Päivän lehti 30.3.2017
Päivän lehti 30.3.2017    |   Mielipide

Ei kuria vaan apua oireileville oppilaille

Koulujen työrauhaa ja turvallisuutta parannettaisiin lisäämällä resursseja lastensuojeluun, perheiden tukemiseen, nuorisopsykiatriaan, päihdetyötä tekeville järjestöille, nuorisotyölle sekä koulupoliisille.

Ajoittain esille nouseva keskustelu koulukurista on opettajan näkökulmasta erikoinen ja usein aika irrallaan todellisuudesta. Kuntavaaliehdokkailta oli kysytty näkemyksiä kurinpitokeinojen lisäämisen tarpeesta kouluissa (HS Kaupunki 26.3.).

Työskentelen yläkoulussa ja minun on hyvin vaikea ymmärtää, mitä nämä minulle ja kollegoilleni kovaan ääneen vaaditut kurinpitokeinot olisivat. Jutussa ne jäivät edelleen hämärän peittoon.

Joukossa oli valistuneitakin näkemyksiä, kuten se, että itse asiassa opettajien mahdollisuuksia esimerkiksi häiritsevien esineiden poistamiseen tai oppilaan lähettämiseen pois luokasta on jo laajennettu ja koulujen työrauhan parantamiseen tarvitaan aivan toisenlaisia keinoja.

Osa haastatelluista kuntavaaliehdokkaista vaati edelleen opettajille lisää kurinpitokeinoja. Opettaja ei kuitenkaan halua toimia poliisina tai vartijana. Vaikeiden tilanteiden ratkaisemiseen ja ehkäisyyn tarvitaan ennen kaikkea moniammatillista yhteistyötä. Koulujen työrauhaa ja turvallisuutta parannettaisiin lisäämällä resursseja lastensuojeluun, perheiden tukemiseen, nuorisopsykiatriaan, päihdetyötä tekeville järjestöille, nuorisotyölle sekä koulu­poliisille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

En halua lisää mahdollisuuksia kurinpitoon. Haluan, että kun nuori oireilee psyykkisesti, hänet saadaan nopeasti hoitoon.

Kun ongelmana ovat päihteet, toivon, että nuorelle saadaan nopeasti apua asiantuntevalta taholta. Toivon, että poliisilla on mahdollisuuksia vierailla kouluissa keskustelemassa nuorten kanssa. Toivon, että perheet saavat todellista apua sitä tarvitessaan jo ennen tilanteiden kärjistymistä.

Unelmien koulussa oppilaat voivat hyvin ja ovat motivoituneita oppimaan. Opettajat välittävät oppilaista, tuntevat heidät, pyrkivät löytämään heidän vahvuutensa ja ovat työstään innostuneita. Pakottamalla sellaiseen tilanteeseen ei päästä koskaan.

Elvi Siivinen

Espoo

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Mielipide
  • Koulu
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Mitä afganistanilaiselle Rezalle tapahtui sen jälkeen, kun hän oli kiivennyt köysi kädessä Rautatientorin puuhun?
    2. Nyt alkoi brexit: Britannia jätti historiallisen ero­ilmoituksensa EU:lle – ”Parhaat päivämme ovat edessä päin”
    3. Radikaali rehellisyys voi muuttaa elämäsi ja tuhota parisuhteesi, mutta on sen arvoista, sanoo Tuulia Syvänen: ”Vaihtoehto on elää feikkaamalla”
  2. Pääkirjoitus
    1. Kyllä Saksa opettaa jäykkää joustamaan
    2. Hiilikaivokset eivät pelastu, mutta ilmastonsuojelu kärsii
    3. Väkiluku kasvaa nyt vierailla kielillä
    4. Kulutettu raha mittaa huonosti kunnan arvoa
    5. Miksi kukaan ei välitä autoilijoista? Viherpuhe jyrää vaaliohjelmissa
    6. Ristiriitainen Navalnyi on Kremlille vaikea vastustaja
  3. Kotimaa
    1. Supo: Terrori-iskujen uhka Suomessa on kohonnut, tiedustelutoiminta ”jatkunut aktiivisena ja aggressiivisena”
    2. Putin ja Niinistö tapaavat torstaina jään kaupungissa, jonka tyypillisin kulkuneuvo on vedessä kulkeva moottoripyörä
    3. Kiinan johtaja tulee Suomeen puolisonsa kanssa, tapaa myös eduskunnan puhemiehen
    4. Kokoomus haluaa ilmaisen puolipäiväisen varhaiskasvatuksen – mutta ei ihan heti, koska ”se on kallista”
    5. Petteri Orpo kannattaa autopaikka­vaatimusten vähentämistä: ”Viisi vuotta sitten kokoomuksen puheenjohtaja ei olisi voinut sanoa näin”
    6. Nobel-voittaja Bengt Holmström varoitti eduskuntaa sote-uudistuksen hankaluudesta ja moitti yliopistoilta leikkaamisesta
    7. Evira: Vientikieltoon asetettujen brasilialais­laitosten lihaa löytyi Suomesta ”pieniä määriä” – tuotteita ei vedetä markkinoilta
    8. Akava esitteli perhevapaamallinsa: Kotihoidon tuesta ”joustovapaa”, jossa isilläkin olisi kiintiö – jos isä ei käytä vapaitaan, perhe menettää ne
    9. Poliisi epäilee: Vetelistä valtatien varrelta löytynyt mies joutui henkirikoksen uhriksi
    10. Donald Tusk on Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja
    11. Ennakkoäänestää voi myös Hakaniemen postissa
    12. Saksan kultakolikkoryöstö tapahtui aamuyöllä
    13. Finnairin Pekingin-toimisto perustettiin vuonna 1987
  4. Kaupunki
    1. Sdp saamassa ison vaalivoiton Vantaalla – vasemmisto­puolueille ja vihreille jopa enemmistö valtuustossa
    2. Hurja takaa-ajo Espoossa viime kesänä – moottoripyöräpoliisin toimia ei tutkita
    3. Toimitusjohtajalle potkut isosta espoolaisesta isännöinti- ja huoltoyhtiöstä – epäillään rahojen väärinkäytöstä
    4. Paavo Väyrysen Terve Helsinki -liike irtisanoutui yhteistyöstä kristillis­demokraattien kanssa
    5. Ilkivalta piinaa taidenähtävyyttä Vantaalla – tuhopoltto, murtoja ja töhrimistä, tekijät kateissa
    6. Euroopan vanhin laiskiainen putosi puusta Korkeasaaressa – tällainen on onnettomuuteen joutunut 43-vuotias Coco
    7. Kulttuuri saa kaasukellon Suvilahdesta – ”Tämä saatiin aikaiseksi yhdeksässä vuodessa, iloitkaamme siitä!”
  5. Ulkomaat
    1. Päivi Laine on Suomen ensimmäinen Irak-lähettiläs vuosiin: ”Jos ihmiset tietäisivät Irakin todellisuuden, pakolaiskeskustelu olisi erilaista”
    2. Yhdysvallat oli ”todennäköisesti” osallinen siviilejä tappaneeseen iskuun Mosulissa
    3. Saksan ja Turkin tulehtuneet välit kiristyvät entisestään – Turkkilaiset agentit vakoilleet satoja saksanturkkilaisia Saksassa
    4. Kongossa siepattu ruotsalainen YK:n työntekijä on löydetty kuolleena
    5. Vanhat Ruotsin rahat syytä törsätä pian – sataset ja viisisataset vanhenevat kesäkuussa
    6. Jättimäinen pyton söi miehen Indonesiassa
    7. Trump haukkui Obaman golfharrastuksen kymmenillä twiiteillä ja vakuutti, ettei presidenttinä ”edes näkisi viheriöitä” – nyt hän on pelannut 13 kertaa
    8. Hollanti suunnittelee ilmasto-konferenssia vastalauseena Donald Trumpin hiilipolitiikalle
    9. Pohjois-Korean uskotaan valmistelevan jälleen uutta ydinkoetta – satelliittikuvat paljastavat liikettä ydinkoealueella
    10. Ranskan sosialistiveteraanit kääntävät selkänsä viralliselle presidentti­ehdokkaalleen
    11. Qatar ei päästä siirtotyöläisiä poistumaan maasta
  6. Talous
    1. HJK:n toiminta on voitollista ja jalkapallossa se on harvinaista – myös Töölön jalkapallostadionin nimi muuttuu
    2. Nokian Renkaiden uusi johtaja vietti seitsemän vuotta kotiäitinä – Näin huolehdit, ettei urasi kärsi lapsia hoitaessa
    3. Velkojat peruivat yllättäen vaatimuksensa pörssi­yhtiö Talvi­vaaran asettamisesta konkurssiin – ”Tämä ei ole meidän ensimmäinen rodeo”
    4. Mainosmiesten ostama Finlayson paransi huimasti tulostaan – Toimitusjohtaja kertoo menestyksen kolme syytä
    5. Euroopan komissio antoi lopullisen kuoliniskun Lontoon ja Frankfurtin pörssien jättifuusiolle – päätös tuli kohtalokkaana brexit-päivänä
    6. Katastrofista toipuva Samsung julkisti uuden puhelinmallin, jonka etupuoli on käytännössä pelkkää näyttöä
    7. Joka kymmenes aasialainen elää köyhyydessä
    8. Kreikka ja velkojat löysivät sovun uudistuksista
  7. Urheilu
    1. Maailman paras miestaitoluistelija Javier Fernandez on Espanjassa suosittu kummajainen – mutta mitä hän teki HJK:n Sonera-stadionilla?
    2. Lääkäri Valtter Virtanen tuli työvuoroista MM-jäälle: ”On pitkän työn tulos, että saan olla täällä”
    3. Emmi Peltosen rohkea luistelu hurmasi yleisön: ”Olin omassa kuplassani”
    4. Yleisö lämmitti pariluistelijat –”Jännitti aivan valtavasti”. Kiinalaisilla vankka johto
    5. Juuso Puustinen ideoi HIFK:n ryöstöretken ja toteutti itse unelmansa
    6. Ilves sysäsi Tapparan kuilun partaalle ja virittelee kevään kiekkoyllätystä
    7. Pelicans jäähyili huolella, KalPa eteni jo välieriin
    8. JYP-puolustaja Kuukka tykitti HPK:n kumoon jatkoerässä: ”Ei ole uralle hirveästi maaleja tullut”
    9. NHL yrittää ohittaa Etelä-Korean olympialaiset ja rynnätä suoraan Kiinaan – jälkijunassa muihin lajeihin verrattuna
    10. Patrik Laine ratkaisi patentti­rankkarillaan – Joel Armia sivalsi alivoimalla häikäisevän osuman
    11. Jalkapallossa siirryttiin uuteen aikaan – videotuomari ratkaisi Espanjan voiton
    12. Teemu Selänne harmittelee ystävänsä katkeruutta jääkiekkoa kohtaan: ”Todella surullista, hänellä olisi niin paljon annettavaa”
    13. Entinen HJK-toppari Ivan Tatomirović Rovaniemen Palloseuraan – ”Tarvitsemme nuoreen pelaajistoomme kokemusta”
    14. Tenniksen huippulupauksilla Oona Orpanalla ja Otto Virtasella erittäin kovat tavoitteet tänä kesänä
    15. Johaugin lääkäri selvisi kohtalokkaan haavavoiteen määräämisestä ilman rangaistusta
    16. Tero Pitkämäki joutuu ahtaalle: Kisaisännät houkuttelivat Turkuun Rion olympialaisten kärkinelikon
    17. Tuloksia, tv-urheilua, rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Jaksaisitko katsoa tuntikaupalla videotaidetta? Kiasman uusi jättinäyttely esittelee internetissä syntyneen taiteilijan sekä 34 muuta nettiaikakauden nykytaiteen huippua
    2. Peloton tyttö pääsi Wall Streetille kuukaudeksi uhmaamaan miesten valtaa – Patsaasta tuli valtava hitti, kiistan aihe ja ehkä pysyvä osa New Yorkia
    3. HS:n toimittajat paljastavat ennen julkaisemattomia tarinoita Kansallis­teatterissa – HSTV näyttää loppuunmyydyn Musta laatikko -esityksen suorana
    4. Kelpaisiko kesätyö asiantuntijalle 1 300 euron kuukausipalkalla – museoala lähti sosiaaliseen mediaan taistelemaan palkkojensa puolesta
    5. Miksi Hitler teki yllätysvierailun Mannerheimin 75-vuotispäiville – uutuuskirja selvittää mysteeriä
    6. Kansallisoopperan tulevalla kaudella ooppera- ja balettikantaesityksiä sekä klassikkoteoksia uusina tuotantoina
  9. Tiede
    1. Suomi vaelsi päiväntasaajan kautta pohjoiseen – kivien kompasseihin tallentui tieto muinaisten mannerten sijainnista
  10. Mielipide
    1. Kiusaamisen kitkemiseen ei ole olemassa oikotietä
    2. Ei kuria vaan apua oireileville oppilaille
    3. Myös Muumi-teoksissa on parodisia elementtejä
    4. Suomalaista dekkaria ajetaan kakkoskastiin
    5. Oikeudenkäynnin kalleus heikentää kansalaisten oikeusturvaa
    6. Ei ole ostajan vika, jos talossa on hometta
    7. Eri intressit voidaan sovittaa yhteen
    8. Äidinkielen ylioppilaskoe säilyy luku- ja kirjoitustaidon kokeena
    9. Minulla on vain yksi rinta, enkä halua olla ilman uimapukua julkisessa saunassa
    10. Suomi siirtyi puhtaaseen bensiiniin nopeasti
  11. Tänään
    1. Kuva-arvoitus: Kaunis päivä villitsi luistelijoita
    2. Lasse Laine pyöräytti kaksois­voltin – valmentaja Suoniemi puri käteensä
    3. Tapahtumia torstaina 30. maaliskuuta
    4. Keväinen elokuvafestivaali
    5. Yhteislaulua 1930-luvun luokassa
  12. Torstai
    1. Henri Karvinen jätti lukion väliin, työskenteli 10 vuotta rakennuksilla ja pääsi lääkikseen – Nyt hän kertoo, mikä oli onnistumisen salaisuus
    2. Urheilulajeja saa vihata ja parempi ulkonäkö on huono tavoite treenille – Näin löydät liikuntamotivaation ja saat sen kestämään
    3. Jos et siedä inhimillistä lämpöä, kannattaa katsoa peiliin – Pehmeiden arvojen pilkkaaminen kertoo usein pelosta
    4. Terveellinen kala on todellista pikaruokaa – Nämä helpot kalaherkut syntyvät runsaassa vartissa
    5. Katkaravuilla päivitetty klassikko
    6. Härkistä oikaisijoille
    7. Tällä viinillä on kaksi elämää
    8. Parhaat ideat pääsiäiseen
    9. Nimi voi vaikuttaa kohteluun työnhaussa ja jopa ostokäyttäytymiseen
    10. Urheilun katselusta on psykologista hyötyä, sanoo professori
    11. Kuka tahansa voi nyt testata kotona, onko itsellä riski lihoa helposti tai jäädä nikotiinikoukkuun – mutta onko geenitestistä mitään hyötyä?
    12. Öiset vessa­käynnit kuriin
    13. Suomalaislapset viihtyvät koulussa
    14. Pakarajumppaa kassajonossa
    15. Kung pao -katkaravut
    16. ”Kalatacot” salaatinlehdillä
    17. Thaimaalainen lohisoppa
    18. Siikaa kreikkalaisittain
  13. Radio ja TV
    1. Virtuaalitodelli­suudesta tulee uusi media, josta voi katsoa myös tv-sisältöjä
    2. Mikä koomikon mielestä on hauskaa?
    3. Ruoka, mikä ihana tekosyy!
    4. Keskiviikon elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Harald Hirmuinen
    2. Viivi ja Wagner
    3. Wumo
    4. Lassi ja Leevi
    5. Fingerpori
    6. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    2. 2

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    3. 3

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    4. 4

      Latinalaisen Amerikan ensimmäinen naispuolinen sukellusvenesotilas näki meren vasta 21-vuotiaana – nyt hän on loukussa sukellusveneessä, josta on loppumassa happi

    5. 5

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    6. 6

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    7. 7

      Poliisi löytänyt videokuvaa tilanteesta, jossa autoilija törmää 6-vuotiaaseen poikaan Itäkeskuksessa ja pakenee paikalta – myös videolla näkyvää silminnäkijää etsitään

    8. 8

      Onko paperittomina maassa oleskelevilla oikeus rokotuksiin ja mielenterveys­palveluihin? Helsingin kaupunginvaltuusto saa eteensä mielipiteitä jakavan kiistakapulan

    9. 9

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    10. 10

      Sukeltajat löysivät merestä irtonaisen käsivarren – Nyt selvitetään, kuuluiko se kadonneelle ruotsalaistoimittaja Kim Wallille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi veden alta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    4. 4

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    5. 5

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    6. 6

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    7. 7

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihotessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatieasemalla väistämättä ketään

    8. 8

      Lähes 200 :aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    9. 9

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    10. 10

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    3. 3

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää