Päivän lehti 28.1.2017
Päivän lehti 28.1.2017    |   Oikaisuja

Unkarissa sijaitsee Balaton-järvi

Unkarissa sijaitseva järvi on nimeltään Balaton, ei Palaton, kuten Nyt-liitteessä perjantaina 27. tammikuuta sivulla 7 kirjoitettiin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Oikaisuja
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Halla-aho olisi vahvoilla Soinia vastaan puheenjohtajakisassa, mutta puolueen ulkopuolella kannatus jää vaisuksi
    2. Timo Soini: Donald Trumpin ensimmäinen viikko oli ”taattua tavaraa” – ”Yleensä politiikassa pärjää se, jolla on paras tarina”
    3. Merkillinen tarina suomalaismiehestä paljastui CIA:n arkistoista – mutta kuka oli ”case Romppanen”?
    4. Ohjaaja Aki Kaurismäki kertoo, mikä kaikki ”pakolaisia kyykyttävässä” Suomessa on pielessä
  2. Pääkirjoitus
    1. Sote ei ole valmis vielä syntyessään
    2. Soini kelpaa suomalaisille, Halla-aho omalle puolueelle
    3. Valistus ehkäisee raiskauksia
    4. Kuka vahtii agentteja?
    5. Vankilat muuttuvat näkymättömiksi
    6. Suomalaisen korruption torjuntaa pitää tehostaa
  3. Kotimaa
    1. Kaupungeissa asutaan yhä ahtaammin – vantaalaisperheellä on 97 neliötä, mutta silti huoneita on liian vähän
    2. Viime päivien hienot aamuruskot johtuvat helmiäispilvistä – Keski-Suomessa kannattaa tähyillä myös revontulia
    3. Tanssivat lohikäärmeet ja kiinaa puhuvat muumit juhlivat kiinalaista uuttavuotta Helsingissä – kukon vuosi käynnistyi ilotulituksella
    4. Kiinalaisturistien miellyttäminen on taitolaji – tarjoa viinapaukku lämpimänä ja ymmärrä erilaista jonotuskulttuuria
    5. Suomea uhkaavat trooppiset taudit ja äärisäät, jotka tappavat ja maksavat miljardeja – Lista ilmastonmuutoksen uhista kasvaa entisestään
    6. Valtio säästää nyt siirtämällä palveluita nettiin, ja digijohtaja Nina Nissilän työnä on tehdä niistä ymmärrettäviä
    7. Tuhkarokko voi aiheuttaa epidemian kymmenissä kunnissa – rokotuskattavuus on pudonnut alle kriittisen rajan monilla alueilla
    8. Poliisi julkisti viime vuoden rikostilaston – ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt raiskaukset lisääntyivät 40 prosenttia
    9. HS:n muuttuva artikkeli sai pohjoismaisen datajournalismi­palkinnon
    10. Eläinsuojelujärjestö vaatii turvakotia lopuille Särkänniemestä siirretyille delfiineille
    11. Mies linnoittautui kerrostalo­asuntoon, telkesi oven pesukoneella ja uhkasi poliiseja räjähteillä Valkeakoskella
    12. Suomesta löytyi ennätysmäärä väärennettyjä seteleitä
    13. Puolustusministeri MTV:lle: Varusmiehet palvelukseen ehkä neljä kertaa vuodessa
    14. Suomalainen idea äitiyspakkauksista leviää – nyt vuorossa Yhdysvallat
    15. Turvallisuussalaisuuden paljastamisesta tuomitaan vähintään neljä kuukautta vankeutta
    16. Helsingin korruptioepäilyn suuruus on miljoonia euroja
    17. Valitus YK-komitealle on toinen Suomea koskeva
    18. Unkarissa sijaitsee Balaton-järvi
  4. Kaupunki
    1. ”Karnevaalikatu on kuollut” – Bailupaikat jättivät Ison Roban ja Punavuoren
    2. Vantaa ei halua maksaa senttiäkään itämetrosta – Helsingissä väläytetään Vantaan kaakkoisosan kaappaamista
    3. Kauhuhuume rantautui toden teolla Helsinkiin – metamfetamiinia liikkuu kilokaupallla pääkaupungin kaduilla
    4. Tutkimus: Irakilaiset turvapaikanhakijat ja suomalaiset haaveilevat samoista asioista – odotukset nopeasta työllistymisestä osoittautuneet epärealistisiksi
    5. Vihdin poliisimurhan tutkinta päättyi – mies ampui selkään vanhempaa konstaapelia, joka auttoi vamman saanutta työtoveria
  5. Ulkomaat
    1. Espen Nordahl tietää, millaista on kaivaa ystävää lumivyöryn alta omin käsin – äärisäät ja lumivyöryt lisääntyvät Pohjoismaissa
    2. USA:n arktinen lähettiläs haluaisi viedä Trumpin Alaskaan – ”Siellä ilmastonmuutoksen voi nähdä omin silmin”
    3. Britannian May tapasi Trumpin Valkoisessa talossa – Trump: ”Suhteestamme tulee upea”
    4. Latvian presidentti: Venäjän yritys vaikuttaa venäjänkielisten ajatteluun epäonnistui
    5. Barcelona kyllästyi turistivilinään – alkaa rajoittaa matkailua uudella lailla
    6. Ranskan Hollande: Trumpin hallinto on Euroopalle haaste
    7. Turkki kiristää Kreikkaa pakolaispolitiikalla: Uhkaa perua sopimuksen, jos Kreikka ei palauta turkkilaissotilaita
    8. Ruotsi huolestui maineestaan ulkomailla
    9. Dagens Industri: Ruotsin entistä rahaministeriä epäillään lahjusrikoksesta
    10. Israelin pääministeri Netanjahu jälleen poliisikuulustelussa korruptioepäilyistä
    11. Afrikan maat suunnittelevat joukkoeroa kansainvälisestä rikostuomioistuimesta
    12. Ruotsi huolestui maineestaan ulkomailla
  6. Talous
    1. Samppanja käy kaupaksi ja taksilla ajetaan taas – talouden nousu häämöttää viimeinkin
    2. Elisa maksaa osinkoja avokätisesti – vuosi 2016 oli historian paras
    3. Brittisijoittaja ostaa Pohjoismaiden McDonald’sien franchising-oikeudet – sama mies teki 200 miljoonan euron tappiot levy-yhtiökiistassa
    4. Finavia-syytteet johdannaiskaupoista kaatuivat käräjäoikeudessa
    5. Valtion sijoitusyhtiö Solidiumille uusi toimitusjohtaja Nordeasta
    6. Yhdysvaltojen talouskasvu hidastui ennakoitua enemmän loppuvuonna
    7. Volkswagenin entinen toimitusjohtaja saa syytteet päästöhuijauksesta
    8. Millä hinnalla asuntolainaa nyt saa? Osallistu kyselyyn
  7. Urheilu
    1. Pelto pois, olympiakylä tilalle – HS kävi Kiinan olympiakaupungissa, jossa vielä aasit nyhtävät korsia hiihtojen maalialueella
    2. Emmi Peltonen, 17 halusi näyttää ja onnistui EM-jäällä – ”Suoritus oli paras, minkä olen luistellut”
    3. Kontinen ja Peers saavat suuren mahdollisuuden Australian avointen finaalissa lauantaina
    4. Rafael Nadal kesti raastavan ja lähes viisituntisen välierän, klassikkofinaali odottaa Australiassa
    5. Koripallon suomalaistähti Lauri Markkanen matkalla NBA:n varaustilaisuuden kuumaksi nimeksi
    6. Kengät kateissa – Kaisa Lehtonen juoksi kauden avauskilpailussaan hetken paljain jaloin: ”Harmittaa ihan sikana”
    7. Kantti irtosi laudasta, nauhat katkesivat kengistä – Enni Rukajärvi voitti silti Italiassa
    8. Memphis Depayn piti olla ”uusi Cristiano Ronaldo” – Romahti 18 kuukaudessa
    9. Mikko Korhonen jaetulla kärkipaikalla – ”Oli aika hapokas herätys”
    10. Poutala ja Koskela jäivät luistelukärjen vauhdista Berliinissä
    11. Kaikki neljä suomalaista selvittivät tiensä maailmancupin sunnuntain mäkikisaan
    12. Perjantain tulospörssissä muun muassa jääkiekkoa, taitoluistelua ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Fysiikan lait ja kauneus valtasivat Taidehallin
    2. Taiteilijanero halvensi vaimoaan ja vei tältä lapset
    3. Synkkä kuvaus totalitarismista myytiin Yhdysvalloissa loppuun Trumpin tultua valtaan – Tällainen on George Orwellin 1984 ja näin se kuvaa myös Trumpin aikaa
    4. Suomen Pankin arvotaide ei ole nähtävillä riittävästi – auttaisiko Saksan malli?
    5. Hannu Salama näyttäytyy itseoppineena ja itsetietoisena kirjailijana
    6. Norjalaiskaksosista Marcuksesta ja Martinuksesta kertova elokuva on mainokseksi harvinaisen kiva
    7. Tämä elokuva kahmi ensimmäisenä 14 Oscar-ehdokkuutta – Kaikki Eevasta oli naisnäyttelijöiden juhlaa
    8. Koko perheen Suomi100 -Tomppa – sievisteleeko Tom of Finland -elokuva pornografin tarinaa?
    9. Suomen viisuedustajasta äänestävät nyt myös kansainväliset raadit – Suomen edustaja selviää tänään
    10. Poikkeuksellinen määrä suomalaisia levyjä ehdolla pohjoismaisen musiikkipalkinnon saajaksi – joukossa mustaa psykometallia
    11. Viikonlopun näyttelykierros: ylikierroksilla käyviä revontulia, hienovireistä kolorismia ja leikittelevää keskeneräisyyttä
    12. Esa-Pekka Salonen jatkaa Philharmonia Orchestran johdossa – Lontooseen luvassa Suomen ja oman syntymäpäivän juhlintaa
    13. Arkeologit: Väite Bosnian pyramideista on huijausta
    14. Obaman muotokuva hahmottui suolasta
    15. Tutkimus: Koirat pitävät reggaesta ja softrockista
  9. Mielipide
    1. Inhimillinen politiikka voi saada aikaan talouskasvua
    2. Kansantalous ei ole vielä selviytymisuralla
    3. Kuntavaaleissa on puhuttava energiasta
    4. Palveluasuntoihin pääsyä tulee nopeuttaa
    5. Mikropankit voisivat antaa lainoja köyhille nuorille
    6. Kun päihderiippuvaisella herää halua saada apua, vieroitukseen pitäisi päästä heti
    7. Mihin pankin perimä tilimaksu perustuu?
    8. Lisää kaksikielisiä luokkia Helsinkiin
    9. Kuntien työpaikkoja miehitetään poliittisin perustein
    10. Rikkooko postilain muutosesitys perustuslakia?
  10. Tänään
    1. Donald Trump käynnisti mediatutkijan kulta-ajan – Anu Koivusta hämmentää presidentin valehtelu
    2. Maija-Liisa Majanlahti 1939–2017
    3. Matti Laiho 1943–2016
    4. ”Lapualaismorsian” kotimaisen elokuvan uutena suunnitelmana
    5. Tapahtumia lauantaina 28. tammikuuta
    6. Kartta kädessä taiteen ääreen
    7. Anatominen safari eläinten maailmaan
  11. Lauantai
    1. Konkurssin tehneen kivijalkakauppiaan pojasta tuli miljonääri – nyt hänen bisneksensä lisää kivijalkakauppojen ahdinkoa
    2. Entinen himoshoppaaja lopetti vuodeksi vaatteiden ostamisen – shoppailusta voi pahimmillaan tulla riippuvuus
    3. Kambodža on uudempi tuttavuus Thaimaan naapurissa – matkailijalle edullinen, kaunis ja kaoottinen
    4. Korttimaksu kannattaa – HS vertaili, mikä on edullisin tapa maksaa ulkomaanmatkalla
    5. Ennen dieselautoja pidettiin ympäristöä säästävinä, nyt niitä kielletään maailmalla päästöhirmuina – kannattaako dieselautoa enää ostaa?
    6. HS koeajoi: Peugeotin uusi katumaasturi on raikas ja jämäkkä – näiden ominaisuuksien ansiosta se pääsi vuoden auto -kisan finaaliin
    7. Trafi julkaisi laajan katsastustilaston – katso oman autosi hylkäysprosentti ja yleisimmät viat hakukoneella
    8. Max ja Jänskä testasivat koirien iPad-pelejä – katso, miltä koirien pelaaminen näyttää
    9. Onko tietokoneen johto varmasti seinässä? It-tukihenkilöt kertovat, mitkä ovat soittajien yleisimmät ongelmat
  12. Radio ja TV
    1. Lauantai-ilta on Bob Dylanin
    2. Turtlet nousivat New Yorkin viemäristä koko maailman sankareiksi
    3. Kiitos Putous, kun et ollut huono
    4. Lauantain elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    2. 2

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    3. 3

      Satoja turvapaikanhakijoita on liittynyt helluntaiseurakuntiin viime vuosina – Helluntaikirkon johtaja: ”Olemme joutuneet laittamaan jos nyt ei jarrun, niin ainakin kytkimen”

    4. 4

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    5. 5

      Räikeä eriarvoistuminen johti brexitiin ja Trumpin voittoon – todella huonoja valintoja molemmat

    6. 6

      Toimittaja nukkui kolme viikkoa unimittareiden kanssa, tämä kaikki tapahtui: alkoholi tuhosi levon, lyhyetkin unet virkistivät – ja motivaatio mennä aikaisemmin nukkumaan löytyi

    7. 7

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    8. 8

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    9. 9

      Vihdoin! Kuukautisveri näkyy mediassa, ja tämän takia se on tärkeää

    10. 10

      Helsinkiläisen Anter Yaşan Facebook-kirjoitus sai aikaan vyyhdin, jonka vuoksi ”lelusalakuljettaja” Rami Adhamin toimintaa alettiin tutkia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    7. 7

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    8. 8

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    9. 9

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    10. 10

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää