Päivän lehti 27.12.2016
Päivän lehti 27.12.2016    |   Kommentti

”Mitähän minä tälläkin muka teen?”

Otsikon sitaatti kuuluu isäni suuhun. ”Jaaha, mitähän minä tälläkin muka teen?” Noin hän aina tokaisi avattuaan joululahjapaketin ja tuijottaessaan saamaansa kapistusta. En muista, mitä hän kulloinkin sai, mutta turhaa se aina tuntui olevan.

Ehkä hohtimet (jälleen yhdet), ehkä auton talvipeite (kenties kolmas), ehkä taskulamppu (joita hänellä oli auton ovitaskut täynnä), ehkä suklaata (jota hän ei syönyt), kenties viinaa (jota hän ei juonut) tai jotain muuta ”joutavaa”. Sitä sanaa isä aina käytti mielestään turhasta tavarasta.

Jouluaaton jälkeen isän lahjatavaroita ei näkynyt. Minne lie joutivat arkistoitaviksi kaapin perukoille. Ei isä ilkeyttään sitä sanonut. Hän vain totesi faktan: hän ei olisi tarvinnut saamiaan tavaroita. Veikkaan, ettei hän siinä suhteessa ollut tai ole ainoa.

Isä (s. 1924), kuten valtaosa hänen aikalaisistaan, eli suuren osan elämästään Suomessa, jossa ylimääräistä tavaraa ei juuri ollut. Hänen omat hankintansa perustuivat tarpeellisuuteen. Jos hänelle olisi loruiltu jotakin sellaista, että tavaralla on tunnesisältö tai vielä paksumpaa . . . että sillä on tarina, isä olisi pyöritellyt päätään: ”Humpuukia, ei käyttöä.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Isälle tavaralla oli vain ja ainoastaan käyttötarkoitus. Mutta vaikka hän sysäsi lahjansa sivuun, pois hän ei niitä heittänyt. Yhä hänen jäljiltään kaappien perukoilta löytyy kätköjä, vaikka kuolemasta on yli 10 vuotta: muun muassa joululahjoja, joita hän ei itse katsonut tarvitsevansa. Mutta saattoihan niille joskus olla käyttöä: ehkä lapset, tai lapsenlapset joskus tarvitsevat...

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • joululahjat
  • Lahjat
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Suomalaiset syövät nyt vähemmän sokeria kuin ennen makeisveroa – tiedätkö, kuinka monta sokeripalaa on karkkipussissa ja suklaapatukassa?
    2. Ovatko vintit täynnä tamagotcheja ja zhuzhupetsejä? Tarpeettomiksi todettujen joululahjojen kierrätys käy helposti
    3. Outi Alanko-Kahiluoto ei pyri vihreiden puheenjohtajaksi – moittii Ville Niinistöä Emma Karin suosimisesta
    4. Venäläisen turmakoneen hylky löytyi meren pohjasta
  2. Pääkirjoitus
    1. Rauhansopimus ei vielä lopeta sotaa
    2. Ikäihmiset on syytä muistaa palvelujen digitalisoinnissa
    3. Käännöksiä monelle kielelle
    4. Olen kiitollinen vuodesta 2016 – sen kaikkine pettymyksineen ja yllätyksineen
    5. Harmaa talous on vain osa verovajetta
    6. Lapin matkailun kasvua uhkaa työvoimapula
  3. Kotimaa
    1. Romanialaisen ryhmän epäillään tuoneen suuria määriä huumaavia lääkkeitä Suomeen – lähestyivät käyttäjiksi arvioimiaan ihmisiä kadulla
    2. Vuoden viimeinen viikko: Oikeita talvikelejä saa vielä odotella
    3. Sdp:n puoluekokousedustajat tyrmäävät aloitteen taitetun indeksin muuttamisesta
    4. Merivoimien kuljetusveneiden kohtalo on epäselvä – jopa uusien alusten hankinta voi häämöttää
    5. Joulun paluuliikenne sujui rauhallisesti
    6. Tänä vuonna syntyi lapsia ennätyksellisen vähän – viimeksi syntyvyys oli yhtä niukkaa 1800-luvun nälkävuosina
    7. Kuljettaja jäi veden alle puristuksiin traktorin suistuttua puroon Alajärvellä
    8. Henkilöauto ajautui väärälle kaistalle ja törmäsi vetyperoksidia kuljettaneeseen säiliöautoon – kolme loukkaantui
    9. Nelostien Äänekoskella tukkinut maitorekka on saatu pois ojasta
    10. Digitaalinen erikoislehti HS Extra on ilmestynyt – laaja lukupaketti lasten kasvatuksesta
  4. Kaupunki
    1. Valtio yrittää kaataa kaupunkibulevardeja – Helsinki ajaa omaa etuaan, ely-keskus syyttää
    2. ”Mitähän minä tälläkin muka teen?”
    3. Kalojen ja kulttuurin suojelijat nenätysten padolla
    4. Valtio suunnittelee pelastuslaitosten yhdistämisiä – Pajunen: Helsinki pitää kiinni omastaan
    5. Lauttasaaren sillalta bongattiin hylkeeksi uskottu eläin – ”Olen melko varma, mutta en ole biologi”, sanoo kuvaaja
    6. Mies uhkaili starttipistoolilla paikallisjunassa Helsingissä
    7. Itätuulenkujan kansi puretaan Espoon Tapiolassa – varaudu liikenne­muutoksiin
    8. Yöasiakkaita riitti joulukuussa Kannelmäen Prismassa – yöshoppailua kokeillaan luultavasti myöhemmin uudelleen
  5. Ulkomaat
    1. Euroopassa kytee syvä tyytymättömyys, jota pelonlietsojat käyttävät hyväkseen – HS:n kirjeenvaihtajat kertovat hetkistä, jotka jäävät kuluneesta vuodesta mieleen
    2. Vuodesta 2017 tulee Euroopan saranakohta
    3. Äkäinen Israel kiihdytti sanasotaa siirtokunnista
    4. Obama CNN:lle: Olisin voinut voittaa kolmannetkin presidentinvaalit
    5. Syyrian valtion media: Kapinalliset teloittaneet parikymmentä siviiliä Itä-Aleppossa
    6. Poliisi evakuoi juna-asemia Moskovassa perättömäksi osoittautuneen pommiuhan takia
    7. Itä-Ukrainan hauras tulitauko piti kolmatta päivää – laukaukset raikuivat joulurauhasta huolimatta
    8. Kahvilanpitäjä pidätettiin Turkissa presidentin loukkaamisesta – sanoi ettei tarjoilisi teetä Erdoğanille
  6. Talous
    1. Suomen elättää pikkuriikkinen kuitu – jos sille löytyy korvaaja, Suomi on lirissä
    2. Sijoitusraha virtaa vuokrakaksioihin – asiantuntija pelkää ylikuumenemisen johtavan asuntojen hintojen ja vuokrien laskuun
    3. Kaatuuko hyasintti, varistaako joulutähti lehtensä? Näin saat joulukukat kestämään viikkoja tai jopa kuukausia
    4. Epävarmuuksien vuosi 2016 mahdollisti bitcoinin paluun – kohujen kolhima virtuaaliraha rikkoo Kiinan ansiosta taas ennätyksiä
  7. Urheilu
    1. Jalkapalloseurojen fanit löysivät Kalliosta uudet kantabaarit – ”Saadaan katsoa rauhassa kaikki matsit täällä, vaikka lätkäfinaali tulisi samaan aikaan”
    2. Ranskalais­purjehtija kiersi maapallon ennätysajassa, vertaaminen Hjallis Harkimoon mahdotonta
    3. Jokerit otti rutiinipelissä pisteet Riian Dinamolta: ”Pitää parantaa huomiseksi”
    4. Ratkaisija Salminen tuskailee maalintekoa: ”Aika paljon päästä ja itseluottamuksesta kiinni”
    5. Dave Spina masensi HIFK:n –”Pelaajat varmaan pohtivat, miksi eivät ole raapineet enemmän pisteitä”
    6. Chelsean peräkkäisten voittojen sarja kasvoi jo täyteen tusinaan – ”Kaksitoista peräkkäistä voittoa tässä sarjassa ei ole helppo juttu”
    7. Botnian tuore venäläishyökkääjä Karaulov vauhditti HIFK:n höykytystä – ”On äärimmäisen ammattimainen kaveri, vaikkei yhteistä kieltä olekaan”
    8. Liverpoolin hyökkääjä Firmino törttöili humalassa ratissa, syyte odottaa
    9. Venäläishiihtäjätär myönsi olevansa kilpailukiellossa
    10. Tapaninpäivän tulospörssissä laajasti palloilua, keskeisimpiä rahapelejä ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. Oliko esi-isä kansallistaiteilijan lehtolapsi? Venla Hiidensalo kirjoitti romaaniinsa Albert Edelfeltistä myös oman sukunsa arvoituksen
    2. Dna-testi paljasti, että toimittaja on sukua kirjailijalle – ei tosin Edelfeltille
    3. George Michael oli 1980-luvun suuria musiikillisia selviytyjiä
    4. Kova kundi, mutta herkkä mies – laulaja George Michael oli myös tyyli-ikoni
    5. Kunnianhimoisessa esikoissarjakuvassa puhuu niin Marcel Proust kuin hirvikin
  9. Tiede
    1. Valetiede voi huonosti – Perusteltu tieto pystyy yhä haastamaan huuhaan ja mielipiteen
    2. Tieteen taitaja kertoo, miten saada lukija lankeamaan tietoon
    3. Joulusaaren nimikkorapu aiheuttaa kaikkien aikojen jouluruuhkan
    4. Simpanssit eivät ole niin avuliaita kuin on luultu, koe herkkupaloilla paljasti
  10. Mielipide
    1. Potilaan hoitaminen ei ole koskaan laitonta – eikä terveydenhuollon ammattilaisella ole oikeutta ilmoittaa potilaansa paperittomuudesta
    2. Sähköautojen latauspaikkoja myös taloyhtiöihin
    3. Kiertotalouden sovelluksia tulisi kehittää ja tukea
    4. Kahvakuula kirjastossa ei murskaa kirjallisuutta
    5. Korvaushoito suunnitellaan asiakkaan tilanteen mukaan
    6. Turisteja pitäisi tarmokkaammin houkutella välipysähdyksiin Suomessa
    7. Nimimerkki Akateemisen pätkätyöläisen akateeminen vaimo mielipidesivulla: Onko meidän mentävä leipäjonoon saadaksemme lapsillemme ruokaa?
    8. Joukkoliikennettä olisi tarvittu myös aattoiltana
    9. Lukiossa on tarpeellisia pintaraapaisuja
  11. Tänään
    1. Näyttelijä Antti Majanlahti ei pidä itseään julkkiksena – ”Vaikka kuinka örveltäisin, en päädy Seiskan kanteen”
    2. Hannu Rönkkönen 1950–2016
    3. Uskonnollista ja maallista joulua vietettiin eri puolilla Eurooppaa
    4. Tapahtumia tiistaina 27. joulukuuta
    5. Nyt ei vesijuosta vaan vesikiipeillään
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Jack Taylor on klassisista klassisin
    2. Erikoissotilaat lähtevät sotasankarin jäljille
    3. Pelastakaa minun hevoseni
    4. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Stalinin alkuperäiset dokumentit lopettavat turhan arvuuttelun – nyt tiedetään luotettavasti, mitä Moskova suunnitteli Suomen varalle

    2. 2

      Pienet synttärit riistäytyivät täysin käsistä Helsingin Käpylässä – 40 kuokkavierasta, pahoinpitely ja varastelua

    3. 3

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    4. 4

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    5. 5

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Petteri Orpo: Hallitus pääsi sopuun terveydenhuollon valinnanvapaudesta – kiista kärjisti puolueiden välit

    8. 8

      Kuokkavieraat varastivat useilta ihmisiltä omaisuutta juhlissa Suomenlinnassa – tallentuivat vieraiden ottamille videoille

    9. 9

      19-vuotias sai elinkautisen Nokian teippimurhasta

    10. 10

      Airbus A350 on linjakas jättiläinen – Tutustuimme Finnairin uuteen koneeseen, joka hörppii viisi ja puoli tuhatta kiloa kerosiinia tunnissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    5. 5

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    6. 6

      Mikko Andelin, 41, nukkui kuukausikaupalla vain kolme tuntia yössä – sitten järvenpääläislääkäri puuttui asiaan ja tarjosi lääkkeetöntä hoitoa

      Tilaajille
    7. 7

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    8. 8

      Taloyhtiöriita sai uskomattomat mittasuhteet Helsingin Kruununhaassa: oikeudenkäyntikulut jo 50 000 euroa – eikä loppua vielä näy

    9. 9

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    10. 10

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    9. 9

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    10. 10

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää