Päivän lehti 31.3.2017
Päivän lehti 31.3.2017

Presidentti Niinistö lupasi isännöidä tarvittaessa Putinin ja Trumpin tapaamista Suomessa

Niinistö sanoi Arkangelissa Pohjois-Venäjällä Arktinen foorumi -tilaisuudessa Suomen ehdottavan huippukokouksen järjestämistä toukokuussa alkavalla Arktisen neuvoston puheenjohtajakaudellaan.

Presidentti Sauli Niinistö ilmoitti torstaina Suomen ehdottavan Arktisen huippukokouksen järjestämistä toukokuussa alkavalla Arktisen neuvoston puheenjohtajakaudellaan. Niinistö kertoi asiasta kolmen maan presidenttitapaamisessa Arkangelissa.

Niinistö, Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Islannin presidentti Guðni Thorlacius Jóhannesson osallistuivat torstaina Arkangelin kaupunginteatterissa paneelikeskusteluun, joka järjestettiin kansainvälisen Arktisen foorumin yhteydessä.

Presidenttien keskustelun juonsi yhdysvaltalaisen CNBC-kanavan ankkuri Geoff Cutmore. Hän tiedusteli Niinistön haluja isännöidä Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tapaamista jo ennen näiden huippukokoustapaamista ensi kesänä.

Niinistö vastasi Suomen isännöivän tapaamista mielellään, jos Venäjän ja Yhdysvaltain johto ensin löytävät yhteistä tahtoa sopimusten tekoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Isännöimme ilomielin, mutta arktisessa huippukokouksissa pitää olla myös jotain sanottavaa arktisista asioista”, Niinistö vastasi.

Trumpin astuttua virkaansa Venäjän ja Yhdysvaltain huippukokouspaikaksi on veikkailtu innokkaimmin Sloveniaa.

”Mikset kysynyt minulta mitään?” Islannin presidentti Jóhannesson tivasi Cutmorelta. ”Reykjavikissäkin on järjestetty merkittäviä huippukokouksia.”

Putin kehui Suomea huippukokouspaikkana muttei nähnyt välitöntä syytä pikaiseen tapaamiseen. Kansainvälisistä kiistakysymyksistä, kuten Ukrainan kriisistä, Putin uskoi kompromissien kuitenkin löytyvän, koska ”Venäjä pitää aina lupauksensa, kuten on pitänyt kiinni Minskin sopimuksestakin”.

Niinistö tapasi puolentoista tunnin paneelikeskustelun jälkeen Putinin kahden kesken.

Tämän tapaamisen jälkeen Niinistö täsmensi toimittajille, ettei mitään virallista kokousehdotusta ole tehty. ”Esitys on sama, jonka kerroin Putinille jo vuosi sitten”, Niinistö mainitsi. Hän kertoi puhuneensa asiasta myös Yhdysvaltain edelliselle presidentille Barack Obamalle.

Yhteinen sävel lännen ja Venäjän suhteissa on ollut kateissa jo yli kolmen vuoden ajan.

Viimeksi tällä viikolla Yhdysvallat ja EU arvostelivat Venäjää laajoista pidätyksistä viime sunnuntain mielenosoituksissa. Protesteissa vastustettiin korruptiota, ja tulilinjalla oli erityisesti Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev, jonka jättiomaisuudesta oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tutkimusryhmä julkaisi äskettäin laajan raportin.

”Korruption vastustaminen on tärkeää, ja korruption vastaista työtä jatketaan Venäjällä”, Putin kommentoi Arkangelissa. ”Mutta tässä tapauksessa asiaa käytettiin poliittisten tavoitteiden edistämiseen. Aivan kuten kävi arabikeväässä ja naapurimaassamme Ukrainassa, joka ajautui sitten kaaokseen.”


Niinistön ja Putinin tapaamisessa mielenosoituksia ei käsitelty.

”Demokratiaan kuuluu oikeus osoittaa mieltä, mutta tietysti sääntöjen puitteissa”, Niinistö sanoi. ”Onhan meilläkin vähän jouduttu joskus mielenosoittajia hillitsemään. En tunne yksityiskohtia enkä tiedä, miksi kukin on otettu Venäjällä säilöön. Mutta tärkeintä on, että me voimme pitää kiinni omasta lainsäädännöstämme ilman, että siihen kukaan puuttuu.”

”Minulle kahdenkeskisessä tapaamisessa tärkeintä oli yrittää selvittää, millä tolalla Venäjän ja Yhdysvaltain suhteet ovat, sillä sitä emme tiedä”, Niinistö sanoi. ”Ja tuntuu välillä, etteivät he aina tiedä itsekään.”

Käsittelemättä jääneisiin asioihin kuului myös Ukrainan kriisi.

”Taisi olla ensimmäinen kerta, kun Ukrainasta ei puhuttu”, Niinistö arveli. Hänen mukaansa keskustelu ei ollut erityisen laaja kiireisen aikataulun vuoksi: paneelin aloitus myöhästyi, paneeli venyi ja Putinia odotti seuraavaksi tapaaminen Islannin presidentin kanssa.

Myönteisistä asioista Niinistö mainitsi Krasnyi Borin ongelmajätelaitoksen kohtalon ratkaisuyritykset. Pietarin lähellä sijaitseva laitos on suuri uhka Itämerelle, jos sen jätevuoret pääsevät valloilleen. ”Rahoituksen kanssa on tiettävästi vielä ongelmia, mutta on siellä jo tietääkseni kartoituksia suomalaisvoiminkin tehty”, Niinistö sanoi.

Arktisen alueen ongelmista päällimmäiseksi Niinistö nosti sekä paneelissa että tapaamisten jälkeen ilmastonmuutoksen ja ilmansaasteet.

Päästöt ovat presidentin mukaan osittain turhaa haaskausta, kun fossiiliset polttoaineet palavat tuotantolaitoksissa epätäydellisesti.

”Vielä hölmömpää on soihduttaminen tuotantokentillä”, Niinistö sanoi.

”Maailmassa soihdutetaan kaasua vuodessa 40 kertaa Suomen vuotuisen kaasunkulutuksen verran. Sanotaan, että neljännes kasvihuonekaasuista on peräisin soihduttamisesta eli täysin turhasta tuhlauksesta. On se kummallista, jos tämmöistä pitää harjoittaa.”

Fakta

Huippukokous esillä aiemminkin


 HS kertoi jo joulukuussa, että Suomi kaavailee Arktisen neuvoston huippu­kokouksen järjestämistä Suomessa mahdollisesti nyt kuluvana vuonna. Suomen puheenjohtajuuskausi neuvostossa alkaa toukokuussa.

 Arktisen neuvoston koko 20-vuotisen toiminnan aikana ei ole kertaakaan järjestetty päämiesten kokousta.

 Arktiseen neuvostoon kuuluvat Pohjoismaat, Yhdysvallat, Venäjä ja Kanada. Arktinen alue kiinnostaa yhä useampaa maata, kun pohjoinen merijää vetäytyy ilmaston lämmetessä.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Arktinen alue
  • Donald Trump
  • Sauli Niinistö
  • Venäjä
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Nuukan aviomiehen kuolema paljasti leskirouvalle jättiomaisuuden – Nordea tarjosi neuvojaan ja yhtäkkiä rahat hupenivat
    2. Venäjän erikoisjoukot eivät peittele osallistumistaan Syyrian sotaan – Komennus vei ammattisotilas Vitalin Suomen rajalta Homsiin
    3. Presidentti Niinistö lupasi isännöidä tarvittaessa Putinin ja Trumpin tapaamista Suomessa
  2. Pääkirjoitus
    1. Arktinen irtiotto voi tuoda tulosta
    2. Esteettömyys on muutakin kuin rampin rakentamista
    3. Tappiolliset ydinvoimalaprojektit ajavat rakentajat ahtaalle
    4. Kypärää käyttämättömien pyöräilijöiden perustelut ovat outoja – autoilijat muka väistävät kauempaa kypärätöntä
    5. Erkki Tuomioja HS:n Vieraskynä-palstalla: Suomen EU-linja ei voi perustua ideologiaan
    6. Karlsson
    7. Sote-asioissa hätäilystä ei seuraa mitään hyvää
  3. Kotimaa
    1. Timo Soini ei kannata maksutonta varhaiskasvatusta: ”Miksi vuorineuvosten mukuloille pitäisi olla maksuton päivähoito?”
    2. Kelan maksujen takkuaminen aiheuttaa jo ongelmia vuokrien maksamisessa – ”Moni on kertonut, että nyt on häätöuhka päällä”
    3. ”Mikä Juha Sipilää vaivaa?” – Hallituskumppanit kummastelevat pääministerin outoja ja arvaamattomia avauksia
    4. Ay-johtajan ”kultaisesta kädenpuristuksesta” nousi kohu – Akavan Fjäder: Sopimukseeni sisältyy työvelvoite
    5. Kevät on etuajassa, mutta lunta näkyy vielä
    6. Hovioikeus kiristi valelääkärin tuomiota – Esa Laiho sai viisi vuotta vankeutta
    7. VR kokeilee junalippua, jolla voi matkustaa myös muissa liikennevälineissä – halpataksiyhtiön toimitusjohtaja vihjaa isoista yhteistyökuvioista
    8. Työmarkkina­järjestöt eivät löytäneet yhteisymmärrystä työttömien koulutuksesta – hallituksen työryhmä lopetti erimielisenä
    9. Supo huolestui nuorista vaikuttajista – yksi tiedustelu­toiminnan kohde voivat olla eduskunta-avustajat
    10. Huumevalistus vie lapsilta lelut saksalaisissa päiväkodeissa – Suomalaistutkija: ”Kannattaa kokeilla kotonakin”
    11. Villisikoja on jo niin paljon, että niiden kaatamisesta maksetaan – sikayrittäjät pelkäävät ruttoa
    12. Rikosseuraamus­laitos sai huomautuksen viivyttelystä – lausunnon laatiminen elinkautisvangin vapauttamisesta kestää puolitoista vuotta
    13. Pitkään etsitty ”Mannerheimin omena” löytyi Asikkalasta – Marsalkka ihastui hedelmään kalastusreissullaan
    14. Museoalan palkkakampanjassa on mukana Akavan erityisalat
    15. Lagerlöf on kahdenkymmenen kruunun ja Lind viidenkymmenen kruunun setelissä
    16. Bongaa paikka -terassitalon osoite oli väärä
  4. Kaupunki
    1. Päätä särkee, keskittyminen kärsii ja arvosanat laskevat – helsinkiläis­koululaiset pitivät HS:lle kirjaa sisäilmaoireistaan
    2. Palkittu kerrostalo osoittautui seulaksi Helsingin Jätkäsaaressa – kukaan ei tiedä, mistä vesi vuotaa ihmisten koteihin
    3. Tukiopetusta jäi pitämättä Lauttasaaressa – rehtori antoi rahat opettajille joululahjaksi
    4. Kauniaisissa on Suomen suurin keskieläke, yli 3 000 euroa – katso oman kuntasi tilanne
    5. Sadat taksiautoilijat osoittavat kello 12 mieltään liikenneuudistusta vastaan Helsingin keskustassa – ”Olen pettynyt, jos emme saa ruuhkaa aikaiseksi”
    6. Sörnäisten rantatien kupeeseen tulossa ravintola- ja vapaa-ajan keskittymä – Tarkoitus avata jo tänä kesänä
    7. Poliisi julkaisi kuvia miehestä, jonka epäillään sytyttäneen turvapaikanhakijoiden teltan – pyytää havaintoja Rautatientorin tuhopolttajasta
    8. Velkaantunut mies ryösti viiden päivän sisällä kolme kauppaa ja yhden leipomon Helsingissä – yli kolme vuotta vankeutta
    9. Tyynyt ja pyjamat viuhuvat jälleen lauantaina – Helsingin Teurastamolla toinen kansainvälinen tyynysota
  5. Ulkomaat
    1. Perheet kertovat pakkolääkittyjen ihmisoikeusjuristien kidutuksesta Kiinassa – rotat näykkivät nenää ja korvia
    2. Lukašenka petti osansa ”diilistä” kansan kanssa
    3. Yhdysvaltain ulkoministeri Turkissa: Assadin kohtalo syyrialaisten omissa käsissä
    4. Järjestöt arvostelevat Suomen ilmastopolitiikkaa ”kehnoksi” – syyttävät kunnianhimon puutteesta ja päästöoikeuksien porsaanreikien etsimisestä
    5. Euroopan komissio haluaa neuvotella jäsenmaiden puolesta Venäjän kanssa Itämeren kaasuputkesta
    6. Useita loukkaantunut yhteenotoissa Turkin Brysselin-konsulaatin luona
    7. Brexit muuttaa tuhannet EU-lait kertarysäyksellä brittilaeiksi – mutta konservatiivi­hallitus haluaa valtuudet lakien ”korjailuun”
    8. Malesia luovutti diktaattorin murhatun velipuolen Kim Jong-Namin ruumiin Pohjois-Korealle
  6. Talous
    1. Tässä ovat maailman talouden kiitäjät ja laahaajat – HS selvitti, mitkä maat ovat taloudessa tähtiä ja missä kasvu yskii
    2. Miksi julkisten rakennushankkeiden hinta räjähtää? Syy on surkeassa johtamisessa, sanoo selvitysmies ja vaatii valtion väliintuloa
    3. Suomen Pankki: Maailmantalouden kasvu ei kiihdy lähivuosina – Kiina jarruttaa
    4. Toshiban ydinvoimayhtiö hakeutuu konkurssiin
    5. H&M perustaa uuden myymäläketjun – ensimmäinen liike avataan kesällä
    6. USA:n kasvu ennakoitua parempi
  7. Urheilu
    1. Huipputriathlonisti Kaisa Lehtonen myi asuntonsa ja on nyt koditon – kunnon tukikohtaa ei ole edes ulkomailla
    2. Lauri Markkanen ilmoitti pyrkivänsä NBA:han – ”Koen, että minulla oli nyt hyvä mahdollisuus lähteä toteuttamaan unelmaani”
    3. Tavoitteena miellyttävä urheilunautinto – ”Huutamista pitää välttää, se ei sovi taitoluisteluun”
    4. Kanadalainen luisteli kauden parhaansa suomalaisen kansanmusiikin tahdeilla –”Ne kuulostivat hauskoilta”
    5. ”Baarimies” Valtter Virtasen esiintyminen jäi yhteen kertaan –”Ei ollut mitään hävittävää”
    6. Kiinalaispari juhli ensimmäistä MM-kultaansa virheiden sävyttämässä finaali-illassa
    7. Norjalaislehti: Pohjoiskorealaiset työskentelevät kuin orjina Pietarin jalkapallostadionin rakennustyömaalla
    8. Hintzin ketjussa on aineksia IFK:n kevään pelastajaksi – mutta kuka on ketjun kovin lenkki?
    9. Ilveksen junioreista kasvoi välierä­kandidaatteja – näin kevään yllätys­joukkue on ajanut Tapparan ahdinkoon
    10. Ärsyttävän hyvä ja taitava – jääkiekon MM-kisoihin valmistautuva Susanna Tapani on naisleijonien pistehai
    11. Michel Platini syyttää Sepp Blatteria rajusti – ”Hän aina sanoi minun olevan hänen viimeinen päänahkansa”
    12. Suuren urheilusponsorin perijä välttelee oikeudenkäyntiä kuolonkolarista – ja viettää yhä ylellistä elämää
    13. Selkäleikkauksesta toipuneen Riitta-Liisa Roposen ura jatkuu kohti ensi talven olympialaisia
    14. Matti Heikkinen jättää SM-avauksen väliin perheenlisäyksen takia
    15. Torstain tuloksissa muun muassa alppihiihtoa, jääkiekkoa, taitoluistelua ja vinkkejä tv-urheiluun
  8. Lasten uutiset
    1. 112 auttaa hädän hetkellä – Näin soitat hätäpuhelun
    2. Taitoluistelua, syklooni ja historiallinen allekirjoitus
    3. Kesäajasta halutaan eroon kansalaisaloitteella
    4. Uutisvisa: Mitä Britannian pääministeri allekirjoitti tiistaina?
    5. Lasten uutiset vierailee hätäkeskuksessa – ”Lapset ovat parhaita soittajia”
    6. Ei Ankkalinnaa ilman Barksia
    7. Lasten uutiset lauantaina museossa
    8. Aku Ankka ja kumppanit: Kitupiikin kärsimys
    9. Aprillia, aprillia! – Varo perättömiä tarinoita
    10. Uskallatko sanoa oman mielipiteesi?
    11. Pulleat pannukakut
  9. Kulttuuri
    1. Ona Kamu halusi tehdä elektronista musiikkia, joten hän perusti levy-yhtiön ja opetteli ohjelmoimaan – nyt levy on valmis
    2. Yllättävät tilastot osoittavat: Klassinen musiikki vetää yleisöä enemmän kuin jalkapallo – niin mahtimaassa Saksassa kuin lilliputti-Suomessa
    3. Dokumentti keppihevosilla ratsastavista tytöistä on aiheeltaan täysosuma
    4. Metsä vastaa ihmiselle Anu Kuivalaisen runollisessa dokumentissa
    5. Kuvat ovat häkellyttävän hienoja, mutta Ghost in the Shell on totista rypistystä
    6. Smurffien uudessa seikkailussa maistuu raha
    7. Beethovenin viulukonsertosta muodostui Pekka Kuusiston, Hannu Linnun ja RSO:n käsissä täydellinen yhteinen hetki
    8. Santtu-Matias Rouvali ja Jakub Hrůša Lontoon Philharmonia-orkesterin päävierailijoiksi
    9. Vuoden Tiedekynä -palkinnon voitti artikkeli Suomen kansan myyteistä – ”Ajatus yhtenäiskulttuurista on paitsi myytti, myös yhä vahingollisempi sellainen”
    10. Silta-sarjan tanskalaisnäyttelijä palkattiin suomalaiselokuvaan isoon rooliin
  10. Tiede
    1. Sosiologi Anssi Peräkylä tutki ihmisiä keskustelutilanteissa: Yhteisymmärrys sai keskustelijat huojumaan samaan tahtiin
    2. Tutkijat loivat migreenilääkkeen avulla nuijapäitä, jotka näkevät hännällään
    3. Miksi lääkärit ja hoitajat eivät itse sairastu, kun he hoitavat sairaita?
    4. Voiko maapallo saada uuden kuun?
    5. Miksi en muista mitään vauva-ajasta?
    6. Onko kaikilla linnuilla suomalainen nimi? Kuka sen päättää?
    7. Tehokkuus vaatii testausta
  11. Mielipide
    1. Turvapaikan kustannuksia ei tarvitse maksaa takaisin
    2. Raskas vastaanottojärjestelmä vie monelta työinnon
    3. Oleskelulupaa odottavien tilanne on älytön
    4. Ruotsin apteekkiuudistuksella on saavutettu vain osin Suomen taso
    5. Henkilökunnan jaksaminen vaikuttaa myös lääkehoidon turvallisuuteen
    6. Menestyvä nainen luottaa itseensä
    7. Väkivaltaa kokeneiden palvelut ovat avoimia kaikille
    8. Helsingin Tukholmankadun ylitys on hengenvaarallinen – onko suojatie pelkkä vitsi?
    9. Pahoinpitelyn silminnäkijänä minut haastettiin todistajaksi – oikeus kertoi nimeni syytetyille, ja pelkään nyt kostoa
    10. Detox-kuurien hyödyistä ei ole tieteellistä näyttöä
    11. Tutkimukseemme viitattiin väärin
    12. Liian nuori saamaan asiakaspalvelua?
    13. Onneksi Ruotsi uskaltaa ottaa kantaa
  12. Tänään
    1. Päivi Istala on sivistyksen ja naisten puolustaja
    2. Petri Hautaniemi 1968–2017
    3. Otto Kangas 1925–2017
    4. Vanha Porvoo pesee kasvojaan, mutta julkisivu ei silti muutu
    5. Tapahtumia perjantaina 31. maaliskuuta
    6. Koomikoiden maaottelu
    7. Viikonlopun etkot museossa
  13. Radio ja TV
    1. Tomin miehet todistavat Muskeliakatemiassa
    2. Sydämen kutsumus tarjoaa romantiikkaa kanadalaisittain
    3. Lapsinäyttelijästä ohjaajaksi
    4. Perjantain elokuvia
  14. Sarjakuvat
    1. Karlsson
    2. Fingerpori
    3. Harald Hirmuinen
    4. Lassi ja Leevi
    5. Viivi ja Wagner
    6. Wumo
    7. Rip Kirby

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    3. 3

      Metsäjätti UPM maksaa duunareille tuhansien eurojen tulospalkkiot – tieto julkaistiin kesken riitaisten työehtoneuvottelujen

    4. 4

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    5. 5

      Matti Nissisen alaiset varoittivat esimiestään, mutta valtakunnansyyttäjä jatkoi veljensä firman markkinointia – ”Tietyllä tavalla hurahdin tähän menetelmään”

    6. 6

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    7. 7

      Perussuomalaiset hajoaa ydinkannatusalueellaan Vantaalla – yhdeksän aktiivia loikkaa sinisiin

    8. 8

      Ystävistä tuli vihamiehiä – nykyisten ja entisten perussuomalaisten vihanpito on saanut hämmentävät mittasuhteet

    9. 9

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    10. 10

      Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    9. 9

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    10. 10

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    10. 10

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää