Päivän lehti 30.12.2016
Päivän lehti 30.12.2016    |   Muut lehdet

Suomalaiset luottavat vankasti tieteeseen

Kalevan mukaan syksyn aikana julkistettuja raportteja tieteen tilasta voi lukea jokseenkin rauhallisin mielin.

”Vaikka erilainen epätieto ja jopa suoranaiset valheet tuntuvat saavan meilläkin uutta näkyvyyttä, tiedebarometrin mukaan suomalaisten luottamus tieteeseen on vankka.”

”Suomen Akatemian raportissa tieteen tilaa kuvataan vakaaksi. Suomalainen tiede on viime vuosina jopa hiukan vahvistunut. Samalla katsauksessa todetaan, että monet teollisuusmaat ovat pystyneet nostamaan tutkimuksensa tieteel­listä tasoa nopeammin kuin Suomi.”

”Hitaamman tahdin syyksi ei kelpaa rahan puute. Tutkimusrahan määrä on 1990-luvun alusta alkaen kasvanut Suomessa merkittävästi.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hämeen Sanomat pitää keskustelua eutanasiasta tarpeellisena.

”Kansanedustajista yli puolet on vaalikonevastauksissa kannattanut eutana­siaa. Eutanasia on kuitenkin puolueille kiistanalaisena ja tunteita herättävänä vaikea pala niellä. Eutanasiassa on kyse omastatunnosta ja arvoista.”

”Eutanasialain ei pitäisi olla valtaisa mörkö. Sen piiriin kuuluisi vuosittain korkeintaan muutama sata ihmistä.”

”Eutanasian hyväksyminen ei merkitse ihmisyyden kadottamista, vaan inhimillistä otetta kuolevan viimeisillä hetkillä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Muut lehdet
  • Tiede
  • Eutanasia
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. ”Nainen, joka esti Suomen Nato-jäsenyyden” – HS:n haastattelussa Tarja Halonen kertoo presidenttikautensa kipukohdista ja ajatuksensa Putinista ja Itämeren turvallisuudesta
    2. Ekonomistit HS:n laajassa kyselyssä: Euro on epäonnistunut, haitat Suomelle hyötyjä suuremmat
    3. Vuokravälittäjät: Parveke voi nostaa asunnon vuokraa jopa 80 eurolla – kerro HS:n kyselyssä, mistä olisit valmis maksamaan lisää vuokraa
    4. Tässä ovat ensi vuoden odotetuimmat elokuvat: Listalla Tuntemattoman sotilaan, T2 Trainspottingin ja Blade Runner 2049:n lisäksi kymmenen muuta elokuvaa
  2. Pääkirjoitus
    1. Ympäristön voitot jäivät vaatimattomiksi
    2. Vuosikatsauksia tehdään epävarmuuden keskellä
    3. Vakavan pohdinnan paikka
    4. Huomenna hän ilmoittaa ehdokkuudestaan
    5. Riippumaton media ei ole itsestäänselvyys
    6. Karlsson
    7. Suomalaiset luottavat vankasti tieteeseen
  3. Kotimaa
    1. Oikeus: Jari Aarnio käytti häikäilemättä asemaansa poliisina peittääkseen rikoksensa
    2. Näistä kaikista rikoksista Jari Aarnio tuomittiin ja nämä syytteet hylättiin
    3. Yksi Aarnion alainen tuomittiin pitkään ehdottomaan vankeusrangaistukseen – muut vapautuivat syytteistä
    4. Keijo Vilhunen sai kymmenen vuoden vankeustuomion – rangaistusta pidensi syyttömän lavastus ja ”liivimiesten” lähettäminen uhkailemaan insestisyytteillä
    5. Vaarallisia patailotulitteita vedettiin myynnistä – myös turvallisissa padoissa riskin aiheuttavia tarroja
    6. Presidentti liitti päivystysuudistukseen harvinaisen lausuman – Rkp:n puheenjohtaja pitää vahvana viestinä
    7. Mika Lintilä aloitti elinkeinoministerinä – ”Historiallinen ja mieleenpainuva hetki”
    8. Upseerin taidekaupoista kova tuomio myös hovioikeudesta
    9. Ylivieskan kirkonpolttajalle ei rangaistusta
    10. Tule tekemään Lasten uutisia uudenvuoden aattona
    11. Digitaalinen erikoislehti HS Extra kokoaa 15 kiinnostavaa kulttuuriosaston juttua
    12. Mikko Spolander on kauppatieteiden lisensiaatti
    13. Oikea otsikko on ”Ylioppilaskuntien pakkojäsenyys on poistettava”
    14. Käytettävissä olevat tulot kasvoivat neljänneksellä
  4. Kaupunki
    1. Ahmet Deniz tarjosi ruokaa asunnottomille ja sai vastaansa rasististen vihaviestien tulvan – ”Ensi vuonna teemme tämän uudestaan”
    2. ”Vetten päällä” istuskelevat pilkkijät hämmästyttävät Töölönlahdella - ”Joku sieltä rannalta huuteli kuin palosireeni”
    3. Brahenpuisto leikkipuistoineen remonttiin – Tulossa tekonurmikenttä ja pienten lasten skeittipaikka
    4. Mustasukkainen mies uhkaili puolisoaan ja sytytti tulipalon – poliisit turvasivat palomiehiä Vantaan Kaivokselassa
    5. Kävele kuussa, kiipeile Mount Everestille, laskeudu meren syvyyksiin – Vantaan Flamingoon avataan virtuaalimaailma
    6. Miten kaupat ja Alko ovat auki? Kuinka joukkoliikenne kulkee?
  5. Ulkomaat
    1. Kiinalla oli mahdollisuus parempaan, mutta saastesumu palasi ja valvontakamerat surraavat
    2. Yhdysvallat karkottaa 35 Venäjän diplomaattia – Venäjä: ”Jos Washingtonissa otetaan uusia vihamielisiä askelia, vastaus tulee”
    3. Syyriassa alkoi tulitauko – Suomalaisasiantuntija: Rauhaan on vielä matkaa
    4. Venäjän koneturmasta uusia tietoja: ei räjähdystä, mutta ulkoisen törmäyksen mahdollisuutta selvitetään
    5. Venäjä raivostui Charlie Hebdon lentoturmapilapiirroksista – ”Näiden kaksijalkaisten toistuvasti esittämät jätökset paperilla eivät liikuta”
    6. Yhdysvaltojen ja Israelin välit ovat nyt poikkeuksellisen kireät – mistä vanhojen liittolaisten sanasota johtuu?
    7. Saksa haluaa suitsia Facebookin valeuutisia vaalivuoden alla – demarijohtaja vaatii jopa 500 000 euron sakkoja
    8. Madrid kumosi rajoitukset autoiluun
    9. Filippiineillä kaksi pommi-iskua – nyrkkeilyottelun katsomossa räjähti
  6. Talous
    1. Entinen toimitusjohtaja Valion jättisakoista: Loppuun saakkaa jaksoin uskoa, että järki ja oikeus voittavat – näin ei käynyt
    2. Yhdysvalloissa pian jo lähes täystyöllisyys
    3. Armeijan ruokahuoltoyhtiö aikoo irtisanoa kymmeniä työntekijöitä
    4. Kiinalainen Alipay-mobiilimaksu otettiin käyttöön Helsinki-Vantaalla – kokemukset ovat olleet hyviä
  7. Urheilu
    1. Torvisen veljekset ajavat raveissa kilpaa lähes jokaisena arki-iltana ja keräävät miljoona-ansiot – ”Uutta Mikael Granlundia minusta ei tullut”
    2. Sähly on salibandyssä yhä kirosana – voisiko tästä päästä jo yli?
    3. Tennistähti Roger Federer tuntee nuortuneensa pakkolevon aikana
    4. Riskan erikoinen hyppy kaukaloon voi tuoda erotuomareille hyllytyksen: ”On oltava vastuu ja sanktiot”
    5. Hannu Manninen palaa viiden vuoden tauon jälkeen yhdistetyn maailmancupiin: ”Kunto on hyvä”
    6. Laihasta mäkijoukkueesta puolet jatkoon, puolet karsiutui Oberstdorfissa
    7. Veikkaus ottaa hevoset mukaan pitkävetoon ja vakioon
    8. Kiinalaiset jyräävät – Carlos Tevezistä maailman kuudenneksi kallein pelaaja
    9. Vilma Lyydia tärppinä Kuopion Toto 76 -vihjeissä
    10. Tuloksia, tv-urheilua ja rahapelejä
  8. Kulttuuri
    1. Jörn Donner, 83: ”Olen ehdottomasti paremmassa kunnossa kuin Suomi – – Suomi on vaurauden rampauttama”
    2. Jörn Donner ihmettelee esseissään, miksi hallitukseen ei huolita konkareita
    3. Suomi täyttää sata vuotta, luvassa tuhansia tapahtumia – näillä alkuvuoden vinkeillä pääset heti kiinni juhlaohjelmaan
    4. Kymmenen elokuvaa, jotka jäivät mieleen vuodesta 2016
    5. Musikaalien tähti Debbie Reynolds levitti elämäniloa – Ja teki tyttärensä kanssa tänä vuonna dokumentin, josta tuli päivässä molempien testamentti
    6. Suomalaisnäyttelijä Juha Pihanen sai puheroolin Kingsman-menestyselokuvan jatko-osassa – Mutta kuka 48-vuotias hollolalainen oikein on?
    7. Mungiun uusin elokuva ei yllä edellisten tasolle
    8. Mustavalkoinen leirikuvaus jatkaa itäeurooppalaisen nykyelokuvan tilintekoa menneisyyden kanssa
    9. Helsingin kaupunginteatterin uudet johtajat Kari Arffman ja Marina Meinander aloittavat tammikuussa
  9. Tiede
    1. Professori: Lopeta laihdutus niin laihdut – ”Elimistö selättää lopulta sinnikkäimmänkin laihduttajan”
    2. Maailma saa lisäsekunnin vuodenvaihteessa – Suomessa ylimääräinen sekunti lisätään 1. tammikuuta kello 2:00:00
    3. Amazonin tekoäly Alexa voi auttaa murhan selvittelyssä
    4. Miksi omena on pyöreä ja banaani on kuun muotoinen?
    5. Mistä dinosauruksesta kehittyi käärme?
    6. Miksi järvivedet eivät ole suolaisia?
    7. Mistä puistatus aiheutuu?
  10. Mielipide
    1. Ministeri Bernerin suunnitelma olisi liikenteen vallankumous
    2. Valtion väylien yhtiöittäminen olisi hullua
    3. Oikeus autoiluun pitää taata myös köyhälle
    4. Media ei piittaa eläkeläisten mielipiteistä
    5. Me suuret ikäluokat olemme itsekkäin sukupolvi, joka koskaan on ollut
    6. Ilotulitteiden aiheuttamia silmävammoja on liikaa
    7. Tieteen kyseenalaistajia ei voi niputtaa
    8. Ostin asunnon talosta, jonka Helsinki panee ehkä matalaksi – kaupunki pitää asukkaita löysässä hirressä
    9. Sanomalehtimiesten liitto ei ollut mikään Moskovan peitejärjestö
  11. Tänään
    1. ”Haluaisin seuraavaksi näytellä Marskia” – Seela Sellan toinen unelmarooli on Nasu-possu, ja se toteutuu 80-vuotisjuhlaesityksessä
    2. Leena Tomanterä 1946–2016
    3. Rick Parfitt 1948–2016
    4. Kalaa, kukkia, munia, mattoja tuliaisiksi talvitori­retkeltä
    5. Tapahtumia perjantaina 30. joulukuuta
    6. Tv-sarjan tähdet areenalla
    7. Taiteilijakahvilan tunnelmaa
  12. Sarjakuvat
    1. Fingerpori
    2. Harald Hirmuinen
    3. Lassi ja Leevi
    4. Viivi ja Wagner
    5. Wumo
    6. Karlsson
  13. Radio ja TV
    1. Pohdiskeleva scifimysteeri leviää joka suuntaan
    2. Amorandom on hupsu jazzmusikaali rakkaudesta
    3. Perjantain elokuvia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Pohjois-Korea: Ydinsota voi syttyä milloin tahansa

    4. 4

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    5. 5

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    6. 6

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    7. 7

      Helsinki käynnisti sisäisen tarkastuksen: miljoonien eurojen asvalttiurakoissa epäillään vuosia jatkunutta ylihinnoittelua – Urakoitsija: ”Siellä on totta kai hullun tuntuisia hintoja”

      Tilaajille
    8. 8

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    9. 9

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    10. 10

      Oikeistopopulistit eivät haasta todellista eliittiä vaan hyökkäävät vihervasemmistolaisten ja suvakkien kimppuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    8. 8

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    9. 9

      Eroperheen lapsella Kaurilla on niin monta aikuista elämässään, ettei hän ole varma, kuinka monta kotia hänellä on – HS:n lukijat kertovat, kuinka kahden kodin perheissä pärjätään

    10. 10

      Miltä tuntuu, kun näkö alkaa yhtäkkiä kadota? Hilma Oksanen, 27, ei näe ihmisten kasvoja eikä voi ajaa autoa – ”Aivan kuin silmälasien keskellä olisi harmaat verhot”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää