Päivän lehti 30.1.2017
Päivän lehti 30.1.2017    |   Mielipide

Veroparatiisitalouden torjunnassa läpinäkyvyys yksin ei riitä

On muistettava, ettei läpinäkyvyys itsessään tuo yhtäkään euroa hyvinvointivaltion kassaan.

Sote-uudistuksen pääarkkitehdin Tuomas Pöystin mukaan uudistus velvoittaisi yritykset raportoimaan maakohtaiset verotietonsa (HS 16.1). Kepan asiantuntija Lyydia Kilpi taas totesi, että moni­kansallisten yritysten on vuoden alusta joka tapauksessa ­toimitettava nämä tiedot vero­viranomaisille (HS Mielipide 22.1). Kilpi viitannee EU-direk­tiiviin perustuviin muutoksiin Suomen lakiin verotusmenettelystä.

Kirjoituksista voi saada kuvan, että verorahojemme valuminen veroparatiiseihin loppuisi pian. Näin valmis maailma ikävä kyllä ei ole, kuten HS pääkirjoituksessaan globalisaatiosta totesi (24.1.).

EU:n uusi direktiivi ja sen Suomen sovellus koskevat vain liikevaihdoltaan yli 750 miljoonan euron yrityksiä, verotietoja vaaditaan suppeasti, eikä vaatimus edes koske konserneja, ­joiden emoyhtiö sijaitsee veroparatiisissa. Näiden uusien määräysten merkitys jää siksi vähäiseksi. Vastaavasti Pöystin ilmoitus sote-valmistelun tavoitteesta on ympäripyöreä eikä sellaisenaan takaa todellista verotietojen läpinäkyvyyttä.

Kannatamme ilman muuta kaikkia askeleita verotietojen ­läpinäkyvyyden lisäämiseksi. On kuitenkin muistettava, ettei läpinäkyvyys itsessään tuo yhtäkään euroa hyvinvointivaltion kassaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

On tehtävä sellaisia päätöksiä, jotka aidosti rajoittavat yhtiöiden oikeutta harrastaa aggressiivista verosuunnittelua. Toimiva keino olisi kuntien ja maakuntien päätös rajata tarjous­kilpailuista ulos ne yritykset, jotka eivät osoita maksavansa oikeaa määrää veroja niissä maissa, joissa niiden varsinainen liiketoiminta tapahtuu.

Tällaiset päätökset johtaisivat todennäköisesti haasteeseen EU:n tuomioistuimeen. Haasteet olisivat hieno asia ja he­rättäisivät koko maailman huomion. Tuomioistuin joutuisi punnitsemaan, painottaako se enemmän Suomen kuntien ­velvollisuutta tehdä kokonais­taloudellisesti järkeviä päätöksiä vai niiden velvollisuutta olla rikkomatta EU:n kilpailudirektiivin veroparatiiseja suosivia sääntöjä.

Johannes Kananen

puheenjohtaja

Thomas Wallgren

varapuheenjohtaja, Reilu vero ry

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Sote-uudistus
  • Verotus
  • Yritykset
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Jumbon Prisma puristi HS-vertailussa hinnat alle Lidlin – katso taulukosta 30 tuotteen hinta kahdeksassa myymälässä
    2. USA:n kentät joutuivat kaaokseen Trumpin maahantulokiellon myötä – vaikutukset näkyivät Suomessakin
    3. Uusi Tallinnan-laiva teki neitsytmatkansa Helsinkiin sunnuntaina – laiva on edeltäjiään monipuolisempi, mutta viinaralli on entisellään
    4. Suomea Euroviisuihin edustamaan päässyt Norma John kappaleestaan: ”On se myös jossain määrin haastavaa, että tää on näin riisuttu”
  2. Pääkirjoitus
    1. Venäjä näki tyhjiön ja päätti täyttää sen
    2. Tuomioistuimet ottavat roolia politiikan puolella
    3. Rinne on työväestön mies
    4. Huono opetus periytyy helposti – suuri osa tulevista luokanopettajista ei osaa jäsentää lausetta
    5. Brexit vaatii Suomelta tarkkaa edunvalvontaa
    6. Timo Soinilla on edessään vaikea valinta
  3. Kotimaa
    1. Antti Rinteellä on selvä etumatka Sdp:n puheenjohtajakisassa, haastajien peli ei ole kuitenkaan vielä pelattu
    2. Onnistuvatko Tuppurainen ja Harakka haastamaan Rinteen? Sdp:n puheenjohtaja­ehdokkaat HS:n tentissä Sanomatalossa ja HSTV:ssä juuri nyt
    3. Uusi jatkokausi vai politiikasta väistyminen ja mahdollinen hallituksen hajoaminen – Timo Soinin viisi suurta kysymystä
    4. Nyhtis vietiin käsistä, tuleeko seuraavaksi jauhomadoista tehty jauhis? – Hyönteisruokabisnes kasvaa vauhdilla Suomessa
    5. Kokoomus puolittaa kuntavaalibudjettinsa – Helsingissä vihreät satsaavat isolla rahalla
    6. Sanomalehtiviikko alkaa: Osaatko tunnistaa, mitä eroa on oikealla ja väärällä uutisella?
    7. Suomen YK-suurlähettiläs Trumpin leikkausaikeista: ”Jos he leikkaavat kehitysjärjestöiltä, jonkun muun se aukko on täytettävä”
    8. Mies ryösti veitsellä uhkaamalla ruokakaupan Tampereella
    9. Touko Laaksosta näyttelee Olli Rahkonen
  4. Kaupunki
    1. Homekouluista tuli Espoossa kuuma kuntavaaliteema – ”Kyllä pitää etsiä syylliset”
    2. Jasper Pääkkösen ja Antero Vartian sauna saa naapureita – Hernesaareen suunnitellaan asuinaluetta lähes 7 000 asukkaalle
    3. Nyt meni suunnittelu vähän sinnepäin – päiväkotilasten täytyy kiivetä käsienpesualtaalle Helsingin Maunulassa
  5. Ulkomaat
    1. Pakolaisoikeuden huippututkija HS:lle: Yhdysvallat rikkoo selvästi kansainvälistä oikeutta – Suomi voisi haastaa maan oikeuteen
    2. Trump rakentaa viholliskuvilla vaarallista maailmaa
    3. Britanniankin pääministeri taipui keskellä yötä tuomitsemaan Trumpin pakolaiskiellon
    4. Kanadan pääministeri Trudeau: Pakolaiset ovat tervetulleita
    5. Sosialistipuolueen vasemman laidan edustaja Benoît Hamon nousee Ranskan sosialistien presidenttiehdokkaaksi
    6. Venäjän ja Valko-Venäjän välit tulehtuivat – ”Moskova on päättänyt vaihtaa yhden epäonnistuneen johtajan toiseen”
    7. Valtiovarainministeri Schäuble lehdelle: Saksa on tehnyt virheitä pakolaispolitiikassa, sosiaalituet EU-maissa pitäisi yhdenmukaistaa
    8. Yhdysvaltain helikopterihyökkäys Jemenissä tappoi ainakin 57 ihmistä – myös yksi yhdysvaltalaissotilas kuoli
    9. Kuusi nuorta löytyi kuolleena piharakennuksesta Saksassa
  6. Talous
    1. Nordea pahoittelee vanhuksen tylyä kohtelua konttorissaan: Tilanne meni pieleen, huonoa asiakaspalvelua ja pelisilmää
  7. Urheilu
    1. Huuhkajista potkut saanut Hans Backe kertoo, miten Roman Eremenkon kokaiinikäry valkeni maajoukkueelle: ”Se oli kaoottinen, sotkuinen vuosi”
    2. Iivo Niskanen vahvasti mukana Falunin voittokamppailussa – loppu jäi kaivelemaan: ”Oli ihan hyvää jaksamista”
    3. Aino-Kaisa Saarisella jo vaikeaa mahtua siihen MM-starttiin, johon hän eniten haluaa
    4. Konkari Roger Federer, 35, palasi juhlituksi Australiassa
    5. SJK:lle pelaajatarkkailua tehnyt valmentaja on pidätetty Englannissa hyväksikäyttöskandaaliin liittyen – ”Ihan järkyttävä uutinen”
    6. Passari Mikko Esko vauhditti VaLePan Suomen cupin voittajaksi
    7. ToPo hengittää taas vahvasti ja velattomana – ”Toimintamme on sponsorien avulla turvattu.”
    8. Suomen tennissuuruus Jarkko Nieminen teki avausmaalinsa Salibandyliigassa – katso video Niemisen juoksumaalista
    9. Pikajuoksija Eetu Rantala sivusi jo EM-rajaa – ”En olisi uskonut, että ensimmäisessä kisassa menee noin hyvin”
    10. Pikaluistelija Mika Poutala sijoittui viidenneksi Berliinin maailmancupin kilpailussa – Suomelle vain yksi maapaikka sprinttereiden MM-kisoihin
    11. Unitedin José Mourinho päästi Bastian Schweinsteigerin koirankopista
    12. Sunnuntain tulospörssissä muun muassa hiihtoa, jalkapalloa, mäkihyppyä ja keskeisimpiä rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. ”Sukupuoli on yhä edelleen tärkeä keskustelunaihe” – kaikki 9-luokkalaiset saavat luettavakseen kirjailija Chimamanda Ngozi Adichien feministisen esseen
    2. Svenska Teaternin uutuusnäytelmä on viiden tähden täysosuma
    3. Taiteilija pystytti Berliinin Suomi-instituuttiin kasvihuoneen ja yleisö tuo sinne bakteerit
    4. Monoclen päätoimittaja ja tyyliguru arvostelee brittilehdessä rajusti Akateemista kirjakauppaa – Akateemisen toimitusjohtaja harmissaan
  9. Tiede
    1. Moni pänttää kokeisiin väärin – asiantuntijan mukaan uudelleen lukeminen ei ole tehokasta, alleviivaaminen voi jopa heikentää menestystä
    2. Lehmäturpiaali pyörittää munamafiaa
    3. Naishormoni selitys naisten monitaidoille
  10. Mielipide
    1. Omaishoitajalle sysätään avustettavan harrastuksetkin
    2. Elämän viimeisten vuosien hoivaa ei voi digitalisoida
    3. Miksi pankit kyykyttävät ikäihmisiä?
    4. Pakkausvero olisi haittavero, josta kaikki hyötyisivät
    5. Veroparatiisitalouden torjunnassa läpinäkyvyys yksin ei riitä
    6. Ensihoito kannattaa kilpailuttaa
    7. Miten valheellisen uutisen voi tunnistaa?
    8. Prikaatikenraali mielipidesivulla: Maavoimien varustaminen on tärkeintä – Suomi ei ole saari
    9. Meripelastus Välimerestä on välttämätöntä
    10. Eriarvoisuus varhaiskasvatus­palveluissa kasvaa monin tavoin
    11. Juhlavuonna liput salkoon joka päivä
    12. Laivamatkustajille pitäisi näyttää tuuliennuste
    13. Kirjastosihteeri lähetti pääministerille palindromin: ”Ojaa vatuloi ... Olut avaa jo”
  11. Tänään
    1. Berliinin suosio ajoi suomalaisvoimin pidetyn taiteilijaresidenssin Saksan itärajalle
    2. Leena Ervamaa 1943–2016
    3. Esko Koskenvesa 1938–2017
    4. Lapin poromiehet pelkäävät ”ison kuolon” toistumista
    5. Tapahtumia maanantaina 30. tammikuuta
    6. Boschin outo maailma
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Viivi ja Wagner
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Rip Kirby
  13. Radio ja TV
    1. ”Hirviö kääntyi luojaansa vastaan” – trillerimäinen dokumentti kertoo Stuxnet-tietokonemadon synnystä
    2. Suurin tuska on tappajan äidillä
    3. Kiinalla oli monia muureja
    4. Maanantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Latinalaisen Amerikan ensimmäinen naispuolinen sukellusvenesotilas näki meren vasta 21-vuotiaana – nyt hän on loukussa sukellusveneessä, josta on loppumassa happi

    3. 3

      Poliisi löytänyt videokuvaa tilanteesta, jossa autoilija törmää 6-vuotiaaseen poikaan Itäkeskuksessa ja pakenee paikalta – myös videolla näkyvää silminnäkijää etsitään

    4. 4

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    5. 5

      Espoon Otaniemeen ilmestyi omituinen liikennemerkki – Syy löytyy suomalaisesta robottiautosta, joka esiteltiin juuri

    6. 6

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    7. 7

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    8. 8

      Kela harkitsee äitiyspakkaukselle uutta nimeä – Yleisöltä tuli muutamassa tunnissa 4 000 nimiehdotusta

    9. 9

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    10. 10

      Ammattijärjestö tyrmää ministeri Saarikon puheet lastensuojelun henkilöstöstä – ”Maksimimitoitus on yksinkertainen juttu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    5. 5

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    6. 6

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Lähes 200 :aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    10. 10

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää