Päivän lehti 30.12.2016
Päivän lehti 30.12.2016    |   Tieteissarja

Pohdiskeleva scifimysteeri leviää joka suuntaan

Netflixin uusi tieteis­draama The OA eksyttää katsojaa tahallaan ja tahtomattaan.

Vuonna 2016 tieteisfiktion ja populaarin tv-viihteen välinen raja-aita on taas rytissyt, kiitos Netflixin Stranger Thingsin ja HBO:n Westworldin. Uutuussarjat ovat tehneet scifille saman kuin Game of Thrones fantasialle: genreistä on tullut jälleen valtavirtaa ohjailevia tv-ilmiöitä.

Niiden imuun ui Netflixin uusi alkuperäissarja The OA, jonka ovat luoneet Brit Marling ja Zal Batmanglij. Marling myös näyttelee pääosan, ja Batmanglij on ohjannut sarjan kaikki kahdeksan jaksoa. Brad Pitt on yksi sarjan tuottajista.

The OA:n alussa on mysteeri. Nuori nainen heittäytyy sillalta alas. Hän selviää hypystä hengissä, ja käy ilmi, että nainen on seitsemän vuotta sitten kadonnut sokea tyttö. Kaiken kukkuraksi aiemmin Prairiena tunnettu tyttö on saanut näkökykynsä takaisin ja kutsuu itseään nyt OA:ksi.

Eteen levitetty arvoitus osoittautuu pian vain pieneksi osaksi moneen suuntaan aukeavaa tarinaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kotiinpaluunsa jälkeen OA pysyy omissa oloissaan, mutta löytää hengenheimolaisia neljästä lukiolaispojasta ja heidän opettajastaan. Heille OA avautuu öisissä kokoontumisissa menneisyydestään: enneunista, rajatilakokemuksista ja niistä pakkomielteisesti kiinnostuneesta tiedemiehestä. Uskomaton kertomus hitsaa eriparisen ryhmän yhteen, ja OA:n mukaan tällä kaikella on suurempi tarkoitus.

Samaan aikaan OA:n ottovanhemmat yrittävät auttaa tytärtään tietämättä tämän erikoisista kokemuksista. Heidän silmissään OA vaikuttaa traumatisoituneelta ja harhaiselta.

The OA -sarjassa katsoja ohjataan keskelle ristiriitoja: OA:n yliluonnollinen kertomus kohtaa pikkukaupungin arkisen todellisuuden. Uskomattomalle ei ole sijaa, ennen kuin se iskee kasvoihin.

The OA:n ytimessä onkin oikeastaan kysymys kertojan luotettavuudesta. Vastaan tulevat vihjeet ja aukot pakottavat tekemään tulkintoja liukuhihnalla: mistä tässä kaikessa on kyse, mikä on totta ja mikä ei?

Toisaalta tapahtumien jatkuva puntarointi tekee juonenkuljetuksesta välillä epämääräistä.

Mysteeriä syövät erityisesti pseudofilosofinen lässytys, jota runsas dialogi on pullollaan, ja siitä seuraava tyhjäkäynti.

The OA onkin enemmän pohdiskeleva draama kuin varsinaisella toiminnalla koukuttava tieteisjännäri. Puolesta tunnista reiluun tuntiin vaihtelevat jaksojen pituudet rikkovat kuitenkin tehokkaasti tv-sarjojen tarinankerronnan kaavaa ja luovat The OA:lle omaleimaisen rytmin.

Sarjan loppuratkaisu jakanee mielipiteet. Onneksi tekijät ovat pitäneet tulkinnanvaraisuudesta kiinni loppuun asti, vaikka toisia se taatusti ärsyttääkin.

The OA Netflixissä ­(netflix.fi).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Televisio
  • Scifi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku

    2. 2

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    3. 3

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    4. 4

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    5. 5

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    6. 6

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    7. 7

      Suomalainen hyttyskatiska torjuu malariaa – toimiva malli löytyi popin megatähti Madonnan asusta

      Tilaajille
    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    10. 10

      Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    2. 2

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      New Yorkissa siskoni sopeutui hyvin joukkoon – Suomessa moni katsoo häntä kuin hänessä olisi jotain vikaa, ja se tuntuu pahalta

    5. 5

      Hyväosaiset omistavat yhteiskunnan, joka myötäilee heidän etuaan – siihen on yksi syy ylitse muiden

      Tilaajille
    6. 6

      Tältä näyttää syrjäytyminen Suomen kartalla: Kruunupyyssä voidaan parhaiten, synkin tilanne on Äänekoskella – HS:n laskuri ja kartat kertovat, miten kotikuntasi nuorilla menee

      Tilaajille
    7. 7

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    8. 8

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    9. 9

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    10. 10

      Maailma teki uskomattoman tempun ja torjui happosateet ja otsonikadon – nyt 15 000 tutkijaa vetoaa ihmiskunnan selviämisen puolesta, mutta suurimpaan ongelmaan ei löydy ratkaisua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    5. 5

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. 2 tuntia sitten
    2. Julkinen liikenne, lyhyet taksimatkat ja vuokra-auto 500 euron kuukausimaksulla – eri kulkutavat yhdistävät liikennepalvelut voivat tulevaisuudessa korvata omistusauton
    3. Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”
    4. Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle raivataan luontopolku
    5. Taksi Helsinki etsii uutuusbisnestä seniorien hoivakuljetuksista – Verottaja ei hyväksy kyytejä kotitalousvähennykseen
    6. Hovioikeudessa kuullaan ehdottoman vankeustuomion saanutta Jari Aarnion alaista – ovatko Pasilan miehen puhelimet kulkeneet alaisen mukana?
    7. Idyllinen saarikunta Hailuoto on saamassa vihdoin sillan, mutta osaa asukkaista pelottaa muuttuminen ”Oulun lähiöksi” – ”Jos oululaiset haluavat liittyä Hailuotoon, voimme kuunnella, mitä heillä on tarjota”
    8. Matkapuhelinverkko pätkii pää­kaupunki­seudulla useimmin Vantaalla – Laaja selvitys kertoo, miten verkko toimii koti­kaupungissasi Tilaajille
    9. Puhun rallikiinaa, ja aluksi se hävetti hirveästi – kunnes huomasin, ettei kukaan paheksu aksenttiani paitsi toiset suomalaiset
    10. Tällaisia mielipiteitä metro kirvoitti vuonna 1982: Röyhkeät miehen­retaleet veivät istuma­paikat, Itä-Helsingin liikenne­yhteydet menivät piloille, möly tuhosi kesäloman
    11. Aktiivinen kansalainen on Suomen politiikassa kuin vieras ulkoavaruudesta
    12. Näytä lisää