27.7.2019

Japanilainen Softbank perustaa toisenkin sadan miljardin dollarin sijoitusrahaston – mukana muun muassa Apple ja Microsoft

”Tekoälyn vallankumousta kiihdyttävä” rahasto tulee sijoittamaan teknologian johtaviin kasvuyrityksiin, japanilaisyhtiö kertoo.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kesäleirillä Minnesotan syrjäseudulla simuloidaan amerikkalaisille lapsille Suomi – ”On opittu, että Suomi kallistuu sosialismin puoleen”
    2. HS:n tiedot: Olli Rehn vahva ehdokas IMF:n pääjohtajaksi
    3. Mikä on IMF? Valuuttarahasto on pelastanut monien kehittyvien maiden talouden, mutta Etelä-Euroopassa sitä ei muisteta hyvällä
    4. Lähes 850 ravintolaa saa myydä alkoholia mukaan, mutta ihmisiä se ei juurikaan kiinnosta
    5. Suomen nyky­kansan­taiteen perinne on maailman parhaita, mutta uhkaa tuhoutua: ”Onko kymmenen vuoden kuluttua enää muuta kuin Parikkalan patsaspuisto?”
  2. Pääkirjoitus
    1. Pohjoismainen tasavalta toimii Suomessa hyvin
    2. Suhdannepolitiikka ei saa olla vain EKP:n varassa
    3. Ammattiin voi opiskella nyt myös kesällä
    4. Matkalla pohjoiseen ehtii ihmetellä monttuisia teitä
    5. Hybridi on kaupungissa sähköautoa ekologisempi
    6. Terapiaan pääsy pitää turvata sitä tarvitseville
  3. Kotimaa
    1. Työministeri Timo Harakka selittää, miksi häneltä on turha odottaa työttömien patistelua
    2. Tilastot paljastavat: Ulkomaalaisten seksuaali­rikos­epäilyt yleistyvät ja Suomen teillä liikkuu aiempaa enemmän huumekuskeja
    3. Attendolle 200 000 euron uhkasakko Kangasalla, hoivakodissa puutteita muun muassa henkilökunnan määrässä ja lääkehuollossa
    4. C-hepatiittitartunnat ovat lisääntyneet Suomessa, nyt kaikki 22 000 kantajaa halutaan hoidon piiriin
    5. Keskustelu ”tamponiverosta” jatkuu: Vihreiden kansanedustaja jätti asiasta kirjallisen kysymyksen
    6. Poliisit haastoivat johdon oikeuteen jouduttuaan matkustamaan työkomennukselle palkatta, työnantaja­puoli ihmettelee: ”Tämä ei ole hyvää neuvottelu­kulttuuria”
    7. Sakaali saapui Suomeen, asiantuntijan mukaan kansanedustaja kehotti metsästäjiä luonnonsuojelu­rikokseen
    8. Kokkolan ABC-aseman lasikatos romahti osittain asiakkaiden päälle, kolme ihmistä joutui sairaalaan
    9. Tuottamuksellisesta rahanpesusta epäiltynä vangittu fitness­malli Sofia Belórf pääsee vapaaksi
    10. Talousrikosten tutkinta-ajat pitenevät: Helsingissä juttuja tutkitaan jo keskimäärin kaksi vuotta
    11. Matinkylän uimarannalla on suihkuja
    12. Lihavia on 30 prosenttia naisista vuonna 2028
    13. Kovalevyjä hävittänyt kuuluu Itävallan liittokanslerin lähipiiriin
    14. Aku Visala on teologian tohtori
  4. Kaupunki
    1. Kampin ampumisesta epäilty 32-vuotias vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa: poliisi pitää tekoa suunniteltuna, ammuskelussa käytettiin luvatonta asetta
    2. Vuokra-asuntoa etsivien helsinkiläismiesten lauluesitys sulattaa sydämiä Facebookissa: ”Me ollaan hyvii tyyppei, mut voitais olla enemmän”
    3. Rikosoikeuden professorit erimielisiä Abdirahim Husseinin kirjoitusten laillisuudesta: Perussuomalaiset ei ole erityistä suojelua tarvitseva kansanryhmä, Kimmo Nuotio sanoo
    4. Mies törmäsi tolppaan paetessaan poliisia Helsingissä, kyydissä olleen naisen kotoa löydettiin tuhansia euroja käteistä ja aseen patruunoita
    5. Poliisi varoittaa häkkivarastoihin pyrkivistä varkaista Itä-Uudellamaalla
  5. Ulkomaat
    1. Saksan ja Euroopan avainpaikoilla istuu nyt ”Merkelin matriarkaatti”, kolme kovaa konservatiivinaista
    2. Trump kertoo olevansa ”erittäin pettynyt” Ruotsin pää­ministeri Löfveniin – Suurlähettiläs: Poliitikot eivät voi sekaantua räppäri Asap Rockyn tapaukseen
    3. Palestiinalaishallinto uhkaa jälleen purkaa haurasta rauhaa kannattelevat yhteistyö­sopimukset Israelin kanssa – Mitä siitä seuraisi?
    4. Raportti: Venäjän sotilas­tiedustelu hyökkäsi vuonna 2016 koko Yhdysvaltain vaali­järjestelmään
    5. Turkki uhkaa hyökätä Syyrian kurdeja vastaan, jos Yhdysvallat ei suostu vaatimuksiin rajaseudun suojavyöhykkeestä
    6. Protestit jatkuvat Hongkongissa, sadat mielen­osoittajat ovat kokoontuneet lento­kentälle
    7. Britannia määräsi Venäjän RT-kanavalle 200 000 punnan sakot vääristellyistä uutisista
    8. 50 nuorta mellakoi poliisiaseman ulkopuolella Saksassa ja yritti vapauttaa poliisin pidättämän humalaisen teinin
    9. ”Kazakstanin Game of Thrones” kertoo arojen soturi­kuningattaresta, mutta se voi kytkeytyä ihan oikeaan valtaistuinpeliin
  6. Talous
    1. Kaivos- ja metalliyhtiö Terrafame teki lähes 19 miljoonan euron tappiot
    2. Japanilainen Softbank perustaa toisenkin sadan miljardin dollarin sijoitusrahaston – mukana muun muassa Apple ja Microsoft
    3. Väärennettyjä euroseteleitä löytyi Suomesta alkuvuonna yli 400
    4. Yhdysvaltojen talouskasvu hidastui tuntuvasti keväällä
  7. Urheilu
    1. Peter Selin, 66, vetää kopissaan banaanin voimalla seitsemän tunnin Tour de France -selostuksia ja pyöräilee sen jälkeen Helsingistä Lohjalle
    2. Ranskan ympäriajon perjantain etappi keskeytettiin raemyrskyn vuoksi, myös lauantaina joudutaan ajamaan lyhennetty reitti
    3. Yleisurheilun valmennusjohtaja kehuu naisaiturien kovaa tasoa: ”He ovat kilpailuhenkisiä ja sosiaalisesti lahjakkaita”
    4. SJK hävisi kotonaan FC Lahdelle, kisa Veikkausliigan yläloppusarjan paikoista tiivistyy
    5. Keihäänheiton olympiamitalisti Jorma Kinnunen on kuollut
    6. Saksalaisväite: Valtteri Bottas jatkaa Mercedeksellä, ”olkaa kärsivällisiä”, suomalainen kommentoi
    7. Max Verstappen ja Sebastian Vettel väänsivät vitsiä Kimi Räikkösen iästä
    8. Tuleeko 41-vuotiaasta Laurel Hubbardista ensimmäinen olympiakultaa voittava transnainen? Useat brittiurheilijat vaativat sääntömuutoksia
    9. Ferrarin Leclerc ja Vettel perjantain harjoitusten nopeimmat, Valtteri Bottas neljänneksi vauhdikkain
    10. KuPS hävisi niukasti Eurooppa-liigassa avausosan Varsovassa
    11. Jallow ja Liukkonen karsiutuivat jatkosta pienehköillä marginaaleilla
    12. Allyson Felix palasi äitiyslomalta radalle: ”Kisojen aikaan vaihdan vaippoja ja pesen maitopulloja hotellissa”
    13. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
    14. Atupem on luottohevonen Joensuussa
  8. Kulttuuri
    1. Näytelmäkirjailija Veera Tyhtilä kävi samoissa illanvietoissa Jussi Halla-ahon hengenheimolaisten kanssa, koska halusi ymmärtää heitä
    2. Claes Andersson tuki ystäväänsä suuren tragedian keskellä – Näin suomenruotsalaiset kollegat puhuvat kuolleesta kirjailijasta
    3. Petri Karran trilleri käynnistää trilogian ja tv-sarjan, mutta menestysreseptiin vaadittaisiin omaperäisempi idea
    4. The Virgin Suicides antoi luvan juhlistaa kimallusta ja kukkamekkoja: Kuvaus tyttöyden haasteista puhuttelee 20 vuotta ilmestymisensä jälkeenkin
    5. Lahden Nastola on taidekesän musta hevonen – vanhan kunnantalon vallannut näyttely houkuttelee luokseen sekä vierailijoita että paikallisia muusikoita
    6. Tyhjiä rakennuksia aletaan hiljalleen hyödyntää kulttuurikäyttöön, mutta pysyvämpi muutos vaatisi asennemuutosta, sanoo asiantuntija
    7. Taidenäyttely kuin tähtitaivas
    8. Kiistellyn Roman Polanskin uutuus kisaa Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnosta, kilpasarjassa mukana vain kaksi naisohjaajaa
    9. Booker-kirjallisuuspalkinnon ehdokkaat julki: mukana Margaret Atwoodin Orjattaresi-teoksen jatko-osa ja uutta Salman Rushdieta
    10. Supersankarin arkipuuhat
    11. Unkarin pääministeriä äänekkäästi vastustanut filosofi Agnes Heller on kuollut
    12. Tasa-arvo ja Minna Canth tuovat opettajia Suomeen
    13. Daniel Libeskind luennoi Tampereen design-viikolla
    14. John Fogerty perui esiintymisensä Woodstock 50:ssä – Muut esiintyjät saavat tehdä samoin, koska vaikeuksissa kierivä jättifestivaali on siirtymässä eri osavaltioon
  9. Mielipide
    1. Paikallisuuteen perustuva matkailu vaatii tasapainottelua
    2. Työrauhaa ei synny ilman muutoksia
    3. Sammonpuistikon penkit ovat surkeassa kunnossa
    4. Historia opettaa, mitä virheitä on aiemmin tehty
    5. Tietokoneen tekemä virhe oli maksaa lapseni lukiopaikan
    6. Komitea- ja asiantuntijatyö voidaan yhdistää
    7. Pyöräteiden vaaralliset paikat pitäisi merkata
    8. Kesäteatterissa oli siistiä
    9. Kuva saunaperinteestä jää vajaaksi
    10. Kiskot törröttävät myös Arkadiankadulla
    11. Kirje säilöö myös historiaa
    12. Aino Acktén huvila pitäisi kunnostaa
  10. Lauantai
    1. Kun poliisi ottaa kiinni ja vie karuun koppiin, moni tuntee syvää häpeää – Poliisipappi Jaani Vilkkilä jututtaa työkseen rikollisia, ja se on muuttanut hänen käsityksensä heistä
    2. Kotkan kaupunginpuutarhuria sättivät niin asukkaat kuin poliitikotkin, mutta sitten tapahtui käänne – Nyt kaupunki kahmii palkintoja Suomen näyttävimmillä puutarhoilla
    3. Lappu seinällä kehottaa käymään suihkussa, kun kokelaat koodaavat kellon ympäri: HS seurasi Helsingin uuden ohjelmointikoulun ”erittäin vaikeaa” karsintaa
    4. Olin intohimoinen reppureissaaja ja nyt hävettää
    5. Tehtaat sanelivat satojen vuosien ajan Kemiönsaaren elämänrytmin – Kun teollisuus väheni, tilalle tuli matkailu
    6. Uuden BMW X5:n rehvakas ilme osoittaa, miten rikastuvan Kiinan maku ohjaa jo automuotoilua
    7. Helsinkiläismies entisöi 1970-luvun maastoauton ja myy sitä nyt liki sadallatuhannella eurolla
    8. Tutkimus: Keskimääräistä fiksummat ostavat muita useammin tietyntyyppisiä autoja
    9. Citroën esitteli futuristisen konseptiauton, jossa on silmiinpistävä piirre: Jättipyörät voidaan nähdä uusissa autoissa jo muutaman vuoden päästä
    10. Moni on katkera vanhemmilleen, mutta tunnetta voi lievittää: Psykoterapeutti neuvoo kaksi kirjoitusharjoitusta, joista voi olla apua
  11. Tänään
    1. Legendaarisen Jaskan grillin Aliisa Karhumäki, 80, tarjoilee kaduntallaajille ja presidenteille – ”Kuuluisuuksia tulee ja menee, mutta tavalliset ihmiset pysyvät”
    2. Michael Branch 1940–2019
    3. Teräsvuori ja Grahn kahteen voittoon
    4. Tapahtumia lauantaina 27. heinäkuuta
    5. Kekkosen sauna
    6. Katukonsertti Janne-kadulla
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Vuoden tärkeimpiin lukeutuva dokumentti tekee paljastuksia Trumpia ja brexitiä tukeneesta propagandafirmasta
    2. Laura Birn tekee herkullisen hyytävän roolityön The Ones Below -brittijännärin sivuosassa
    3. Suomen tasavallan synty- ja alkuvaiheita esittelevä historiasarja on elävöitetty onnistuneesti
    4. Lauantain tv-elokuvia
  14. Ajanviete
    1. Kuinka monta suomalaista tiettävästi syntyi natsien keskitysleireillä? – Tämä ja muuta kuohuttavaa tänään Uutisgurussa
    2. Miniristikko: Mmmmm... Nyt on makua niin että riittää!
    3. Päivän sudoku

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    4. 4

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    5. 5

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    6. 6

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    7. 7

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    8. 8

      Lapsi sanoi oikeudessa keksineensä raiskauksen, mies tuomittiin silti viideksi vuodeksi vankilaan – Oikeuspsykologi kertoo, miten lasten puheiden luotettavuutta arvioidaan

    9. 9

      Reuters: Boeingin lentäjät viestittelivät MCAS-järjestelmän ongelmista jo vuonna 2016

    10. 10

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    2. 2

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    3. 3

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    4. 4

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    5. 5

      Alppihiihtolupaus Nette Kiviranta nukkui auton takapenkillä, kun nokkakolari muutti elämän suunnan – Nyt Kiviranta kävelee, vaikka jalat ovat halvaantuneet

      Tilaajille
    6. 6

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    7. 7

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    8. 8

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    10. 10

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää