Päivän lehti 31.7.2017

Tavaroiden omistaminen tekee ihmisestä yksinäisen, sanoo jakamistalouden asiantuntija – mutta Uber ”saastuttaa keskustelun”

Jakamistalous toimii parhaiten paikallisesti, väittää alan asiantuntija. Kaupunkien ja suomalaisyritysten pitäisi rohkeasti haastaa kansainväliset suuryhtiöt kotikentällään.

Tämä sisältö kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
TILAAJILLE
Haluatko lukea koko artikkelin?
Sisällysluettelo
  1. Pääuutiset
    1. Kotisiivouksen ostaminen ei enää hävetä, vaan etenkin kolmekymppiset uraohjukset palkkaavat siivoojia – näin saat palvelun hinnasta puolet pois
    2. Helsingin rajalla piilee salattu mökkisaari, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa – pian haave espoolaisesta merenrantamökistä voi toteutua monille muillekin
    3. Putin: Yhdysvallat joutuu vähentämään 755 edustustojensa työntekijää Venäjällä
  2. Pääkirjoitus
    1. Siirtolaiskriisi vaatii kunnon ratkaisuja
    2. Hallitus onnistui siivoamaan työttömyysrekisteriä
    3. Lotrausta pullovedellä
    4. Suomea ei enää juosta maailmankartalle – huippulahjakkuudet hakeutuvat muihin lajeihin
    5. Paikalliseen sopimiseen tarvitaan uusi järjestelmä
    6. Kaupunkien vetovoima syntyy monesta tekijästä
  3. Kotimaa
    1. Poliitikot suuttuivat perustuslaki­asiantuntijoiden tiukkaan linjaan – lausunnon antajia on haukuttu ”DDR-henkisiksi oraakkeleiksi”
    2. Työttömien haastattelut puhdistivat kortistoa – ”pakkohaastattelujen” työllistävästä vaikutuksesta ei tietoa
    3. Miksi kotiin­kuljetuksella tilatun paketin saapumisesta ei soiteta etukäteen? Nettishoppailijan kannattaa olla tarkkana toimitusehdoista, jos ei halua ostoksen menevän ohi
    4. Jenni Pajunen jakoi lapsena isänsä Jussi Pajusen vaalimainoksia – nyt hän on kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu kolmannessa polvessa
    5. Viikonloppu päätti poliisin tehovalvonnan – sunnuntain vastaisena yönä rattijuoppoja kärähti osissa maata poikkeuksellisen monta
    6. Pilkkijät pujottivat siimojaan styroksilauttoihin poratuista rei’istä kesäiseen Pudasjärveen – Kesäpilkin maailmanmestari kalasti kolmessa tunnissa yhdeksän kalaa
    7. Rallikuvassa ajoi Teemu Suninen
  4. Kaupunki
    1. Huumeiden­käyttäjiä etsitään hiv- ja C-hepatiittitesteihin kaduilta pääkaupunki­seudulla – ”C-hepatiitin osalta on käynnissä maanlaajuinen epidemia”
    2. Jälleen yksi 70-luvun ostarihelmi jyrätään maan tasalle uuden tieltä – Mellunmäen ostarin purkaminen etenee vauhdilla
    3. Etsintäoperaatio Lauttasaaressa: uimavalvoja kadotti näköyhteyden uimareihin, löytyivät rannalta
    4. Moottoripyöräilijä kuoli Kirkkonummella suistuttuaan ulos tieltä
  5. Ulkomaat
    1. Venäjän presidentti vierailee Suomessa, USA:n johdon kohde on Viro – onko sattumaa, että Pence käy Tallinnassa heti Putinin Suomen-visiitin jälkeen?
    2. Yhdysvaltojen pommikoneet lensivät Korean niemimaan yli vastauksena Pohjois-Korean ohjuskokeelle – Trump ja YK-suurlähettiläs syyttävät Kiinaa vitkastelusta
    3. Väkivaltaisuudet varjostivat kiisteltyä äänestystä Venezuelassa – äänestyspäivänä ammuttiin viisi ihmistä
    4. Tuhannet seurasivat, kun Putin otti laivastoparaatin vastaan Pietarissa – kuvakooste Venäjän merivoimien vuosipäivästä
    5. Trump vähätteli poliisiväkivaltaa ja yllytti kohtelemaan pidätettyjä rajummin ottein – poliisipäälliköt sanoutuvat irti presidentin puheesta
    6. Apple auttaa Kiinaa verkon sensuroinnissa – tietovuotaja Snowden: ”Sama kuin tukisi apartheidia”
    7. ”Hiljainen ja ihastuttava” Laika-koira lähetettiin 60 vuotta sitten avaruuteen ja varmaan kuolemaan
    8. Kaksi kuoli ja neljä loukkaantui yökerho­ammuskelussa Saksassa – Poliisi: ei viitteitä terrorismiin
    9. Somaliassa sunnuntaina useita terrori-iskuja – Mogadishussa kuoli kuusi, Afrikan Unionin rauhanturvaajia kuollut yli 20
  6. Talous
    1. Tavaroiden omistaminen tekee ihmisestä yksinäisen, sanoo jakamistalouden asiantuntija – mutta Uber ”saastuttaa keskustelun”
    2. Hostellit eivät täyty yksistään enää reppureissaajista – muun muassa eläkeläisryhmät ovat löytäneet halpamajoitukset
    3. Samsung selvisi räjähtelevistä puhelimista ja teki ennätystuloksen
  7. Urheilu
    1. Stadin derbyssä 600. pelinsä pääsarjassa valmentava Antti Muurinen loi 80-luvulla Kontulaan jalkapallobuumin, joka huipentui liigakarsintaan – ”Ei Kontulassa ole koettu sellaista koskaan”
    2. Voittosuukko tyttärelle kruunasi Esapekka Lapin rallivoiton
    3. Palaavatko rallin kultaiset vuodet?
    4. Tallipäällikkö Mäkinen haltioissaan Lapin voitosta – lupaa jatkopestiä Toyotalla: ”Aika tyhmä olisin, jos en sitä optiota käyttäisi”
    5. Unkarin pokaaliennätys jäi Kimi Räikkösen lohduksi – ”Aika-ajossa tekemäni virhe ratkaisi paljon”
    6. Vettelin kunniavelka Räikköstä kohtaan kasvoi
    7. Vettel pahoillaan Räikkösen puolesta – ”Kimille ei ollut kivaa olla siinä välissä hampurilaisen pihvinä”
    8. F1-kuskit kävivät todella rajua sananvaihtoa – alatyyliset solvaukset lentelivät tv-kameroille
    9. Tanska tehtaili jättiyllätyksen – naisten EM-turnauksen suuri mestarisuosikki Saksa laulukuoroon: ”Hämmästyttävää”
    10. Mikko Ilonen golfasi parhaan kisansa lähes kolmeen vuoteen – teki hurjan nousun kärkikymmenikköön
    11. Suomen MM-saaliina yksi finaalipaikka – naiset karsiutuivat sekauintiviestissä
    12. Ykkössijoitetut hävisivät finaalit Tampereen tennisturnauksessa
    13. Suomi voitti World Gamesin salibandypronssia – mitalipeliä edelsi jämäkkä päätös
    14. Tuloksia, rahapelejä ja tv-urheilua
  8. Kulttuuri
    1. Kesäkaupunki Pärnu houkuttelee turisteja myös alastontaiteella – Taidemuseon puuhamies ideoi kulkueen, jossa kaupunginjohtaja kulkisi alasti
    2. Lampaanpolska ja kaustislainen pelimannimusiikki soivat Proms-festivaaleilla – Barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan kokoama konsertti myytiin heti loppuun
    3. Keimolassa järjestettiin 70-luvulla kaikkien aikojen mutafestivaalit, fiaskosta valitettiin oikeuskanslerillekin – Dave Lindholm: ”En ole vastaavaa kokenut”
    4. Vuoden peliteko -palkinto myönnettiin oppaasta, jolla ehkäistään häirintää roolipeleissä
    5. Crusell-huilukilpailun voitto meni Turun filharmonisen orkesterin äänenjohtajalle
  9. Tiede
    1. Ohran tutkimus lupailee terveyshyötyjä – suomalaiset mukana avaamassa maailman 10 000 vuotta vanhan viljan salaisuuksia
    2. Alkoholi vaikuttaa perimän korjaukseen – siksi se voi aiheuttaa syöpiä
    3. Puupistiäinen valtaa toisen omaisuuden, kasvattaa sieniä ja poistuu vasta lentämällä
  10. Mielipide
    1. Helsingin vanhat arvohuvilat tulisi avata kaupunkilaisten loma- ja virkistyskäyttöön
    2. Taajamanopeus 30 kilometriin tunnissa, alakoululaisille polkupyöräkortti
    3. J. V. Snellman ahkeroi vähentääkseen kansan kärsimystä suurten nälkävuosien aikana
    4. Sotainvalidien hoitomatkasta Saksaan sovittiin keväällä 1942
    5. Luomutuotannon ekologisuus ei ole uskon asia
  11. Tänään
    1. Leikkiä vakavilla asioilla – Jorma Pitkänen on Suomen tuotteliain sarjakuvataiteilija
    2. Antti Heikkinen 1959–2017
    3. Kaksi viikkoa aikaa Nakkilan nahkiaisöihin
    4. Tapahtumia maanantaina 31. heinäkuuta
    5. Urheiluhistoriaa rekkanäyttelyssä
  12. Sarjakuvat
    1. Rip Kirby
    2. Viivi ja Wagner
    3. Lassi ja Leevi
    4. Harald Hirmuinen
    5. Wumo
  13. Radio ja TV
    1. Emäntä ja työmies rakastuvat Mika Waltarin romaaniin pohjaavassa elokuvassa
    2. Legendaarinen komedia Haamujengi tiivisti reaganismin vuonna 1984
    3. Futistähdestä näyttelijäksi – Vinnie Jones ja Eric Cantona vaihtoivat pelikentät elokuviin
    4. Maanantain tv-elokuvia

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miesten epäillään raiskanneen lapsia ja kuvanneen tekoja suorana verkkoon, poikkeuksellisista epäilyistä nostettiin syytteitä

    2. 2

      Vertailu väittää, että taksilla ajelu tulee halvemmaksi kuin oma auto – voiko se pitää paikkaansa?

    3. 3

      Ihmeelliset ”kavennuspömpelit” nostattavat epäuskoa Vantaalla: Edes kaupunki ei osaa selittää, mikä liikennejärjestelyn ajatus on

    4. 4

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    5. 5

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    6. 6

      Naapuri paljasti aiemman asukkaan omin päin teettämän kylpyhuoneremontin – Voiko asunnon ostaja joutua vastuuseen amatööriasentajan virityksistä?

    7. 7

      Milla Welling halusi lastenvaateompelimon kovan työttömyyden Joensuuhun, ely-keskuksen virkailija ehdotti tehdasta Pietariin

    8. 8

      A historical photograph of Teemu Pukki in his first team debut: The crowd was boozing heavily as the 15-year-old ran onto the pitch

    9. 9

      Google laajentaa Haminan datakeskusta ja investoi kahteen uuteen tuulivoimahankkeeseen

    10. 10

      Toimitusjohtaja tuomittiin Sammatin henkirikoksesta: Mies ampui yöllä naisen kuoliaaksi ulko-oven läpi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Antti Rinnettä poikkeuksellisesti arvostellut vasemmiston Merja Kyllönen sai heti palautetta pää­ministeriltä – ”En varmaan koskaan enää piiskaa pää­ministeriä”

    2. 2

      ”Pirtua suoneen”, ”verinäyte krapulassa” – lääkäriopiskelijoiden alkoholikeskeinen bilekulttuuri yllätti uuden opiskelijan

    3. 3

      Sänkyyn kelpaa kuka vain, mutta puolisoksi mies haluaa terävän naisen – Laaja tiede­artikkeli kertoo, mikä on älyn merkitys parin­muodostuksessa

      Tilaajille
    4. 4

      Tervetuloa 1970-luvulle: Vantaalla on autokorjaamo, jota on vaikea uskoa todeksi merkkikorjaamojen aikakautena

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan Milliklubin ovella tapahtuneesta välikohtauksesta: Kamerassa näkyy mies, joka löi ja potkaisi jonossa

    6. 6

      Teknologiasivusto: Nokian työn­tekijän virheestä aiheutunut tieto­vuoto paljasti, miten Venäjä valvoo kansalaisiaan yhtiön laitteiden avulla

    7. 7

      Gravity-elokuvan virhe onkin tahallinen ja vitsi

    8. 8

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    9. 9

      Valtteri Bottas saapui Singaporen F1-varikolle paidassa, jonka teksti ei jätä mitään epäselväksi

    10. 10

      Kriitikkona ei voi toimia, jos ei tykkää mistään, sanoi Helena Ylänen – HS julkaisee seitsemän kirjoitusta legendaarisen elokuvatoimittajan kaikkien aikojen parhaista elokuvista

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    5. 5

      Hyvätuloiset ystävättäreni asuvat kaupungin vuokra-asunnoissa puoli-ilmaiseksi

    6. 6

      Suomalaistutkimus: Masennuslääke vaikuttaa ihmisen elämään arvaamattomammin kuin tähän asti on ymmärretty

      Tilaajille
    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    9. 9

      Toimittaja Sanna Ukkola ilmoitti irtisanoutuvansa Ylestä, jatkaa kuitenkin juontajana vuoden loppuun asti: ”On tiettyjä asioita, jotka ovat kumuloituneet”

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää