Kauppojen vapaat aukiolot ovat kaataneet yrityksiä ja lisänneet silpputyötä – kohta Helsingissä on Prisma, joka ei sulkeudu ikinä - Päivän lehti 28.2.2017 | HS.fi

Kauppojen vapaat aukiolot ovat kaataneet yrityksiä ja lisänneet silpputyötä – kohta Helsingissä on Prisma, joka ei sulkeudu ikinä

Vapaiden aukioloaikojen ensimmäisenä vuonna kaupan alan palkansaajien määrä kasvoi mutta yrittäjien määrä väheni. Pamin mukaan silpputöitä on tullut lisää ja vuokratyöntekijöiden määrä on kasvanut neljänneksellä. ”On se aikamoinen hyppäys”, sanoo Pamin tutkimuspäällikkö Antti Veirto.

Kannelmäen Prisman urheiluosaston myyjälle Roni Saarsolalle tällä viikolla alkava ympärivuorokautinen aukiolo sopii hyvin. ”Olet saman ajan duunissa mutta saat enemmän rahaa. Sehän siinä on yksi hyvä motivaattori, että ihmiset haluavat tehdä yövuoroja.”

28.2.2017 2:00 | Päivitetty 28.2.2017 6:57

Suomi on siirtymässä aikaan, kun jopa kenkäostoksille voi lähteä keskellä yötä. Ensimmäinen suuri päivittäistavarakauppa, Kannelmäen Kaaren Prisma, aloittaa Helsingissä perjantaina pysyvästi ympärivuorokautisen aukiolon.

Kaupan alalla on ehditty elää vapaiden aukiolojen aikaa runsaan vuoden ajan. Näyttää siltä, että muutoksesta ovat hyötyneet eniten suuret päivittäistavarakaupat ja hyvillä paikoilla sijaitsevat kaupat.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?