Päivän lehti 28.12.2016
Päivän lehti 28.12.2016    |   Mielipide

Lentoaseman museoarvot on turvattava

Lentoaseman toimintaan liittynyt tekniikka ja sen vaatimat tilat ovat vaarassa tuhoutua.

Vuodenvaihteessa tapahtuu merkittävä liikenne- ja ilmailuhistoriallinen muutos. Malmin lentoaseman lennonjohto ja lennonvalmistelu lopettavat toimintansa. Yhdestä maailman alkuperäisimpänä säilyneestä 1930-luvun kansainvälisestä lentoasemasta tulee ilman palveluita toimiva lentopaikka.

Julkisuudessa on kannettu yllättävän vähän huolta lentoaseman historian varjelemisesta. Rakennukset ja kiitotiet on kylläkin inventoitu arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi. Lento­aseman toimintaan liittynyt tekniikka ja sen vaatimat tilat ovat kuitenkin vaarassa tuhoutua.

Helsingin kaupungin tilaamassa uusiokäytön selvityksessä terminaalista ehdotetaan tehtäväksi kaupallinen monitoimitila. Saman ehdotuksen mukaan lennonjohtotorni voisi olla lintujentarkkailutorni tai ravintolan baarikabinetti. Näihin tiloihin ja niiden varusteisiin liittyy kuitenkin arvokkaita historiallisia merkityksiä.

Otan yhden esimerkin. Malmilla on toiminut avajaisista lähtien sääasema, jota voidaan pitää suomalaisen modernin ilmailumeteorologian keskeisenä kehityspaikkana. Aseman ensimmäisenä päällikkönä palveli filosofian maisteri Aili Nurminen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nurminen tunnetaan ensimmäisenä naisena koko maailmassa, joka väitteli tohtoriksi meteorologiasta. Samoin Nurmista on pidetty Suomen ensimmäisenä arvostettuun kansainväliseen asemaan nousseena teknillisten tieteiden nais­tutkijana. Lentoaseman sääaseman kehittäminen oli hänen suuri kunnianhimonsa, jossa hän saattoi soveltaa oman aikansa ennakkoluulottomia ja edistyksellisiä ratkaisuja.

Päättäjät ja kaavoittajat ovat määrätietoisesti ajaneet alas Malmin toimintoja. Näillä näkymin lentäminen kuitenkin jatkuu. Siksi tekniset tilat olisi ­pyrittävä säilyttämään toimi­vina.

Pelkästään lentoaseman ainutlaatuisen historian vaaliminen edellyttää niiden säilyttämistä alkuperäisen käytön mukaisessa asussaan.

Näihin tiloihin kuuluvat ennen kaikkea lennonjohtotorni, sääasema ja lennonvalmisteluhuone.

Raine Haikarainen

Helsinki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Malmin lentokenttä
  • Mielipide
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Lapissa pyörii miljoonien eurojen salainen bisnes – ”Näitä autoja ei sitten saa kuvata”
    2. HS-gallup: Sipilän kansansuosio on romahtanut puolessa vuodessa
    3. Star Wars -näyttelijä Carrie Fisher on kuollut
    4. Sosialistinen mallilehmä Valkoinen utare tuotti hurjasti maitoa, mutta tosielämässä tilanne on toinen – Kuuban maatalous on kurjassa kunnossa
  2. Pääkirjoitus
    1. Rinne lähtee suosikkina Sdp:n johtajakisaan
    2. Israel pohjustaa Trumpin aikaa ja suojaa talouttaan
    3. Saako kouluista sitä, mitä OECD mittaa?
    4. Eläkealoite on näyttö itsekkyydestä ja eutanasia-aloite näyttö pyyteettömyydestä
    5. Oikeuskansleri antaa tukea tulkinnoille
    6. Alkoholilain muutos on vaaraksi liikenteellekin
  3. Kotimaa
    1. Ville Niinistö kiistää Emma Karin suosimissyytökset: ”Olen hämmentynyt ja surullinen”
    2. Vuodenvaihteessa Sipilän hallitus saa jälleen uuden ministerin – neljästätoista ministeristä enää yhdeksän on ollut alusta asti samassa roolissa
    3. Esimies savustaa ulos ja määrätietoinen käy vetäytyvän päälle – näin ihmissuhteet törmäilevät työpaikoilla
    4. Asiakas yllättyi valuutan hurjasta vaihtokurssista Helsinki-Vantaalla – ”Minulle kerrottiin, ettei virhettä ole tapahtunut”
    5. Linnut laulavat ja paju kukkii – leuto talvisää sekoittaa jo eläintenkin pään
    6. Brittilehti hehkuttaa Suomea matkakohteena – ”Voisi nousta pohjoismaisten naapuriensa varjosta”
    7. Tallinnan satama rikkoi ennätyksen – vuoden aikana yli kymmenen miljoonaa matkustajaa
    8. Pyhäjärven piiritystilanne johtui perättömästä ilmiannosta
    9. Hannu Rönkkönen oli syntynyt Rantasalmella
    10. Joulu 1944 oli ensimmäinen rauhan joulu neljään vuoteen
    11. Tškalovskin lentokenttä sijaitsee Moskovan koillispuolella
    12. Digitaalinen erikoislehti HS Extra kokoaa laajan lukupaketin Jari Aarnion oikeudenkäynnin vaiheista
  4. Kaupunki
    1. ”Olen yhteiskunnan roskaa”, jo 17-vuotiaana velkaantunut ja lamaantunut Max Hyppönen, 24, ajatteli – sitten tapahtui käänne
    2. Uudenvuoden­aaton jättijuhlaa rakennetaan jo Helsingissä – Euroopan terrori-iskut näkyvät tapahtumien turvajärjestelyissä
    3. Pitääkö Helsingin Pohjoisesplanadi muuttaa kävelykaduksi? ”Kun joku katu suljetaan, se aiheuttaa ruuhkia muualla”
    4. Kauppatorin Allas saattaa saada kilpailijan – Kalasatamaan kaavaillaan kelluvaa uimalaa
    5. Leikkiaseen kanssa häiriköinyt mies pelästytti Haagassa – paikalle järeästi varustautuneita poliiseja
    6. Tuli vahingoitti kolmea autoa parkkipaikalla Espoon Matinkylässä – mahdollisesti tuhopoltto
  5. Ulkomaat
    1. Trumpin Meksikon-muurin edeltäjiä löytyy kaikkialta – näin aidat erottavat köyhät rikkaista ja kinastelevat naapurit toisistaan
    2. ”Komentaja, me putoamme!” – Venäjän turmakoneen mustan laatikon nauhat julki
    3. Israel aikoo jatkaa siirtokuntien rakentamista YK-päätöksestä huolimatta – satoja uusia koteja tulossa Itä-Jerusalemiin
    4. ”Isukkifeministi” ja ”kysymyslakkoilu” – Ruotsin kielitoimisto julkaisi vuoden 2016 uudissanat, ja ne kertovat elämästä Itämeren takana
    5. Lehti: Puolalainen rekkakuski tapettiin tunteja ennen Berliinin iskua
    6. Venäjä avasi rikostutkinnan alueviranomaista vastaan 77:n kuoltua juotuaan myrkyllistä kylpyöljyä
    7. Vallankaappaus­yrityksen oikeudenkäynnit alkoivat Istanbulissa
  6. Talous
    1. Pian juomapullokin on puuta – Saimaan sopukoissa pellepelottomat miettivät, mitä kaikkea puusta voisi tehdä
    2. Tuore selvitys suomalaisten varallisuudesta: etelä vaurastuu, pohjoinen jää jälkeen
    3. Kuluttajien luottamus USA:n talouteen vahvinta yli 15 vuoteen
    4. Optimismi iski suomalaisiin joulun alla – kuluttajien luottamus talouteen vahvimmillaan yli viiteen vuoteen
    5. Kauppa jakautuu kahtia – myynti kasvaa suuryksiköissä, lähikaupat häviäjiä
  7. Urheilu
    1. Jani Hermansson paini matolla tiukasti, mutta soittaa nyt Hellä Hermannina kitaraa herkästi – ”Musiikki on kuin painia”
    2. Suomalaistutkimus: Raju painonpudotus fitness-urheilussa ei näyttäisi vievän terveyttä
    3. Viime kaudella fanit olivat valmiita lähettämään Mikael Granlundin Siperiaan, nyt hän on joukkueen ykköspelaajia – mitä tapahtui?
    4. Kekäläisen Columbus noussut NHL:n ihmeeksi: ”Ei saa intoilla liikaa”
    5. Venäjän hiihtoliitto vahvisti, joukko tähtihiihtäjiä on asetettu väliaikaiseen kilpailukieltoon dopingepäilyistä: ”He kaikki jatkavat harjoitteluaan”
    6. KHL:n jumbojoukkue niisti Jokereilta kaksi pistettä: ”Huomenna harjoitellaan”
    7. Räikkönen pettyi Ferrarin vauhtiin tällä kaudella: ”Talli yritti parhaansa”
    8. Urheilun oikeusturva­lautakunta: Myös kotijoukkuetta voi sakottaa vierasjoukkueen kannattajien riehumisesta – SJK ja PK-35 vaativat rangaistustensa perumista
    9. Tiger Woods viheriöille seuraavan kerran helmikuussa
    10. Viime talven emämunaus muutti sääntöjä – naisille ja miehille omat ladut suosittuun massahiihtoon
    11. Jalkapallon Afrikan mestaruusturnaus käynnistyy tammikuussa – HS listaa turnaukseen lähtevät Valioliiga-pelaajat
    12. Tiistain tulospörssissä muun muassa jalkapalloa, jääkiekkoa ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Kulttuuri
    1. ”Ryypätään kunnolla!”– Sibeliuksen ja Viiltäjä-Jackin kirjailijan kirjeet paljastavat nuoruuden toilailut ja vanhuuden vaivat
    2. Pertti Kurikan Nimipäivien viimeisellä keikalla tapaninpäivänä oli hikistä, ahdasta ja tunteikasta eli aivan mahtavaa
    3. Kaipaatko vaihtelua kuulokkeisiin? – Tässä 5 taatusti pirskahtelevaa ja erilaista Suomi-levyä vuodelta 2016
    4. Assassin’s Creedin tarina on soopaa, mutta Justin Kurzel on hyvä ohjaaja
    5. Sentimentaalinen joulufantasia kysyy oikeita kysymyksiä
    6. Kymmenen asiaa, jotka jäivät mieleen popmusiikista vuonna 2016: Surua, jäähyväisiä ja suomen kielen ylivoimaa
    7. Barocco Borealen Vivaldi-tulkinta on täysosuma
    8. George Michael teki laajasti hyvää, mutta usein salassa – kuoleman jälkeen tarinat tulevat julki
    9. Venäjän puolustusministeri lupaa koota Puna-armeijan kuoron nopeasti entiselleen
    10. Isoäitirooleistaan tunnettu brittinäyttelijä Liz Smith kuollut
  9. Tiede
    1. Siperia opettaa kylmyyteen ihmeellisen nopeasti – jakutianhevonen ei ole moksiskaan 55 asteen pakkasesta
    2. Gepardeja enää noin 7 100 – pentuja myydään ökyrikkaille arabimaihin
    3. Ajatuksella ohjattavat lelut ovat ehkä ensi joulun lahjahitti
    4. Pariisin ilmastosopimus voi lisätä kalansaaliita miljoonilla tonneilla
  10. Mielipide
    1. Suomen laaja arktinen osaaminen on tuotava esiin
    2. Lentoaseman museoarvot on turvattava
    3. Helsingin ydinkeskustan saavutettavuus on uhattuna
    4. Kierrätystä kehitetään kuuntelemalla asukkaita
    5. Pelaaminen ei tee pojista velttoja alisuoriutujia
    6. Ruutuaikaa on välttämätöntä vähentää
    7. Vanhempien tulisi pelata lastensa kanssa – pelaava isä on enemmän läsnä kuin viime vuosituhannelle jämähtänyt ”tosimies”-isä
    8. Tyttäreni kärsii ankarista kivuista – lääkkeiden väärinkäyttäjäksi leimattuna hänen kipujaan ei oteta vakavasti
  11. Tänään
    1. Tauno Satomaa on käsite kuoromaailmassa
    2. Heimo Rantakokko 1958–2016
    3. Sven Zetterberg 1952–2016
    4. Radiopuhelin aseeksi Helsingin ”lumisodassa”
    5. Tapahtumia keskiviikkona 28. joulukuuta
    6. Pomppien uuteen vuoteen
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Toinen käsikirjoittaja ei ollut suostua – näin tehtiin tv-sarja Monika Fagerholmin romaanista
    2. Vuoden rasittavimmat synttärikutsut alkavat
    3. Tiistain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    2. 2

      Donald Trump hermostui Kiinasta pelastetun koripalloilijan isän kommenteista – ”Olisi pitänyt jättää heidät vankilaan”

    3. 3

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    4. 4

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Himoliikkuminen on maailmassa vain harvan oikeus – Suomessakin on ihmisiä, jotka eivät liiku lainkaan, erot tyttöjen ja poikien välillä näkyvät jo 3-vuotiaana

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Cheek kertoo, millainen on Jare Tiihonen – väkivaltaa, rötöstelyä ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

      Tilaajille
    9. 9

      Zimbabwen Mugaben, 93, valtakauden päättymistä pidettiin jo varmana – puheessaan kansalle hän ei kuitenkaan maininnut erosta mitään

    10. 10

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – Voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen?

      Tilaajille
    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta ja vihreät loivassa alamäessä

    7. 7

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    8. 8

      Maapallon pyöriminen hidastuu, tutkijat ennustavat ensi vuodeksi rajuja maanjäristyksiä – Helsingin yliopiston apulaisprofessori: ”Edelleenkään emme voi ennustaa, missä järisee”

    9. 9

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    10. 10

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    8. 8

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    10. 10

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    11. Näytä lisää