Päivän lehti 30.11.2016
Päivän lehti 30.11.2016    |   Mielipide

Turpeen käyttö ei lisäänny

Hallituksen energia- ja ilmastostrategia lähtee kunnianhimoisesta tavoitteesta puolittaa fossiilisen öljyn käyttö ja liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä eli ensimmäisenä maailmassa.

Hallituksen tuoretta energia- ja ilmastostrategiaa käsittelevässä pääkirjoituksessa (”Ydinvoima jäi piiloon energiastrategiassa”, HS 29.11.) väitettiin, että hallitus ­aikoo lisätä turpeen käyttöä. Tämä ei pidä paikkaansa.

Energiastrategian tavoiteuralla turpeen energiakäyttö vuonna 2030 on 15 terawattituntia eli lähes puolet vähemmän kuin vuonna 2010. Viime vuosina turpeen käyttö on huonon saatavuuden ja lämpimien talvien takia romahtanut. Siksi strate­giassa oletetaan, että turpeen käyttö ensin toipuu vuoden 2015 alhaisesta tasosta kään­tyäkseen 2020-luvulla laske­valle uralle.

On myös epäilty, että hallituksen strategia nojaa liikaa biopolttoaineisiin. Hallituksen strategia lähtee kunnianhimoisesta tavoitteesta puolittaa fossiilisen öljyn käyttö ja liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä eli ensimmäisenä maailmassa. On ensin kysyttävä itseltään, kannattaako tätä loikkaa vai jättäisikö sen tekemättä. Jos haluaa harpata pois fossiilisista 15 vuodessa, se on mahdollista vain bio­polttoaineiden avulla.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole polttaa Suomen metsiä autojen tankeissa. Hallituksen biopolttoainetavoitteet kuluttaisivat puuta arviolta 3–4 miljoonaa kiintokuutiota eli alle viisi prosenttia vuoden 2030 arvioi­dusta hakkuusuoritteesta. Tuokin kertyisi latvusmassasta ja pienpuusta, jota syntyy vuosittain arviolta 18–20 miljoonaa kiintokuutiota.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Samalla on oleellista aloittaa ajoissa siirtyminen pois polttomoottoreista sähköiseen liikenteeseen. Hallitus tavoitteleekin Suomeen 250 000 sähköautoa ja varautuu alkuvaiheen tuki­toimiin sähköisen liikenteen lentoon työntämiseksi.

Teknologiassa vientimenestys liittyy usein edelläkävijyyteen. Olisiko Nokian mahdoton menestys toteutunut, jos emme olisi luoneet kilpailullista gsm-markkinaa ensimmäisten joukossa? Tuskin.

Määrätietoinen harppaus ensimmäisten joukossa pois fos­siilisista auttaa synnyttämään Suomessa ratkaisuja, jotka voidaan viedä maailmalle.

Puhtaiden ratkaisuiden ke­hittämisen ja viennin kautta Suomen kädenjälki ilmastonmuutoksen selättämisessä voi olla monikymmenkertainen maamme hiili­jalanjälkeen verrattuna.

Kai Mykkänen

ulkomaankauppa- ja kehitysministeri (kok)

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Biotalous
  • Energiantuotanto
  • Kai Mykkänen
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Valtuusto päättää tänään Guggenheimin kohtalosta – mitä Eteläsatamassa tapahtuu päätöksen jälkeen?
    2. Suomalaisten poikien taidot luonnontieteissä romahtaneet – ”Kirjojen määrä kotona on vahvempi selittäjä kuin autojen määrä pihassa”
    3. New York polvillaan suomalaisnaisten edessä – he valloittavat sovinismin linnakkeen
    4. Tarina räjähtävistä lepakoista – eli onko tuulivoimaloiden ääni todellinen terveysriski vai ei?
  2. Pääkirjoitus
    1. Uuden etsijöille on paljon käyttöä
    2. Guggenheimin taidemuseo sopii Helsingin keskustaan
    3. Sähköautopalvelu voisi ottaa kaupunkipyöristä mallia
    4. Trump voi vielä pelastaa Castron
    5. Sotahistorian tuntemus estää vastakkainasettelua
    6. Karlsson
    7. Kuntavaalien läheisyys vie Sipilää ja Orpoa eri linjoille
  3. Kotimaa
    1. Taideväärennösten kaupasta vaaditaan useiden vuosien vankeustuomioita
    2. Linnan juhlien vieraslistalla sodissa taistelleita virolaisia ja ruotsalaisia sekä luonnonsuojelijoita – pöydässä nyhtökauraa
    3. EK sai uuden puheenjohtajan – Veli-Matti Mattila haluaa nopeasti työehdot sovittaviksi työpaikoille
    4. Ilman vanhempia matkustava lapsi on yleinen näky junissa ja lentokoneissa – ”Osa kulkee jatkuvasti yksin”
    5. Nopeus on uuden HS.fi:n valtti
    6. Tervetuloa uudistuneeseen HS.fi:hin – Kerro mielipiteesi uudistuksesta
    7. Sokerivero ei toteudu – Elintarviketeollisuusliitto: ”Myös juoma-alaa haittaava virvoitusjuomavero tärkeää poistaa”
    8. Poikaa epäillään eläkeikäisten vanhempiensa surmista Haminassa
  4. Kaupunki
    1. Suuromistajat haluavat jyrätä maahanmuuttajien ostospaikan Itäkeskuksessa – ”Purkaminen ajaisi somalit seisoskelemaan asemalle”
    2. Espoolaispoliitikko syytteessä laittomasta pornosta – sai jo tuomion meikkitaiteilijan yksityiskuvien käytöstä
    3. Vihreät syyttävät kokoomusta ja demareita Saurilla pelaamisesta – ”Jännä ajoitus”, kommentoi Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja
    4. ”Piritori” voi muuttua vaaleanpunaiseksi jo ensi kesänä – Vaasanpuistikkoa yritetään parantaa muun muassa maalaamalla
    5. Oma asunto vuokralle 400 eurolla yöltä – Slush avasi helsinkiläisille markkinaraon Airbnb:ssä
    6. Lasse Männistö hävisi äänestyksessä Helsingin kokoomuksen varapuheenjohtajan paikan
    7. Satojatuhansia litroja vettä karkasi rakennusten keskelle Kauniaisissa – vedenkorkeus nousi 1,3 metriin kerrostalon sisälläkin
  5. Ulkomaat
    1. Kuva sen todistaa: Suomalaisopiskelijat uiskentelivat Fidel Castron kanssa – ja pian sen jälkeen hän oli tuhota maailman
    2. Kapinallisten ote Itä-Alepposta kirpoamassa – YK:n avustusjohtaja: ”Hälyttävä ja kylmäävä tilanne”
    3. Britannian suomalaiset pysyvät tyyninä brexitin edessä, mutta brittipassi alkoi kiinnostaa – EU aloitti erovalmistelut
    4. Viimeinen elossa oleva 1800-lukulainen syö joka päivä samaa ruokaa – täytti tiistaina 117 vuotta
    5. Trump jatkoi nimityksiä – Obamacaren vastustaja terveysministeriksi
    6. Tšernobylin tuhoutunut reaktori sai massiivisen suojakuoren – turvaa ihmisiä säteilyltä vuosikymmenten ajan
    7. Lahjuksia, rahanpesua, kavallus ja kiellettyä puoluetukea – Viron keskustajohtajan syytelista tuli julki
    8. Tšernobylin tuhoutunut reaktori sai massiivisen suojakuoren – turvaa ihmisiä säteilyltä vuosikymmenten ajan
  6. Talous
    1. EU:n komissiolta hyviä uutisia Suomelle: Uusi lakipaketti vaatii lisää tähteitä tankkiin
    2. ”Esineiden internet” on jo totta – näin Samsung-johtaja selittäisi termin isoäidilleen
    3. HS seuraa tiiviisti Slushia – HSTV lähettää 16 tuntia suoraa lähetystä tapahtumasta
    4. Yhteistyökyky on työpaikoilla entistä tärkeämpää – asiantuntijat kertovat, miten tulet kivaksi työkaveriksi
    5. Fujitsun yt-neuvottelut ohi – Suomesta vähennetään 124 työpaikkaa
    6. ”Mies, läppäri ja koira”-yrittäjät riittävät jo – nyt Suomesta halutaan taas elektroniikan valmistajamaa
    7. Autonvalmistajat rakentavat sähköautojen latausverkoston Eurooppaan – nopea lataus ”mahdollinen kahvitauon aikana”
    8. EU-parlamentti yrittää jyrätä komission ja jäsenmaat roaming-kiistassa – vaatii halvempia tukkuhintoja
    9. Yhdysvaltojen talous kasvoi alkusyksyllä luultua ripeämmin – kasvuvauhti kiihtyi peräti 3,2 prosenttiin
    10. Ekonomien työttömyys pitkittyy – irtisanomispaketit haittaavat nopeaa työllistymistä
    11. Ydinjäteyhtiö Posivan loppusijoituslaitoksen rakennustyöt alkavat vihdoin joulukuussa
    12. Yli 800:lle potkut Ericssonilta Ruotsin Boråsissa ja Kumlassa
  7. Urheilu
    1. Kolumbian lentoturmasta selvisi kuusi hengissä – kuolleita 75, koneessa oli brasilialainen jalkapallojoukkue
    2. Norjan antidopingkomitea haluaa Therese Johaugille 14 kuukauden kilpailukiellon – päätöksen tekee Norjan keskusurheilujärjestön tuomioistuin
    3. Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen ehtii seuraavan kerran kotiin vasta jouluksi – ”Nyt on koti, kun edelliset ovat olleet kämppiä”
    4. Muutosvirtaa ja uusi puheenjohtaja
    5. HJK rakentaa uutta valmennusryhmää: Juho Rantala on siirtymässä yllätysnimenä FC Hongasta Klubiin
    6. Jokerien peruspakki Jensen intoutui maalijuhlaan
    7. Finleyn ensimmäinen maali siivitti HIFK:n voittoon Lappeenrannassa
    8. HJK ja RoPS vaihtavat puolustajia: Juha Pirinen siirtyy HJK:hon ja Leo Väisänen RoPS:iin
    9. Tuloksia, rahapelejä, tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Kulttuurivaikuttajat ottavat kantaa Guggenheim-hankkeen puolesta ja vastaan
    2. Tarina saksalaisesta Suomesta on hämmästyttävä kertomus liittolaismaan vapaaehtoisesta alistumisesta vasalliksi
    3. Ajatus ”laulavasta kädestä” syntyi jo tuhat vuotta sitten – nyt suomalainen musiikkikäsine pyrkii maailmalle pelisovelluksena
    4. Visionääri The Weekndistä tuli popsuuruus
    5. Pink Floydkin on viimein alkanut julkaista arkistomateriaaliaan
    6. Tuottaja-solisti Bruno Mars jää kolmannella levyllään kysymysmerkiksi
    7. Alexi Tuomarilan pianotrion tarinallinen musiikki vie mennessään
    8. 36 tuntia singlejä eli näin fanilla on hauskempaa
    9. Äänityksen harmaus pilaa saksalaisen yleisradioyhtiön orkesterin Brucknerin
    10. HS:n soiva joulukalenteri on kuunneltavissa verkossa torstaista lähtien
    11. Hymyilevän miehen tekijät saivat taiteen valtionpalkinnon
    12. Kaikki yhdeksäsluokkalaiset saavat kirjan feminismistä
    13. Ruotsin August-kirjapalkinnot menivät kaikki naiskirjailijoille
    14. Finlandia-diktaattori Baba Lybeckille oma kirjatapahtuma Savoy-teatteriin
    15. Kalle Lindroth ruutuun palaavan musiikkiohjelma Bumtsibumin juontajaksi
  9. Tiede
    1. Lämpeneminen muuttaa järvien jääkantta
    2. Hengellisyys tuottaa mielihyvää uskovien aivoissa
  10. Mielipide
    1. Biotaloudessa on tehostettava metsäluonnon hoitoa
    2. Suomi on pyrkimässä vapaamatkustajaksi
    3. Turpeen käyttö ei lisäänny
    4. Metso-ohjelma tarvitsee kipeästi lisärahoitusta
    5. Miksi tuetaan saastuttajia?
    6. Kuninkaantie ei riitä houkuttelemaan yhdysvaltalaisia matkailijoita Suomeen
    7. Museon kustannuksia yliarvioidaan
    8. Rakennus on tylsä kompromissi
    9. Hanke on elitistinen, tunkkainen ja kallis
    10. Guggenheim lisäisi turvallisuuttamme
    11. Tontti tulisi varata omalle kulttuurille
    12. Suomalaiset rakastavat oikeita metsiä
    13. Pöhköt tietotekniikan termien suomennokset vaikeuttavat tietokoneiden käyttöä
  11. Tänään
    1. Afrikka hurmasi Juha Vakkurin lähes puoli vuosisata sitten
    2. Veijo Ylhäinen 1938-2016
    3. Miss Maailma Vietnamiin sotilaita viihdyttämään
    4. Tapahtumia keskiviikkona 30. marraskuuta
    5. Kuppikakut kauniimmiksi
    6. Frank-N-Furter vaihtaa roolia
  12. Radio ja TV
    1. MasterChef Australia on paras kokkikisa, koska...
    2. Iiro Rantalan musiikkikoulu avataan laululla
    3. Television suosikkisesonkini alkaa
    4. Tiistain tv-elokuvia
  13. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Fingerpori
    3. Viivi ja Wagner
    4. Kamala luonto
    5. Lassi ja Leevi
    6. Harald Hirmuinen
    7. Wumo

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Taksinkuljettaja törmäsi tahallaan pyöräilijään kevyen liikenteen väylällä Espoossa – jyräsi vielä kaatuneen pyöränkin

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Facebookin ex-johtaja ja muut sosiaalisen median kehittäjät myöntävät luoneensa hirviön, jota he eivät osaa pysäyttää: ”Kukaan ei pysty enää keskittymään”

    4. 4

      Paljastava pukeutuminen on häirintää

    5. 5

      Tuntemattoman sotilaan räjähdyskohtaus rikkoi Guinnessin maailmanennätyksen – saavutus huomattiin ulkomaillakin

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    8. 8

      Sinnikäs tee se itse -henkilö kiinnittelee aidonnäköisiä liikennemerkkejä Mellunmäessä – ”En ymmärrä yhtään”, hämmästelee kaupungin työntekijä

    9. 9

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    10. 10

      HS maistoi 8 täyteläistä joulupöydän punkkua – yksi sai viisi tähteä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    8. 8

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    11. Näytä lisää